Mie olen aina ollut yöihmisiä. Inspiraatio iskee aina keskellä yötä ja silloin kun on hiljaisinta. Piirrän, kirjoitan, tanssin tai laulan. Ihan sama miten sen saa purettua, mutta se on pakko purkaa silloin. Se myös vähentää stressiä. En tiedä onko tämä missä määrin normaalia, mutta olen iloinen siitä, että mulla on keino vähentää stressiä.
Mie olen lukenut nyt noita rovastivaarin kirjoituksia ja omaa vanhaa päiväkirjaa. Yhtäkkiä iski inspiraatio, ja oli niin paljon ideoita, että oli pakko lähteä ulos. Siellä kehittelin todella hienoa tekstiä, jonka kirjoitin ylös heti, kun pääsin kotiin. (se kuuluu isompaan kokonaisuuteen, niin en julkaise täällä)
Jotenkin nuo omat kuuden vuoden (!!! NIIN KAUAN) takaiset kirjoitukset herätti aika paljon tunteita. Toki siihen aikaan olen elänyt niin erilaista elämää, ettei sitä voi edes verrata tämän hetkiseen. Kun lukee vanhoja omia tekstejä, tulee mieleen paljon enemmän muistoja kuin mitä on ylös kirjoitettu.
Harmittaa, että olen hävittänyt kaikki vanhat runot. Niistä varmaan saisi nykypäivänä aika paljon irti. Näin (isoksi?) kasvaneena niistä näkisi asioita, joita silloin ei nähnyt. Olisi jännä lukea niitä. En muista muita omia runoja, kun sen, minkä otsikko oli "Kivi". Tahtoisin niin kovasti saada sen mieleeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen