Mulla tulee Veikko Huovisesta mieleen semmonen pujopartainen, solakka ja iloinen setä, joka tietää maailman olevan paha paikka, mutta joka siitä huolimatta aina hymyilee. Mun kuva perustuu täysin siihen, että oon lukenut kaks hänen kirjaansa, eli se voi olla jotain ihan muuta, kuin todellisuus. Huovisen kirjat, nämä kummatkin, on saaneet mut jotenkin mystisellä tavalla innostuneeksi ja kiinnostuneeksi.
Lemmikkieläimen löysin kirpparilta, takakannen luettuani olin varma, että kyseessä on hyvä kirja ja onnekseni olin oikeassa. Kirja kertoo teollisuuspohatasta, jolla on niin paljon kaikkea, että saadakseen tyydytystä jostain, hän haluaa jotain, mitä ei ole kenelläkään muulla, lemmikkieläimen, joka onkin ihminen. Vaikka puhunkin tyydytyksestä, niin kyseessä ei ole missään määrin mikään seksuaalinen, vaan omistamisen ja vallan tuoma tyydytys.
Kuten sana teollisuuspohatta antaa ymmärtää, perustuu kirjan tapahtumat jonnekkin 60-luvulle. Kirjan alussa kuvataan, kun pohatta-Johnson saapuu köyhän perheen luokse ja puhuu lemmikkieläimeksi ottamisen ehdoista. Lemmikkieläimeksi kaavaillulla Jacobilla on tietenkin nykysuomeksi sanottuna back-uppi mukana, työväenliikkeen edustaja. Tämä pitää huolen siitä, että Jacobille taataan terveydenhuolto ja muut asiaankuuluvat lievitykset. Miehet solmivat sopimuksen, jonka mukaan Jacob suostuu asumaan vuoden Johnsonin määräämässä lasihäkissä, esiintymään kolmasti päivässä lasin takana ja saamaan tästä aimo summan rahaa. Tämä on tietenkin iso plussa koko hommassa, asuuhan Jacob ennen koko hommaa perheineen jossain pimeässä kellarissa.
Loppukirjassa kuvataan, miten elämä lasihäkissä sujuu, eihän se tietenkään ole mitenkään mutkatonta, vaikka siitä saisi kuinka paljon fyffeä. Tässä kirjassa on jännä sävy. Toisinaan tuntuu, että Huovinen on vihainen koko maailmalle. Toisinaan hän näkee kaikissa henkilöissä jotain inhimillistä ja tavallaan liikuttavaa. On jotenkin aivan hulvatonta, kun Johnson toisinaan soittelee Jacobille lasihäkkiin ja höpöttelee kuin suurikin hyväntekijä. Ja olihan hän, tavallaan. Hänen ja Jacobin suhde on kuvattu hauskasti.
Havukka-ahon ajattelija oli hyvänmielen kirja, eikä missään määrin poliittinen (jos muistan oikein). No, ainakin se oli hyvänmielen kirja. Niin oli Lemmikkieläinkin, mutta se oli myös kannanotto. Lemmikkieläin on ilmestynyt 16 vuotta Havukka-ahon ajattelijan jälkeen ja ajan tuoman kyynisyyden huomaa selvästi. Vahva suositus, varsinkin jos sulla on viekkarit Big Brotherista.