1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen

VIHDOIN! Sinuhe on ollut työn alla huhtikuun puolestavälistä lähtien, piti se silloin äikän kurssia varten lukea. Valitettavasti oikea elämä tuli tielle ja nyt on mennyt näin kauan ennen kuin sain sen vihdoin loppuun. Kyseessähän ei siis ole mitenkään huono kirja, vaan itseasiassa tosi hyvä, on nyt ollu tässä vaan kaikkea muuta. Sinuhe Egyptiläinen kertoo viidentoista kirjan ajan lääkäri Sinuhesta, joka tulee vauvana Niiliä pitkin kaisloista punotusta korissa, ja jonka löytää köyhäinlääkärin vaimo ja ottaa omakseen. Sinuhesta tulee ennen pitkään myös lääkäri ja hänen kohtalonaan on matkata ympäri maailmaa.

Waltari on valinnut romaaninsa varsinaiseksi aiheeksi yksilön aseman yhteiskunnassa ja yhteiskunnalliset muutokset, ja tähän päästään kunnolla kiinni vasta noin puolenvälin jälkeen. Maailmanmatkoiltaan palannut Sinuhe nimitetään faarao Ekhantatonin kuninkaalliseksi kallonporaajaksi, ja hän joutuu keskelle faaraon uskonnollisia ja yhteskunnallisia uudistuspyrkimyksiä. Samalla Sinuhelle alkaa paljastua hänen oma menneisyytensä ja kohtalonsa.
Sinuhe on henkilönä vähän sellainen, että hän haluaa ajatella kaikista ja kaikesta hyvää, mutta joutuu kirjan aikana myöntämään itselleen, ettei maailma olekaan niin ruusuinen. Sinuhe etsii itseään, ja tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Hänellä menee suhteellisen huonosti naisten kanssa ja aina kun hän on onnellinen jotain pahaa tapahtuu. Sinuhe katkeroituu ja alkaa kirjoittaa muistelmiaan lähinnä siksi, että haluaa tehdä itselleen selväksi miksi hänestä tuli katkera ja yksinäinen.

Sinuhe Egyptiläinen on oikeasti hyvä kirja. Aika tarkasti kirjoitettu, mutta historialliset yksityiskohdat tekevät tarinasta mielenkiintoisen. Parasta kirjassa olivat mielestäni monet henkilöhahmot ja se, että kaikista kerrottiin paljon ja laajasti. Etenkin kuninkaallinen perhe ja Sinuhen suhde heihin oli mielestäni mielenkiinoista luettavaa.

****

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

Mika Waltarin tiiliskivi Sinuhe egyptiläinen oli oikeastaan aika hyvä kirja. Kuten nimikin kertoo, kirja kertoo Sinuhe egyptiläisen elämän lapseta melkein hautaan saakka.

Sinuhe egyptiläinen tuli kaislaveneessä Niilin virtaa pitkin vanhemmilleen. Hänen ''isänsä'' oli köyhien lääkäri ja ''äitinsä'' lempeä sadunkertoja. Sinuhen oikeat vanhemmat selviävät kyllä kirjassa, mutta en paljasta niitä, koska se on aika jännä käänne siinä tarinassa.

Sinuhesta tulee ensin Ammonin pappi, ja sitten hän kouluttautuu lääkäriksi. Opiskellessaan Sinuhe tapaa Neferneferneferin, joka on hänestä todella kaunis. Parin, kolmen vuoden päästä Sinuhe tapaa neferneferneferin uudestaan ja lahjoittaa hänelle kaiken omaisuutensa, sekä äitinsä ja isänsä omaisuuden, jotta saisi naisen. Nefernefernefer on kuitenkin ovela, ja pettää Sinuhea.

Sinuhen vanhemmat kuolevat, mutta heillä ei ole enää hautapaikkaa, eikä Sinuhella ole varaa maksaa heille ikuista elämää, eli kunnon balsamointia. Jotta Sinuhe pystyisi maksamaan heille ikuisen elämän, hän menee Kuolemantaloon töihin. Kuolemantalossa Sinuhe oppii hyödyllisiä taitoja, ja lähtee sieltä vähän ajan kuluttua pois.

Sinuhe hautaa vanhempansa, ja alkaa keräämään rahaa. Sitten hän häpeissään lähtee kiertämään maailmaa orjansa Kaptahin kanssa. Kaptah on suulas ja mukavuudenhaluinen puolisokea mies, joka myikin itsensä Sinuhelle sanomalla, että hänellä on toinen silmä vielä näkevä, ja voi mainostaa Sinuhen lääkärintaitoja sanomalla tämän parantaneen silmän. Maailmalla ollessaan Sinuhe tajuaa, että jumalia ei ole.

Mika Waltarin kirjoitustyyli on hyvin pikkutarkkaa, ja asioita kerrotaan melko yksityiskohtaisesti. lisäksi kieli on hyvin rikasta. Tämän takia kirjassa on mielestäni monta teemaa. Syvin merkitys kirjassa varmaan on se, että miten mies voikaan tehdä vääriä valintoja.

Koko kirjan ajan Sinuhella menee huonosti naisten kanssa. Ensin hän tapaa kavalan Neferneferneferin, joka vie häneltä kaiken omaisuuden. Sitten hän tapaa kreikkalaisen Minean, jonka menettää. Sitten viimeiseksi hän tapaa Minean, joka merkitsee hänelle hirveästi.

Kirjassa tarkastellaan myös sotaa. Sinuhe lähtee sotaan katsomaan, että minkälaista se on, kun ei ole sitä koskaan nähnyt. Hän tarkastelee asiaa monelta kantilta, ja huomaa mielenkiintoisia piirteitä.

Yksi kirja tärkeimpiä aiheita ovat myöskin uskonnot. kirjan alussa Thebassa palvotaan Ammonia ainoana oikeana Jumalana. Myöhemmin farao vaihtuu ja hän yrittää pakottaa kansan uskomaan Atoniin. Tästä johtuen Theba melkein uhoutuu kokonaan.

Monasti kirjaa lukiessa unohdin, että se on fiktiota. Waltari on tehnyt valtavan pohjatyön, lukenut aivan hirveästi aiheesta kirjoittaessaan. Kirjassa on 15 kirjaa, eli egyptiläistä kääröä, jotka on vielä jaoteltu lukuihin. Ainakin pari näistä kirjoista tai kääröistä pitäisi koulussa lukea. Kirja olisi ihan hyvin voinut päättyä mielestäni kuudenteen kirjaan. Toisaalta silloin olisi pari asiaa jäänyt melkolailla auki.

Kirjaan voi helposti eläytyä, ja Sinuhe on kirjoitettu inhimilliseksi hahmoksi, jolla on aivan normaaleja tunteita.

****½