lauantai 29. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Riika Pulkkinen - Raja


Riikka Pulkkisen Raja on kirja, jota kaveri suositteli. Riikka Pulkkinen on kuulemma sen uusi lempikirjailija. Pulkkisen esikoisteos, kertoo kahta tarinaa, monen ihmisen silmin. Anjan mies sairastaa Alzheimeria ja on pyytänyt vaimoaan auttamaan kuolemassa kun sen aika tulee. Mari, Anjan sisarentytär, on 16-vuotias lukiolaistyttö, joka rakastuu äidinkielenopettajaansa. Tarinaa kerrotaan myös Julianin, Marin äidinkielenopettaja sekä 6-vuotiaan Annin, Julianin tyttären näkökulmista.


Kirjan neljä "päähenkilöä" tekevät romaanista monipuolisen kokonaisuuden. Anjan tarinaa käsitellään vain Anjan luvuissa, kun taas Marin tarinaa kolmen henkilön näkökulmasta, jolloin Anjan tarina jäi ainakin minulle paljon suppeammaksi. Varsinkin tarkkaavaisen -vuotiaan nimen alle kirjoitetut luvut ovat mukavan tuoreita. Pulkkinen on hienosti osannut ajatella asioita lapsen näkökulmasta ja kirjoittanut Annin luvut uskottavasti. Anni on ikäistään tarkkanäköisempi, joten hän huomaa isänsä ja tämän oppilaan välisen suhteen vaikkei sitä täysin ymmärräkään.

Kirja käsittelee vakavia aiheita kuten dementiaa, ja etenkin sen vaikutuksia potilaan läheisiin sekä opettajan suhdetta oppilaaseen. Marin ollessa hyvin epävarma itsestään, tulee tarinaan mukaan myös 16-vuotiaan viiltelyjä sekä kännisiä sekoiluja.

Raja on saanut paljon arvostusta kriitikoilta ja lukijoilta. Itse tykkäsin kirjasta paljonkin, mutta odotin siltä ehkä jotain enemmän kaikkien kehujen perusteella. Kaveri on myös suositellut luettavaksi Riikka Pulkkisen Totta -romaania, joka on kuulemma vielä parempi.

***½

torstai 27. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Amerikan ihmemaassa


Syyslomalla luin jo pitkään hyllyssä odottaneen Frank McCourtin Amerikan ihmemaassa, joka on jatko-osa tuolle listaan kuuluvalle Seitsemännen portaan enkelille. Amerikan ihmemaassa jatkaa siitä mihin Seitsemännen portaan enkeli jäi: irlantilainen Frank muuttaa Amerikkaan paremman tulevaisuuden toivossa. Hän päätyy ravintolan siivoojaksi, jonka jälkeen hän pestautuu armeijaan. Armeija ei välitä hänen huonoista hampaistaan tai tulehtuneista silmistään, vaan lähettää Frankin Eurooppaan jakamaan sotilaille kondomeja. Armeija avaa myös Frankille mahdollisuuden opiskella, kuulua niihin yliopisto-opiskelijoihin, joita hän on vuosikausia kadehtinut katsellessaan heitä New Yorkin metrossa.

Frank valmistuu kovan työn jälkeen New Yorkin yliopistosta äidinkielen opettajaksi ja kauhistuu amerikkalaisen koululaitoksen arjesta.
Oppilaat eivät olekaan innokkaita oppimaan kaikenlaista uutta ja hienoa kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.

Amerikan ihmemaassa -kirjassa lumoaa samat asiat kuin edeltäjässäänkin. Tarinan karu totuus ja jollain tapaa lapsekkaan suora ja rehellinen kerrontatapa. Frank tuntee itsensä todella poikkeavaksi muista New Yorkin yliopiston opiskelijoista, kuvittelee että kaikki halveksuvat häntä hänen aksenttinsa ja köyhän lapsuutensa vuoksi. Amerikan kulttuuria ja ihmisiä kuvataan ihailevasti ulkomaalaisen näkökulmasta. Kirja saa todella uskomaan amerikkalaiseen unelmaan ja siihen, että valtameren takana kaikki on mahdollista.

****


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Ilkka Remes - Ruttokellot

Mistä lie kirjahyllyyni aikoinaan päätynyt tämä? Ehkä isin varastoista..? Enikeis, mie oon diggaillu Remestä aina, kun oon sitä lukenut. Tällä hetkellä hyllystä löytyy 6/12, Nimessä ja veressä ja Ruttokellot. Remeksiä keräilen pokkareina.

Ruttokellojen lukeminen oli pitkähkö prosessi. Unohdin välillä, että luin kirjaa, ja se jäi hyllyn reunalle odottamaan, että joku sen taas avaa. Kyse ei ollut siitä, etteikö kirja olisi ollut hyvä. Kyse oli puhtaasta laiskuudesta. Mie olen alkanut lipsumaan lukemisesta. Istun mielummin koneella tekemättä mitään järkevää (=pelaamassa pasianssia tai katsomassa amerikkalaisia youtube-kanavia), kuin makaamassa sängyssä ja lukemassa. Miulla tosin on tässä kämpässä vähän sellainen ongelma, ettei ole sohvaa tai mitään pehmeää löhötuolia. Ne kuin olisivat parhaita paikkoja lukea, ei niska tulisi kipeäksi. Pöydän ääressä en ole koskaan osannut lukea, eikä tässä edes mahtuisi. Meneepäs offtopiciksi.

No kuitenkin. Ruttokellot on taattua Remeslaatua. Minuun kirja vetosi eniten sen takia, että siinä oli bioaseita. Biologia on yksi lempiaineistani ja minulle saa suositella kirjoja, joissa on bioaseita tai jotain jänniä evoluutiojuttuja tai geenimuuntelua...! En nyt näköjään pysy yhtään aiheessa, mutta menkööt.

Tässä kirjassa venäläiset pahat miehet päättävät vähän tunkeutua mukaan Suomen politiikan rakenteisiin ja päästä sitä kautta epäsuorasti vaikuttamaan päätöksiin. Tämähän onnistuu helposti, sillä Suomen eräs presidenttiehdokkaista on ollut aikaisemmin yhteistyössä venäläisten kanssa ja sillähän häntä on helppo kiristää. Venäläisillä on monta rautaa tulessa ja alussa ei edes tullut tajuttua sitä, että mitä kaikkea ne teki. Remeshän kirjoitttaa monesta eri näkökulmasta ja monesta tapahtumasta samaan aikaan ja sitten lopussa ne aina nivoutuu jotenkin yhteen. Tuolle on varmaan olemassa joku hieno termi, jota nyt en muista/tiedä.

Tässäkin Remeksen kirjassa seikkailee Johanna Vahtera, poliisipsykologi. Hän oli tässä kirjassa jotenkin erilainen kuin aikaisemmissa lukemissani. Hän oli epävarma, hän oli masentunut ja jotenkin tuli sellainen fiilis, että apua, nyt se jotenkin mokaa koko jutun ja Suomi kuolee ja venäläiset pahat miehet voittaa...

Mie puhun tästä nyt tosi huonosti, koskaa valitettavasti siitä on jo vähän aikaa, kun tämän kirjan luin. Nyt onneksi tässä eräs yö taas tartuin uuteen kirjaan, toivottavasti saan sen piakkoin luettua.

Kiitos paljon kommenteistanne! Asiallista kritiikkiä otetaan mielellään vastaan, ja on äärimmäisen nautittavaa, kun itsekin otatte tämän projektin työn alle (on nimittäin huomattavan paljon vaikeampaa, kuin aluksi kuviteltiin).

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: David Nicholls - Sinä päivänä


Tädin suosittelema Sinä päivänä pääsi luvun alle heti Nenäpäivän jälkeen. Sinä päivänä kertoo Emmasta ja Dexteristä. jotka tapaavat Edinburghissa 15.7.1988 valmistumispäivänään ja muodostavat elämänkestävän ystävyys - ja rakkaussuhteen. Romaani palaa heidän tapaamisensa vuosipäivään kahdenkymmenen vuoden ajan näyttäen molempien ilot, surut ja elämän kipupisteet kahden vuosikymmenen ajalta.

Jo roomanin idea kertoa tapahtumat vain yhden päivän ajalta jokaiselta vuodelta on kiinnostava ja erilainen. Se antaa lukijalle niin Emman kuin Dexterinkin näkökulman tapahtumista, jotka koskevat heitä molempia, mutta myös mahdollisuuden tarkastella henkilöitä erikseen, muodostaa käsityksen heistä muutenkin kuin kaksikon suhteen kautta.

Teemoina kirja käsittelee nuoruuden vaikeutta löytää itsensä ja tarkoituksensa (häämästyttävän ajankohtainen aihe ainakin allekirjoittaneen elämässä) sekä elämänkestävää rakkautta toiseen ihmiseen. Emma ja Dexter ovat suuren osan romaanista enemmän tai vähemmän yhdessä, ja heidän vankan ystävyytensä ansiosta puhuvat toisilleen virskistävän suorasukaisesti.

Suorastaan rakastuin tähän kirjaan ensi lukemalta. Se on hauska, koskettava, yllättävä, realistinen, hyvin kirjoitettu ja mikä parasta henkilöt ovat moniulotteisia ja ymmärrettäviä.



Yllättäen tästäkin kirjasta on tulossa elokuva, pääosissa Anne Hathaway Ja Jim Sturgess. En tiedä vielä haluanko nähdä sitä ollenkaan.

torstai 8. syyskuuta 2011

ILOUUTISIA

KAKSI VIIKKOA NIIN VOIN LUKEA TAAS OIKEITA KIRJOJA!!!!
JEEEEEEE!

torstai 28. heinäkuuta 2011

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

Vaikka joku saattoikin luulla niin, niin ei, en ole kuollut. Lukuprojekti on jäänyt vähän vähemmälle kun innostuin järjestötoiminnasta ja yhtäkkiä tuli hirveästi tekemistä. Ja sen lisäksi tietysti olen kuluttanut suuren osan ajastani tietokoneella.

Nyt sain kuitenkin luettua yhden kirjan. Huckleberry Finnin seikkailut kertovat pojasta, joka tahtoo seikkailla ja tekee kolttosia. Juonenkäänteet ovat mielenkiintoisia, mutta koska kirja on suunnattu nuorille pojille, on kieli ja kerronta paikoin aika ärsyttävää. Kertoja kirjassa on siis Huck Finn, ja mielestäni Mark Twain on saanut tarinan tosiaan kuulostamaan siltä, kuin joku nuori pojankloppi sitä kertoisi.

Kyllähän tuon luki, ihan mielellään. Tarinassa opetuksena oli tietysti se, että erilaiset ihmiset pitää hyväksyä ja tasa-arvo rotujen välillä ois jees. Ikuisena misantrooppina naureskelen aika paljon sille utopistiselle ajatukselle, että kaikki olisivat tasa-arvoisia. Niinpä kirja aiheutti minussa paljon sellaista "Hei c'moon" -fiilistä.

Kannattaa kyllä lukea, tämä on erilainen kertomus.

***

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen


VIHDOIN! Sinuhe on ollut työn alla huhtikuun puolestavälistä lähtien, piti se silloin äikän kurssia varten lukea. Valitettavasti oikea elämä tuli tielle ja nyt on mennyt näin kauan ennen kuin sain sen vihdoin loppuun. Kyseessähän ei siis ole mitenkään huono kirja, vaan itseasiassa tosi hyvä, on nyt ollu tässä vaan kaikkea muuta. Sinuhe Egyptiläinen kertoo viidentoista kirjan ajan lääkäri Sinuhesta, joka tulee vauvana Niiliä pitkin kaisloista punotusta korissa, ja jonka löytää köyhäinlääkärin vaimo ja ottaa omakseen. Sinuhesta tulee ennen pitkään myös lääkäri ja hänen kohtalonaan on matkata ympäri maailmaa.

Waltari on valinnut romaaninsa varsinaiseksi aiheeksi yksilön aseman yhteiskunnassa ja yhteiskunnalliset muutokset, ja tähän päästään kunnolla kiinni vasta noin puolenvälin jälkeen. Maailmanmatkoiltaan palannut Sinuhe nimitetään faarao Ekhantatonin kuninkaalliseksi kallonporaajaksi, ja hän joutuu keskelle faaraon uskonnollisia ja yhteskunnallisia uudistuspyrkimyksiä. Samalla Sinuhelle alkaa paljastua hänen oma menneisyytensä ja kohtalonsa.

Sinuhe on henkilönä vähän sellainen, että hän haluaa ajatella kaikista ja kaikesta hyvää, mutta joutuu kirjan aikana myöntämään itselleen, ettei maailma olekaan niin ruusuinen. Sinuhe etsii itseään, ja tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Hänellä menee suhteellisen huonosti naisten kanssa ja aina kun hän on onnellinen jotain pahaa tapahtuu. Sinuhe katkeroituu ja alkaa kirjoittaa muistelmiaan lähinnä siksi, että haluaa tehdä itselleen selväksi miksi hänestä tuli katkera ja yksinäinen.

Sinuhe Egyptiläinen on oikeasti hyvä kirja. Aika tarkasti kirjoitettu, mutta historialliset yksityiskohdat tekevät tarinasta mielenkiintoisen. Parasta kirjassa olivat mielestäni monet henkilöhahmot ja se, että kaikista kerrottiin paljon ja laajasti. Etenkin kuninkaallinen perhe ja Sinuhen suhde heihin oli mielestäni mielenkiinoista luettavaa.

****

lauantai 9. huhtikuuta 2011

95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja


Tästähän nyt alkaa olla jo melkein pari kuukautta kun luin kyseisen kirjan, mutta jostain syystä on tämä kirjoittelu vähän jäänyt... Enkä kyllä ole tämän jälkeen mitään lukenutkaan! Decameronea en ole edes avannut. Kyllä se vaan niin on, ettei tuota lukiossa opiskelua voi ottaa ihan vaan harrastuspohjalta...

Juoppohullun päiväkirja kertoo Pikku-Juhasta, alkoholistoituneesta keski-ikäisestä suomalaisesta miehestä, joka ei käy töissä. Juhan päivät kuluvat ryypätessä, krapulassa, naidessa ja päiväkirjaa kirjoitellessa.

Kyllä täytyy myöntää, että pari kertaa jäi suu auki kun luin tätä kirjaa. Kyllä sen verran yksityiskohtaisesti ja ällöttävästi on joitain juttuja kerrottu. Mutta kyllä Juoppohullunpäiväkirja jaksaa naurattaakin. Juhan unet ja päähänpistot ovat sen verran hulluja, että kyllä siinä oma mielikuvitus kalpenee rinnalla. Hauskin hahmo on ehdottomasti Juhan paraskaveri Kristian, sekopäinen idiootti. Ja hauskintahan tässä on se, että ymmärtääkseni hahmot pohjautuvat edes jollain tasolla Juha Vuoriseen itseensä ja hänen omiin ystäviinsä.

Käytiin tosiaan sitten tuossa maaliskuun alussa koulun kanssa katsomassa tämän teatteriversio Tampereen työväen teatterissa. Pelkäsin jo vähän etukäteen, että mitä siitä tulee, koska eihän tässä kirjassa oikeastaan muuta tehdä kuin ryypätään, paskotaan ja naidaan. Mutta ei se sitten loppujen lopuksi ollut niin paha. Aika paljon tärkeitä juttuja oli valitettavasti jätetty pois, mutta kyllä se ihan ok oli. Olin tosiaan lukenut kirjan loppuun just edellisenä päivänä niin ei jaksanut naurattaa ihan kamalasti, kun muistin kaikki jutut ulkoa.

****

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja 3: Raskausarpia


Juoppohullun päiväkirjat löysin nelisen vuotta sitten. Olen siitä lähtien rakastanut Juha vuorisen tapaa kirjoittaa. Hän saa lukijan nauramaan puhumalla paskasta, ja se on miun mielestä helvetin hieno taito.

Juoppohullun päiväkirjat 1 & 2 ovat täynnä rietastelua ja juopottelua. Tämä kolmas kirja on ensimmäinen, jossa käsitellään muitakin tunteita kuin vitutusta. Tässä on selkeä juoni ja johdonmukainen kerronta. Tämä on itseasiassa ensimmäinen Juoppohullun päiväkirja, jonka aikana olen sekä itkenyt että nauranut.

Toisaalta se, että kirja on mennyt syvällisemmälle tasolle, on huono asia. Mitä on tapahtunut? Juha Vuorinen esittää Juhan, kirjan päähenkilön, ensimmäistä kertaa miehenä, jolla on tunteet (ja se ei ees ryyppää!!). Ensimmäisiä juoppohullun päiväkirjoja pystyi lukemaan ja ajattelemaan, että "ah, miehet, just tommosia tunteettomia ääliöitä ne on". Mutta nyt! Yhtäkkiä Juhalla on tunteet, yhtäkkiä se ei enää olekaan niin tunnevammainen kuin se oli! Tällä ruokintaan naisten uskoa siitä, että he voivat muuttaa miehen.

Onneksi Vuorinen ei ole jättänyt kirjastaan pois sitä hulvattoman hauskaa huumoria ja kielenkäyttöä, joka sai miutkin syttymään näille kirjoille ensin. Tässä kohta, jolle nauroin vedet silmissä vaikka kuinka kauan:

" -- Samassa ohjaamossa kapteeni hyppäsi koko voimallaan jarrujen päälle ja käänsi virtauksen täysillä taakse. viereisellä rivillä istuvan liikemiehen skraga sojotti eteenpäin kuin sisiliskon kieli. kone pysähtyi kuin seinään. Koko matkustamo kiitti lennosta itämaisella pikakumarruksella iskemällä päänsä etummaisen penkin selkänojaan. Varauloskäyntien kohdalla istuneet tekivät japanilaisen keisarikumarruksen koskettamalla otsillaan lattiaa. Eturivi puolestaa osoitti kiitollisuuttaan iskemällä päät yhteislaukauksella väliseinään. --"

Pitänee myöhemmin kirjoittaa myös 1 & 2 kirjoista.

****

torstai 10. maaliskuuta 2011

54. Hergé - Tintti-sarja

Kuvaa voi klikata isommaksi

Sarjakuvat ei oikein koskaan oo ollut mun juttu. Joskus pienenä luin Aku Ankkaa, mutta that's it.

Kuten Veeran kanssa sovittiin, ei tässä kohtaa listaa tarvinnut lukea kaikkia sarjakuvia, vaan vain kaksi. Minä luin Tintti Afrikassa (1931) ja Yksisarvisen salaisuus (1943) -nimiset sarjakuvat.

Ero näiden kahden teoksen välillä oli ilmeinen. Kun tuossa 1931 ilmestyneessä Tintti Afrikassa -kirjassa Tintti vain juoksentelee ympäriinsä ja hänelle sattuu kaikkea kummaa, on Yksisarvisen salaisuudessa selkeä juoni ja tarina.

Minun mielestä Tintti Afrikassa oli näistä kahdesta parempi.  Se oli kepeää, hieman hassua luettavaa. Tapahtumissa pysyi hyvin mukana.

**