4. Aleksis Kivi - 7 veljestä

Yllättävän kauan meni tämänkin lukemisessa. Viime vuoden puolella taisin tämän aloittaa. Pääsin ehkä sivulle 70, kun iski laiskuus. Nyt sitten aloitin uudestaan heti Lemin jälkeen, ja nopeasti tämä sitten tulikin luettua.

Mie ajattelin, että minähän tiedän jo tarinan seitsemästä veljeksestä - sehän on luettu niin ala- kuin ylä-asteellakin. Vaan olinpa väärässä. Minusta tuntuu, että jotakuin ne sata ensimmäistä sivua on luettu koulussa, mutta loppua ei todellakaan. Sen verran täynnä tuo loppu oli niin väkivaltaisuuksia kuin juopottelujakin.

Vaikka yleensä olen ihan mehuissani, kun pääsen lukemaan suomalaista kirjallisuutta, tämän kanssa oli jotenkin todella vaikeaa. Rakastin vanhoja sanoja ja tarinoita vilisevää tekstiä, mutta samalla jotenkin odotin koko ajan, että kirja vain loppuu.

Yleensä olen aina vihannut "häpiendingejä", mutta taisin viimein tajuta miksi kaikki tarinat loppuvat onnellisesti. Se johtuu siitä, että niin se menee. Lopulta kaikki kääntyy parhain päin.

****

HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE LUKIJOILLE! Ensi vappuna mie ja Veerakin isketään ne lakit päähän. Ja sitä ennen tietenkin nyt kesäkuun alussa. ;)

Stanislav Lem - Isännän Ääni

Uskomaton kirja. Uskomaton kirjailija. Miksei kukaan oo laittanut tätä listoille?

Stanislav Lem on siis puolalainen scifikirjailija, jonka löysin, kun valmistauduin lukemalla tiede-lehden keskusteluita aiheesta biologia ja fysiikka. Joku oli siellä maininnut jostain hänen kirjastaan, jossa ihmisille oli syötetty "happy pillsejä", jotka saivat heidät luulemaan, että kaikki oli mahtavaa, vaikka todellisuus oli jotain ihan muuta. Ajatus kiehtoi minua, ja niinpä pistin kirjailijan nimen muistiin. Viimeksi kun kävin kirjastossa, niin oli minun etsittävä kirjailija hyllystä. En tiedä vieläkään tuon pillerikirjan nimeä, mutta vielä minä sen metsästän.

Isännän ääni kertoo siitä, kun ihmiskunta löytää ulkoavaruudesta heille tulleen viestin ja he yrittävät selvittää sitä. En tiedä mistä minä olen saanut hirveän negatiivisen käsityksen scifistä, mutta joka tapauksessa tämä kirja sai minut himoamaan lisää. Suosittelen lämpimästi kaikille filosofiasta ja luonnontieteistä kiinnostuneille, aivan mahtavaa!

Kirjaa lukiessa tulee monesti semmoinen fiilis, että ei jumalauti, miun pää räjähtää. Lem esittää mielenkiintoisia ajatuksia, mutta ei siltikään sorru siihen, että koko kirja olisi pelkkää jossittelua. Hän osaa piilottaa filosofiset pohdiskelunsa tarinan lomaan, niin että lukija pysyy kivasti mukana.

Rakastuin.


*****

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

Kuolleet sielut kertoo semmoisesta Tsitsikovista, joka kiertelee Venäjän maaseudulla ja ostelee kuolleita sieluja vuonna nakki ja keppi. Kun sitten jossain vaiheessa leviää huhut siitä, että se on ostellut niitä kuolleita sieluja, alkaa kylän popula ihmettelemään, jotta miksi ihmeessä ja sitten lähtee pyörimään ns. huhumylly. Kirjan lukija temmataan huhujen maailmaan mukaan sillä, että hänellekään ei kerrota Tsitsikovin motiiveja.

Tykkäsin Gogolin tyylistä kirjoittaa niin, että hän väliin saattoi laittaa jotakin "kirjailijan on todettava tässä kohtaa, että..." tai muuta vastaavaa. Se aiheutti sellaisen fiiliksen, että kirjan tapahtumat ovat sellaisia, että niihin ei kirjailija voi vaikuttaa. Jännää on se.

