tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset löpinät

Nyt tulee vähän sekalaista settiä, että varokaa vaan!

Ilmeisesti otin jonkinlaisen loppukirin tän lukemisen kanssa näin vuoden viimeisinä päivinä. Yösyötön jälkeen palasin tutun ja turvallisen Tuija Lehtisen pariin. Oon varmaan joskus ennenkin täällä blogissa maininnut, että Lehtinen kuuluu yksi ehdottomiin suosikkeihini. Hän on erittäin tuottelias kirjailija, ja olen lukenut melkeimpä kaikki Lehtisen nuorten - ja aukuistenromaaniit, ja useammat vielä moneen kertaan. Nämä Lehtisen kirjat, jotka nyt lukaisin, Pirunsaaren veljekset ja Taimitarhan lapset, kuuluvat Lehtisen vanhempaan tuotantoon, molemmat on julkaistu 80-luvulla, ja nämäkin olen lukenut monen monta kertaa aiemmin. 

Pirunsaaren veljekset kertoo eläinlääkäri Sarista, joka tulee pienelle paikkakunnalle äitiyslomasijaiseksi. Sari aikoo selvittää sijaisuutensa aikana kuka ajoi hänen äitinsä ylitse pienellä kylätiellä muutamaa kuukautta aiemmin ja pakeni paikalta. Samalla Sari tutustuu pienen kylän ja etenkin siihen kuuluvan Pirunsaaren värikkääseen historiaan, ja Pirunsaaressa nykyään asusteleviin viiteen Pirunsaaren veljekseen. 

Taimitarhan lapset taas kertoo Mariasta, joka on päiväkodissa töissä, mutta vailla omia lapsia tai puolisoa. Kun päiväkotiin tulee kaksi uutta pikkutyttöä, Paula ja Bella, Maria huomaa tuntevansa Paulan isän ja kiinnostuvansa Bellan mielenkiintoisesta perhetilanteesta. Tyttö on nimittäin hiljattain jäänyt orvoksi ja on nyt paikkakunnan suurimman yrityksen ja rikkaimman perheen ainut perillinen. 

Vaikka oon molemmat kirjan lukenut aiemminkin monta kertaa, en silti voinut laskea kumpaakaan kädestäni kun kerran aloitin. Ja koska aloitin aina illalla nukkumaan mennessä, yölukemiseksihan se meni. Monena yönä. Pitäis varmaan lukea paskempia kirjoja niin sais kunnolla nukuttua. Mutta tosiaan, Lehtinen ei pettänyt. Molemmat oli edelleen todella hyviä ja mukanaan vieviä. Ja molemmissa on pientä mysteeriä, jota päähenkilö selvittää joten sekin osaltaan auttaa siinä mukanaan pitämisessä. 

Näiden jälkeen yritin aloittaa Claire Messudin The Emperor's Children -kirjaa, mutta ei oikein nyt lähtenyt. Jotenkin tuo englanniksi lukeminen tökki nyt, varmaan siksi että suomeksi lukeminen on vain yksinkertaisesti nopeampaa, ja kun koulu alkaa tasan viikon päästä saa taas lukea englanniksi niin paljon että korvat savuaa. Ehkä yrtin joskus myöhemmin paremmalla fiiliksellä.

Ja koska en sitä jaksanut lukea ja en saanut untä eilen illalla, katselin kirjahyllyäni ja mietin mitä lukea. Nappasin sitten Anu Jaantilan Sannan Jenkkivuosi opuksen, jossa on kolme erillistä kirjaa. Ekan sitten luinkin melkein saman tien (taas yölukemista) ja toinen on nyt melkein luettu. Tänkin oon lukenut moneen kertaan aiemmin. 

Tätin kysyi tässä joulun aikaan, että miten jaksan lukea samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan, ja se pisti ihan miettimään. Miksi tosiaan tykkään lukea samoja kirjoja moneen kertaan? Ehkä siinä on joku tyytyväisyystakuu juttu. Että tietää saavansa hyvän lukukokemuksen. Ja vaikka on lukenut kirjan aiemmin ei välttämättä muista kaikkia yksityiskohtia. En tiedä. Tälläsiä mietiskelin. 

Pitäisi listan pariinkin palata. Mutta jostakin syystä tuntuu, että oon jo lukenut kaikki hyvät siitä. Mikään ei oikein sytytä. Mutta aion vakaasti yrittää heti ensi vuoden alkuun. En tiedä aloittaisko jostakin ihan uudesta kirjasta vai yrittäisikö taas sitä Sotamies Svejkiä. Pidemmittä puheitta,

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Eve Hietamies - Yösyöttö

Nyt oli muuten ihan älyttömän hyvä lukukokemus. Sain jouluaattoiltana tädiltä lainaan Eve Hietamiehen Yösyötön, kirjan jonka olin halunnut lukea jo vähän aikaan. Kävi sitten niin, että kun sitä illalla aloitin, piti samoilla lämpösillä se lukea loppuun asti. Kahteen asti yöllä siihen meni, mutta oli kyllä sen arvoista. 

Jo Yösyötön alku-asetelma on erikoinen ja hauska: kolmekymppinen Antti on jätetty vastasyntyneen poikavauvan kanssa kahdestaan, kun lapsen äiti on hypännyt synntyssairaalan edestä taksiin ja jättänyt pojat kahdestaan. Tästä alkaa Antin haparoiminen vaipanvaihtojen, äidinmaidonkorvikkeiden ja leikkipuistojen maailmassa. 

Vaikka Yösyöttö on ihan älyttömän hauska, se ottaa kuitenkin aika ajoin paljon vakavemman sävyn kuin mitä olisin alussa uskonut. Paavo-vauvan äidin häipymistä kuvioista ei ohiteta noin vaan, vaan selvitellään koko kirjan ajan, ja Pia-äidin mielenterveysongelmat ovatkin se vakavempi sivujuoni koko kirjan ajan. Samoin hetket jolloin Paavo-vauva on sairas (välillä aika vakavastikin) Antin isän huoli on niin sydäntäriipaisevaa, että ihan meinaa itkettää.

Suurimman osan ajasta Yösyöttö on kuitenkin aivan naurettavan hauska. Antin yleinen hukassa oleminen asioiden kanssa on joten sympaattista ja huvittavaa. Myös yksinhuoltajaisän leikkipuistossa tapaamat äidit tarjoavat suurimman osan kirjan huumorista ollessaan niin karikatyyrisiä kuin vain olla ja voi. 

Kokonaisuudessaan tämä oli varmasti paras ja mukanaan vievin kirja, jonka olen lukenut pitkään aikaan. Aioin ehdottomasti lukea Yösyötön jatko-osan, Tarhapäivän heti kun vaan sana sen käsiini. Suosittelen ehdottomasti jokaisella jota vain yhtään kiinnostaa. 

torstai 26. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Leena Lehtolainen & Craig Ferguson

Viime viikonloppuna luin yhden kirjan niin nopeasti, etten edes muista milloin olen lukenut kokonaisen kirjan noin lyhyessä ajassa. Äiti oli ostanut mummolle joululahjaksi Leena Lehtolaisen uusimman, Rautakolmion. En edes heti tajunnut, että kyseessä on uusin Maria Kallio -dekkari, vaan asia valkeni vasta kuin takakantta aloin lukemaan. Tarkoituksenani oli vain vähän vilkaista mistä se kertoo, mutta niinhän siinä sitten kävi, että lauantain istuin tuossa sohvalla ja luin kirjan kannesta kanteen ennen kuin se paketoitiin mummoa varten. 

Rautakolmio on kahdestoista Maria Kallio -romaani. Kun pari edellistä kirjaa vei Marian vähän eri suuntaan Espoon poliisista, Rautakolmiossa Maria ratkoo taas murhia Espoon poliisissa vanhojen työtovereidensa kanssa, ainoastaan työnimike on muuttunut. Marian epätyypillisiin rikoksiin erikoistunut yksikkö saa tutkittavakseen kaksi vedestä löytynyttä ruumista. Toisen ruumiin tiimoilta Maria joutuu tutkailemaan julkisuudesta tutun jääkiekkoilijan perheen sekä julkisuudessa että kulissien takana tapahtuvia sattumuksia. Lisäksi Marian juttuun liittyy mies Marian menneisyydestä, joka saapuu kuvioihin juuri sopivaan aikaan kun Marian perhe on kesäpurjehduksella Euroopassa. 

Muistaakseni en kauheasti välittänyt edellisestä Maria Kallio -romaanista, mutta Rautakolmio muistutti mukavasti Lehtolaisen vanhempaa tuotantoa. Ja se oli jotenkin niin helppolukuinen. Ja mukaansa vievä. Istuin tosiaan sen 4-5 tuntia sohvalla ja luin Rautakolmiota, koska en vaan voinut jättää sitä kesken (muulloin kuin syödäkseni kerran). 

Rautakolmion jälkeen luin uudestaa suosikkikoomikkoni Craig Fergusonin omalämänkerran, American on Purpose -kirjan. Juttua siitä voitte lukea täältä. Se oli ihan yhtä hyvä kun sillä ekallakin kerralla, ja Fergusonin talk show The Late Late Show with Craig Ferguson on edelleen lemppari talk show'ni.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin

Nyt oli pitkästä aikaa ihan suhteellisen hyvä ja mielenkiintoinen lukukokemus. Jumalat juhlivat öisin kertoo kalifornialaisesta Richardista, joka muuttaa apurahan Vermontiin Hampden Collegeen opiskelemaan. Siellä hän pääsee mukaan viiden kreikan kielen ja heidän opettajansa muodostamaan kiehtovaan sisäpiiriin. Ensimmäisten kuukausien aikana kuuden opiskelijan rivit vain tiivistyvät ja lopulta Richardkin päästetään mukaan ryhmän yhteiseen salaisuuteen: kamalaan rikokseen jonka hänen uudet ystävänsä ovat eräänä yönä syyllistyneet ja tähän asti onnistuneet salamaan. Mutta kun yksi heistä osoittaa murtumisen merkkejä, myös Richard joutuu osalliseksi tapahtumien vyyhtiin. 

Heti alusta asti oli selvä, että tämä kirja on juurikin sellainen jännitystarina joka ei päästä ihan heti otteestaan. Juoni on aika simppeli, mutta tapahtumia ja vaiheita on sen verran paljon, että tarina oli supermielenkiintoinen. Myöskään henkilöt eivät jääneet tapahtumien varjoon, vaan ne olivat moniulotteisia ja kirjassa käytettiin aikaa heidän kuvailemiseensa ja pääjuonen ulkopuolisten tapahtumien kertomiseen ja henkilöistä muodostuisi lukijalle parempi ja kokonaisempi kuva. 

Mielestäni monista mielenkiintoisista henkilöistä kaikista kiehtovin oli kuitenkin päähenkilö Richard. Richard ei ole ikinä tuntenut kuuluvansa Kaliforniaan tai oikeastaan mihinkään ja tottakai muulta maailmalta ja collegelta sulkeutunut muutaman ihmisen sisäpiiri kiehtoo häntä alusta asti. Ja kun hän sitten pääsee mukaan porukkaan, tuntee hän olonsa erityiseksi, ja kuuluvansa ensimmäistä kertaa elämässää johonkin ryhmään. Ja vielä millaisten ihmisten ryhmään: Richard itse on täysin rahaton, mutta hänen uudet ystävänsä ovat rikkaiden perheiden lapsia ja elävät ylellistä elämää. Torjunnan pelossa Richard haluaa viimeiseen asti, että muut eivät saa tietää hänen todellista raha- tai elämäntilannettaan. Myös osittain torjunnan pelossa, Richard lopulta syyllistyy siihen mihin syylistyy. Vaikka tarinasta voisi luulla, että muut vain käyttivät Richardia omaa hyötyään ajatellen, muut todella pitivät hänestä rahattomuudesta huolimattakin. 

Jumalat juhlivat öisin oli tosiaan pitkästä aikaa todella miellyttävä lukukokemus. Vaikka englannin kielellä lukeminen ei ole minulle mikään ongelma, kyllä äidinkieli on silti aina äidinkieli ja luulen, että se oli osasyy sille miksi tämä tuli luettua paljon nopeammin kuin vaikka The Marriage Plot. Suosittelen ehdottomasti kaikille innokkaille ja vähemmän innokkaille lukijoille. 

41. Frank McCourt - Seitsemmännen portaan enkeli

Tämä siis oli toinen kirjoista, jonka äänestitte minulle lukemisiksi. Pakko sanoa, että vaikein asia tässä kirjassa oli sen käsiin saaminen. Vaikka mulla on tästä kulkuyhteydet nopeasti laskettuna ainakin neljään kirjastoon, niin ei, en meinannut mitenkään saada tätä. Sitten kun sain, niin tämähän tuli luettua kai neljässä päivässä, eli tätä voisi sanoa suhteellisen helpoksi luettavaksi. Kirjan kieli on sujuvaa ja rikasta.

