Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on kyllä mielenkiintoisin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Kirja alkaa sillä, kun Kokko kertoo tyttärensä ja itsensä uskosta keijuihin. Tämän jälkeen kirjoittaja joutuu lähtemään sotaan, ja jättämään perheensä yksin. Kokko kirjoittaa tarinansa sodassa, ikään kuin ympärillä tapahtuvista asioista. Välillä kirjassa Kokon kaverit eksyvät tarinaan. Tällä tavalla Kokko saavuttaa lukijan. Tarina tuntuu todellisemmalta.
Sodassa ollessaan Kokko alkaa kirjoittamaan lapsilleen joululehteä, ja näin syntyy Pessi ja Illusia. Pessi ja Illusia ovat metsänpeikko ja keijukainen, jotka kohtaavat, kun Illusia on karannut kotoaan sateenkaarelta katsomaan maailmaa ja ihmisiä. Pessi ja Illusia tutustuvat, ja Pessi alkaa pitää Illusiasta huolta, kun sateenkaarta ei enää ilmestykään, vaan Illusia joutuu jäämään maan päälle.
Pessi opettaa Illusialle asioita luonnosta, kuten mitä on nälkä ja jano, ja mitä kaikki eläimet ovat. Eräänä päivänä he kohtaavat Ristilukin, jolla on kaunoja Illusian isää, Illusionia kohtaan. Ristilukki käy ilkeäksi ja puree Illusian nukkuessa tämän keijusiivet poikki, jottei hän pääsisi enää kotiinsa. Illusia hätääntyy, kun huomaa ettei pääsekään enää ikinä kotiinsa, mutta alkaa sitten sopeutua. Kirjan aikana he pähkäilevät vielä Pessin kanssa sitä, että miten Illusia pärjää talven yli.
Kokko on ilmeisesti kirjoittanut kirja aikuisille ja lapsille, ja siksi kirja olikin mukava lukuelämys. Pessin ja Illusian tarina kestää vuoden. Se on kuin ihmiselämä tiivistettynä, lapsen kasvu nuoreksi aikuiseksi. Kirja ei kerro koko ajan siitä, mitä Pessi ja Illusia tekevät, vaan siinä on myös tarinoita heidän ympärillään olevista eläimistä, jotka jollain tavalla kohtaavat metsänpeikon ja keijukaisen. Nämä eläimet ovat heijastuksia erilaisista ihmisluonteista. Kirjassa on mm. kiistelevät naapurukset, äyriäinen ja simpukka, itsekäs ja ''sivistynyt'' käki ja rouva leppälintu, ymmärtäväinen vanha rouva, joka kertoo Illusialle kaiken näköistä.
Tarinan sekaan oli laitettu hyvin paljon sellaisia ''opettavaisia'' viittauksia. Esimerkki: ”Katkeruus antaa useasti joksikin aikaa voimia, jollei siihen kohta sorru. Katkerat oliot eivät katso olevansa kiitollisuuden velkaa ystävilleen, vaan käyttävät heitä hyväkseen. Ystävät eivät osaa olla varuillaan. Heihin pääsee käsiksi.” Aina sellaisen huomatessaan sitä pysähtyi ajattelemaan. Samalla myöskin Kokon oveluus oli hauskaa, se sai aina hymyn huulille.
Kirjan lukemisen jälkeen nämä kohdat erityisesti palautuvat välillä mieleen. On hauskaa aina välillä huomata, miten hyvin Kokko on tuntenut ihmisiä. Sota on varmasti vaikuttanut kirjan sisältöön olennaisesti.
Kirjassa ei paljon huonoja puolia ollut, mutta löysinpä sellaisenkin. Nimittäin minun on pakko tunnustaa, etten tiennyt paljon mitään eläimistä ennen tätä kirjaa. Luulen, että silloin kun Kokko on tätä kirjoittanut, niin kaikki lapset ja aikuiset on tienneet aika paljon luonnosta ja eläimistä. Silloin ne ovat liittyneet ihmisiin niin vahvasti ja niitä näki joka paikassa. Nykyään lapset istuu sisällä ja pelaa, ei sillä tavalla voi oppia luonnosta mitään.
Tämä on ehdottomasti sellainen kirja, jota aion aikuisena omille lapsilleni lukea. Toivottavasti sen sukupolven lapset eivät vielä ole menettäneet kaikkea tietoa ympäröivistä eläimistä.
****½
