Runoista ja siitä, mitä ne ovat

Luin juuri Ylen sivuilta uutisen, jonka mukaan Herra Ylppö on kirjoittanut naisille runon naistenpäivän kunniaksi. Rupesin miettimään runoja. Tavallaan koen, etten osaa lukea niitä. Paljon lukemisen vuoksi luen nopeasti, silmäilen sanat ja annan aivojen kertoa minulle, mitä juuri luin. Runoja pitäisi lukea rauhassa, hiljaa ja miettien. Muuten ne eivät aukene.

Mietin myös, että miksi runoja ei enää lueta. Sitten totesin, että luetaanhan niitä. Se ei vaan ole mainstream-puuhaa. Juurihan joku jyväskyläläinen oli saanut kauneimman runokirjapalkinnon. Tai jotain. Se taisi kyllä olla jotain ihan ihme runoutta, vain kuvia. Ainakin niin käsitin. Sellaisia runoja en ymmärrä, en vaikka tuijottaisin ja lukisin hiljaa ja mietiskellen.

Kuka voi kirjoittaa runoja? Varmaan kaikki. Mutta mikä tekee runosta hyvän? Jotenkin tulee heti tuollaisen ylimodernin runouden kohdalla mieleen, että entä jos se on oikeasti ihan täyttä p***aa se runokirja. Se vain on jotain niin käsittämätöntä, että monet ihmiset kehuvat sitä ja pitävät loistavana, jottei paljastuisi, etteivät he oikeasti tajua siitä mitään. Pakko sanoa, että en todellakaan tiedä mitään siitä runokirjasta, joka oli voittanut jotakin. Mutta Ylen uutiskuva ko. asiasta näytti morsemerkeiltä Minecraft-maailmassa. Makes sense, NOT.

Mie pidän laulujen sanoituksia runoina, eihän se ole väärin? Samuli Putrolla on hienoja lyriikoita, kuten myös Zen Caféella. Ruoskan Koti-biisin lyriikoista olen aina tykännyt, ne on vain aivan mahtavat. Herra Ylppö on myös hyvä. Samoin Scandinavian Music Group. Tietysti myös Aivolävistyksellä ja Turmion Kätilöillä on hienoja lyriikoita. Ne jotenkin menevät yhteen sen musiikin kanssa.

Kuinka moni "runojen vihaaja" (joihin btw Veerakin lukeutuu ;) tunnustaa kuitenkin lukevansa biisien lyriikoita? Ja missä biisissä on teidän lempilyriikat?

ELÄMÄ ON IKÄVÄÄ MUTTA TAIDE LYSTIÄ !

En vieläkään osaa määritellä miksi Kaikki isäni hotellit vaikuttaa muhun tällä tavalla. Juuri äsken saatuani kirjan loppuun, mut valtasi taas sellanen tunne, josta ei saa oikein kiinni. Ei oikein osaa sanoa kirjasta mitään, ei oikein pysty menemään saman tien nukkumaan, kun asiat vaan pyörii päässä. Ainut asia mistä on varma on se, että nyt olen taas lukenut jotain upeaa ja jollain tavalla mullistavaa.

Ajatus perheestä, joka kokee kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, ja joka silti pitää tiiviisti yhtä ja uskaltaa elää vain yksikkönä, kiehtoo mua. Myös se uskomaton maailma missä Berryn perhe elää, jaksaa kiinnostaa. Kaikki isäni hotellit on juuri sitä maagista realismia, josta Irvingiä kiitellään kerta toisensa jälkeen.

Tässä ei nyt varmastikaan ollut mitään järkeä, enkä varmaan itsekään enää huomenna ymmärrä mitä olen yrittänyt sanoa, mutta samapa tua. Tuli varmaan selväksi, että Kaikki isäni hotellit on edelleen yksi lempikirjojani.

"Valmentaja tiesi sen alusta alkaen: on omistauduttava

kokonaan elämälle ja vain sille.

Ja koko ajan on varottava avoimia ikkunoita."

