sunnuntai 17. lokakuuta 2021

True crime -kirjasuosituksia

 Pohdin jokin teksti sitten sitä, että onko true crime -kulttuuri kauhean tervettä. En oo oikeastaan tullut mihinkään lopputulokseen vielä, mutta koetin true crime -paastoa. Aikaisemmin vietin todella suuren osan ajastani kuunnellen ja katsellen true crime videoita ja podcasteja. Kuten kaikessa, liika on liikaa. Paaston jälkeen olen rajoittanut true crime -sisältöä niin, että kuuntelen aina uusimman Murha mielessä -jakson, katson Rikospaikka-ohjelman maikkarilta ja kuuntelen valikoidusti kirjoja. Rikollisten kirjat olen nyt jättänyt pois, ne yleensä vain ärsyttävät minua.

Miksi? Huomasin, että kun koko ajan kuluttaa rankkaa sisältöä, se alkaa väkisinkin vaikuttamaan omiin mielialoihin. Kun illasta toiseen kuuntelee vaan sieppaus-, raiskaus- ja murhajuttuja, alkaa todella nähdä maailman melko vaarallisena paikkana. Tosiasiassa Suomi on koko ajan turvallisempi maa elää. Aloin pelkämään murhamiehiä, kun kävin koiran kanssa iltalenkeillä ja se ei ole kauhean kätevää, sillä koiran kuitenkin tarvitsee päästä iltaisin pissalle ja on ihan kiva, kun ei koko ajan pelota. 

Noniin, nyt kun olen perustellut, miksi olin joskus aiemmin eri mieltä, kuin mitä olen nyt, niin asiaan, tässä tulee meikäläisen true crime kirjasuositukset: 

1. Minna Passi ja Susanna Reinboth - Keisari Aarnio

Koko Aarnio-keissi on ollut niin sekava, että en oo jaksanut seurata sitä kauheasti mediasta. Sitä on ollut vaikea lähestyä, kun ei ole ollut mitään hajua, että mistä kaikesta häntä tutkitaan. 

Tämä kirja oli kattava tietopaketti koko massiivisesta tapahtumasarjasta. Ei ole ihme, että homma on tuntunut sekavalta, sillä sitä se on todella ollut. Tapauksen sekavuutta ei ole helpottanut se, että Aarniolla on ollut luottotoimittajia, joiden kautta Aarnio on päässyt levittämään omaa totuuttaan tehokkaasti. Tämä kirja toimikin loistavana muistutuksena siitä, että toimittajatkin voivat olla ostettavissa. 

Tässä kirjassa minua kiehtoi kaikista eniten Aarnion esimiesten ja alaisten toiminta. Kirjanpitäjänä minuakin koskee ties minkälaiset lait ja säädökset, joissa määrätään ilmoitusvelvollisuus, mikäli havaitsee jotain epäilyttävää. Oli todella mielenkiintoista kuvitella itsensä eri tyyppien asemaan ja pohtia, miten olisin itse toiminut. Millaisissa tilanteissa voisin  itse joutua vastaavaan tilanteeseen? 

 Aarnion esimiehet ummistivat silmänsä hänen toiminnaltaan, vaikka monet yrittivät lähestyä heitä ja kertoa ongelmistaan Aarnion kanssa. Aarnio oli toisaalta mies, joka teki hyvää tulosta. Kirjan myötä tuli itsekin pohdittua, että miten tulostavoitteet vaikuttavat ihmisten toimintaan ja moraaliin. Tässä tapauksessa selvästikin paljon. 

Toisaalta koko tapauksen myötä on herätty siihen ongelmaan, että mikäli lait ovat liian epäselviä, on niiden soveltaminen vääriin tarkoituksiin liian helppoa. Tämä tapaus on toivottavasti merkittävä käänne poliisin toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseksi. 

Minna Passi ja Susanna Reinboth ovat tehneet käsittättömän ison duunin toimittajina tässä jutussa. Aivan huikeaa! 

*****

2. Taina Kuuskorpi - Pahat mielessä

Luulen, että monet ihmiset kulutttavat true crimeä selvittääkseen, miksi ja miten ihmisestä tulee niin paha. Tämä kirja vastaa niihin kysymyksiin kattavasti ja esimerkein. 

Jollain tavoin kirja on minusta todella lohduttava. Mielen pahuutta on tutkittu melkoisesti, ja hitaasti, mutta varmasti ihmismieli alkaa avautumaan meille. 