Jotenkin kuitenkin kirjan ensimmäisellä sivulla toi kirja kuitenkin aiheutti minussa semmoisen "ahaa, tässä haetaan sääliä, ei onnistu" -reaktion. Kun kirjailija kertoo, että hei tässä on mun elämänkerta ja varmasti oon elänyt paskemman elämän kuin te, ei oikeasti voi muuta kuin suuttua. Ainakin jos on Ida, jonka mielestä jokaisen kokema kärsimys mitataan eri asteikolla. Sivuseikkoja, mutta joka tapauksessa mulla oli aika suuri asenneongelma tämän suhteen. Jossain kirjan loppupuolella asenne vähän muuttui, sillä olihan se tuon elämä oikeesti todella vaikeaa.

Frank perheineen muutti nuorimmaisen siskon kuoleman jälkeen Amerikasta Irlantiin. Siellä sitten sisaruksia kuoli lisää, isä jatkoi ryyppäämistä ja rahaa ei ollut. Tuon aikainen sosiaaliturvakin oli aivan onneton. Elettiin siis toisen maailmansodan aikaan. Jotenkaan en osaa/pysty eläytymään kirjoihin, jotka on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, niinpä yli puolenvälin kirja oli luettava, mutta vähän semmonen "tää on nähty jo" -fiilis oli päällä koko ajan.

Kyllä ehdottomasti nostan hattua Frankille, kun on kärrännyt itsensä pois tuosta paskasuosta, missä eli. Mutta jotenkin tämä kirja vain silti jätti kylmäksi. En tiedä, voihan se olla tuo kirjassa ollut alkoholismi, mikä aiheuttaa mussa aina hyvin negatiivisia fiiliksiä.

*** 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Jeffrey Eugenides - The Marriage Plot

Sain kirjan luettua! Jotenkin surullista, että tää on nykyään mulle saavutus. Odotin aika paljon tältä kirjalta, koska halusin pitkästä aikaa lukea sellaisen kirjan joka veisi mukaanaan ja jättäis vaikutuksen. Mutta valitettavasti Marriage Plotin kanssa näin ei nyt käynyt.



(Kuva: The New York Observer)
The Marriage Plot, suomeksi siis Naimapuuhia (sori, tulee nyt Lontoon kielellä, koska luin tän myös Lontoon kielellä) kertoo kolmesta henkilöstä: Madeleinesta, Mitchellistä ja Leonardista. He kaikki ovat valmistumassa 80-luvulla Brownin yliopistosta. Madeleine, ikuinen romantikko, opiskelee kirjallisuutta ja kirjoittaa lopputyötään suurista marriage ploteista, eli suomeksi (ilmeisesti) "kosiskelu kaavoista". Luettuaan lopputtomasti esimerkiksi Jane Austenia, Madeleinella on selkä käsitys siitä, miten hänen loppuelämänsä rakkauden ja romantiikan saralla tulee menemään. Madeleine rakastuu kuitenkin maanis-depreeviseen ja komeaa biologiin, Leonardiin, joka ei kuitenkaan pysty vastaamaan Madeleinn rakkauteen tai hänen oletuksiinsa parisuhteesta. Madeleinella on myös toinen ihailija: hänen hyvä ystävän Mitchell, joka kamppailee uskonnollisten kysymysten kanssa. Valmistumisen jälkeen Madeleine kamppaillee omien ura - ja parisuhdepettymysten kanssa ja hoivaa maanis-depressiivistä Leonardia samaan aikaan kun Mitchell repäisee irti tavallisesta elämästään ja lähtee matkustelemaan Eurooppaan lopulta päätyen Intiaan työskentelemään Äiti Teresalle. 

Vähän aika sitten näin elokuvan nimeltä Argo, ja siitä sanottiin, että se on "elokuva tapahtumista eikä henkilöistä". Marriage plotissa asia menee vähän toisinpäin. Se on kirja henkilöistä eikä tapahtumista. Kirja kyllä kattaa parin vuoden ajan tapahtumat ihmisen elämässä, mutta mitään ihmeellistä ei tapahdu. Tai tapahtuu kyllä, mutta enemmänkin mielestäni kirja oli kertomus henkilöistä. Samat tapahtumat kerrotaan kolmen ihmisen silmin, ja se miten kukin näkee asiat, kertoo paljon ihmisestä. Mutta silti koko ajan odotin, että kirja ja tarina alkaa.  

Joten tämä kirja oli pienoinen pettymys, koska halusin nimenomaan lukea kirjan joka veisi samantien mukaanaan ja niin ei nyt käynyt. Vaikka Marriage Plot ei missään nimessä ollut huono kirja, meni minulla sen lukemiseen yllättävän kauan, koska en jaksanut innostua siitä niin kamalasti. Toivottavasti seuraava luku-urakkani tuottaisi paremmin tulosta.