Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. marraskuuta 2015

Alin ja Husun kirjakeskustelu ja nuoruuteni kirjat

Kuuntelin tässä aamupuuhieni lomassa Alin ja Husun radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin kirjoista. Ohjelmassa olivat vieraina Elina Hirvonen ja Alexandra Salmela. Aluksi tyypit puhuivat siitä, miten ja minkälaisia kirjoja heille oli lapsuudessa eksynyt käsiin ja mitä heille myös oli laitettu käsiin. Ohjelman loppupuolella kukin keskustelun osallistuja listasi elämässään vaikuttavimpia kirjoja ja siellähän oli jälleen pari kirjaa tältä meidän listalta. Ohjelman innoittamana päädyin miettimään, että mitä kirjoja minä luin lapsuudessani.

Ihan varhaisimmat kirjamuistot mulla liittyy siihen, kun isä luki minulle muumi-kirjoja. Sitten kun opin itse lukemaan, luin aika paljon tätini vanhoja kirjoja, enimmäkseen Tiina-kirjoja ja Viisikkoja. Jossain kohtaa minulla oli myös jonkinlainen hevosvillitys, luin hevoskirjoja ihan jumalattomasti. Se on outoa, koska aitona kaupunkilaisena en edes varmaan ollut koskaan nähnyt hevosta (ja sittenkin kun näin, niin hyvä etten pissanut alleni pelosta).

Nuoruuden ajan lukemisista minulle on jäänyt tosi vahvasti mieleen parikin asiaa. Ensinnäkin Tiina-kirjoissa on se kirja, missä Tiina syystä tai toisesta pyörii jossain metsässä. Sieltä hän löytää sitten mökin missä on mies, joka on puoliksi halvaantunut ja sitten Tiina jotenkin pelastaa sen. Jotenkin muistan sen kirjan tosi hyvin. En niin, että muistaisin sieltä lauseita, mutta muistan sen tunteen ja sen jännityksen.

Toisekseen muistan muumeista sen Nyyti-tyypin. En tiedä onko se syöpynyt mun mieleen videosta vai kirjasta, mutta muistan sen Kuka lohduttaisi Nyytiä -jutun. Tästä kirjasta (?) en muista muuta kuin että siinä oli se kauhean yksinäinen Nyyti. Se on silloin ihan skidinä jo aiheuttanut jotenkin tosi suuria tunteita ja se tulee aina välillä mieleen.

Tarkemmin kun miettii, niin kaikissa kirjoissa, joita luin joskus ala-asteikäisenä, punaisena lankana on selviytyminen. Kaikissa kirjoissa on ollut selkeä draaman kaari ja kaikki on aina loppunut hyvin. Se on kai ihan normaalia nuorten kirjoille. Näin jälkeenpäin ajatellen kirjat ovat olleet kyllä äärimmäisen hyvä pakokeino. Niistä ainakin on varmasti tullut se tunne, että kaikki päättyy vielä hyvin.

Toisinaan luin ala-asteella kirjoja myös äidin kirjahyllystä. En muista niistä juurikaan mitään. Todella puristamalla saan päähäni nimen Näin minä näin Suomen, joka oli minusta hauska. Pitää kyllä etsiä se kirjastosta, haluan tietää että olenko oikeasti tajunnut siitä ala-asteelaisena jotain. Yksi kirja oli joku Bronttosaurus tai joku, mitä yritin lukea, koska siinä oli hauska kansi, mutta luovutin kun en tajunnut sitä. Myös Alivaltiosihteerien joku kirja oli minusta hyvä. Niitä kuuntelin myös radiosta.

Mitä uskonnolliseen kirjallisuuteen tulee, niin sitä en ole nuoruudessani lukenut (ainakaan niin, että muistaisin siitä jotain). Olin koko ala-asteen elämänkatsomustiedossa, ja siellä luettiin lähinnä kultaista sääntöä vuodesta toiseen. Siitä en lähde kiistelemään, että onko se kultainen sääntö alunperin kristinuskosta vai mistä.

Oli muuten pakko naurahtaa, kun ohjelmassa toinen vieraista sanoi, ettei ole saanut Tarua sormusten herrasta luettua, koska se on niin tylsä. En ole siis ainoa! Suosittelen muuten vahvasti Alin ja Husun ohjelmia, niitä kuunnellessa saa aina nauraa.

Mitkä kirjat ovat jääneet teidän mieliinne?
-Ida

maanantai 24. elokuuta 2015

LU: Seppo Turunen - Valloittavat lajit

Valloittavat lajit on tietokirja vieraslajeista maassamme ja sen rajojen ulkopuolella. Se on
yllättävänkin ajankohtainen pohtiessaan sitä, mitä vieraslajeja meidän tulisi suvaita ja miksi? Onko kaikki lajit samanarvoisia ja uhkaavatko jotkin lajit todellakin meidän omien lajiemme rikkautta?

Tämä ei ole perinteinen tietokirja siinä mielessä, että tästä puuttuu se kaavoihin kangistunut professorimainen kirjoitustyyli. Tietokirja on kirjoitettu rakkaudesta luontoon ja sen tutkimiseen ja se paistaa kirjoitustyylistä läpi. Eikä ollenkaan huonolla tavalla. Nautin erityisen paljon lopussa olevasta puutarhakuvauksesta. Siihen oli helppo eläytyä.

Vaikka en ole enää vuosiin muistanut bongata ja opetella kasveja järjestelmällisesti, pystyin silti lukemaan kirjaa ja nimiä tuntematta pysymään mukana siinä, mistä milloinkin puhuttiin. Tämän mahdollistivat useat havainnollistavat ja selkeät kuvat.

Jännittävintä tässä kirjassa oli se, että en ole ikinä ennen tajunnut sian olevan vieraslaji ja vieläpä melko harmillinenkin sellainen. Vieraslajien määrä myös yllätti.

Tätä kirjaa suosittelen erityisesti ihmisille, joilla on oma puutarha. Kirjan loppupuolella Turunen (tekisi kirjan tuttavallisen kirjoitustyylin takia mieli sanoa Seppo) kertoo ja esittelee erilaisia kasveja, joita kannattaa puutarhaansa hankkia. Toki myös kaikkien luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kiinnostuneiden kannattaa tätä vilaista!

Ps. Kohta ois tulossa tekstiä kirjasta joka löytyy sadan kirjan listalta! Stay tuned!

-Ida


Arvostelukappale

torstai 9. heinäkuuta 2015

LU: Sanna Wikström, Meri Mort - Viisaat ystäväni

Kun näin mainostekstin tästä kirjasta, en malttanut vastustaa kiusausta pyytää tätä arvosteltavaksi. Näin jälkeen päin ajatellen olisi ehkä pitänyt lukea se teksti kunnolla. Minä kiinnitin huomiota vain sanoihin "aikuisten värityskirja" ja laitoin meiliä samantien. Kirjan saapuessa olikin sitten pettymys. Ei se ollutkaan värityskirja niinkuin minä odotin, vaan ystäväkirja, jossa on väritettäviä sivuja 25%.

Pettymys kuitenkin vaihtui ahaa-elämykseksi siinä kohtaa, kun vein kirjan työkokeiluni päättäjäisiin. Porukka huuteli vuoroaan kirjoittaa sinne, ja tietysti sitten ikähaarukan ollessa 19-25, halusi joku vähän trollatakin. Musta se on okei, sitä on kiva katsoa parin vuoden päästä ja muistaa nuo tyypit ja tuo ilta. Vaikka tässä on muutamia todella huonoja vitsejä, ne sopii kirjoittajiensa suuhun tai kynään todella hyvin.





Tässä kirjassa on hirveästi sitä jotakin, mihin tykästyin. En ensin ajatellut, että tämä voisi viihdyttää minunikäisiäni, joilla ei niin hirveästi ole elämänkokemusta. Mutta niin vaan tuli tältäkin sukupolvlta jo fiksuja elämänohjeita. Tosin nekin on kuultu vanhemmilta. Mutta nyt on kiistattomasti (:D) todistettu se, että kyllä se nuoriso kuuntelee.

Suosittelen todellakin sitä, että laittaa tuttujaan kirjoittamaan jotain tämmöistä. Se avaa ihmisiä aika hyvin, plus että tästä saa aikaan loistavia keskusteluja.

Tykkäsin! ****

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Nyt Sinä saat päättää mitä Ida lukee seuraavaksi!

Tietäisittekin mitä kaikkea muutosta mun elämässä on tapahtunut... Huhhuh. Lyhyesti sanottuna muutin 300 km toiselle paikkakunnalle, aloitin työt ja muuta sellaista. Oon tässä vähän kirjojakin lueskellut, en vaan mitään listalta. Nyt päätin, että listaan on taas päästävä käsiksi, ja koska valinnan vaikeus on suuri, annankin teille vallan.

Kommentoi siis tämän postauksen alle, minkä kirjan haluaisit minun lukevan seuraavaksi listalta. Kirjat ovat listattuna blogin aloituspostauksessa ja sivulehdessä otsikolla "Kaikki 100 kirjaa". Minun lukemani kirjat näet kun haet blogitekstit tunnisteella "Ida". Aikaa kommentoida on tämän viikon sunnuntaihin asti, jolloin lasken äänet ja luonnollisesti eniten äänestetty kirja on seuraava jonka luen. Lupaan myös, että luen kirjan vaikka itkien kuukauden sisällä.

Toiveita saa esittää muussakin muodossa, esimerkiksi että haluaisitteko lukea muutakin kuin "kirja-arvosteluja" ja jos niin mitä.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille, palaillaan siis piakkoin!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Välisarjan avioliitto ja muita kuulumisia

Alkaa olla jo aika tragikoomista tää mun blogin päivittely, postauksia parin kuukauden välein ja aina saa aloittaa selittelemällä, että miksi en on ole kirjoittanut. Noh, nyt olen kuitenkin syyslomalla ja sain vihdoin luettua John Irvingin Välisarjan avioliiton, josta jo silloin elokuussa kirjoittelin. Vähän oli kyllä ihmeellinen kirja, en oikein tykännyt. Enkä osaa sanoa siitä sen enempää, että miksi en tykännyt. En vaan tykännyt.

Mutta mitäs muuta? Aloitin tosiaan opiskelut Jyväskylän ammattikorkeakoulussa elokuun loppupuolellaja samassa rytäkässä muutin kaupungin keskustaan omaan kämppään. Alkusyksy onkin sitten mennyt enemmän tai vähemmän (vähemmän) opiskellessa ja muussa opiskeljaelämän oheistoiminnassa.;) Aina välillä tulee sellainen fiilis, että haluaisi kovasti lukea jotakin superhyvää kirjaa, mutta koska luonto ei ole antanut periksi aloittaa mitään uutta ennen kuin tuo Välisarjan avioliitto oli luettu, niin ei ole sitten tullut luettua muuta kuin sitä ja satunnaisesti muutama sivu koulukirjojakin. 

Nyt on kyllä sellainen olo, että haluaa oikeasti lukea jonkun hyvän kirjan joka veisi saman tien mukanaan, ja saisi ajatukset pois kaikista tylsistä ja arkisista asioista. Tuomas Kyrön Benjamin Kivi odottaa edelleen lukijaansa, samoin Irvingin uusin In One Person. Uutena lisäyksenä listaan sain Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plotin, muutaman Nick Hornbyn sekä Donna Tarttin mielenkiintoiselta kuulostavan opuksen, Jumalat juhlivat öisin. Saa nähdä mikä näistä valikoituisi seuraavaksi uhrikseni. Olisihan se Sotamies Svejkin edelleen pahasti kesken, mutta voi olla että se palaa taas hetkeksi kirjastoon hengähtämään...

maanantai 5. elokuuta 2013

Long time no see...

Jaa, blogia on viimeksi päivitetty toukokuussa. Ja mikäs vuoden aika nyt on? No syksy. Elokuu pukkaa päälle ja kesä alkaa olla ohi. Tässä vaiheessa joku näsäviisas voisi kysyä, että mitä tapahtui sille aikomukselle lukea kesällä paljon kirjoja ja päivitellä blogia? Noh, aloitetaampa sitten pitkä ja tuskainen selittely...

Koska totuushan on se, näin 20-vuotiaana opiskelijana oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ensimmäistä kertaa kesätöihin! Siinäpä se aika sitten vierähtikin mansikoita myydessä. Vasta oli toukokuu ja vakaa aikomus lukea ja lenkkeillä koko kesä, mutta niin se vaan on elokuu ja molemmat on jääneet vähän retuperälle. Ja vaikka työt on tältä kesältä ohi, koulun alku häämöttää jo uhkaavana horisontissa... Pääsin tosiaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun International Business -linjalle opiskelemaan kevään yhteishaussa, ja vaikka kuinka iloinen olenkin opiskelupaikastani, aina se loman loppuminen ja koulun alkaminen vaan ahdistaa samalla tavalla. 

Mutta ihan nollille ei kirjasaldossa tänä kesänä ole onneksi jääty. Heti kesän alkuun luin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyn eli Kultahatun. Blogipostaus kyseisestä opuksesta on ollut tulossa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin se on vaan jäänyt... Ehkä nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan sen loppun. Gatsbyn jälkeen jatkoin (jälleen kerran) listalta löytyvää Sotamies Svejkiä. Tarinahan tässä taustalla on se, että olen muutamaan kertaan sitä aiemminkin yrittänyt jatkaa siitä mihin se edellisellä yrityskerralla jäi, mutta aina se vaan jää kesken ja palautuu kirjastoon odottamaan inspiraatiota. Jotenkin se vaan on niin tylsä ja puiseva, ettei jaksa kiinnostaa sitten mitenkään. Ehkä kohta taas yritän uudelleen. 

Keksittyäni, että lukemisesta ei todellakaan tule yhtään mitään jos en löydä kirjaa joka oikeasti veisi mukanaan, käännyin vanhan suosikkini Tuija Lehtisen puoleen. Vaikka olen suurimman osan hänen kirjoistaan lukenut useampaan kertaan, aina ne jaksavat viehättää ja viedä mukanaan. Mallitoimisto Pandoran ja Lumiruusun luin molemmat muutamassa päivässä. Löysimpä kirjastosta yhden sellaisenkin, jota en ollut aiemmin lukenut, nimeltään Tuhansien aamujen talo, joka on Lehtisen uudempaa tuotantoa. Vaikka armeija-aika onkin meidän perheessä aika ajankohtainen asia tällä hetkellä, en tuntenut juoneen samanlaista vetoa kuin aiempiin kirjoihin. 

Tällä hetkellä luvun alla on John Irvingin Välisarjan avioliitto, joka ei ainakaan vielä ole osoittautunut miksikään mestariteokseksi. Seuraavana vuorossa voisi olla hyllyssä odottavat Tuomas Kyrön Benjamin Kivi, Irvingin uusin In One Person tai se surullisen kuuluisa Sotamies Svejk. Eiköhän tämä luku - ja kirjoitus innostus tästä palaa kun pääsen taas normaalin syksyarkeen kiinni!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lisäyksiä kirjahyllyyn

Ylioppilaslakit tosiaan saatiin tossa viime lauantaina ja nyt ajattelin kertoa yhdestä lahjasta, jonka sain mun kummeilta ne toivat nimittäin tälläisen kasan kirjoja: 


Kasasta löytyy siis Seitsemän veljestä, Täällä Pohjantäden alla -trilogia, Vänrikki Stoolin tarinat, John Irvingin Kaikki isäni hotellit (JES!), Steinbeckin Oikutteleva bussi, Hemingwayn Kirjava satama, Juhani Ahon Rautatie ja Juha sekä englanninkielinen yhteisnide Brönten sisarusten kirjoista (sisältää muun muassa listaan kuuluvat Kotiopettajattaren romaanin ja Humisevan Harjun). Eikö olekin ihan mahtava lahja?! Lisäksi sain vielä lahjakortin Ikeaan, että voin ostaa näille kirjahyllyn. Tämä on varmasti mun saamista yo-lahjoista, se mistä Ida on kaikista katkerin.:D

Saatiin myös Idan kanssa molemmat äidinkielen opettajainliiton ja Otavan kirjasäätiön myöntämät kirjallisuusstipendit monipuolisesta kirjallisuuharrastuksesta. Stipendinä oli tuo Eeva Roihaksen kirja, jota en ole vielä sen tarkemmin tutkinut.


Muita uusimpia hankintoja ovat sitten seuraavat. Marian Keysin Sushia vasta-alkajille, jonka olen joskus lukenut ja kun löysin sen tässä aikoja sitten kirpparilta tosi halvalla, niin päätin lisätä sen kirjahyllyyni. Kaiko Ishiguron Ole luonani aina lähti kerran mukaani Suomalaisesta Kirjakaupasta ja uusimpana hankinta ostin kovasti kehutun Kathryn Stockettin Piiat


Torstaina sain luettua Craig Fergusonin romaanin Putoamistemppu, josta voisin pari sanaa kirjoitella joku päivä, ja nyt olen lukemassa John Irving Ystäväni Owen Meanya, jota jo kerran aloitin, mutta jätin jostain syystä kesken. Huomasin tässä kerran, etten ole pitkään aikaan lukenut yhtäkään kirjaa listalta, joten viimeksi kirjastossa käydessäni lainasin Jaroslav Hasekin Sotamies Svejk maailmansodassa. Saa nähdä milloin saan sen aloitettua. 

keskiviikko 23. toukokuuta 2012


Tämän ostin tänään. Sopii mielentilaani.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Uusia ylioppilaita

Nyt se on sitten virallista: meistä tulee Idan kanssa ylioppilaita! Parin viikon päästä saadaan painaa hatut päähän ja viisastella ihan luvan kanssa! Meikäläiselle ainakin tuli aika yllättävänkin hyvät arvosanat, ja kaikista suurin pommi oli se, että kirjoitin äidinkielestä laudaturin!!! En olis kyllä ikinä uskonut, että L tulis, jännitin vaan sitä, että saanko edes E:tä. Voin kyllä kertoa, että nyt on aika hyvä fiilis...=)


Onnea myös kaikille muille tänä keväänä kirjottaneille ja valmistuneille! 

lauantai 5. toukokuuta 2012

Luen mutta en kuitenkaan

Otsikko kertookin jo kaiken olennaisen. Kauhea häpeän tunne iski, kun Ida on päivitellyt tänne viime aikoina niin ahkeraan ja itse en ole kirjoitellut mitään melkein kuukauteen. Päätin sitten tulla kertomaan loistavan syyni tälle hiljaisuudelle.

Olen siis lueskellut paljonkin (suhteellinen käsite) viime aikoina, mutta en fiktiota, josta voisin tänne kirjoittaa. Kesälomani muuttui yhtäkkiä uudestaan lukulomaksi, kun hoksasin, että hei, ennen lakkiaisiahan meikäläisen pitäisi osallistua vielä muutamiin pääsykokeisiinkin, eikä mielellään valmistautumatta! Elikkäs pääsykoekirjoja (tai tähän mennessä kirjaa, oon laiska paska) olen tässä lueskellut. Jos hyvin käy, tasan kuukauden päästä olisi viimeiset pääsykokeet, joidenka jälkeen olen vapaa kuin taivaan lintu lukemaan mitä haluan. Jos huonosti käy, niin vapaus koittaa jo paria viikko aiemmin. 

Samalla kun tilasin pääsykoekirjat, tilasin myös yhden kirjan jota olen etsiskellyt kauan. Craig Fergusonin omaelämäkerta American on Purpose saapui postilaatikkoon juuri samoihin aikoihin kun ymmärsin ottaa itseäni niskasta kiinni pääsykokeisiin lukemisen kanssa. Luin englannin kielistä kirjaa muutaman luvun ihan uteliasuuttani, mutta tajusin sen sitten olevan niin mielenkiintoinen, että pakko jättää kesken ja laittaa prioriteetin uusiksi. Tällä hetkellä kirja napottaa porkkanana kirjahyllysäni odottaen lukemisen vapautta. Olen siis laittanut itselleni kiellon, että en saa avata sitä ennen kuin pääsykokeet on hoidettu alta pois. 

Jos minusta ei siis lähiviikkoina kuulu, johtuu se siitä, että opiskelen ahkerasti ikkunoiden pesun lomassa, ei suinkaan siitä, että olisin unohtanut tämän superjännittävän projektimme! =)

P.S. Idalle hurjasti onnea kirjoituskilpailun voittamisesta, olen niin ylpeä!! <3

perjantai 23. maaliskuuta 2012

JEEEEEEEEEEEEEE KESÄLOMAA!!!!

Näennäisiloinen otsikko valehtelee täysiä sillä oikeasti haluasin jo takaisin kouluun.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Esseestä

Saatoin tänään kirjottaa yo-kirjotuksissa esseen tehtävästä, jossa aineistona oli runoja. RUNOJA, MITÄ HELVETTIÄ?!?!! Miten minä, joka vihaan runoja, voin kirjottaa esseen runoista? En ole myöskään koskaan aiemmin kirjoittanut runoista, vaan aina kiertänyt ne kaukaa. Tosin tehtävänantona oli pohtia lukemisen merkitystä runojen pohjalta. Jännän tästä tekee sen, että pitäis saada esseestä vähintään se 45 pistettä, jotta saisin arvosanaa korotettua. Oon vaan niin tyytyväinen, että äikän osalta kirjotukset on nyt ohi. Ei muuta raportoitavaa.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Uutisia ja muuta turhaa

Kaksi kuudesta biologian kirjasta on nyt luettu. Jotenkin tuntuu hirveän vaikealta lukea noita, johtuneeko sitten siitä, että ne on "pakko" lukea, vai siitä että ne on kaikki luettu jo vähintään kolme kertaa joskus aiemmin.

Tekstitaidon koe meni ihan p*rseelleen. En ole saanut niin huonoja pisteitä mistään, ikinä. No, mie syytän siitä YTL:ää ja yhteiskuntaa ja vaikka sitten maahanmuuttajia. Minussa itsessäni ei varmasti ole mitään vikaa! Nii, ettäs tiiätte.

Biologian kolmoskurssin lukeminen aiheuttaa minussa aina hirveän himon kirjoittaa. Sehän on siis kurssi ekologiasta ja kaikesta muusta turhasta. Siitä tulee aina mieleen se, miten miun käsitys luonnosta muuttui, kun muutin Vantaalta keskelle korpea. Tuo muutto oikeasti avasi miun silmiä monella tapaa. Ja ilman sitä en olisi koskaan edes tutustunut Veeraan. Joka oli muuten ensimmäinen tuttavuuteni tällä paikkakunnalla. Hmm. Kerran joskus yläasteella osallistuin erääseen kirjoituskilpailuun tekstillä, jossa puhuin juuri siitä luonnonkuvan muutoksesta. Tulin kai toiseksi? Olisi kiva kirjoittaa johonkin muuhunkin kirjoituskilpailuun.