Fiilikseen ja kirjaan sopiva biisi:

P.S. Edellisen lukukerran todellinen kirja-arvostelu löytyy täältä :-)

Uutisia ja muuta turhaa

Kaksi kuudesta biologian kirjasta on nyt luettu. Jotenkin tuntuu hirveän vaikealta lukea noita, johtuneeko sitten siitä, että ne on "pakko" lukea, vai siitä että ne on kaikki luettu jo vähintään kolme kertaa joskus aiemmin.

Tekstitaidon koe meni ihan p*rseelleen. En ole saanut niin huonoja pisteitä mistään, ikinä. No, mie syytän siitä YTL:ää ja yhteiskuntaa ja vaikka sitten maahanmuuttajia. Minussa itsessäni ei varmasti ole mitään vikaa! Nii, ettäs tiiätte.

Biologian kolmoskurssin lukeminen aiheuttaa minussa aina hirveän himon kirjoittaa. Sehän on siis kurssi ekologiasta ja kaikesta muusta turhasta. Siitä tulee aina mieleen se, miten miun käsitys luonnosta muuttui, kun muutin Vantaalta keskelle korpea. Tuo muutto oikeasti avasi miun silmiä monella tapaa. Ja ilman sitä en olisi koskaan edes tutustunut Veeraan. Joka oli muuten ensimmäinen tuttavuuteni tällä paikkakunnalla. Hmm. Kerran joskus yläasteella osallistuin erääseen kirjoituskilpailuun tekstillä, jossa puhuin juuri siitä luonnonkuvan muutoksesta. Tulin kai toiseksi? Olisi kiva kirjoittaa johonkin muuhunkin kirjoituskilpailuun.

Mie uskon siihen, että vielä jonain päivänä voi kirjahyllystä löytää Ida Aarnion ja Veera Perälän kirjoja. Sitä odotellessa.

Enää kuukausi ja ylppärit ovat ohi. Sitten voikin ehkä alkaa taas lukemaan kunnolla kaikkea muuta. Tai sitten vaan pelaan tietokoneella ja kuuntelen Veeran kettuilua siitä, kuinka hän on kirjalistalla pidemmällä kuin minä. ;)

Hyvää lukulomaa kaikille, jotka sitä viettävät at the moment! -Ida

Totta & muita lukuloman alun kuulumisia

Ensinnäkin, Riikka Pulkkisen Totta tuli kaverin vahvasta suosituksesta luettua tuossa viikko sitten, ja sehän oli upea, aivan niinkuin ajattelinkin. Kuten Rajassakin, Totta -romaanissa on monia eri kertojia, ja lisäksi tarina sijoittuu kahdelle eri vuosikymmenelle. Tunnelataus varsinkin kirjan lopussa on todella vahva. Monet henkilöt ja kahden eri aikakauden tarinat eivät tee kirjasta sekavaa, mutta sen verran haastavan, että toinen lukukerta ei varmastikaan olisi pahitteeksi.

Mutta sitten muita kuulumisia. Viime viikko oli aikamoista haipakkaa, hauskaa ja vähän haikeaa. Torstaina oli tosiaan penkkarit sekä penkkarijatkot ja lauantai ja sunnuntai oltiin pahamaineisella abristeilyllä. Ei siitä sen enempää kuin että tehtiin kollektiivinen sopimus, että ei enää ikinä soutuvenettä suurempaan paattin.:D

Lukuloman kaksi ensimmäistä päivää on kyllä mennyt ihan vaan kotona istuskellessa ja nukkuessa. En oo oikein vielä osannut aloittaa lukemista, kun tuntuu hassulta kun ei tarvitse mennä kouluun. Kauhea ikävä jo nyt kaikki kavereita, niin että melkein itkettää kun radiosta tulee Frontside Ollie. Mutta kai sitä pitäisi pikkuhiljaa ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa pänttäämään äikkää, historiaa ja matikkaa. Muitakin kirjoja on tarkoitus lukea kuin koulukirjoja. Narnian tarinat on kesken tuossa sängyn vieressä ja kirjahyllyssä odottaa muutama John Irving.

Apuaa

Noni, huomenna alkais sitten kirjotukset. Jännittäääääää!!! Toivottakaa meille onnea!

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

Ensimmäinen ajatus kirjan loputtua: "Ihan kuin Anna Karenina, Eedenistä itään ja Täällä Pohjantähden alla yhdistettynä samaan kirjaan". Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta Suomen sisällissota ja sen eri kohtaloiden kuvaus. Anna Kareninasta ns. yläluokan ihmiset kahvipöydistä. Ja Eedenistä itään -kirjasta kuvaus ja sen monipuolisuus.

Missä kuljimme kerrran on mielenkiintoinen romaani eri ihmisten kasvamisesta. Se kertoo kasvutarinoita eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevien ihmisten elämästä. Jotenkin silti tuntuu, että tarina painottuu eniten valkoisten elämään.

Miun on jotenkin vaikia sanoa tästä mitään, tykkäsin, mutta tavallaan en. Tämä on sellainen kirja, että tän voisi tunkea monelle nuorelle aikuiselle käteen, jos ne vaikka ottaisivat oppia aidosti kuvatuista virheistä ja niiden seurauksista. Jotenkin juonellisesti tämä on aika köyhä, mutta kuvaus on hienoa.

****

Listan ulkopuolelta: Peter Franzen - Tumman veden päällä

Peter Franzenin omaelämänkerrallinen teos Tumman veden päällä kertoo erään perheen vaikeuksista pienen Pete-pojan näkökulmasta. Peter Ranssenilla on pieni pikkusisko Suvi, ihana äiti, hauskat isovanhemmat, ja Helsingissä asuva oikea isä ja hänen uusi perheensä. Petellä on monia ylpeydenaiheita, kuten Helsingin-isän antama polkuauto, mutta myös raskaita salaisuuksia: kotona asuva poliisi-isä muuttuu humalassa pelottavaksi, ja hakkaa äidin.

Peter Franzen kertoo ilmeisesti omaan elämäänsä perustuvaa fiktiivistä tarinaa puhtaasti lapsen silmin. Kerrontatyyli on vaikuttavan rehellinen. Lauseet ovat yleensä lyhyitä, ja sisältävät sananmukaisesti sen mitä lapsen pään sisällä juuri sillä hetkellä liikkuu. Perheväkivallan kuvaus on raa'an rehellistä ja itkettävän todenmukaista on myös se, miten Pete ei varsinkaan aluksi ymmärrä mistä on kyse.

Peten elämän myös iloiset ajat on kuvattu todella hauskasti. Suvi-siskon sanomisten perään Pete ajattelee, että sisko on hauska. Pahoista tapahtumista ja äkkinäisistä yökyläilyistä mummon ja papan luokse siirrytään yhdellä nopealla hyppäyksellä hauskan talvipäivän viettoon koko perheen kanssa.

Vaikka suurinpiirtein tiesin ja arvasin, mistä tämä kirja kertoo, yllätti juuri tuo lapsenomainen rehellisyys minut positiivisesti. Puhtaasti lapsen ajatuksia sisältävä teos on todellakin yksi viime vuoden suomalaisen kirjallisuuden kärkiä.

****

Sen verran täytyy vielä lisätä, että tänään taas muistin miksi tykkään lukea. Viime aikoina en ole saanut luettua oikein mitään, mutta tänään kun ahmaisin tuon Tumman veden päällä ihan yhdessä päivässä, ajattelin, että voisi hyvinkin ottaa taas yöpöydälle jonkun muunkin kirjan kuin historian kurssikirjan! Että kiitos vaan Peter Franzen kun palautit mun innon lukemiseen !