Kirjassa avataan kattavasti personallisuushäiriöiden syntyä, narsismia, psykopatiaa, sosiopatiaa, machiavellismiä ja muita sellaisia mielenterveydellisiä tekijöitä, joihin usein true crime -genressä törmää. 

Kirjassa käydään myös läpi näiden tilojen hoitoa, ennustettavuutta ja kattavuutta väestössä. Erityisen mielenkiintoista minusta oli se, kun kirjassa puhuttiin niistä ympäristötekijöistä, jotka vaikuttavat mielenterveysongelmiin. Toivon, että tulevaisuudessa näemme, kun tutkimustuloksia tuodaan käytäntöön. 

*****

3. Tiia Palmén - Koskelan teinisurma

Tämä on kauhea kirja. Ei siksi, että se olisi huono, vaan siksi, että Koskelan tapahtumat ovat todella järkyttäviä. Siksi kuuntelinkin tämän kirjan. Halusin tietää, että miksi? Miksi tällaista tapahtuu, olisiko tämän voinut estää? Kuka tästä on vastuussa? 

Haluisin sanoa, että kaikkien pitäisi lukea tämä kirja ja miettiä, miten voisi itse vaikuttaa niin, ettei tällaista tapahdu. Mutta en ole sitä mieltä oikeasti. En suosittele tätä kirjaa, mikäli aihe on itselle vaikea. Tämä todella menee luihin ja ytimiin ja varmasti nostaa traumat pintaan, mikäli on joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Toisekseen nämä asiat eivät ole enää siinä mittakaavassa, että yksittäiset ihmiset voisivat näihin suuresti vaikuttaa. Tarvitaan suuria tekoja, ei tyhjiä lupauksia. 

Koulukiusaaminen ei lopu sillä, että rakennetaan puisto koulukiusaamista vastaan. Kiusaaminen loppuu sillä, että ihmisten hyvinvoinnista pidetään huolta ja lisätään matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita, niin lapsille, kuin aikuisillekin. 

Kirjassa avataan perusteellisesti Koskelan teinisurmaan johtaneita tapahtumaketjuja. Kirja on julkaistu ennen poikien vahvistettuja tuomiota, ja odotankin, että pääsen lukemaan tästä seuraavan osan, jossa käsitellään poikien tuomiot. 

Menee tunteisiin, synnyttää ajatuksia, siispä: 

*****

Erityismaininnat:


Antto Terras - Tallinnan tappajat

Murha mielessä podcast on tehnyt useita jaksoja Neuvostoliittolaisista rikoksista ja sen vuoksi halusin tutustua itsekin lisää aihealueeseen. Tallinnan tappajat kertoo siitä ajasta, kun Viro itsenäistyi ja mitäs sitten tapahtuikaan, kun nuoressa valtiossa ei ollut vielä kunnollista poliisilaitosta.

Tykkään Terraan tavasta kirjoittaa huumorin kautta. Luin (kuuntelin) itseasiassa melkein yhdeltä istumalta kaikki hänen kirjoittamansa kirjat, koska tämä oli niin hyvä. 

Huumorin kautta kirjoittaminen tässä aihealuessa voidaan kokea kuitenkin mauttomana, joten tämä ei varmastikaan naurata aivan kaikkia.


Mikko Gustafsson, Janne Huuskonen - Kultainen vasikka

Tästä on jo muutama hetki, kun kuuntelin tämän kirjan. Muistan, että heti tämän kuunneltuani totesin, että minun on pakko vielä kuunnella tämä uudestaan. 


Kia Kilpeläinen, Rami Mäkinen - Katiska

 Tämäkin oli niin sekava juttu, etten jaksanut seurata tätä mediasta. Ja miksi edes seurata rikoksia mediasta, kun kattavan kuvan saa nykyään melko nopealla tahdilla tulevista kirjoistakin! 

Tämä kertoi koko Katiskavyyhdin alusta loppuun. Oli jännä ja mielenkiintoinen. Tämänkin lukemisesta on jo muutama hetki, mutta muistan pitäneeni tästä.

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Delia Owens - Suon villi laulu

 Muuttosiivousta tehdessä ajattelin, että kuuntelen ensimmäisen kirjan, joka tulee vastaan, ja jolla on bookbeatissa yli 4,5 tähteä. Ensimmäisenä vastaan tuli Elinan ja Sofian Rohkeasti sinä. Se oli ihan söpö, mutta en ehkä ollut ihan kohderyhmää, niin jätin sen sitten kesken melko nopeasti ja siirryin seuraavaan kriteereitä vastaavaan kirjaan, joka olikin sitten tämä Suon villi laulu. Tämä oli aivan loistava, paras kirja mitä olen tänä vuonna lukenut. 

Tämä on erittäin kaunis hylätyn ihmise voimafantasia. Kirjan  päähenkilö on Kya Clark, alkoholisti-isän terrorisoiman perheen nuorin lapsi. Kyan elämää varjostavat jatkuvat hylätyksi tulemisen kokemukset ja ulkopuolisuus. 

Tarina on kirjoitettu kauniilla kielellä ja siinä kuvataan paljon suoalueen luontoa. Tää oli upea.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Agustina Bazterrica - Rotukarja


Dystopiat on aina jollain tavalla kutkuttavia. Parhaissa dystopioissa on linkki tähän yhtei
skuntaan ja se on selkeä. Tällöin joutuu kyseenalaistamaan omat norminsa. Mistä ne tulevat ja miksi?

Tässä kirjassa eläinkunta on kuollut virukseen, ja ihmiset ovat alkaneet jalostaa ruoakseen ihmisiä. Heistä ei tietenkään saa puhua ihmisinä (sehän olisi raakalaismaista), mutta ihmisiä he kuitenkin jalostavat. Päiksi kutsuttua teuraslaumaa säädellään monin tavoin, joista yksi on äänihuulten poistaminen nuorena. Näin lauman äänet eivät häiritse työntekijöitä.

Päitä ruokitaan hyvin, jotta liha olisi mahdollisimman maukasta. Päiden lisääntyminen on ehdottoman valvottua, sillä on tärkeää, että kun ostaa lihaa, tietää sen olevan laadukasta. Lihaa saa sekä luomuna, että geenimuunneltuna. Teurasliha käytetään loppuun saakka, nahasta tehdään tuotteita ja silmämunat sekä penikset ovat erityisherkkuja. Jos lihan haluaa käyttää erityisen hyvin hyödykseen, kannattaa se leikata elävältä lautaselle. Oikeilla leikkaustekniikoilla liha pysyy hengissä ja tuoreena pitkään.

Kirja on hirvittävä, kauhistuttava, mutta sen yhtymäkohdat tehotuotantoon ovat niin loistavasti kirjoitettuja, että kaikessa kauhistuttavuudessaan se yllättää nokkeluudellaan.Yksi hurjimmista jutuista kirjassa oli, kun kirjan päähenkilöltä, teurastamossa työskentelevältä mieheltä, tilattiin päitä metsätettäviksi. Taidettiin siinä ohimennen myös mainita vireille pantu lakiehdotus siitä, että ö-luokan julkkikset vietäisiin safarille. Jos heidät saataisiin metsästettyä, no , byebye, ja jos he taas onnistuisivat pakenemaan, niin siinäpä heille uusi mahdollisuus elämään.

Tätä ei kannata lukea samalla, kun syö, on syömässä, tai ajattelee syövänsä.

maanantai 10. toukokuuta 2021

Allen Carr - Stumppaa tähän

Olen kirjoittanut seuraavasti joulukuussa 2020: 

"Edellinen postaus tästä kirjasta alkoi mahtipontisesti sillä, että "hähää, minäpä en olekaan tupakoija". No. Tämä postaus voikin sitten alkaa sillä, että myönnän ja tulen kaapista ulos: olen taas tupakoija. Eksän kanssa seurustellessani oli helppoa pitäytyä pois röökistä. Hän poltti ihan helvetisti ja se kuului ja näkyi. Ei tehnyt mieli polttaa. Sitten me erottiin ja tupakointi poistui mun elämästä sen mukana. 

Kolmisen vuotta sitten olin työpaikassa, jossa tuli aivan helvetinmoinen selkkaus, huutoitkin, kun minulle huudettiin. Se oli kunnon farssi. Yksi työkavereista vei mut pihalle ja tarjosi röökiä, että rauhottuisin. Siitä se sitten lähti. En heti polttanut säännöllisesti, mutta viime vuotena määrät on kasvaneet ja olo huonontunut. 

Mulla on osteoporoosi, joten en todellakaan saisi polttaa. Ei se silti estä. Se vaan lisää sitä vaikeutta, koska on sellainen olo, että on ihan idiootti paska, kun polttaa, vaikka tietää, ettei todellakaan saa. 

