88. Stephen King - Hohto

Stephen Kingin Hohto on kauhuklassikko. Oletin, että näinkin suositussa kirjassa olisi ollut jotain ylitsepääsemättömän loistavaa. Vaan tämähän oli aika pettymys.

Kirja kertoo kolmihenkisestä perheestä, jolla on alkanut menemään huonosti: isä on entinen juoppo, joka on menettänyt työnsä väkivaltaisuuden takia. Äidillä taas on ongelmia, johtuen lapsuudestan, jossa hänen äitinsä manipuloi ja alisti häntä. Perheen 5-vuotiaalla lapsella taasen on ihmeellinen kyky, hän hohtaa, eli pystyy aistimaan toisten tunteet ja näkemään tulevaisuuteen.

Koska perheellä menee myös taloudellisesti huonosti ja isän maine on mennyttä, isän on pakko ottaa hänelle tarjottu Overlook-hotellin talonmiehen paikka vastaan. Koko perhe joutuu talveksi saarroksiin hotelliin. Isän pitää hoitaa hotellia ja vahtia kaasulämmitystä.

Talvella talossa alkaa tapahtumaan. Hotelli herää eloon ja perheen nuorimmainen kokee valtavia järkytyksiä kykynsä takia. Kaikille käy huonosti-hyvin.

Huonointa kirjassa oli se, että kauhu ei ollut kuitenkaan kauhua, vaan tuntui enemmän siltä kuin hahmot olisivat nähneet unta tai vastaavaa. Olisin myöskin toivonut kirjalle erilaista loppua, loppu oli ihan tylsä.

En ole aiemmin lukenu Kingin kirjoja, enkä tiedä luenko tämänkään jälkeen. Kirjoilla on kuitenkin valtava maine, joten jotain hyvää niissä täytyy olla.

***

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

Okei, kirjan nimestä odotin jotain suht mielenkiintoista ja syvällistä kertomusta elämästä ja rakkaudesta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta.

Olemisen siteämätön keveys kertoo neljästä alunperin Prahassa asuvasta nuoresta aikuisesta, jotka onnisyuvat sotkeutumaan toistensa rakkauselämään oikein kunnolla. Kirjassa kerrotan vuorotellen jokaisen näkökulmasta samat tai eri asiat ja tapahtumat. Tomas on naistenmies, joka rakastuu hauraaseen ja herkkään tarjoilijaan, Terezaan. Vuosikymmeniä kestävä suhde/ aivioliitto on välillä vahvalla, mutta välillä heikolla pohjalla, kun Tomas jatkaa vielä avioiduttuaan satunnaisia naisseikkailujaan. Sabrina on yksi Tomasin villistä ja vapaista rakastajattarista, johon rakastuu myös geneveläinen keski-ikäinen tiedemies Franz. Nelikko muuttaa ja pohtii parisuhde ongelmiaan yhdessä ja erikseen monen vuosikymmenen ajan poliittisten muutosten tapahtuessa koko ajan heidän kotimaassaan.

Kirjan keskeisiä teemoja ovat politiikka, seksi ja rakkaus. Välillä kirjoittaja kirjoittaa pääjuonesta poikkeavia lukuja, joissa pohditaan asioiden filosofisia merkityksiä. Joskus on myös kokonaisia lukuja, joissa aloitetaan sanasta paska ja päädytään kirjoittamaan kommunismista.

Muutenkin Kunderan kirjoitustyyli on jotenkin oudon tuntuinen. Yhdessä luvussa oli lause, josta mielikuvakseni jäi, että kirjailija sanoo suoraa, että ei kannata edes kuvitella, että tämä on totta. Ja luvut joissa puhutaan kaksi sivua paskasta, eivät oikein mielestäni sovellu euroopan suurimman mestariteoksen valinta kriteereihin.

Kertomus pomppii ajasta, henkilöstä ja kertojasta toiseen jolloin minulle ainakin muodostui kirjan kokonaiskuvaksi erittäin sekava ja epäjohdonmukainen. Olemisen sietämätön keveys ei vain ole minun lajityyppini kirjallisuutta.

*

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

Okei, myönnettäköön. Huijasin vähän. En todellakaan lukenut kaikkia Asterix -sarjan sarjakuvia. Niitähän on varmaan sata. Luin kaksi ja niiden pohjalta pystyin hyvin muodostamaan mielipiteeni. Sarjakuvat ei ole mun juttu. Aku Ankka menee joka keskiviikko, ja aamun Keskisuomalaisesta tulee luettua Fingerpori, mutta ei tän tyyliset oikein jaksa kiinnostaa.

Asterix -sarjan idea taitaa olla kaikille tuttu: Asterix ja Obelix ovat kaksi sankaria, jotka taikajuoman avulla taistelevat pahoja ja tyhmiä roomalaisia vastaan. Mukana hyörii myös lukematon määrä hassuja sivuhenkilöitä ja Obelixin Idefix koira. Asrterixista ja Obelixista on olemassa myös piirrettyjä ja elokuvia.

Nämä kaksi kyseistä sarjakuvaa, jotka luin olivat harvinaisen juonettomia ja tylsiä. Muutamat suht hauskat jutut eivät todellakaan riitä pelastamaan koko sarjakuvaa.

**

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Nimen perusteella voisi luulla, että kirja kertoo vaikkapa aavikoista. Vaan ei, kirja kertoo ihmiskuntaa uhkaavasta todellisesta vaarasta: siitä, että ilmasto lämpenee, ja napajäätiköt sulavat.

Kirjan aihe oli loistava, ja siinä pohdittiin moneltakin kantilta sitä, että jos napajäätiköt oikeasti sulavat, niin mitä tapahtuu. Mutta sitten sen kirjan varsinaisen aiheen lisäksi kirja oli täynnä eri henkilöitä, ja niissä meni alussa sekaisin. Lisäksi kaikki rakastu kaikkiin ja sai toisensa, niin mulle tuli pahaolo, kun oma poikaystävä on kaukana.

Kirjassa oli monta asiaa, jotka sai oikeasti miettimään. Siinä oli hyvin perustellusti selitetty, miten mahdollisesti suurin osa eurooppalaisten ''keksinnöistä'' onkin oikeasti intialaisia. Esimerkkinä Antlantiksen kadonnut kaupunki.

Mielestäni kirja oli hyvä, siinä oli pari jännääkin kohtaa, mutta se kaikki suhdehöttö oli liikaa siinä.

***

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

Tim K. Mukka oli lappilainen kirjailija, joka eli vuosina 1944 - 1973. Mukka on arvostettu ja nuoresta iästään kypsänä pidetty suomalainen kirjailija. Mukan esikoiteos Maa on syntinen laulu ilmestyi vuonna 1964, jolloin kirjailija oli vain 19 -vuotias.

Kirja kertoo 1940 -luvun pienestä lappilaisesta kylästä, jossa elää nuori, kohta kaksikymmentä täyttävä Martta perheensä kanssa. Maa on syntinen laulu -romaani kuvaa kylän elämää, ja siinä käsitellään muun muassa perhettä, seksuaalisuutta, väkivaltaa ja luontoa.

Maa on syntinen laulu on ensisijaisesti erittäin outo kirja. Siinä puhutaan paljon seksuaalisuudesta ja väkivallasta ja näitä aiheita käsitellään mielestäni erittäin oudolla tavalla ja oudolla kirjoitustyylillä. Omasta mielestäni kirja oli aika huono. Henkilöt olivta tyhjiä, eikä niistä saanut oikein mitään erikoista irti. Juonta ei ollut oikein nimeksikään ja kirjoitustyyli oli jotenkin oudon tuntuinen ja hassu. Tämä on taas niitä opuksia joista jotkut tykkäävät ja jotkut eivät.

*

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

Mitähän tästä nyt sanois... Periaatteesa ihan hyvä kirja. Olen lukenut tämän kerran aiemmenkin, oli pakollisena koulussa varmaan joskus kasilla. Kirja kertoo Sherlock Holmesista ja hänen apuristaan tohtori Watsonista. Kaksikko saa selvitettäväkseen Baskerville Hallin isännän, Charles Baskervillen kuoleman selvittämisen. Juttuun liittyy vuosia vanha kauhutarinan hirviömäisestä Baskervillen koirasta, joka on aikoinaan säikyttäny erään Baskervillen suvun edustajan kuoliaaksi. Tohtori Watson matkustaa Baskerville Halliin tarkkailemaan tapausta Holmesin puolesta, mutta pian salapoliisi itse joutuu saapumaan tapahtumapaikalle.

Ensimmäisellä lukukerralla Baskervillen koira oli sellanen mukavan jännittävä salapoliisiromaani, eikä lopputulosta voinut arvata. Tässä oli nyt se huono puoli, että tiesin kuka oli murhaaja, ja muutenkin muistin suunnilleen juonen kulun. Joistakin kirjoista paljastuu toisella lukukerralla uusia puolia, tästä ei. Koulun pakollisena kirjana varmasti yksi parhaita, mutta muuten Baskervillen koira oli aika mitäänsanomaton.

**

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

Mulla oli hirveät ennakkoluulot ennen tämän kirja lukemista. Tuo nimi kun kuulostaa vähän siltä, että kirja kertoisi jonkun nyyhkytarinan. Takakansikaan ei minulle juuri avautunut.

Tämä tarina ei todellakaan ole mikään nyyhkynyyhkylässynlää-juttu. Kirja kertoo kahta eri tarinaa, kahden eri henkilön silmin. Nämä henkilöt liittyvät kummatkin enemmän tai vähemmän Suvi Vaahteraan, tai Summer Mapleen, niinkuin Amerikoissa sanotaan. Kirja alkaa sillä, että Suvi katoaa Afrikkaan.

Toinen näistä kirjoittajista on Suvin äiti, Leena. Hän kertoo elämäntarinansa, joka on melko tavallinen: tyttö rakastuu poikaan, he muuttavat yhteen, menevät naimisiin, saavat lapsen.. Sitten lapsi muuttaa pois kotoa ja hänestä tulee kuuluisa. Vanhempia härnätään puhelinsoitoilla ja haastattelupyynnöillä.

Toinen, mielenkiintoisempi kirjoittaja kirjassa on Antti, Suvin ex-poikaystävä. Heillä oli oma koti, oma bändi ja sitten kaikki vain hajosi. Antti kertoo kirjassa mielenkiintoisen tarinansa. Hän on keski-ikäinen, masentunutkin mies.

Alussa en tuntenut pääseväni kirjaan kiinni millään. Se tuntui päämäärättömältä ja huonosti kirjoitetulta. Kirjan kertojana on nimittäin läheskaikkitietävä minä. Tämä hämmentää lukijaa, ja kirja tuntuu samalla luotaantyöntävältä, mutta siltä että sitä on pakko lukea, on pakko saada tietää, että mitä tapahtuu.

 Äidinkielen opettajamme on muistaakseni maininnut joskus äidinkielentunnilla, että miksi tätä kirjantyyliä kutsutaan. Se taisi olla joku modernismi tai vastaava. Kirjassa huijataan lukijaa niin maan perusteellisesti, että lopussa tuntee itsensä hiukan tyhmäksikin. Pari kertaa kirjassa myös mainitaan, että "HALOO, ei tämä ole totta", mutta silti ei voi olla uskomatta kirjoittajaa.

Aina välillä kirjassa on sanomalehtileikkeitä. Ne on kirjassa sitä ainutta totuutta. ;) Antoisia lukuhetkiä, tämä on hämmentävä kirja.

***½

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on kyllä mielenkiintoisin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Kirja alkaa sillä, kun Kokko kertoo tyttärensä ja itsensä uskosta keijuihin. Tämän jälkeen kirjoittaja joutuu lähtemään sotaan, ja jättämään perheensä yksin. Kokko kirjoittaa tarinansa sodassa, ikään kuin ympärillä tapahtuvista asioista. Välillä kirjassa Kokon kaverit eksyvät tarinaan. Tällä tavalla Kokko saavuttaa lukijan. Tarina tuntuu todellisemmalta.

Sodassa ollessaan Kokko alkaa kirjoittamaan lapsilleen joululehteä, ja näin syntyy Pessi ja Illusia. Pessi ja Illusia ovat metsänpeikko ja keijukainen, jotka kohtaavat, kun Illusia on karannut kotoaan sateenkaarelta katsomaan maailmaa ja ihmisiä. Pessi ja Illusia tutustuvat, ja Pessi alkaa pitää Illusiasta huolta, kun sateenkaarta ei enää ilmestykään, vaan Illusia joutuu jäämään maan päälle.

Pessi opettaa Illusialle asioita luonnosta, kuten mitä on nälkä ja jano, ja mitä kaikki eläimet ovat. Eräänä päivänä he kohtaavat Ristilukin, jolla on kaunoja Illusian isää, Illusionia kohtaan. Ristilukki käy ilkeäksi ja puree Illusian nukkuessa tämän keijusiivet poikki, jottei hän pääsisi enää kotiinsa. Illusia hätääntyy, kun huomaa ettei pääsekään enää ikinä kotiinsa, mutta alkaa sitten sopeutua. Kirjan aikana he pähkäilevät vielä Pessin kanssa sitä, että miten Illusia pärjää talven yli.

Kokko on ilmeisesti kirjoittanut kirja aikuisille ja lapsille, ja siksi kirja olikin mukava lukuelämys. Pessin ja Illusian tarina kestää vuoden. Se on kuin ihmiselämä tiivistettynä, lapsen kasvu nuoreksi aikuiseksi. Kirja ei kerro koko ajan siitä, mitä Pessi ja Illusia tekevät, vaan siinä on myös tarinoita heidän ympärillään olevista eläimistä, jotka jollain tavalla kohtaavat metsänpeikon ja keijukaisen. Nämä eläimet ovat heijastuksia erilaisista ihmisluonteista. Kirjassa on mm. kiistelevät naapurukset, äyriäinen ja simpukka, itsekäs ja ''sivistynyt'' käki ja rouva leppälintu, ymmärtäväinen vanha rouva, joka kertoo Illusialle kaiken näköistä.

Tarinan sekaan oli laitettu hyvin paljon sellaisia ''opettavaisia'' viittauksia. Esimerkki: ”Katkeruus antaa useasti joksikin aikaa voimia, jollei siihen kohta sorru. Katkerat oliot eivät katso olevansa kiitollisuuden velkaa ystävilleen, vaan käyttävät heitä hyväkseen. Ystävät eivät osaa olla varuillaan. Heihin pääsee käsiksi.” Aina sellaisen huomatessaan sitä pysähtyi ajattelemaan. Samalla myöskin Kokon oveluus oli hauskaa, se sai aina hymyn huulille.

Kirjan lukemisen jälkeen nämä kohdat erityisesti palautuvat välillä mieleen. On hauskaa aina välillä huomata, miten hyvin Kokko on tuntenut ihmisiä. Sota on varmasti vaikuttanut kirjan sisältöön olennaisesti.

Kirjassa ei paljon huonoja puolia ollut, mutta löysinpä sellaisenkin. Nimittäin minun on pakko tunnustaa, etten tiennyt paljon mitään eläimistä ennen tätä kirjaa. Luulen, että silloin kun Kokko on tätä kirjoittanut, niin kaikki lapset ja aikuiset on tienneet aika paljon luonnosta ja eläimistä. Silloin ne ovat liittyneet ihmisiin niin vahvasti ja niitä näki joka paikassa. Nykyään lapset istuu sisällä ja pelaa, ei sillä tavalla voi oppia luonnosta mitään.

Tämä on ehdottomasti sellainen kirja, jota aion aikuisena omille lapsilleni lukea. Toivottavasti sen sukupolven lapset eivät vielä ole menettäneet kaikkea tietoa ympäröivistä eläimistä.

****½

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

Mika Waltarin tiiliskivi Sinuhe egyptiläinen oli oikeastaan aika hyvä kirja. Kuten nimikin kertoo, kirja kertoo Sinuhe egyptiläisen elämän lapseta melkein hautaan saakka.

Sinuhe egyptiläinen tuli kaislaveneessä Niilin virtaa pitkin vanhemmilleen. Hänen ''isänsä'' oli köyhien lääkäri ja ''äitinsä'' lempeä sadunkertoja. Sinuhen oikeat vanhemmat selviävät kyllä kirjassa, mutta en paljasta niitä, koska se on aika jännä käänne siinä tarinassa.

Sinuhesta tulee ensin Ammonin pappi, ja sitten hän kouluttautuu lääkäriksi. Opiskellessaan Sinuhe tapaa Neferneferneferin, joka on hänestä todella kaunis. Parin, kolmen vuoden päästä Sinuhe tapaa neferneferneferin uudestaan ja lahjoittaa hänelle kaiken omaisuutensa, sekä äitinsä ja isänsä omaisuuden, jotta saisi naisen. Nefernefernefer on kuitenkin ovela, ja pettää Sinuhea.

Sinuhen vanhemmat kuolevat, mutta heillä ei ole enää hautapaikkaa, eikä Sinuhella ole varaa maksaa heille ikuista elämää, eli kunnon balsamointia. Jotta Sinuhe pystyisi maksamaan heille ikuisen elämän, hän menee Kuolemantaloon töihin. Kuolemantalossa Sinuhe oppii hyödyllisiä taitoja, ja lähtee sieltä vähän ajan kuluttua pois.