Tulkitse, erittele ja analysoi

Hiiohoi. Koska en saa mitään luettua (vaikka pitäisi, koulussa pukkaa deadlinet päälle), niin ajattelin jakaa kanssanne erään hienon asian. Tehän siellä kai tiedättekin, että ollaan Veeran kanssa abeja, samassa koulussa samalla luokalla. No, sehän tietysti tarkoittaa sitä, että ylioppilaskokeet on tulossa. Ja koska ne on tulossa, niin me ollaan äidinkielen kursseilla käyty tekstitaitoa ja esseekoetta läpi. Ja harjoiteltu niitä varten. Kummassakin kokeessa on mahdollista, että tulee tehtävä, jossa pitää analysoida kuvaa, runoa tai novellia. Koska mie olen vähän tämmöinen suora ihminen, minua ottaa päähän, kun joistain kuvista ja teksteistä pitää etsimällä etsiä piilotettuja merkityksiä ja muuta shaibaa.

Etsin googlesta kuvan hakusanalla "tulkitse ja analysoi"

No niin, meidän tehtävä on nyt tulkita ja analysoida tätä maalausta. Koska me nyt ei tiedetä julkaisuaikaa ja -paikkaa, niin ei voida tehdä niistä tulkintoja, mutta maalari oli joku Olli. Eli mies. Mie alotan hyvillä tulkinnoilla.

- Koska maalari on maalannut taulustaan suttuisen ja epäselvän, se selvästi kielii hänen maailmankatsomuksensa olevan epäselvä. Hän saattaa tuntea maailman ehkä pelottavana ja hämyisenä paikkana, ja ihmiset vain väriläiskinä horisontissa.
- Taulu painottuu oikealle, jossa on vahvoja värejä ja etualalla henkilö. Hallitseva väri on punainen, seksuaalisuuden, rakkauden ja jopa verenkin väri. Tämä luo tauluun vahvan eroottisen latauksen. Eroottista latausta lisää vasemmassa yläreunassa oleva harmaa kuvio, joka muistuttaa ylväästi seisovaa fallosta.

Turhauttaa. Ihan oikeasti, en ymmärrä miksi meidän pitää tulkita maalauksia. Mainoksen erittelyn ja tulkinnan ymmärrän, mutta en maalauksien, runojen ja novellien. Ne ovat taidetta, ei niitä pidä välttämättä ymmärtää niin kauhean perinpohjaisesti. Jos maalauksessa on kukka, se saattaa  oikeasti esittää ihan kukkaa, ei esimerkiksi puhelinpylvästä, joka kritisoi aikamme teknologian määrää.

Näitä kivoja ylitulkitsemisia saa jatkaa kommenttilaatikkoon, jos tahtoo. Ja kuvan saa klikkaamalla isommaksi.

Ja älkää jooko ottako liian tosissanne, tottahan mie ymmärrän, että joitain runoja on ihan hyvä tulkita, ei ne muuten ehkä avaudu.

74. Giovannin Boccaccio - Decamerone

Vihdoin ja viimein viime yönä sain luettua Decameronen loppuun. Asetin itselleni haasteen tuossa pari viikkoa sitten, kun olin vielä noin puolessa välissä kirjaa, että saisin luettua sen vuoden loppuun mennessä. Ihan kokonainen päivä jäi vielä aikaa ylitsekin määräajasta!'

Decamerone alkaa, kun vuonna 1348 kymmenen hengen seurue nuoria miehiä ja naisia lähtee Firenzen kaupungista maaseudulle tappavaa ruttoa karkuun. Kahden viikon ajan he päättävät viihdyttää itseään kertomalla kunakin päivänä kymmenen tarinaa tietystä aiheesta. Heidän kertomansa sata tarinaa muodostavat tämän nykyaikaisen novelliperinteen äidiksi kutsutun kirjan.

Silloin kun aloitin tätä ensimmäisen kerran (ties milloin, en muista) luin ensimmäisten kahden päivän tarinat ja ne tuntuivat todella tylsiltä, typeriltä ja pitkiltä, ja olin sitä mieltä, että multa menee noin kymmenen vuotta tämän koko kirjan läpi kahlaamiseen. Jätin Decameronen kuitenkin hautumaan kahdenkymmenen tarinan jälkeen, ja ehkä kuukausi sitten sain sen uudelleen käsiini ja jatkoin siitä mihin jäin. Loput tarinat tuli kuitenkin luettua yllättävän nopeasti ja sujuvasti. Luulen, että kirjan takkuaminen on ollut vain asennekysymys. Kun jatkoin kirjaa, ja ajattelin että nyt perkele luen tämän loppuun, ei se enää maistunut niin puulta. Voi myös johtua siitä, että ensimmäisten päivien jälkeen tarinat ovat huomattavan paljon lyhyempiä.

Jos totta puhutaan, niin itse tarinathan ovat kuitenkin aika yllätyksettömiä ja yksipuoleisia. Suunnilleen kaikissa ollaan joko tosi rakastuneita ja tehdään sen takia idiootteja asioita, tai sitten halutaan pettää aviomiestä/-vaimoa ihan muuten vaan, ja sen takia tehdään typeriä juttuja. Välillä henkilöt ovat niin jalomielisiä ja ystävällisiä, että voi jeesus, ja välillä ollaan taas niin itsepäisiä ja ilkeitä, että oikeen ärsyttää. Ja jokaisessa tarinassa "huvitellaan" tai "iloitaan".

Loppujen lopuksi, en ole valmis antamaan Decameronelle listan hirvein kirja -arvonimeä (ykköspaikkaa pitelee edelleen Vankileirien saaristo). Jotkut kirjan tarinat ovat hauskoja, opettavaisuudesta en nyt niin tiedä, mutta kenellekään en kamalasti koko kirjan lukemista ainakaan vapaaehtoisesti suosittelisi.

**

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! =)

14. George Orwell - Vuonna 1984

Tämä kirja oli luettuna jo ennen joulua. Reippaasti ennen joulua. Tähän meni ehkä viikko, jos sitäkään. En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä. En ole oikeastaan tehnyt muuta, kuin nukkunut ja pelannut. Kaikki, jotka seuraavat vlogiani, tietävät sen varmasti hyvin. :D

Odotin tältä kirjalta paljon. Olen katsonut Big Brotheria enemmän tai vähemmän aktiivisesti (jos tahdotte tietää, että miksi tai miten tai jotain, niin keskustellaan siitä sitten mun kommenteissa) ja jotenkin oletin kirjan olevan samanlaista sadismia kuin BB:nkin. Toisaalta odotukseni täyttyivät, toisaalta eivät.

Vuonna 1984 -kirja päähenkilö on Winston Smith. Hän kuuluu ulompaan renkaaseen, eli on nykykielessä sanottuna jotakuinkin keskiluokkaa. Hän elää valtiossa, jossa jokaisen kansalaisen liikkeitä ja puheita tarkastellaan koko ajan. Kaikki on kiellettyä, ja jos joku ei ole kiellettyä, niin se on pakko.

Kirja on masentava. Sanavalinnat ja kirjan kertojan tympeys vaikuttavat tähän hirveästi. Siltikin kirja tuli luettua loppuun nopeasti, koska tahdoin lukijana hirveästi tietää, että onnistuuko pienen reunaryhmän kapina. Winston siis löytää tiensä tämmöisen kapinaryhmän pariin, jonka uskoo ensin olevan vain satua ja keksitty pelotteeksi.

Kirjassa olevat ihmiskuvat ovat surullisia. He ovat tottuneet pakkovallan alla olemiseen, eivätkä uskalla oikein kyseenalaistaa sitä. Ja jos uskaltavat, niin he kyseenalaistavat samalla myös itsensä, ajattelevat toisaalta olevansa väärässä.

Miulla on huono suhde dystopioihin, mie alan aina miettimään, että entä jos maailma menee tähän, ja sitten minua alkaa surettaa maailman paskuus. Sen takia, vaikka ne olisivatkin hyvin kirjotettuja, minulle jää niistä aina kauhean toivoton olo.

****

PS. Hyvää uuttavuota kaikille lukijoille! : *