sunnuntai 31. elokuuta 2014

Listan ulkopuolelta: Tuija Lehtinen

Viime viikkoina olen palannut taas kirja per ilta tai yö -vauhtiini ja siitä on kiittäminen ikuista suosikkikirjalijaani, Tuija Lehtistä. Oon täällä blogissakin moneen kertaan varmaan muistanut kertoa, että olen lukenut Lehtisen tuotannon monen monituiseen kertaan. Joskus kakarana aloitin nuortenkirjoilla ja myöhemmin siirryin aikuisten romaaneihin. Viime vuosina olenkin lukenut nimenomaan niitä aikuisten romaaneja uudestaan ja uudestaan. Vaikkakin ne toistavat samaa kaavaa kirjasta toiseen, en ole vielä kyllästynyt. Melkeimpä poikkeuksetta Lehtisen romaanissa päähenkilönä on nuori, itsenäinen ehkä vähän kärkässanainenkin nainen, joka heitetään tahtomattaan johonkin uuteen tilanteeseen ja uusien ihmisten keskelle. Kuviossa on yleensä myös mies, tai kaksi, joista toisen kanssa päähenkilön aluksi ei tule toimeen ollenkaan, mutta lopuksi he tajuavat kuuluvansa yhteen ja loppu on totta kai onnellinen. Yksinkertaista, mutta toimivaa.

Rosan talo on Lehtisen ihka ensimmäinen romaani vuodelta 1984, ja se on mielestäni yksi Lehtisen parhaita, koska siinä on osallisena pieni mysteeri. Päähenkilönä on kustannustoimittaja, joka joutuu muuttamaan keskelle korpea ja vahtimaan eksentrisen entisen näyttelijän muistelmien kirjoittamista. Rosan talossa asuu myös kummallinen kokoelma mitä kummallisempia hahmoja, joista yksi on syyllinen talossa tapahtuviin kummallisuuksiin. Tähtilinna kertoo Juliasta ja Jukasta, jotka perivät enonsa kartanon. Näiden lisäksi olen viime aikoinan lukenut Lehtisen tuotannosta Kulkurilinnut, Mies vailla sydäntä ja Viiden tähden tuhkimo. Vaikka yleensä Lehtisen kirjoista suosikkini ovat niitä joissa on jonkinlainen arvoitus tai mysteeri jota päähenkilö yrittää selvittää, Viiden tähden tuhkimo nousi tällä lukukerrralla suosikikseni, sillä hymyilin typerästi koko sen ajan kun luin sitä, luin tosiaan sen yhdeltä istumalta. Kirjassa kirjastonhoitajana työskentelevä Satumarja joutuu rikkaan enonsa huolehtijaksi uudelle paikkakunnalle. Siellä hän tapaa omalaatuisen enonsa lisäksi, enon taludenhoitajan ja tämän komen pojan sekä pääsee piireihin, mutta kyseenalaisista syistä. En oikein tiedä mikä tässä kirjassa nyt viehätti niin kovasti, etä piti koko ajan hymyillä, en muista että se olisi aikasemilla lukukerroill tehnyt kovin suurta vaikutusta. Mutta jotakin hauskaa ja vetoavaa Satumarjan ja Petrin keskinäisessä sanailussa, että kirja jäi mieleen. 

Näiden lisäksi luin myös kaikki Lehtisen Laura -kirjat noin miljoonanteen kertaan. Jotenkin tuli taas yhtäkkiä sellainen olo, että ne on pakko lukea taas uudestaan. En tiedä mikä niissä vieläkin jaksaa viehättää. Muistan kun olin nuorempi ja äiti vauhkosi mulle Tiina -kirjoista, joita se oli lukenut pienenä. Luinkin niitä muutaman, mutta en ikinä pikein tajunnut mikä se juttu niissä oli, miksi ne oli sen mielestä niin hyviä. Mutta lukiessani Laura -sarjaa uudelleen ymmärsin, että ne ovatkin aika pitkälti samanlaisia kuin Tiina -sarja, ainakin niiltä osin mitä Tiina kirjoista muistan. Ja varmasti Laura -sarja edustaa mulle sitä mitä Tiina -sarja edustaa äitille. Ehkä joskus itekin yritän pakottaa omia lapsia tai jonkun toisen lapsia lukemaan Laura -kirjoja. 


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Listan ulkopuolelta: John Irving - In One Person

Vihdoin ja viimein sain luettua John Irvingin In One Person, joka on ollut mulla kesken oikeastaan koko kesän. Luin kirjan siis englanniksi, enkä edes itse asiassa tiedä, onko sitä vielä edes käännetty suomeksi. Sanottakoon nyt näin heti, että kirja ei nouse suosikikseni kaikista lukemistani Irvingeistä. 

Kuten melkeimpä kaikki Irvingin romaanit, In One Person kertoo päähenkilönsä tarinan alusta melkeimpä loppuun. Muutenkin romaanissa on suuri osa Irvingin normaaleista maneereista: päähenkilö on miespuolinen, vähän eksyksissä oleva, kyseenalaistaa seksuaalisuutensa, päätyy kirjailijaksi ja ympärillä häärii omalaatuinen perhe. Wieniinkin päästää jälleen kerran. In One Personin päähenkilö on William "Bill" Abbot, joka viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Vermontissa, First Sister -nimisessä paikassa. Yksinhuoltajaäidin poika tustuu kirjallisuuteen ja lukemiseen, ja etenkin paikallisen kirjastonhoitajaan, tulevan isäpuolensa avulla, ja tästä alkaa nuoren Billin tutustuminen klassiseen kirjallisuuteen ja tarinoihin, jotka sivuavat aihepiiriä "crushes on the wrong people". Koska aikakausi on Irvingille tyypillisesti 60-, 70-, ja 80-lukua, Billin taipumusta ihastua miehiin, ei katsota hyvällä pikkukaupungissa. Koska kirja käsittää niin pitkän ajan käsitellään siinä niin päähnekilön lapsuus ja nuoruus sisäoppilaitoksessa, opiskeluvuodet Euroopassa, ensirakkaudet sekä 80-luvun AIDS kriisi New Yorkissa. 

Kirjan aiheet olivat jotenkin vieraita itselle, joten kesti pitkään, että pääsin tarinaan niin sanotusti kiinni. Irving kirjoittaa asiat tapansa mukaan tarkasti ja moneen kertaan, ja pitkään odotin, että milloin tässä alkaa tapahtua. Oikeastaan vasta sitten kun tarinassa päästiin 80-luvulle ja New Yorkia ja hahmojen elämää ravisuttavaan AIDS kriisiin, alkoi tuntumaan siltä, että nyt tässä jotakin tapahtuu ja kirjalla on oikeasti jotakin sanottavaa. Vaikka kirja ei todellakaan kivunnut suosikki listalleni, on se taattua Irvingiä ja kuten jo aiemmin sanoin, toistaa paljon samoja aihepiirejä ja teemoja kuin kaikki aiemmatkin Irvingin kirjat. Jotenkin alkaa tuntumaan, että kaipaisin jo jotakin vaihtelua aiheisiin Irvingiltä.