Sinuhe hautaa vanhempansa, ja alkaa keräämään rahaa. Sitten hän häpeissään lähtee kiertämään maailmaa orjansa Kaptahin kanssa. Kaptah on suulas ja mukavuudenhaluinen puolisokea mies, joka myikin itsensä Sinuhelle sanomalla, että hänellä on toinen silmä vielä näkevä, ja voi mainostaa Sinuhen lääkärintaitoja sanomalla tämän parantaneen silmän. Maailmalla ollessaan Sinuhe tajuaa, että jumalia ei ole.

Mika Waltarin kirjoitustyyli on hyvin pikkutarkkaa, ja asioita kerrotaan melko yksityiskohtaisesti. lisäksi kieli on hyvin rikasta. Tämän takia kirjassa on mielestäni monta teemaa. Syvin merkitys kirjassa varmaan on se, että miten mies voikaan tehdä vääriä valintoja.

Koko kirjan ajan Sinuhella menee huonosti naisten kanssa. Ensin hän tapaa kavalan Neferneferneferin, joka vie häneltä kaiken omaisuuden. Sitten hän tapaa kreikkalaisen Minean, jonka menettää. Sitten viimeiseksi hän tapaa Minean, joka merkitsee hänelle hirveästi.

Kirjassa tarkastellaan myös sotaa. Sinuhe lähtee sotaan katsomaan, että minkälaista se on, kun ei ole sitä koskaan nähnyt. Hän tarkastelee asiaa monelta kantilta, ja huomaa mielenkiintoisia piirteitä.

Yksi kirja tärkeimpiä aiheita ovat myöskin uskonnot. kirjan alussa Thebassa palvotaan Ammonia ainoana oikeana Jumalana. Myöhemmin farao vaihtuu ja hän yrittää pakottaa kansan uskomaan Atoniin. Tästä johtuen Theba melkein uhoutuu kokonaan.

Monasti kirjaa lukiessa unohdin, että se on fiktiota. Waltari on tehnyt valtavan pohjatyön, lukenut aivan hirveästi aiheesta kirjoittaessaan. Kirjassa on 15 kirjaa, eli egyptiläistä kääröä, jotka on vielä jaoteltu lukuihin. Ainakin pari näistä kirjoista tai kääröistä pitäisi koulussa lukea. Kirja olisi ihan hyvin voinut päättyä mielestäni kuudenteen kirjaan. Toisaalta silloin olisi pari asiaa jäänyt melkolailla auki.

Kirjaan voi helposti eläytyä, ja Sinuhe on kirjoitettu inhimilliseksi hahmoksi, jolla on aivan normaaleja tunteita.

****½

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

Päälimmäinen fiilis: huojentunut. Siitä että se on vihdoin ohi! Periaatteessahan Kolme muskettisoturia on ihan hyvä kirja. Ja siinä kolmensadan sivun kohdalle se tuntuu vielä ihan siedettävältä. Mutta kun luet kahdeksan sataa sivua hidastempoista tekstiä ja olet monta sataa sivua sitten tippunut kärryiltä juonen kulusta, niin alkaa pikkuhiljaa tympiä. En ole varmaan ikinä lukenut mitään kirjaa niin kauaa kuin tätä. Täytyy olla todella kovat hermot jos tämän meinaatte lukea alusta loppuun asti. Elokuva oli paljon parempi.

***

Info

Luin juuri Sinuhe egyptiläisen, mutta koska teen siitä myös kouluun kirjaesitelmän, arvostelu vähän viipyy. Laitan nimittäin sen saman jutun sitten tänne. :)

90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

Vihdoinkin sain tän kirjan luettua! Siis ekat 60 sivua on aika moista tahmausta eteenpäin ja niissä sitten menikin koko viime viikko. Eilen illalla kirja kuitenkin pääsi vauhtiin ja luimpa sen sitten samantien loppuun.

Kirja siis sijoittuu jatko-sodan aikaiseen Suomeen, Karjalan kannaksella olevaan pieneen Suontaan kylään. Kylässä asuu pelkästään naisia ja muutama lapsi, kaikkien kylän miesten ollessa rintamalla. Pian tuleekin naisille lähtö ja matkan edetessä evakkoon naisten tiet eroavat ja he joutuvat pärjäämään omillaan.

Kuten sanoin alku oli aika lailla tahmeaa. Murre oli vaikealukuista ja alussa ei oikein tapahtunut mitään. Sitten onneksi kirja pääsi vauhtiin. Kyllä tästä ihan hyvä mieli jäi vaikkei ihan mun lajityyppiä tää kirja ollutkaan. Kyllä silti ymmärään miksi Laila Hietamiesti pidetään yhtenä parhaista suomalaisista kirjailijoista. Kyllähän nää kirjat joihin iskee ja ihan kunnolla.

***

39. Juhani Aho - Rautatie

Ahon Rautatie kertoo Matista ja Liisasta, jotka eräänä päivänä saavat kuulla rautatiestä. Ensin he eivät ole uskoa moista keksintöä todeksi, mutta lähtevät sitten itse katsomaan.

Kirja oli mielenkiintoinen, perussuomalainen tarina. Se on alunperin ilmestynyt vuonna 1884. Minä luin 37:nnen painoksen, eli kirja on myös ollut suosittu.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen, ainakin yleissivistyksen vuoksi.

***

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Ensinnäkin taytyy sanoa, että Populäärimusiikkia Vittulajänkältä: Mikä nimi! Ihmisellä täytyy olla aika helvetin hyvä mielikuvitus kun keksii jotain tälläistä. Toisaalta nimi sitten (ainakin minun kohdallani) luo myös aika korkeat ennakko-odotukset itse romaanille.

Kirjan kertojana toimii Matti, joka kertoo satunnaisia liioiteltuja tarinoita omista nuoruusvuosistaan Lappalaiseen tyyliin. Kasvutarinat on kerrottu mielenkiintoisin ja yliluonnollisin vivahtein. Harmillista, kyllä vivahteet ovat sen tyylisiä, ettei idioottikaan uskoisi niitä todeksi.

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä jäi aika mitäänsanomattomaksi. Kirjan perusteella en katsoisi kyllä elokuvaa. Loppu on kuitenkin kaunis ja jotenkin myös arvasin sen.

**

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

Tämä oli yksi niistä kirjoista, jotka olin jo lukenut ennen tätä kirja-projektia. Mutta en siltikään muistanut melkein mitään kirjasta. Vaikka joskus pilasin ne kohdat muistamalla, että "Haa, sehän menee näin ja näin.." ja sitten oli jännitys pilalla.

Ihan hyvähän tuo kirja on. Ihan liian lyhyt vaan. :(

**

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma

Jos Idalla oli Anne Frankin päiväkirjasta kovat ennakkoluulot mun takia, niin Sofian maailmasta mulla oli aika samankaltaiset näkemykset. Ajattelin, että se on tuskaista ja vaikeaa teksitä, mutta loppujen lopuksi se olikin aika helppo.

Sofian maailma on romaanisen puolen ohella myös filosofian oppikirja, ja täytyy kyllä sanoa, että tämän opuksen perusteella en filosofiaa rupea lukiossa pakollista enemmän lukemaan. Okei, huijasin vähän ja hyppäsin suurimman osan tylsistä filosofian historiasta kertovien kohtien yli. Ne oli niiiiin tylsiä.

Perus tarina olikin sitten jo ihan siedettävä. Yhdessä vaiheessa kirjassa päästiin jopa siihen pisteeseen, että halusin jo kuumeisesti tietää mitä tapahtuu ja mikö on lopputulos.

Jos miettiin kirjan syvempä merkitystä, on se loogisesti titenkin filosofinen. Kirja tarjoaa mielenkiintoisen vastausvaihtoehdon olemassaolomme kysymykseen: mitäs jos olisimmekin kirjan henkilöitä?

Sofian maailma voi tarjota lukijalle uusia näkökantoja elämään ja filosofiaan. Jos filosofia kiinnostaa yhtään suositelen tätä kirjaa. Muuten ei kannata vaivautua.

*

8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

Mitäköhän tästä nyt sanoisi..? Ennakkokäsitykseni tästä kirjasta oli melko huono. Oikeastaan ihan surkea. Veera oli lukenut tämän kirjan, muistaakseni se teki siitä joskus joidenkin meidän luokan poikien kanssa esitelmän, eikä tykännyt yhtään. Sehän ei edes suostu lukemaan tätä uudelleen.

Yllätyin hieman, kun aloitin lukemisen. Luulin, että se Anne Frank olisi asunut piilossa jossakin toooosi pienessä tilassa, mutta eipä sitte ollutkaan niin.

Melkein koko ajan kirja oli melko kuivaa, vaikka kieli oli yllättävän hyvää. Mietinkin usein kirjaa lukiessa, että kuinka monta kertaa se on käännetty ennen suomea. Joka päiväkirjamerkintä alkoi "Rakas Kitty", niin mietin, että varmaan on ensin käännetty ainakin englanniksi, ja siitä sitten suomeksi. Englannissahan ne kai alottaa kaikki kirjeet "Dear..."

