keskiviikko 26. tammikuuta 2011

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi


Pikku Prinssin lukemista odotin innolla, koska se luettiin meille yhdellä kesäleirillä, joka oli ikimuistoinen kokemus. Pikku Prinssiin liittyy siis paljon hyviä muistoja. Ja kirjanahan se silloin ainakin iski minuun täysillä.

Miun piti itseasiassa lukea tämä kirjan englannin kurssille. Mie luin puoleen väliin englanniksi ja sitten oli pakko vaihtaa suomenkieliseen. On kyllä pakko sanoa, että englanninkielinen oli vähän erilainen kuin suomenkielinen.

Kirja kertoo Pikku Prinssistä, joka asuu pienellä tähdellä. Pikku Prinssi lähtee matkustelemaan muille tähdille, koska hän tahtoo oppia lisää. Hän tapaa matkallaa mm. Juopon, Turhamaisen, Liikemiehen ja ketun, josta tulee Prinssin ystävä. Kirjassa esitellään siis stereotypioita.

"Maa ei ole mikään mitätön kiertotähti! Siellä on satayksitoista kuningasta (mukaan luettuna myös n**kerikuninkaat), seitsemäntuhatta maantieteilijää, yhdeksänsataatuhatta liikemiestä, seitsemän ja puoli miljoonaa juoppoa ja kolmesataa yksitoista miljoonaa turhamaista, eli toisinsanoen noin kaksi miljardia isoa ihmistä."

Tässä kirjassa on paljon syvällisiä ajatuksia. Pääteemana varmastikin on se, että ihmiset (siis aikuiset) murehtivat liikaa tullakseen onnellisiksi.

Loppu oli tosi surullinen ja mie vähän pohdin, että miten lastenkirjaan on voitu tuommoinen loppu laittaa. Mutta tämä on varmaan loistavaa terapiaa lapsille, joilta on joku kuollut.

****

torstai 20. tammikuuta 2011

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo


Odotin, että Ylpeys ja ennakkoluulo on tylsä ja paska rakkausromaani, joka olisi yhtä vaikea lukea kuin venäläiset klassikot. Tuosta lauserakenteestakin voi päätellä, että odotukset ylittyivät reippaasti.

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo tarinaa Bennettin perheestä, jonka naapuriin muuttaa herra Bingley ystävineen. Tarjolla on niin kutsuja, uusia tuttavuuksia kuin uusia vihamiehiäkin.

Vaikka aihe on Anna Kareninamainen, on kirja siltikin noin miljoona kertaa parempi. Loistava kerronta, hra Bennetin sarkastiset heitot ja se, että jatkuvasti tapahtuu jotain, tekevät kirjasta mielenkiintoisen lukea.

Miulla ei nyt ajatus kulje yhtään, mutta on aika loistava kirja, vaikka miun onkin vaikea myöntää itselleni, että oikiasti pidin rakkausromaanista.

****

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

18. Sofi Oksanen - Puhdistus


Puhdistus kertoo kahden naisen tarinan: Viron maaseudulla yksin asuvan Aliiden Truun, ja hänen pihalleen eksyvän mysteerisen, venäläistyttö Zaran. Molemmilla on menneisyytensä traumat kohdattavina. Kirjassa kerrotaan molempien naisten tarinat hyppimällä ajassa ja paikassa satunnaisesti taaksepäin. Puhdistus kuvaa myös Viron traumaattista lähihistoriaa, joko on jäänyt suurimpien maiden traumojen varjoon, ainakin näin suomalaisen näkövinkkelistä katsottuna.

Sofi Oksasen Puhdistus on ollut viime vuosina kaikkien huulilla. Finlandia - ja Runeberg -palkittu teos on ollut lukulistallani jo pitkään, ja kun sain sen sukulaiselta lainaksi, iskin heti kiinni. Ennakko-odotukset olivat siis kovat, joten ehkä siksi tunsin kirjan edetessä pienoista pettymystä. Uskomatonta muuten, että näin uusi kirja on näin nopeasti kavunnut listassa näin korkealla.

Odotin koko ajan kirjalta jotain tajunnan räväyttävää tapahtumaa tai kerrontaa, tai samanlaista tunnetta kuin niin ikään Finlandia -palkittu Missä Kuljimme Kerran antoi. Sitä ei kuitenkaan tullut. Upea kirjahan tämä on, hienosti kirjoitettu, niin että hahmojen taustat ja tarinat pysyvät nätisti salaisuuksina aivan loppuun asti. Ja ehkä aivan erityisen arvostetun tästä tekee varmastikin se, että Puhdistus sijoittuu Viroon, lähelle Suomea, eikä edes kovin pitkän ajan taakse. Ja tapahtumat ovat kuitenkin aika järkyttäviä.

