Tästä kirjasta ennakko-oletukseni oli, että tämä on joku hyvänmielen kirja, jossa vähän tehdään kotitöitä: neulotaan, lypsetään ja vähän korjaillaan aitoja. Mutta eipä ollutkaan, tämä olikin kirja siitä, kun Ingallsin perheen pää, eli isä, päättää, että nykyisellä asuinseudullamme on liikaa ihmisiä, ja me muutamme intiaanien maille.
Pieni talo Preerialla on julkaistu ensi kerran vuonna 1935 ja se perustuu tositapahtumiin. Sitä en tiedä, missä määrin. Kirja tarjoilee aikamatkan 1800-luvun Amerikan sydämeen. Ingalls on syntynyt vuonna 1867 ja kirjoittanut kirjat melko vanhana. Hän kirjoittaa paljon luontokuvausta, joka luo kirjaan mukavan rauhaisan tunnelman.
Kivaa tässä kirjassa on ehdottomasti Ingallsin kyky maalata elävästi kuva perheensä seikkailuista ja heidän kohtaamistaan vaikeuksista. Välillä oli helppo uppoutua arkisiin hetkiin ja tuntea yhteyttä päähenkilöihin. Kirjan draaman kaaret ovat taitavasti rakennettuja. Kirja tarjoaa hyvän mielen fiilistä, ja Ingallsin taitava kerronta pitää otteessaan.
Vaikka kirjan kerronta onkin mukaansatempaavaa, oli kauheaa kuunnella (kuuntelin tosiaan äänikirjana) jatkuvaa toiseuttavaa ja epäinhimillistä puhetta intiaaneista. Vaikkakin koen, että en varmaan tiedä alkuunkaan, mitä se meininki on ollut. Tarinahan tosiaan alkaa siitä, että Ingalssien isä päättää, että hän haluaa asua väljemmin ja sehän onnistuu mukavasti intiaanien mailla.
Kirjan Laura-tyttö kyseenalaistaa intiaaneista hoettuja asioita pienen lapsen äänellään ja se luo kirjaan pienen jännitteen. Voinko iloita, että päähenkilöt saivat rakennettua talon, kun sen talon rakentaminen on kaventanut toisten elinaluetta? Vaikeaa se on. Varsinkin, kun tarinan aikuishenkilöt puhuvat niin rumaan sävyyn intiaaneista. Jäin miettimään, millaistahan se on ollut intiaanien näkökulmasta.
Kirja on tavallaan ihan jees ja helppolukuinen sekä kuvannee hyvin aikansa asenteita. Se jättää tilaa omille pohdinnoille ja tulkinnalle. Toisaalta myös Lauran ääni kehottaa kyseenalaistamaan.
***
Tämän myötä onnistuin tavoitteessani lukea edes yhden kirjan listalta tänä vuonna. Jee, hyvä minä! Instagramia kannattaa seurailla, postailen sinne useammin kuin tänne. Ja siellä on kissoista usein kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen