Listan ulkopuolelta: Leena Lehtolainen - Kuolemanspiraali

Ajattelin yhdeksännentoista syntymäpäiväni kunniaksi (ei oo aprillipila) tulla kirjoittelemaan huhtikuun ensimmäisen postauksen eilen lukemastani kirjasta. Leena Lehtolaisen vuonna 1997 ilmestynyt Kuolemanspiraali on Maria Kallio -dekkareista järjestyksessään viides, ja oma henkilökohtainen suosikkini. Voi tietysti johtua pitkälti siitä, että Kuolemanspiraali oli aikoinaan ensimmäinen Lehtolaisen dekkari jonka luin.

Kuolemanspiraalissa Maria Kallio joutuu selvittelemään 16-vuotiaan taitoluistelijan kuolemaan johtanut pahoinpitelyä. Surman taustalta alkaa löytyä niin tavallisia teinitytön ongelmia vanhempien avioerosta alkaen, mutta myös rankan kilpaurheilun nurja puoli sekä venäläinen huumekauppa nostavat päitään luistelijan kuoleman taustalta. Marian hermoja kiristelevät myös jo pitkälle edennyt yllätysraskaus sekä työpaikalla välejä rassaava kisa ylikomisarion virasta.

Kuolemanspiraali oli tosiaan ensimmäinen Lehtolaisen dekkari jonka luin. Lisäksi se sijoittuu taitoluistelun maailmaan, joka on ehkä maailman ainoa urheilulaji, jota joskus jaksan vähän seurata. Jo näiden syiden vuoksi sen on ehdoton lempparini sarjasta.

Olen myös aina tykännyt Lehtolaisen kehittämistä henkilöistä. Ne ovat aina mielenkiintoisia ja samaistuttavia ja vielä monikerroksisia. Mukavien epäiltyjen taustalta löytyy aina jotain törkyä. Kuolemanspiraalin henkilöissä on jotain vielä vähän mielenkiintoisempaa, johtuen ehkä siitä, että osa hahmoista on aika lähellä omaa ikääni.

*****

Kirjahamstrausta ja lukemisen välttelyä

Nyt kun kirjoitukset ovat ohi, on minun lukiourakkani melkein lopussa. Enää pitäisi suorittaa kaksi elämänkatsomustiedon kurssia. Ei kiinnostaisi yhtään, mutta jos lukion suorittaminen jäisi niiden takia väliin, löisin itseäni kovaa.

Panikoin ennen biologian ylpääreitä niin paljon, että luin kolmessa päivässä jotakuin neljä tai viisi kirjaa. Se oli semmoista pakkopullalukua, että niiden jälkeen ei ole kauheasti tehnyt mieli lukea. Kävin minä kuitenkin kirjastosta hakemassa pari kirjaa, joista toinen on jopa meidän listasssa. Pitäisi vaan saada aikaiseksi lukea tuo 7 veljestä. Jotenkin on vähän aikaansaamaton olo.

Kirjahyllyynkin on ilmestynyt uusia kirjoja. Oli pakko ostaa kun löysin kirpparilta ja sillee. Isi sanoi, että silläkin on mulle jotain kirjoja, kunhan käyn siellä. Tarkoitus olisikin lähteä sinne tuossa ensikuun puolella. Ajattelin sitten kuvata jotain videota noista uusista kirjoista tänne blogin puolelle. Minähän olen innostunut nyt kuvailemaan vlogeja, joten se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta.

Eipä mulla oikein mitään asiaa taas ollut, teki vain mieli kirjoittaa, että missä mennään.

Vanhoja suosikkeja

Joskus ala - ja yläaste aikana lempikirjojani olivat Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarit. Luin ne moneen, siis todella moneen kertaan, ja nykyään kirjahyllystänikin löytyy niistä melkein kaikki. Nyt en ole lukenut niitä moneen vuoteen, mutta ehkä pari kuukautta sitten iski sellanen tunne, että nyt on pakko lukasta ne kaikki uudelleen. Äidinkielen ysikurssin kirjallisuuspaneelia varten lainaisin kaverille Rivo satakieli -kirjan ja kun siitä keskusteltiin, tuli fiilis, että nyt on taas luettava ne kaikki.

Siihen aikaan oli kuitenkin kaikkea muutakin luettavaa (kuten esim. koulukirjat), joten en heti päässyt aloittamaan projektiani. Tässä yksi yö en kuitenkaan saanut unta, eikä tehnyt yhtään mieli lukea Narnian tarinoitakaan, joten nappasin hyllystä sarjan ensimmäisen kirjan, Ensimmäinen murhani. Luin sen melkeimpä kannesta kanteen samana yönä, ja seuraavana päivänä oli seuraavan kirjan, Harmin paikka -dekkarin vuoro. Juuri äsken sain kirjastoautosta käsiini kolmanne kirjan, Kuparisydämen.

Maria Kallio -sarja kertoo nuoresta helsinkiläispoliisista, joka saa kuulla miespuolisilta työkavereiltaan kettuilua niin sukupuolestaan, iästään, punaisesta tukastaan kuin feministisestä elämänasenteestaan. Maria on sanavalmis entinen punkkari, joka ei pelkää haasteita ja joutuu rämäpäisyytensä vuoksi joskus vaarallisiinkiin tilanteisiin. Lehtolaisen kirjasarja ei ole pelkkää rikosten ratkaisua, sillä kirjoissa käsitellään paljon myös Marian henkilökohtaista elämää, joka tekee kirjoista mielestäni vielä astetta realistisemman ja kiinnostavamman.

Vaikka olenkin lukenut Maria Kallio -romaanit moneen kertaan, ja muista ulkoa jokaisen kirjan murhaajan, on kuitenkin edellisestä lukukerrasta sen verran aikaa, että kirjan ykstyiskohdat ovat hämärän peitossa. Siten kirja pysyy edelleen mielenkiintoisena kun en muistakaan jokaista rikostutkinnan käännettä ja yllätystä.

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

C.S. Lewisin Narnian tarinat on ehkä tunnetuimpia lasten- ja nuorten fantasiakirjasarjoja Harry Pottereiden ohella. Narnian tarinoihin kuuluu seitsemän kirjaa: Taikurin sisarenpoika, Velho ja leijona, Hevonen ja poika, Prinssi Kaspian, Kaspianin matka maailman ääriin, Hopeinen tuoli sekä Narnian viimeinen taistelu.

Olen lukenut Narnian tarinat muutaman kerran aiemminkin. Aloitan aina lukemisen Velhosta ja leijonasta ja viimeisenä luen ensimmäiseksi tarkoitetun Taikurin sisarenpojan. Näin tätini käski ne minun lukea, ja näin olen ne aina lukenut. Taikurin sisarenpojassa Narnia perustetaan, ja muistan että ainakin ensimmäisellä lukukerralla sitä lukiessa tuli monia oivalluksen hetkiä. Viimeisenä luettuna Taikurin sisarenpoika selittää monia asioita muista kirjoista.

Narnian tarinat on mielestäni loistava kirjasarja, mutta aina jossain neljännen tai viidennen kirjan kohdalla lukeminen alkaa kyllästyttää. Ei ehkä kannattaisikaan lukea kaikkia seitsemää kirjaa putkeen, jotta tarinoissa säilyisi jonkinlainen uutuudenviehätys.

****

JEEEEEEEEEEEEEE KESÄLOMAA!!!!

Näennäisiloinen otsikko valehtelee täysiä sillä oikeasti haluasin jo takaisin kouluun.

43. J.D. Salinger - Sieppari Ruispellossa

Öääääööeee. Fiilikset kirjan lukemisen jälkeen on jotakuinkin tiivistetty noin. Ei jumalauti, oli kerrassaan mielen räjäyttävä. Ei tosin yhtä paljon, kuin esimerkiksi Anna minun rakastaa enemmän, mutta silti.

En tiedä mitä odotin. En muistanut juurikaan, mitä Veera tästä oli kirjoittanut, enkä viitsinyt lukeakaan, ennen kuin olin itse kirjan saanut luettua. Ulkokannen perusteella (tuommoinen keltainen yksinkertainen) odotin jotain dekkarin tyylistä, mutta ei, sitä tämä kirja ei ollut.

Alussa järkytyin kirjan kieltä. Kirjoitusvirheitä ja jotain todella kummallista standin slangia (ei sitä, mitä omat stadilaiset sukulaiset puhuu). Sitten googlettelin ja huomasin, etten ole ainut, jota ottaa silmään, ilmeisesti tästä Pentti Saarikosken suomennoksesta on puhuttu aika paljonkin. Tietenkin kieli toi päähenkilöön erilaisen piirteen, mutta se oli myös hatun (näin kiroillaan kiroilematta terv. Ida-suomi-Ida -sanakirja) ärsyttävää.

Juontahan tässä ei oikein ole, siellä se jäbä vaan tsillailee New Yorkissa, koska ei viitsi mennä himaan. Samalla hän kertoo mielipiteitään erinäisitä asioista. Miulle tuli päähenkilöstä mieleen semmonen todella ärsyttävä jäbä joka pyörii siellä täällä ja selittää kaikille jotain ja on niin olevinaan, mutta sitten jos joku kyseenalaistaa niin hän heittäytyy muka-tyhmäksi. "En mä mitään oo sanonu, en mä tiiä mistä sä puhut" jne.

Jotenkin mulla oli semmonen viba koko kirjan ajan, että sillä jäbällä oli joku persoonallisuushäiriö tai joku muu henkinen ongelma. Ja se sen suhde siihen pikkusiskoon vaikutti jotenkin hämärältä.

**

Listan ulkopuolelta: Eino Leino - Pankkiherroja

Kävin kirjastossa viime viikolla, ja nappasin hyllystä mukaani randomilla pari kirjaa. Eino LEino sattui käteeni, koska tiedän Leinon oleen hyvä kirjailija.

Vaikken Leinon tuotantoa ole paljoa lukenut (Helkavirsiä ja Elämäni kuvakirja), pidän Leinoa suuressa arvossa. Hänen runonsa ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen. Kun aloin lukemaan Pankkiherroja, petyin. Romaani tuntui aika pitkään tylsältä ja huonolta. Kuvailtiin hyvin toimeentulevia herroja ja heidän arkeaan. Sen lisäksi oli vähän huolia, mutta niitä ei paljoa muisteltu.

Kirja oli kuitenkin verrattain lyhyt ja helppolukuinen, joten luin sen nopeasti loppuun, jottei minulle jäisi tuon Sodan ja Rauhan ja 7 veljeksen lisäksi vielä yhtä kesken olevaa kirjaa.

Lopussa kirja onnistuikin yllättämään minut, ja totesin, että on se Leino vaan ollut mahtava äijä.

Esseestä

Saatoin tänään kirjottaa yo-kirjotuksissa esseen tehtävästä, jossa aineistona oli runoja. RUNOJA, MITÄ HELVETTIÄ?!?!! Miten minä, joka vihaan runoja, voin kirjottaa esseen runoista? En ole myöskään koskaan aiemmin kirjoittanut runoista, vaan aina kiertänyt ne kaukaa. Tosin tehtävänantona oli pohtia lukemisen merkitystä runojen pohjalta. Jännän tästä tekee sen, että pitäis saada esseestä vähintään se 45 pistettä, jotta saisin arvosanaa korotettua. Oon vaan niin tyytyväinen, että äikän osalta kirjotukset on nyt ohi. Ei muuta raportoitavaa.

Inspiraatio

Mie olen aina ollut yöihmisiä. Inspiraatio iskee aina keskellä yötä ja silloin kun on hiljaisinta. Piirrän, kirjoitan, tanssin tai laulan. Ihan sama miten sen saa purettua, mutta se on pakko purkaa silloin. Se myös vähentää stressiä. En tiedä onko tämä missä määrin normaalia, mutta olen iloinen siitä, että mulla on keino vähentää stressiä.

Mie olen lukenut nyt noita rovastivaarin kirjoituksia ja omaa vanhaa päiväkirjaa. Yhtäkkiä iski inspiraatio, ja oli niin paljon ideoita, että oli pakko lähteä ulos. Siellä kehittelin todella hienoa tekstiä, jonka kirjoitin ylös heti, kun pääsin kotiin. (se kuuluu isompaan kokonaisuuteen, niin en julkaise täällä)

Jotenkin nuo omat kuuden vuoden (!!! NIIN KAUAN) takaiset kirjoitukset herätti aika paljon tunteita. Toki siihen aikaan olen elänyt niin erilaista elämää, ettei sitä voi edes verrata tämän hetkiseen. Kun lukee vanhoja omia tekstejä, tulee mieleen paljon enemmän muistoja kuin mitä on ylös kirjoitettu.

Harmittaa, että olen hävittänyt kaikki vanhat runot. Niistä varmaan saisi nykypäivänä aika paljon irti. Näin (isoksi?) kasvaneena niistä näkisi asioita, joita silloin ei nähnyt. Olisi jännä lukea niitä. En muista muita omia runoja, kun sen, minkä otsikko oli "Kivi". Tahtoisin niin kovasti saada sen mieleeni.

ELÄMÄ ON IKÄVÄÄ MUTTA TAIDE LYSTIÄ !

En vieläkään osaa määritellä miksi Kaikki isäni hotellit vaikuttaa muhun tällä tavalla. Juuri äsken saatuani kirjan loppuun, mut valtasi taas sellanen tunne, josta ei saa oikein kiinni. Ei oikein osaa sanoa kirjasta mitään, ei oikein pysty menemään saman tien nukkumaan, kun asiat vaan pyörii päässä. Ainut asia mistä on varma on se, että nyt olen taas lukenut jotain upeaa ja jollain tavalla mullistavaa.

Ajatus perheestä, joka kokee kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, ja joka silti pitää tiiviisti yhtä ja uskaltaa elää vain yksikkönä, kiehtoo mua. Myös se uskomaton maailma missä Berryn perhe elää, jaksaa kiinnostaa. Kaikki isäni hotellit on juuri sitä maagista realismia, josta Irvingiä kiitellään kerta toisensa jälkeen.

Tässä ei nyt varmastikaan ollut mitään järkeä, enkä varmaan itsekään enää huomenna ymmärrä mitä olen yrittänyt sanoa, mutta samapa tua. Tuli varmaan selväksi, että Kaikki isäni hotellit on edelleen yksi lempikirjojani.

"Valmentaja tiesi sen alusta alkaen: on omistauduttava

kokonaan elämälle ja vain sille.

Ja koko ajan on varottava avoimia ikkunoita."

Fiilikseen ja kirjaan sopiva biisi:

P.S. Edellisen lukukerran todellinen kirja-arvostelu löytyy täältä :-)