Voisi myös luulla, että ajan ja paikan vaihtelut tekisivät kirjasta sekavan, mutta ei. Tarina on selkeästi rakennettu, samoin hahmot. Hahmot tuntuvat oikeilta ihmisiltä, ja heitä säälii kokemiensa asioiden vuoksi. Myös salaperäisyyden verho molempien naisten kohdalla pysyy aika tiukasti kiinni loppuun asti, joka on hieno asia.

Jotenkin tää oli kumminkin pienoinen pettymys, just varmasti niiden suurten ennakko-odotusten vuoksi. Ja tuntuu myös, että se loppu meni multa vähän ohi. Tai siis ne sellaset dokumentti -jutut siinä kirjan lopussa. Mutta silti upea kirja!

****

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 on raaka kuvaus sodan vaikutuksesta ihmisiin ja siitä, kuinka helposti asiat unohdetaan. Kuten Veera sanoi arvostelussaan, on tarinassa kaksi päähenkilöä, kirjailija itse ja Billy Pilgrim.

Vonnegut aloittaa Teurastamo viiden kertomalla siitä, että miten ja miksi hän on kirjoittanut kirjan. Kun Vonnegut lähes koko kirjan ajan kertoo tapahtumia Billyn näkökulmasta, kertoo hän samalla siitä, kuinka on itse ollut tapahtumissa mukana ja nähnyt Billy tekevän sitä taikka tätä. ("Muuan amerikkalainen Billyn lähellä valitti ulostaneensa kaiken paitsi aivojaan. -- Se olin minä. Minä se olin. Siinä oli tämän kirjan tekijä.")

Vonnegutin tapa kirjoittaa on hieman erikoinen. Sen lisäksi, että hän kertoo asiat paristakin näkökulmasta, hän viljelee muutamia sananparsia. "Niin se käy" on varmasti useimmiten silmille käyvä lausahdus. Sitä on toistettu vähintään joka aukeamalla. Jossain vaiheessa lukemista se ärsytti tosi paljon, mutta sitten aloin miettimään sen tarkoitusta. Aika usein jonkun ikävän tapahtuman, esimerkiksi jonkun henkilön kuoleman jälkeen, Vonnegut toteaa "Niin se käy". Tulin siihen tulokseen, että tällä tavoin Vonnegut tahtoo ottaa kantaa siihen, miten ihmiset ovat nykypäivänä tottuneet tuollaiseen. "Henkilö A kuoli hirveällä tavalla" "Jaaaha."

Toinen sananparsi, jota Vonnegut usein viljelee on "Jossakin haukui iso koira". Tuo lause on yleensä jonkun kappaleen lopussa ja yleensä se ei liity mitenkään mihinkään. Mie mietin, että tuon merkitys saattaisi olla joku, että jossakin haukkuu aina joku iso koira, mikä ei vaikuta mihinkään mitenkään, vaikka se kuinka haukkuisi. Ihan kuin mie täällä huutelisin, että Korpilahden lukiota ei saa lopettaa, ei vaikuta mihinkään.

Eräs mielenkiintoisempia aiheita kirjassa on aika. Billy Pilgrim matkusteli ajassa sinne tänne. Hän oli ollut eräällä planeetalla vierailulla, jossa hänelle oli selitetty, että aika ei ole jatkuva jana, vaan että aika on. Trafalmadorelaiset (ne avaruusoliot) näkevät ajan siis samalla tavalla kuten me näemme Suomen kartalla. He pystyvät siirtymään ajassa mihin kohtaan tahansa ja olemaan siinä hetkessä.

Billy Pilgrim yrittihirveästi selittää ihmisille, että ei tarvitse pelätä kuolemaa, koska se on vain pieni hetki ihmisen elämässä, ja kuitenkin jatkamme elämää toisessa ajassa. Oli tosi piristävää, kun trafalmadorelaiset sanoivat Billylle, että Maan asukkaiden tulisi oppia nauttimaan niistä hyvistä hetkistä. Se sopi kirjan teemaan ja jotenkin antoi ratkaisun sille, kun sota on niin kurjaa.

****

perjantai 7. tammikuuta 2011

39. Juhani Aho - Rautatie


Vuoden ensimmäinen kirja ja ensimmäinen postaus tähän blogiin ei ala hyvin: ei mulla ole tästäkään kirjasta mitään sanottavaa. Rautatie kertoo Liisasta ja Matista, joiden läheiseen kylään tulee rautatie, ja sitä pitää lähteä katsomaan.
Ihmeellistä kuinka jännittävä rautatie voi olla joidenkin ihmisten mielestä. Mutta niin kai se on ollut tuolloin. En lukisi kirjaa vapaaehtoisesti luultavasti ikinä. Ei muuta sanottavaa.

*