Siinä lopputekstissäkin luki, että kirjasta oli otettu joitain kohtia pois. Minun mielestäni se ei ollut kauhean luotettavaa. Mietin myös sitä, että onkohan sitä päiväkirjaa sensuroitu paljon. En usko että 13-vuotias tyttö jossain 1940-luvulla kirjottaa niin elävää kieltä. Ihan varmasti on tarinaa väritetty.

Kirja ei kyllä sovi kaikille. Se on hyvä lukea, jos juutalaiset maailmansodan aikana kiinnostaa.

*½

100. Jan Guillou - Pahuus

Jan Guilloun Pahuus oli alussa harvinaisen vastenmielinen. Kirjan alussa ruotsalainen Erik on 14-vuotias ja väkivallan kierteessä. Kotona sadistinen isä hakkaa päivittän milloin milläkin harjanvarrella ja koulussa Erik on jengin pomo ja joutuu usein tappeluun. Lopulta Erik potkaistaan ulos Oppikoulusta ja äiti lähettää hänet sisäoppilaitokseen. Uudessa koulussa Erik päättää kääntää uuden lehden elämässään, ja päättää olla tappelematta. Hän ystävystyy huonetoverinsa Pierren kanssa, ja kaikki uudessa koulussa näytää olevan liian hyvää ollakseen totta. Sitten sisäoppilatoksesta paljastuu pelottava puoli kun Erik joutuu kammottavan simputuksen kohteeksi, ja väkivallan kierre jatkuu jatkumistaan...

Alussa kirja oli aivan kamala. OIli hirveää lukea kun Erikin isä hakkasi poikaansa. Sitten sävy muuttui ja kirjaa oli jotenkin mukavampi ja helpompi lukea. Jossain kohdissa kirja oli aika kuiva ja tylsä, mutta sitten se aina parani loppua lohden. Fiilis lukemisen edetessä meni kuin aaltoliike: välillä lukeminen oli niin tahmaista kuin olla ja voi ja välillä oli ihna mukavaakin.

Mietin tässä äsken, että miksi kirja oli helpompi lukea sen jälkeen kun päähenkilö lähti sisäoppilaitokseen. Ehkä se johtui siitä, että kestin paremmin lukea väkivaltaisuuksia poikien välillä kin sitä kuinka isä hakkaa poikaansa.

Kirjan takakannessa lukee, että Pahuus on Jan Guilloun omaelämänkerrallinen teos. Toivon todella, että Guillou ei ole joutunut nuoruudessaan kokemaan tuollaista. Joka tapauksessa kirja oli ihan ok, ei mitenkään eirityisen sykähdyttävä muuten kuin alun vastenmielisyyden takia.

** ½

53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

Runot ei oikein sytytä mua. Muutama oli ihan hyvä, mutta en mä oo oikein mikkän runo tyttö. Lempparini oli ehkä Vanha Vesirotta. Se oli myös yks sellanen, jonka tunnistin lapsuudesta. Äiti on vissiin joskus sillon kun mä oon ollu pieni niin lukenu Tiitiäisen satupuuta mulle, koska tunnistin aika selvästi osan näistä. Näistä on luettu mulle just sillain niinku tavallaan iltasaduks, pieniä lorupätkiä, että nukahtaa.

Tää on varmaan tarkotettu just sillain pikkulapsille, että vanhemmat lukee näitä runoja iltasaduks. Ehkä ei tällä tavalla 15-vuotiaana kauheesti varmaan tajua, mutta eipä se haittaa tulipahan luettua.

*

Aluksi

No ajattelimpa nyt kirjoittaa tänne jotain TOSI tärkeetä ja viisasta.

Tää on tosiaan ehkä paras idea mikä ollaan Idan kanssa ikinä saatu. Yleensä meillä on kauheen huonto jutut ja ideat, mutta tää on kyllä täthän mennessä ainakin tuntunut ihan sairaan hyvältä. Yleisesti tekstiä voi tulla kirjoista aika laidasta laitaan sellasia pitkiä läpinöitä, joita yleensä selittäisin Idalle suu vaahdossa ja sitten luultavasti tulee sellasia mitäänsanomattomia pätkiä mitäänsanomattomista kirjoista. Tosiaan 14 oon jonoista lukenu ja kaikki meinaan lukea uudelleen. Paitsi Anne Frankin päiväkirjan. Se oli yksinkertaisesti niin huo, tylsä ja turhauttava, että en ole niin masokistinen, että enää avaisin kyseistä opusta. Idalle suon kyllä sen ilon ja odotan innolla mitä mieltä se on.

On mullakin jo ensimmäinen kirja aloitettuna, tuo number sata, eli Pahuus. Täh mennessä se ei vaan ole ollut kovin mielenkiintoinen, mutta olishan se aika tyhmä jos lukis kaikki hyvät kirjat ensin.

82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia

Mielenkiintoinen lukukokemus, ehdottomasti. Ensimmäiset 200 sivua mulla oli koko ajan semmoinen ''tapahtuukohan tässä ikinä mitään'' fiilis, mutta sitten tuli se kohta. Nojauduin eteenpäin, henkäisin innosta. Koko loppukirja menikin sitten hetkessä. Viimeiset ~100 sivua oli kyllä aika turhaa löpinää, mutta oli se loppukin silti luettava.

Kirja loppui oudosti. Tavallaan henkäisi ilosta, mutta sitten jäi semmoinen epäilyksen maku suuhun, että mitäköhän seuraavaksi. Varmaan pakko lainata Veeralta se toinen osa.

Kirjassa oli kaksi päähenkilöä, joiden näkökulmasta kirjaa kirjoitettiin. Lisbeth Salander ja Mikael Blonkvist. Lisbeth oli kyllä aikas helkkarin mielenkiintoinen henkilö. Se oli sanalla sanottuna outo. Se oli potkaistu peruskoulusta, hiljainen, muttei hiljainen ja sillä kyti sisällään viha yhteiskuntaa vastaan. Se pelkäsi viranomaisia. Sen ulkonäön kuvauksesta tuli mieleen joku vanha katunisti. Se oli kuintekin lahjakas tietokoneiden kanssa ja muutenkin todella älykäs.

Mikael Blonkvist oli melko tavis. Ainakin Lisbethin rinnalla. Se oli taloustoimittaja, joka paljasti rikollisia. Kirjan alussa se määrättiin parin kuukauden vankeuteen, koska se oli paljastanut vääriä tietoja. Mutta ne väärät tiedot oli vahinko, Mikael oli oikeasti tavallaan syytön.

Henrik Vanger palkkasi Mikaelin tutkimaan Harriet Vangerin murhaa. Harriet oli kadonnut mystisesti vuonna 1966, varmaan 50 vuotta sitten. Mikael sai tutkimuksiinsa myös mukaansa Lisbeth Salanderin ja tapaus kävi mielenkiintoiseksi...

Kirja oli kyllä positiivinen yllätys. Veera suositteli mulle tätä kirjaa, ja odotin siltä paljon. Petyin kuitenkin alussa, koska tuo ''käynnistyi'' niin hitaasti. Muuten kirja oli kyllä kirjotettu loistavasti. Kuvailut oli aitoja, ja niistä sai hyvin kiinni. Ja vaikka kirjassa esiintyi tosi paljon ihmisiä, niin ei silti mennyt sekaisin, että kukakohan toi oli.

Kirja piti kyllä tiukasti otteessaan, kuhan vaan alkoi ensin tapahtumaan. Sitten koko ajan itekkin yritti arvata, että mitäköhän seuraavaksi. Mie kyllä harmikseni arvailin väärin aika paljon. :)

****½

Kaikki 100

Tänään Keski-suomalaisessa oli juttu, jossa kerrottiin, että mitkä sata kirjaa pitää lukea ennen kuolemaa. Minä ja Veera sitten päätettiin alkaa lukemaan näitä kirjoja. Meinattiin sitten blogin muodossa ilmaista ajatuksiamme näistä kirjoista ja muutenkin pitää kasassa tää urakka. Ollaan kummatkin luettu jonkun verran noita kirjoja jo. Mie oon lukenut niistä 20 ja Veera 14. Meinataan silti lukea jo kaikki luetut kirjat uudestaan. Ulkoasu tulee vielä muuttumaan.

Tässä nämä kirjat

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut
   
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Siepari ruispellossa
44. Charlotte Bronte - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas- Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlett, Tanskan prinssi
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Tässäpä nämä. Eihän näytä vaikeelta? Toivottavasti jaksatte seurata tätä luku-urakkaa, ja tsempata myös. Tuolla on aika vaikeitakin kirjoja.