lauantai 13. marraskuuta 2010

5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3


Nyt on tämäkin luettu. Fiilikset: surettaa, itkettää ja on tyhjä olo. Lähes sama homma, kuin pari vuotta sitten kun luin Tuntemattoman sotilaan. Väinö Linna on tällä hetkellä kyllä ehdottomasti parhaimpia suomalaisia kirjailijoita.

Täällä Pohjantähden alla on kaunistelematon kuvaus elämästä 1900-luvun alussa. Tosin kirjoissa mennään kyllä lähes sata vuotta eteenpäin, eli oikeastaan kirja kertoo elämän muuttumisesta.

Kaikki ovat joskus kuulleet "Alussa oli suo, kuokka ja Jussi". Näin alkaa Täällä Pohjantähden alla. Ja näinpä, alussa tosiaan on suo, kuokka ja Jussi. Ja Alma. Jotka perustavat torpan pappilan maille. Ensimmäisessä kirjassa kuvataan Jussin aherrusta maidensa parissa.

Toisessa osassa on Suomi sisällissodassa. Linna kirjoittaa asioita punaisten näkökulmasta, ja lukija automaattisesti on punaisten puolella. Teksti on niin aitoa ja vetoavaa, että ainakin miulla tuli toisen kirjan lopussa ja kolmannen alussa niin kova myötätunto joitakin ihmisiä kohtaan, että minua alkoi suoraan sanottuna veetuttamaan, ja kirja oli pakko laittaa hetkeksi pois.

Mie en osaa nyt selostaa oikein juonta, alkaa surettamaan.

Linna on loistava kirjailija, ja tämä kirja on TODELLAKIN ansainnut paikkansa listalla.

*****

Lukion äidinkielen kurssit

Toisella vuodella lukiossa, neljäs kurssi äidinkieltä alkoi juuri. Kurssin aiheena vaikuttaminen.

Meidän pitää lukea jokin kirja, joka pyrkii vaikuttamaan. Mie ajattelin fiksuna tyttönä, että luenpa tuon sijalla 92. olevan Aleksandr Solzhenitsyn kirjoittaman Vankileirien saariston, että saanpa sen pois alta, kun on määräaika, että milloin sen pitää olla luettuna. Veerahan kirjoitti siitä joskus että se on ihan PASKA. Ja muistaa aina välillä nytkin sanoa siitä. Ja tämähän nyt aivan selvästi pyrkii vaikuttamaan.

Mietin muuten tässä, että kun äidinkielessä pitää lukea joku kirja ja sen jälkeen siitä pitää tehdä jokin arvostelu, puhe tai vastaava, niin siitä kirjasta saa usein aika paljon enemmän irti. Kun joutuu oikeasti käyttämään aivoja, ja miettimään että mitä tässä on yritetty sanoa ja miksi.

TPA:ta jäljellä alle sata sivua. En halua että se loppuu!