tiistai 22. syyskuuta 2020

Vesa Sisättö - Tuhansien mokien maa

Luin tämän e-kirjana. Puhelimen näytöltä. Ajattelin aluksi, että ei niin voi tehdä, siinähän kuolee silmät ja aivot ja kaikki, kun jostain puhelimen näytöltä tihrustaa. Sitten vähän puntaroin sitä, että paljonko käytän aikaa tuijottaen puhelimen näyttöä, avaten ja sulkien instagramin, facebookin, twitterin ja kaikki muut, kuitenkaan oikeastaan käyttämättä näitä sivustoja juurikaan. Näiden appien avaaminen on tapa, jolla vain kulutan aikaa ja energiaa. Kun olin saanut itselleni perusteltua kirjan lukemisen kännykän näytöltä, oli se menoa. Pitkästä aikaa palasin siihen tunteeseen, kun ajattelee, että "no vielä yksi sivu/luku". Se oli aivan ihanaa. Puhelimesta lukeminen on siinäkin mielessä kivaa, että puhelin ei paina paljoa. Jonkun Sinuhen kanssa sängyssä pyöriminen käy ihan treenistä, kun se on (varsinkin kovakantisena) niin painava ja paksu opus. Kännykän kanssa voi pyöriä miten vaan, eikä siitä juurikaan ruumis rasitu, joka tietenkin on plussaa.  (höhö)

 Tuhansien mokien maa on kirja, jossa on lyhyitä kertomuksia Suomen historian mokista. Kirja on kirjoitettu hyvin humoristiseen tyyliin ja siitä on jätetty ihan uusimmat mokat pois. Tämä on hyvä, koska kyllä mä pystyn nauramaan nuijasodille, mutta esimerkiksi Talvivaaran mokailu on niin lähellä, että se vaan vituttaisi. Ei sitä vielä voi ottaa huumorilla, vaikka siinäkin paljon huumorin aineksia on. 

 En ole koskaan ennen elämässäni puhunut kaveriporukalla Nuijasodista. Mutta niinpä vain tämä kirja sattui puheenaiheeksi kaveriporukassa, kun olin juuri lukenut Nuijasodista. Siinä me sitten kesken festaroinnin pohdittiin talonpoikain kapinaa. Nuijasotien lisäksi kirjassa kerrottiin Jäätteenmäen papereista (ihan mahtavaa, koska tämän vuoksi ymmärsin BB-Minnan letkautuksen ensimmäisessä BB-livelähetyksessä), Pispalan uittotunnelista ja Kekkosesta. Bonuksena kirjassa oli myös pieni luku Suomen alkoholipolitiikan suurimmista mokista, jotka olivat kyllä jotain aivan omaa luokkaansa järjettömyydessään.

 Kirjan mokat olivat vähän laidasta laitaan, mutta pääasiassa toki kyseessä oli poliittisten päätösten tekemiseen liittyvät mokat. Osa mokista oli ajalta, kun Suomi ei ole ollut itsenäinen valtio. Se oli mielestäni ihan hyvä asia, sillä se maalasi hyvin kuvaa siitä, millaisessa asemassa Suomi on ollut, kun se ei vielä ole ollut itsenäinen.  

Sisättö on näemmä kirjoittanut aika paljon kaikkea, ja ihan pelkästään Jäniksen vuodessa esitellyn Kekkos-salaliittoteorian takia haluaisin kyllä tutustua Operaatio Kekkoseen, jonka kirjoittamisessa Sisättö on mös ollut osallisena.

 Tämä on mahtava kirja ja suosittelen tätäkin suurella innolla. Tämä sopii hyvin kevyemmäksi lukemiseksi esimerkiksi jos kahlaa läpi jotain vähän vaikeampaa venäläistä romaania tai haluaa vähän kepeämpää ja humoristista luettavaa. Tämä oli myös jotenkin aika lohdullinen kirja, kun mokia tuntuu nyt olevan ilmassa enemmän kuin koskaan. Onhan sitä ollut kaiken maailman Kuuban ohjuskriisejäkin, eiköhän tästä selvitä vielä.

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla, osa 1 (äänikirja)

 Bookbeatin myötä pääsin mieheni kanssa kuuntelemaan äänikirjoja. Ihan mahtavaa, hänkin on jotain lukenut, mutta hirveästi emme ole lukeneet samoja kirjoja. Halusinkin siis ehdottomasti tutustuttaa hänet minun kaikkien aikojen lempikirjaani, kun se bookbeatista löytyi. 

Jo heti aluksi innostuin, sillä Veikko Sinisalon lukijatyyli on aivan mahtava! Hän eläytyy tarinaan, vaihtelee äänenpainoja, väriä ja sävyä. Hän todella ääninäyttelee kirjan. Repeilimme miehen kanssa Sinisalon esittäessä mm. humalaisia lauluja ja Jussin mörähtelyä. Leppäsen Hennan hän ääninäytteli juuri sillä äänensävyllä, jolla olin aina hänet lukenut. Tämä myös varmasti osoittaa sen, miten hyvin Linna on onnistunut kirjoittamaan eri henkilöt. He kuulostavat kirjoitettunakin omilta itseiltään, eikä äänikirjassakaan mennyt sekaisin siitä, että kuka puhuu nyt ja kuka puhui äsken. 

Mulla on varmaan vaaleanpunaiset lasit silmillä tämän trilogian suhteen, mutta siis onhan tämä aivan huikea! Linna tekee ihmisistä, suhteista ja elämästä niin teräviä, tarkkoja ja päteviä havaintoja, että ne sopivat vaivattomasti myös nykypäivään. Edelleen, 60 vuotta myöhemmin, Linnan kuvaamia karikatyyreja voi bongailla omista tutuistaan ja vaikkapa bb-talosta. 

Mies vähän turhautui, kun nämä ovat niin pitkiä kirjoja (lupasin, että hän saa sitten päättää viisi seuraavaa kirjaa, niin ollaan tasoissa, heh). Ja joo, ymmärrän sen, onhan tämä ensimmäinen osa vain pohjustus kaikelle tulevalle. Mielestäni tämä pitkä pohjustus on kyllä tarpeen, sillä se syventää seuraavien osien tapahtumia, kun on jo kiintynyt hahmoihin ja tuntuu kuin tuntisi heidät. Aina voi palata muistelemaan miten Akseli poikasena paini karanneen vuohen kanssa (vai oliko se lammas) ja huusi perkelettä pienenä voimamiehenä. Se jos jokin aiheuttaa sitten myöhemmissä osissa haikeutta ja surua. Vahvoja tunteita, jonka takia pidän tästä niin paljon. 

Kakkososaan siirtyminen hirvittää, mutta myös innostaa. Muistan sen olevan niin sanottu itkukirja, jonka äärellä on tullut nyyhkittyä aivan huolella. Näin vanhemmalla iällä on ollut kiva päästä uudelleen tutustumaan Koskeloihin, sillä nyt tunteet eivät ehkä tule aivan niin voimalla ja raivolla, vaan voin vain kuunnella. Nykyään myös ymmärrän, että siellä jossain Tampereen huudeillahan ne asustelee, puhuvat aivan selkeästi tampereen murretta ja toisinaan paikat kuulostavat tutuilta. Ihanaa on myös se, että koska mieheni on Tampereelta, on hilpeää löytää hänen ja hahmojen puhetyyleistä yhteneväisyyksiä. 

Tämän kirjan myötä olen taas innostunut myös historiasta. Oijoi. Jatkoa seurannee. 

 

Mun arvostelun kirjasarjasta kymmenen vuoden takaa pääset lukemaan täältä

Veera on myös arvostellut kirjasarjan ja arvostelun voit lukea täältä