Aika paljon kirjassa on tuommoista "Aaah äiti Venäjä, miten oletkaan paras" -hömpötystä, joka alkaa ainakin lopussa sattumaan silmiin.

Juonellisesti tarina on aika mitätön. Mutta tarinan pohjaidea, se että ihmisen ulkokuori ja käyttäytyminen eivät aina kerro hänen sisimmästään, on hieno. 

**½

PS. JEE YKSI VENÄLÄINEN YLIVIIVATTAVANA.

Facebookkeli ei olekaan kirja?

Tuo otsikko ei kyllä tarkoita sitten mitään. Piti vain ilmoittaa, että jotenkin päädyttiin tekemään "fan page" meidän blogille facebookissa. KLIKKAA TÄSTÄ JA TYKKÄÄ MEISTÄ.

Vanhoja suosikkeja part 2

Maria Kallioista vielä sen verran, että olen nyt lukemassa toiseksi viimeisintä kirjaa, Väärän jäljillä, jonka olen lukenut vain kerran aikaisemmin. Nyt kun olen lukenut kaikki edelliset yhdeksän melkeimpä peräjälkeen, olen huomannut, että kirjat ovat oikeastaan aika samanlaisia. Melkein jokaisessa dekkarissa Maria joko tuntee uhrin ja asiaan liittyvät henkilöt ennestään tai vähintään tapaa heidät juuri ennen henkirikosta. Melkein jokaisessa Maria myös joutuu itse vaaratilanteisiin. Mutta luulen, että siinä on myös Maria Kallio -sarjan viehätys. Joka kerta tietää saavansa takuu varmasti hyvän ja nautittavan sekä jännän lukukokemuksen.

Toinen kirjasarja johon tuli yhtäkkinen himo lukea uudelleen, on Tuija Lehtisen Laura -sarja. Nämäkin olen lukenut todella moneen kertaan joskus ala - ja yläaste aikoina. Kun ehkä kuukausi sitten TV2 alkoi näyttämään uusintana kirjasarjaan perustuvaa tv-sarjaa, tuli fiilis, että nyt nämä on pakko

lukea uudelleen ja äkkiä. Ja niinhän sitten luinkin kaikki suunnilleen viikossa.

Laurat olivat siitä kivoja, että ensimmäisessä kirjassa Laura on noin 12 - 13 vuotias tyttö ja viimeisessä

abivuotensa päättävä nuori nainen. Nykyisin nämä sarjan viimeisimmän kirjat ovat meikäläisen suosikkeja, varmastikin ihan siitä syystä, että niissä henkilöt ovat lähempänä omaa ikääni.

Varsinkin ensimmäisissä kirjoissa aiheet ja tarinat olivat suhteellisen tavallisia ja kevyitä, mutta myöhemmin kirjoissa päästiin myös hieman vakavammille ja syvemmille vesille. Hyvänä esimerkkinä on Laura, ystäväni -kirja, joka kertoo siitä kun Lauran ja hänen parhaan ystävänsä Jennan ystävyys yhtäkkiä loppuukin. Lauran vanhetessa kahdessa viimeisessä kirjassa käsitellään vähän vakavampiakin aiheita, kuten teinivanhemmuutta ja Lauran äidin vaikeaa raskautta.

Huomasin, että joku näissä kirjoissa vetoaa edelleen meikäläiseen. Varsinkin muutamissa kirjoissa Lauran ja Nikon suhde on kirjoitettu niin jotenkin... jännästi, että voin melkein tuntea sen sähkön ja kemian heidän välillään. Tulen luultavasti lukemaan nämä vielä moneen kertaan... On ne vaan niin hyviä!

Muutamia huomioita

Tässä aamukahvia keitellessä ja nauttiessa tulee pohdittua todella hienoja asioita. Ensinnäkin, miksi miulle tulee aina järkytyksenä se, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan lukeneet kokonaista kirjaa? Aina, kun törmään ihmiseen, joka kertoo ettei pidä lukemisesta eikä ole koskaan lukenut mitään kokonaista, suuni loksahtaa auki ja minulta menee hetki käsittää tuo asia. Miksi? Miten? Miun koko ala-asteen selviytyminen oli kiinni kirjoissa, joihin paeta todellisuutta. No, toisaalta ymmärrän, että kirjan lukeminen vaatii ainakin nykyään paljon. Minun on vaikea katsoa telkkaria hääräämättä jotain samaan aikaan, ja sama alkaa ilmenemään kirjojen kohdalla. Voi kun en kadottaisi kykyäni lukea.

Nyt kun päästiin minun lukemiseeni kivasti tuosta, niin tahdon vain ihmetellä sitä, että miksi hamstraan koko ajan uusia kirjoja, kun en saa vanhojakaan luettua? Hupsis, liityin facebookin kirjakirppisryhmään. Taisin jo tiedustella kolmen kirjan postikuluja ja toimittamista. Siellä on niin halpaa. Ja niin paljon kaikkea mitä haluisin lukea.

Olimme Veeran kanssa kaupungilla tässä eräs päivä. Eksyimme Suomalaiseen Kirjakauppaan.
"Hei, mikäs tää on, miksen oo kuullut tästä..? En mää kyllä voi ostaa tätä kun mulla on muutenkin kaikkea ylimäärästä"
"Joo noniin Ida, nyt mennään" Ja Veera ottaa mua kädestä ja vetää mut pois kirjahyllyn luota. Eikä mee kauaa, kun hän pongaa jonkun romaanin, joka näyttää kiinnostavalta.
"Hei, eiks meijän pitäny mennä eikä ostaa mitään?"

Kirjat, kirjat. Työ ootte ansa.

Listan ulkopuolelta: Leena Lehtolainen - Kuolemanspiraali

Ajattelin yhdeksännentoista syntymäpäiväni kunniaksi (ei oo aprillipila) tulla kirjoittelemaan huhtikuun ensimmäisen postauksen eilen lukemastani kirjasta. Leena Lehtolaisen vuonna 1997 ilmestynyt Kuolemanspiraali on Maria Kallio -dekkareista järjestyksessään viides, ja oma henkilökohtainen suosikkini. Voi tietysti johtua pitkälti siitä, että Kuolemanspiraali oli aikoinaan ensimmäinen Lehtolaisen dekkari jonka luin.

Kuolemanspiraalissa Maria Kallio joutuu selvittelemään 16-vuotiaan taitoluistelijan kuolemaan johtanut pahoinpitelyä. Surman taustalta alkaa löytyä niin tavallisia teinitytön ongelmia vanhempien avioerosta alkaen, mutta myös rankan kilpaurheilun nurja puoli sekä venäläinen huumekauppa nostavat päitään luistelijan kuoleman taustalta. Marian hermoja kiristelevät myös jo pitkälle edennyt yllätysraskaus sekä työpaikalla välejä rassaava kisa ylikomisarion virasta.

Kuolemanspiraali oli tosiaan ensimmäinen Lehtolaisen dekkari jonka luin. Lisäksi se sijoittuu taitoluistelun maailmaan, joka on ehkä maailman ainoa urheilulaji, jota joskus jaksan vähän seurata. Jo näiden syiden vuoksi sen on ehdoton lempparini sarjasta.

Olen myös aina tykännyt Lehtolaisen kehittämistä henkilöistä. Ne ovat aina mielenkiintoisia ja samaistuttavia ja vielä monikerroksisia. Mukavien epäiltyjen taustalta löytyy aina jotain törkyä. Kuolemanspiraalin henkilöissä on jotain vielä vähän mielenkiintoisempaa, johtuen ehkä siitä, että osa hahmoista on aika lähellä omaa ikääni.

*****

Kirjahamstrausta ja lukemisen välttelyä

Nyt kun kirjoitukset ovat ohi, on minun lukiourakkani melkein lopussa. Enää pitäisi suorittaa kaksi elämänkatsomustiedon kurssia. Ei kiinnostaisi yhtään, mutta jos lukion suorittaminen jäisi niiden takia väliin, löisin itseäni kovaa.

Panikoin ennen biologian ylpääreitä niin paljon, että luin kolmessa päivässä jotakuin neljä tai viisi kirjaa. Se oli semmoista pakkopullalukua, että niiden jälkeen ei ole kauheasti tehnyt mieli lukea. Kävin minä kuitenkin kirjastosta hakemassa pari kirjaa, joista toinen on jopa meidän listasssa. Pitäisi vaan saada aikaiseksi lukea tuo 7 veljestä. Jotenkin on vähän aikaansaamaton olo.

