torstai 28. heinäkuuta 2011

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

Vaikka joku saattoikin luulla niin, niin ei, en ole kuollut. Lukuprojekti on jäänyt vähän vähemmälle kun innostuin järjestötoiminnasta ja yhtäkkiä tuli hirveästi tekemistä. Ja sen lisäksi tietysti olen kuluttanut suuren osan ajastani tietokoneella.

Nyt sain kuitenkin luettua yhden kirjan. Huckleberry Finnin seikkailut kertovat pojasta, joka tahtoo seikkailla ja tekee kolttosia. Juonenkäänteet ovat mielenkiintoisia, mutta koska kirja on suunnattu nuorille pojille, on kieli ja kerronta paikoin aika ärsyttävää. Kertoja kirjassa on siis Huck Finn, ja mielestäni Mark Twain on saanut tarinan tosiaan kuulostamaan siltä, kuin joku nuori pojankloppi sitä kertoisi.

Kyllähän tuon luki, ihan mielellään. Tarinassa opetuksena oli tietysti se, että erilaiset ihmiset pitää hyväksyä ja tasa-arvo rotujen välillä ois jees. Ikuisena misantrooppina naureskelen aika paljon sille utopistiselle ajatukselle, että kaikki olisivat tasa-arvoisia. Niinpä kirja aiheutti minussa paljon sellaista "Hei c'moon" -fiilistä.

Kannattaa kyllä lukea, tämä on erilainen kertomus.

***

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen


VIHDOIN! Sinuhe on ollut työn alla huhtikuun puolestavälistä lähtien, piti se silloin äikän kurssia varten lukea. Valitettavasti oikea elämä tuli tielle ja nyt on mennyt näin kauan ennen kuin sain sen vihdoin loppuun. Kyseessähän ei siis ole mitenkään huono kirja, vaan itseasiassa tosi hyvä, on nyt ollu tässä vaan kaikkea muuta. Sinuhe Egyptiläinen kertoo viidentoista kirjan ajan lääkäri Sinuhesta, joka tulee vauvana Niiliä pitkin kaisloista punotusta korissa, ja jonka löytää köyhäinlääkärin vaimo ja ottaa omakseen. Sinuhesta tulee ennen pitkään myös lääkäri ja hänen kohtalonaan on matkata ympäri maailmaa.

Waltari on valinnut romaaninsa varsinaiseksi aiheeksi yksilön aseman yhteiskunnassa ja yhteiskunnalliset muutokset, ja tähän päästään kunnolla kiinni vasta noin puolenvälin jälkeen. Maailmanmatkoiltaan palannut Sinuhe nimitetään faarao Ekhantatonin kuninkaalliseksi kallonporaajaksi, ja hän joutuu keskelle faaraon uskonnollisia ja yhteskunnallisia uudistuspyrkimyksiä. Samalla Sinuhelle alkaa paljastua hänen oma menneisyytensä ja kohtalonsa.

Sinuhe on henkilönä vähän sellainen, että hän haluaa ajatella kaikista ja kaikesta hyvää, mutta joutuu kirjan aikana myöntämään itselleen, ettei maailma olekaan niin ruusuinen. Sinuhe etsii itseään, ja tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Hänellä menee suhteellisen huonosti naisten kanssa ja aina kun hän on onnellinen jotain pahaa tapahtuu. Sinuhe katkeroituu ja alkaa kirjoittaa muistelmiaan lähinnä siksi, että haluaa tehdä itselleen selväksi miksi hänestä tuli katkera ja yksinäinen.

Sinuhe Egyptiläinen on oikeasti hyvä kirja. Aika tarkasti kirjoitettu, mutta historialliset yksityiskohdat tekevät tarinasta mielenkiintoisen. Parasta kirjassa olivat mielestäni monet henkilöhahmot ja se, että kaikista kerrottiin paljon ja laajasti. Etenkin kuninkaallinen perhe ja Sinuhen suhde heihin oli mielestäni mielenkiinoista luettavaa.

****