Runot ei oikein sytytä mua. Muutama oli ihan hyvä, mutta en mä oo oikein mikkän runo tyttö. Lempparini oli ehkä Vanha Vesirotta. Se oli myös yks sellanen, jonka tunnistin lapsuudesta. Äiti on vissiin joskus sillon kun mä oon ollu pieni niin lukenu Tiitiäisen satupuuta mulle, koska tunnistin aika selvästi osan näistä. Näistä on luettu mulle just sillain niinku tavallaan iltasaduks, pieniä lorupätkiä, että nukahtaa.
Tää on varmaan tarkotettu just sillain pikkulapsille, että vanhemmat lukee näitä runoja iltasaduks. Ehkä ei tällä tavalla 15-vuotiaana kauheesti varmaan tajua, mutta eipä se haittaa tulipahan luettua.
*