Kirjahyllyynkin on ilmestynyt uusia kirjoja. Oli pakko ostaa kun löysin kirpparilta ja sillee. Isi sanoi, että silläkin on mulle jotain kirjoja, kunhan käyn siellä. Tarkoitus olisikin lähteä sinne tuossa ensikuun puolella. Ajattelin sitten kuvata jotain videota noista uusista kirjoista tänne blogin puolelle. Minähän olen innostunut nyt kuvailemaan vlogeja, joten se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta.

Eipä mulla oikein mitään asiaa taas ollut, teki vain mieli kirjoittaa, että missä mennään.

Vanhoja suosikkeja

Joskus ala - ja yläaste aikana lempikirjojani olivat Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarit. Luin ne moneen, siis todella moneen kertaan, ja nykyään kirjahyllystänikin löytyy niistä melkein kaikki. Nyt en ole lukenut niitä moneen vuoteen, mutta ehkä pari kuukautta sitten iski sellanen tunne, että nyt on pakko lukasta ne kaikki uudelleen. Äidinkielen ysikurssin kirjallisuuspaneelia varten lainaisin kaverille Rivo satakieli -kirjan ja kun siitä keskusteltiin, tuli fiilis, että nyt on taas luettava ne kaikki.

Siihen aikaan oli kuitenkin kaikkea muutakin luettavaa (kuten esim. koulukirjat), joten en heti päässyt aloittamaan projektiani. Tässä yksi yö en kuitenkaan saanut unta, eikä tehnyt yhtään mieli lukea Narnian tarinoitakaan, joten nappasin hyllystä sarjan ensimmäisen kirjan, Ensimmäinen murhani. Luin sen melkeimpä kannesta kanteen samana yönä, ja seuraavana päivänä oli seuraavan kirjan, Harmin paikka -dekkarin vuoro. Juuri äsken sain kirjastoautosta käsiini kolmanne kirjan, Kuparisydämen.

Maria Kallio -sarja kertoo nuoresta helsinkiläispoliisista, joka saa kuulla miespuolisilta työkavereiltaan kettuilua niin sukupuolestaan, iästään, punaisesta tukastaan kuin feministisestä elämänasenteestaan. Maria on sanavalmis entinen punkkari, joka ei pelkää haasteita ja joutuu rämäpäisyytensä vuoksi joskus vaarallisiinkiin tilanteisiin. Lehtolaisen kirjasarja ei ole pelkkää rikosten ratkaisua, sillä kirjoissa käsitellään paljon myös Marian henkilökohtaista elämää, joka tekee kirjoista mielestäni vielä astetta realistisemman ja kiinnostavamman.

Vaikka olenkin lukenut Maria Kallio -romaanit moneen kertaan, ja muista ulkoa jokaisen kirjan murhaajan, on kuitenkin edellisestä lukukerrasta sen verran aikaa, että kirjan ykstyiskohdat ovat hämärän peitossa. Siten kirja pysyy edelleen mielenkiintoisena kun en muistakaan jokaista rikostutkinnan käännettä ja yllätystä.

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

C.S. Lewisin Narnian tarinat on ehkä tunnetuimpia lasten- ja nuorten fantasiakirjasarjoja Harry Pottereiden ohella. Narnian tarinoihin kuuluu seitsemän kirjaa: Taikurin sisarenpoika, Velho ja leijona, Hevonen ja poika, Prinssi Kaspian, Kaspianin matka maailman ääriin, Hopeinen tuoli sekä Narnian viimeinen taistelu.

Olen lukenut Narnian tarinat muutaman kerran aiemminkin. Aloitan aina lukemisen Velhosta ja leijonasta ja viimeisenä luen ensimmäiseksi tarkoitetun Taikurin sisarenpojan. Näin tätini käski ne minun lukea, ja näin olen ne aina lukenut. Taikurin sisarenpojassa Narnia perustetaan, ja muistan että ainakin ensimmäisellä lukukerralla sitä lukiessa tuli monia oivalluksen hetkiä. Viimeisenä luettuna Taikurin sisarenpoika selittää monia asioita muista kirjoista.

Narnian tarinat on mielestäni loistava kirjasarja, mutta aina jossain neljännen tai viidennen kirjan kohdalla lukeminen alkaa kyllästyttää. Ei ehkä kannattaisikaan lukea kaikkia seitsemää kirjaa putkeen, jotta tarinoissa säilyisi jonkinlainen uutuudenviehätys.

****