Mie uskon siihen, että vielä jonain päivänä voi kirjahyllystä löytää Ida Aarnion ja Veera Perälän kirjoja. Sitä odotellessa.

Enää kuukausi ja ylppärit ovat ohi. Sitten voikin ehkä alkaa taas lukemaan kunnolla kaikkea muuta. Tai sitten vaan pelaan tietokoneella ja kuuntelen Veeran kettuilua siitä, kuinka hän on kirjalistalla pidemmällä kuin minä. ;)

Hyvää lukulomaa kaikille, jotka sitä viettävät at the moment! -Ida

tiistai 21. helmikuuta 2012

Totta & muita lukuloman alun kuulumisia


Ensinnäkin, Riikka Pulkkisen Totta tuli kaverin vahvasta suosituksesta luettua tuossa viikko sitten, ja sehän oli upea, aivan niinkuin ajattelinkin. Kuten Rajassakin, Totta -romaanissa on monia eri kertojia, ja lisäksi tarina sijoittuu kahdelle eri vuosikymmenelle. Tunnelataus varsinkin kirjan lopussa on todella vahva. Monet henkilöt ja kahden eri aikakauden tarinat eivät tee kirjasta sekavaa, mutta sen verran haastavan, että toinen lukukerta ei varmastikaan olisi pahitteeksi.

Mutta sitten muita kuulumisia. Viime viikko oli aikamoista haipakkaa, hauskaa ja vähän haikeaa. Torstaina oli tosiaan penkkarit sekä penkkarijatkot ja lauantai ja sunnuntai oltiin pahamaineisella abristeilyllä. Ei siitä sen enempää kuin että tehtiin kollektiivinen sopimus, että ei enää ikinä soutuvenettä suurempaan paattin.:D

Lukuloman kaksi ensimmäistä päivää on kyllä mennyt ihan vaan kotona istuskellessa ja nukkuessa. En oo oikein vielä osannut aloittaa lukemista, kun tuntuu hassulta kun ei tarvitse mennä kouluun. Kauhea ikävä jo nyt kaikki kavereita, niin että melkein itkettää kun radiosta tulee Frontside Ollie. Mutta kai sitä pitäisi pikkuhiljaa ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa pänttäämään äikkää, historiaa ja matikkaa. Muitakin kirjoja on tarkoitus lukea kuin koulukirjoja. Narnian tarinat on kesken tuossa sängyn vieressä ja kirjahyllyssä odottaa muutama John Irving.

lauantai 17. joulukuuta 2011

50 LUKIJAA!!

ÄÄÄÄ, huomasin justiinsa, että meillä on nykyään kokonaiset 50 lukijaa, USKOMATONTA! Ihanaa kun jaksatte meidän epäsäännöllisen säännöllistä postaustahtia ja myös niitä vähän vähemmän laadukkaita kirja-arvosteluja. =)

Mulla on nyt sellainen lukuvaihe menossa, että Decameronea olen nyt jatkanut sitkeästi. Oon edennyt siinä paljon sutjakammin, kuin silloin kun sitä viimeksi luin. Oon jo viidennessä päivässä menossa. Decameronen rinnalla pitäisi ahkerasti jatkaa historian kurssikirjojen lukemista kevään ylppäreitä varten, mutta ne nyt on taas viime aikoina vähän jäänyt... Jos tossa joululomalla ottais itteensä vähän niskasta kiinni.

Joulun jälkeen pitäisi myös lukea äidinkielen ysi kurssia varten kirja, suomalaista nykykirjallisuutta. Pitäisi siis olla suomalaisen kirjailijan kirjoittama sekä 2000-luvun puolella ilmestynyt. Tällä hetkellä vaihtoehtoinani olisi Riikka Pulkkisen Totta (jos löytyy kirjastosta) taikka Kjell Westön Missä Kuljimme Kerran (ikuinen suosikkini). Mutta ajattelin kysyä, että olisiko teillä kenelläkään mitään ehdotuksia?