 Tämä kirja oli helvetin vaikea kahlata läpi. Pääasiassa siksi, että pelkäsin, että joudun lopettamaan, jos kuuntelen tämän kirjan. Samalla myös toivoin, että viimeinkin löytäisin jonkun salaisen viisauden, jonka avulla saisin lopetettua. Kyllä tämä kirja sen tarjosi, tosin toisinaan jotenkin todella ärsyttävällä tavalla. Viime postauksessa tästä kirjasta puhuin ostos-tv:mäisyydestä, ja se on kyllä tosiaan helvetin rasittavaa tässä kirjassa. Toisaalta se toimii.  

Carr tarjoaa lopettamiseen yllättävää keinoa. Monet keinot nojaavat ihmisen syyllisyyden tunteeseen, häpeään ja itseinhoon. Koitetaan tarjota tupakoijille keuhkosyövän kuvia, jotta he lopettaisivat. Syyllistetään hajusta ja rahanmenosta. Jotenkin sitten ajatellaan, että näin sitä saadaan ihmiset lopettamaan. Tosiasiassa näillä keinoin syyllisyys kasvaa niin isoksi, että sitä jotenkin kokee ansaitsevansa keuhkosyövän ja kaiken pahan. Carr on myös täysin nikotiinikorvaustuotteita vastaan, sillä ne vain pitkittävät riippuvuutta. 

Carrin mukaan paras keino lopettaa on iloita lopettamisesta, vapaudesta ja siitä, että rahaa ei enää mene. Ei ole pakko lopettaa, kun haluaa  lopettaa. Carr myöskin painottaa sitä, että tupakointia ei pidä lopettaa liian ajoissa. Koko kirjan lukemisen ajan tulisi tupakoida. "

En tällöin tiennyt, miksi kirja ei toimi minulla. En saanut tämän avulla lopetettua. Miksi olen niin huono ihminen, että en voi lopettaa, vaikka minulle tarjotaan hopeatarjottimella savuttomuutta? En uskonut kirjaan, ja siihen tämä kirja vahvasti nojaa. Jos uskot, että tämä auttaa, niin se auttaa. Jos et, niin ei se auta, vaikka sitä sulle pakotettaisiin kolmekymmentä vuotta. 

Tässä kirjassa on hyvin luontaantyöntävä tapa iloita siitä, että kunhan saat lopetettua, voit sääliä kaikkia niitä, jotka edelleen tupakoivat. En minä halua kokea mitään ylemmyydentunnetta, se ei motivoi minua. 

Keväällä rintani tulehtui taas. Se tulehtui viime vuonna jo muutamia kertoja, ja voin kertoa, että se ei ole mikään kivuttomin juttu. Ja enpä ole ennen tiennyt, missä kaikkialla tissit on mukana (jännästi tulevat joka paikkaan, mihin minäkin menen). Se vaikutti elämääni paljon, ja lopulta aloin miettimään, että lieneekö rööki jatkuvien tulehdusten syynä. Pyysin lääkäriltä reseptilääkkeen tupakoinnin lopettamiseen, ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Kun kävin kirurgilla, joka tarkisti, että pitääkö rintaa (taas) leikata, hän sanoi, että hyvä, kun olen lopettanut tupakoinnin, sillä nämä rintatulehdukset tuppaavat kroonistumaan tupakoivilla naisilla. Se on mun motivaatio.

En usko, että ihminen voi lopettaa tupakointia ilman kunnon motivaatiota. Jollekin motivaation tuo raha, jollekin terveys. Toiselle se voi olla se ylemmyydentunto, kun kokee nyt olevansa parempi ihminen, kuin mitä ne ihmiset on, jotka edelleen tupakoivat. Ehkä se motivaatio sulle löytyy tästä kirjasta. Ei sitä tiiä. Jos haluat lopettaa, niin kokeile, etsi. Kyllä se löytyy. Jos ei muuten niin jonkun sairauden myötä. Tai sitten ei löydy. Sekin on ihan ok.

Mulla jäi lopulta se reseptilääkekuurikin kesken, mutta terveyden paranemisen myötä en aio enää altistaa itseäni sille riippuvuudelle. Rinnasta on hävinnyt se tulehduspatti, ekaa kertaa pariin vuoteen. Se on aika siistiä. Isoin motivaatio mulle on kuitenkin se, että hetken oltuani tupakoimatta pohdin, että miksi on niin kevyt olla. Tanssin spontaanisti ja muutenkin oli helppoa. Sitten huomasin, että olin tupakoidessani hokenut päässäni mantraa siitä, miten olen paska ja luuseri ja idiootti, kun tupakoin. "pitäisi lopettaa, pitäisi lopettaa, pitäisi lopettaa". Se oli jo niin automatisoitunut ajatuskehä, että en enää huomannut sitä. Sen vain tunsi. Ja kun se viimein loppui, sen keveys oli uskomatonta.

Vaikka tupakoit, et ole idiootti tai tyhmä. 

Toistan.

Vaikka tupakoit, et ole idiootti tai tyhmä.

lauantai 1. toukokuuta 2021

Sayaka Murata - Lähikaupan nainen

Kirja kertoo kolmekymppisestä naisesta, joka tekee osa-aikatöitä kaupan kassalla ja elää yksin. Nuorena tyttönä päähenkilö oppi, että hän on liian outo yhteiskuntaan, ja että pärjätäkseen hänen on oltava hiljaa ja mukailtava toisten käytöstä. Tarina pyöriikin pitkälti sen dilemman ympärillä, että mitä pitää tehdä ja olla, että kelpaa yhteisön jäseneksi.

Kirjassa tuodaan myös nerokkaasti ilmi, miten ristiriitaisia ja epäselviä sosiaalisten tilanteiden säännöt ovat. Miten ihmisille hoetaan, että pitää puhua suoraan, mutta jos puhuu liian suoraan, joutuu ulos yhteisöstä. Miten on epänormaalia, jos ei ole parisuhteessa, tai pyri hakeutumaan parisuhteeseen. Eräässäkin kohtaa päähenkilölle sanotaan, että "hanki mies, ihan sama mikä mies, kunhan olisi mies". Kirjassa tuotiin moneen otteeseen esille se, että päähenkilö piti kaupassa työskentelystä, koska siellä oli selkeät säännöt ja aina pystyi katsomaan ohjekirjasta, jos ei tiennyt miten jossain tilanteessa piti toimia. Ihmissuhteisiin ei tällaisia opuksia ja ohjevihkoja ole, joten monet varmasti kokevat enemmän tai vähemmän hämmennystä sen suhteen, että miten kuuluu - ja toisaalta, miten saa käyttäytyä.

Tarinassa esiintyy myös mieshenkilö. Hän on hakeutunut kauppaan töihin, koska tahtoo löytää puolison. Lopulta hän saa potkut ahdisteltuaan asiakkaita ja selviteltyään asiakkaiden yhteystietoja. Hän tilittää, miten on epäreilua, ettei kukaan nainen kiinnostu hänestä ja miten hänen elämänsä on vääränlaista, koska hän ei käy töissä, eikä hänellä ole perhettä. Hänen perheensä suunnalta tullut painostus oli osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että hän ylipäätään oli etsimässä puolisoa. 

Kertomuksessa kuvaillaan ulkopuolisuutta ja outoutta niin osuvasti ja luontaisesti, että kirjan myötä minussa vahvistui ajatus siitä, että kaikki me olemme outoja ja ulkopuolisia. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Toisaalta, somen ja muun myllytyksen myötä meillä on myös kestettävänä paljon erilaisia olemisen odotuksia. Eikai ennen  ole tiedetty niin tarkkaan, mitä muut syö, miten muut liikkuu ja miten muut elää ylipäätään. (Ei sitä siis nytkään tiedetä, some on vain pintaraapaisu, mutta kun se tuntuu todelliselta ja Totuudelta, niin paineitahan siinä tulee yhdelle jos toisellekin) Kirjassa pohditaan myös paljon sitä, että mitkä tavoitteistamme ja unelmistamme ovat omia, mitä teemme vain, koska niin kuuluu tehdä ja elää. Ja mitä teemme vain, että emme erottuisi joukosta liikaa?

Rakastin Muratan kirjoitustyyliä. Se miten tartkkaan hän osasi kuvata ilmeiden muutoksia kasvoilla, oli hämmentävän upeaa! (ja myös pelottavaa, toivottavasti kukaan ei katso minua niin tarkkaan). Kirja on erittäin hauska, vaikka käsitteleekin paikoin todella vaikeita ja raskaita aiheita. Tässä on aineista seuraavan sadan kirjan listalle, suosittelen!