30. John Irving - Garpin maailma

Ensinnäkin mun täytyy sanoa, että oon nyt ihan rakastunut John Irvingiin. Ensin Kaikki isäni hotellit ja nyt tämä. Meen kyllä heti hiihtoloman koittaessa kirjastoon kahmimaan lisää.

Garpin maailma kertoo T.S. Garpista, vahingossa feministiksi päätyvän Jenny Fieldsin ainoasta lapsesta. Jenny on jo itsessään niin erikoinen tapaus, ettei omena kauas puusta putoa. Garp haluaa ehdottomasti kirjailijaksi, ja kammottavan luomisentuskan jälkeen tavoitteeseensa lopulta päätyykin. Avioliiton ja omien lapsien myötä kirjoitusaiheita löytyy, mutta itse kirjoittaminen on ajoittain vaikeaa (asia, jonka ymmärrän paremmin kuin hyvin). Garpin maailma kertoo laveasti Garpin koko elämän, sekä niiden, jotka hänen tielleen matkan varrella osuvat.

Garpin maailmassa on kaikkea mitä (käsitykseni mukaan) John Irvingin romaanilta voi vain odottaa: perhesuhteita, seksiä, prostituoituja, kirjallisuutta, mustaa huumoria, karhuja, hotelleja, New Hampshire ja kuolema vahvasti läsnä. Välillä kirja naurattaa, välillä itkettää ja välissä suoraan sanottuna oksettaa kaikessa ällöttävyydessään.

Kirjan henkilökaarti on laaja ja värikäs. Jenny Fields, kenkämiljonäärin omintakeinen tytär, on itsessään jo niin mielenkiintoinen hahmo, että jo pelkästään hänestä olisi voinut saada vallanhyvän romaaanin. Se, että perhe jatkuu vielä toinen toista ihmeellisimmillä henkilöillä, parantaa vain tarinan värikkyyttä ja tapahtumarikkautta. Täytyy myös mainita yksi yksityiskohta: Jenny Fields kirjoittaa omaelämänkerran, jonka nimi on Seksuaalisesti epäilyttävä. PARAS kirjan nimi ikinä.

John Irvingin parhaimpia ominaisuuksia kirjoittajana on yllätyksellisyyden ylläpitäminen. Niin Garpin maailmassa kuin Kaikki isäni hotelleissakin, on tapahtumia, joita ei vain voi nähdä ennalta. Tämä pitää kirjan mielenkiintoisena loppuun asti.

On varmaan siis sanomattakin selvää, että tämä on yksi tähän astisista suosikeistani listalta, ja John Irving lempikirjailijoitani. Suosittelen Garpin maailmaa lämpimästi kaikille, jotka eivät pientä seksuaalista häröilyä säikähdä.

*****

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

Mie luin tämän kirjan jo pari viikkoa sitten. Miulla on tästä kirjasta aika paljonkin ajatuksia, mutta tuntuu, etten oikein osaa pukea niitä sanoiksi.

Ensimmäisenä täytyy sanoa, että Sinisalolla on hyvin mielenkiintoinen mielikuvitus. Toisaalta hän tuntuu ymmärtävän ihmisyyttä paremmin kuin muut.

Kirjan päähenkilö on valokuvaaja Mikael, joka eräänä pettymysten täyteisenä yönä löytää nuorison kiusaaman peikon poikasen roskakatoksesta. Ja kyseessä siis on oikea peikko, vaikka ensin luulinkin, että se oli lempinimi jollekkin...

Sinisalo tuntuu kirjoittavan tahallisesti niin, että lukija aina välillä huomaa, että "minulla oli tälläinenkin ennakkoluulo", mutta sitten taas välistä hän tuntuu voimistavan stereotypioita. Alussa luulin päähenkilön olevan nainen, koska hän käyttäytyi peikkoa kohtaan niin suojelevasti ja samalla tavalla miten olettaisi naisen huolehtivan löytäessään lapsen (peikkoa kuvailtiin hyvin lapsenomaiseksi) kadulta. Selvisi kuitenkin, että päähenkilö on Mikael, joka on homo.

Mikael vie peikon kotiinsa ja yrittää kesyttää sitä. Ennenkuin hän huomaakaan, on hän kiintynyt tähän petoeläimeen hyvin voimakkaasti. Vaikkakin kirjassa esitetään ihan fyysisiä syitä tähän kiintymykseen, on jotkin asiat hyvin vaikeita ymmärtää. Niitä asioita en paljasta, koska ne tuovat mielenkiintoisen lisän lukukokemukseen. Jos aikoo lukea tämän kirjan, voi varautua siihen, että aivan varmasti jossain vaiheessa lukemista loksahtaa leuka auki.

Sinisalon kirja on täynnä intertekstuaalisuutta. Kun Mikael löytää peikon, hän alkaa tutkimaan kaikenmaailman petoeläinkirjoja ja satukirjoja. Kirja on rakennettu niin, että joka toinen luku on jonkun ihmisen näkökulmasta ja joka toinen on jokin tekstin pätkä.

Mikaelin lisäksi kirjassa toimivat kertojina Mikaelin panot: eräs eläinlääkäri, Mikaelin pomo ja Mikaelia syvästi ihaileva nörtti. Sen lisäksi kirjassa päästetään välillä ääneen Palomita, Mikaelin alakerran miehen postimyyntivaimo. Kaikki henkilöt edustavat jotakin "ääripäätä". Mikaelin pomo on narsisti, joka yrittää pomputella Mikaelia, mutta johon kuitenkin itseensä sattuu, kun Mikael ei enää ihannoikaan häntä, vaan Pessiä. Tämä nörttipoika on täysin stereotyyppinen, hän keräilee kirjoja, on vähän ruma ja rakastuu sitten Mikaeliin, joka on todella kaunis ja enkelimäinen. Palomita on nainen, joka on ulkomailta tuotu väkivaltaisen miehen orjaksi ja joka vaan sopeutuu tilanteeseen.

Aina välillä miulle tuli semmoinen olo, että yrittääkö Sinisalo ottaa liian moneen asiaan kantaa. Hän puhuu selvästi homouden, väkivallattomuuden, ystävällisyyden ja viisauden puolesta. Kirja oli kuitenkin hyvin rakennettu kokonaisuus, joka onnistui herättämään monenlaisia tunteita. Suosittelen kaikille yli 16-vuotiaille, kirja sisältää melko härskejä kohtauksia.

****