Mulla oli hirveät ennakkoluulot ennen tämän kirja lukemista. Tuo nimi kun kuulostaa vähän siltä, että kirja kertoisi jonkun nyyhkytarinan. Takakansikaan ei minulle juuri avautunut.Tämä tarina ei todellakaan ole mikään nyyhkynyyhkylässynlää-juttu. Kirja kertoo kahta eri tarinaa, kahden eri henkilön silmin. Nämä henkilöt liittyvät kummatkin enemmän tai vähemmän Suvi Vaahteraan, tai Summer Mapleen, niinkuin Amerikoissa sanotaan. Kirja alkaa sillä, että Suvi katoaa Afrikkaan.
Toinen näistä kirjoittajista on Suvin äiti, Leena. Hän kertoo elämäntarinansa, joka on melko tavallinen: tyttö rakastuu poikaan, he muuttavat yhteen, menevät naimisiin, saavat lapsen.. Sitten lapsi muuttaa pois kotoa ja hänestä tulee kuuluisa. Vanhempia härnätään puhelinsoitoilla ja haastattelupyynnöillä.
Toinen, mielenkiintoisempi kirjoittaja kirjassa on Antti, Suvin ex-poikaystävä. Heillä oli oma koti, oma bändi ja sitten kaikki vain hajosi. Antti kertoo kirjassa mielenkiintoisen tarinansa. Hän on keski-ikäinen, masentunutkin mies.
Alussa en tuntenut pääseväni kirjaan kiinni millään. Se tuntui päämäärättömältä ja huonosti kirjoitetulta. Kirjan kertojana on nimittäin läheskaikkitietävä minä. Tämä hämmentää lukijaa, ja kirja tuntuu samalla luotaantyöntävältä, mutta siltä että sitä on pakko lukea, on pakko saada tietää, että mitä tapahtuu.
Äidinkielen opettajamme on muistaakseni maininnut joskus äidinkielentunnilla, että miksi tätä kirjantyyliä kutsutaan. Se taisi olla joku modernismi tai vastaava. Kirjassa huijataan lukijaa niin maan perusteellisesti, että lopussa tuntee itsensä hiukan tyhmäksikin. Pari kertaa kirjassa myös mainitaan, että "HALOO, ei tämä ole totta", mutta silti ei voi olla uskomatta kirjoittajaa.
Aina välillä kirjassa on sanomalehtileikkeitä. Ne on kirjassa sitä ainutta totuutta. ;) Antoisia lukuhetkiä, tämä on hämmentävä kirja.
***½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen