keskiviikko 31. lokakuuta 2012

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

Voi että, tämä kirja meni parissa päivässä, kun se tuntui niin helppolukuiselta heti Soltzenitsynin jälkeen. :) En vaan oo saanut aikaiseksi kirjoittaa, kun tästä on vähän vaikea sanoa mitään.

Tämä kirja on semmoinen tavallinen suomalainen tarina. Kirja kertoo pienessä kylässä olevasta talosta, jossa asuu perhe, Äijä, isä-Juhani, äiti ja tytär Martta. Perheen pojat ovat kuolleet sodassa. Martta on tarinan keskushenkilö. Hän on siinä iässä, että kukkaset ja mehiläispörriäiset ovat alkaneet kiinnostamaan ja miehiä ravaa puristelemassa pyllyä ja kosiskelemassa.

Ehkä tärkein teema, jota tässä kirjassa käsitellään on esiaviollinen seksi. Kylällä asuu muuan Aino, joka on vähän kaikkien kanssa muhinoidessaan saanut todella monta aviotonta lasta. Kun hän sitten kuolee synnytykseen hänen lapsensa adoptoidaan pitkin kylää. Vanhin poika Hannes menee Martan perheeseen ja vaikka aluksi näyttää siltä, että Hannes olisi äitinsä virheistä oppinut, on himo hänenkin kohdallaan liian suuri.

Himo onkin tässä tarinassa suuressa osassa. Mie vähän kummastelin kun kaikki olivat koko ajan kiimassa kuin puput. En tiedä onko niin nykypäivänä. Jos onkin, meillä on sentään kondomit. Nuihin aikoihin ei ollut ja siksi sattuikin paljon vahinkoja. Tämä olisi hyvä kirja valistamaan nuoria kondomin käytöstä. :D

Aluksi tosiaan luulin, että tämä olisi alle 20 vuotta vanha kirja. Nimi  kuulostaa jotenkin niin absurdilta, että ajattelin tämän olevan moderni. Mutta niinpä ei sitten ollutkaan. Kirja kyllä kertoo asioista, joista ei varmaan ilmestymisaikaan ole avoimesti kannattanut tai saanut tai kehdattu puhua, mutta jotenkin minun silmiini tämä oli vain liian irstas.

Mua kiinnostaisi tietää vähän enemmän kirjan taustoista, ja ehkä mä meenkin tästä googlettelemaan.

***½

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Stephen Chbosky - The Perks of Being a Wallflower

Tästä kirjasta kiinnostuin leffatrailerin perusteella. Kun sain tietää, että The Perks of Being a Wallflower perustuu samannimiseen kirjaan, halusin ehdottomasti lukea kirjan ensin. Kirja kertoo teini-ikäisestä Charliesta, joka on tuntee olevansa näkymätön. Hänen ainut ystävänsä on juuri tehnyt itsemurhan, joten lukion alkaminen on ahdistavaa ilman ystäviä. Fiksu ja lukemisesta pitävä Charlie ystävystyy ensin englannin opettajansa Billin kanssa, joka antaa pojalle ylimääräisiä kirjoja luettavaksi sekä ohjeita kuinka osallistua enemmän elämään eikä tyytyä vain "seinäkukan" osaan. Charlie ystävystyykin Patrickin ja Samin kanssa, jotka ovat sisarukset, joista tulee nopeasti Charlien elämän tärkeimmät ihmiset. Patrick ja Sam esittelevät Charlielle nopeasti kokonaan uuden ystäväpiirin ja maailman. 

(Kuva: Wikipedia )

The Perks of Being a Wallflower on jännästi kirjoitettu. Se koostuu kirjeistä, jotka Charlie kirjoittaa jollekin lukijalle ja Charlielle itselleenkin tuntemattomalle henkilölle. Kirjeissä Charlie kertoo tapahtumista ja niihin liittyvistä ajatuksistaan hyvinkin suorasukaisesti. Koska kirjoitustyyli on tälläinen, tarina jättää aukkoja, jotka pitävät kirjan mielenkiintoisena. Asioihin saadaan kuitenkin aina vastaus. 

Kirja on kuitenkin todella erilainen mitä kuvittelin. Jotenkin paljon vakavampi ja synkempi kuin mitä odotin. Aiheet, joita käsitellään eivät ole sellaisia mitä välttämättä jokainen amerikkalainen lukiolainen käy läpi. Mutta kirja ei kuitenkaan ole rankka, sillä vaikeat asiat tulevat esille pikkuhiljaa, ja osin vasta aivan kirjan lopussa. Vaikka Charlie on selvästikin jollain tapaa masentunut ja ahdistunut, hän ei kuitenkaan ole epätoivoinen. Charliesta tulee koko ajan sellainen tunne, että hänelle käy hyvin, että Charliella on mahdollisuus selvitä ja olla onnellinen. 

maanantai 22. lokakuuta 2012

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

Vihdoinkin! Nyt se on luettu. Veeran iloksi luin kuitenkin vain ensimmäisen osan, Vankeusteollisuus.

Vankeusteollisuus kertoo vankiloista, tuomioista ja oikeudenkäynneistä. Siitä miten ja miksi ja kuinka usein ihmisiä tuomittiin vankeuteen ilman syytä. Tämä kirja on siis karu kuvaus 1900-luvun alusta sen puoliväliin, jolloin Neuvostoliitossa tapahtui. Solzhenitsyn on kirjoittanut nämä, jotta kukaan ei unohtaisi. Silti kaikki ovat unohtaneet.

Vaikka tässä ei tosiaankaan ole juonta ja tämä on kirjoitettu suurien tunteiden vallassa, on tässä silti kauhun ja inhon lisäksi jotain nautittavaa. Nimittäin se ironia, jota Solzhenitsyn viljelee, laittaa aina välillä pienen hyvinvointivaltiossa asuvan ihmisen hymyilemään.

"Esserien puolue on syyllistynyt siihen, että se EI TEHNYT ITSESTÄÄN ILMIANTOA! Tämä on täysosuma! Uusi rikoslaki aukoo juridisen ajattelun uria, tämä on valtatie, jota pitkin kiitollisia jälkipolvia sitten loputtomasti kuskataan Siperiaan." 

Se, miksi tämän kirjan loppuminen kuitenkin oli helpotus, piilee siinä, että tähän on oikeasti tosi vaikea samaistua. Kun puhutaan juutalaisvainoista, kaikki tietää samantien mistä puhutaan ja miksi ja miten ja mitkä asiat johti mihinkin. Mutta sitten kun puhutaan Stalinista ja hänen hirmuvallastaan, on moni ihminen monttu auki. Okei kyllä mäkin tiesin että Stalin oli paha, mutta en mä koskaan tajunnut, että näin paha. Jotenkin kaikkien niiden vankikuvausten ja muiden jälkeen on vähän semmoinen fiilis, että kuinka totta tämä nyt onkaan. Mutta siis ilmeisesti kaikki on totta, Solzhenitsyn on kirjoittanut nämä kuulemiensa ja kokemiensa asioiden innostamana. 

Jotenkin mulle on jäänyt mediasta ja kaikesta semmoinen kuva, että Venäjä ja Neuvostoliitto on jotenkin tosi ankeita. Siis sillä tavalla, että "No se on hirveä maa, ei vois vähempää kiinnostaa". Tän kirjan jälkeen on myös vähä semmonen olo, että ihankun näistä Venäjän jutuista ois vaiettu vaan siksi, että ne on aina olleet jotenkin meidän vihollisia. Tai eihän niistä olla vaiettu, mutta ei niistä puhuta yhtään niin paljon kuin esimerkiksi juutalaisista. 

Ne luvut, mitä tässä kirjassa esitetään, että kuinka monta on teloitettu ja ammuttu niinä ja niinä vuosina saa pohtimaan, että kuinkakohan paljon ihmispopulaatio ois nyt ilman noita maailmansotia ja kansalaissotia, mitä männä vuossadalla oli. Oikeasti on jotenkin käsittämätöntä, miten järkyttävä määrä ihmisiä on teurastettu noina vuosina. Ja suurin osa ilman mitään selkeää syytä. 

Siis jotenkin mulla oli koko lukemisen ajan semmoinen olo, että tää on vaan joku dystopia ja Kafkan yhteiskuntakritiikki samassa. Että ei tämmöstä nyt oikeasti. Eihän kukaan voi joutua ammutuksi vain siksi, että töiden jälkeen käy niittämässä vähän heinää lehmälle. Eihän?

Toisaalta mä mietin, että onko meidän nykypäivän oikeuslaitos siksi niin "löyhä", että jotenkin on pelko siitä, että sitten jos vähän kiristetään asioita, niin ne menee sitten yli? Vitsi kun maailma ei ole niin yksinkertainen, että vois tietää, mitä näistä ajoista on meille kultturiperintönä jäänyt käytäntöön. Ymmärrän tän kirjan paikan listalla, mutta fakta on se, että se on tosi vaikea ja huono tämän päivän nuorelle, kuten mulle ja Veeralle. Tuo yhteiskuntajärjestys, mikä on vallinnut tuolloin, on vaan liian vaikea ymmärtää ilman kunnon johdantoa. Ei tätä uskalla edes tähditellä, ei se vaan kuulu tähän kirjaan, tällä on ihan oma arvonsa. 

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Nyt se ilmestyi!

Ja tähän alkuun, ei, se ei ole se ihan oikea kirja, vaan tämä on se missä on kilpailun parhaat tekstit koottuna. Olen silti ihan täpinöissäni. Miettikää, kirja jossa on minun omaa tekstiä sisällä! Voi kui siistiä.




Kirjan saa tilattua esimerkiksi Suomalaisen nettikaupasta. Se pitäisi myös löytyä kirjakaupoista ja niin edelleen. Kun ja jos luette tuon miun tekstin, niin laittakaa ihmeessä palautetta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

!!!!!!


Teen asian tiimoilta varmaan videon, kuhan kuume laskee.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Elossa

Vilkaisin tuossa, että edellinen blogitekstinini on julkaistu 17.elokuuta, eli hetki on
vierähtänyt. Mulla on ollut kyllä hirvittävän hyvä tarkoitus käydä kirjoittelemassa, mutta ei ole ehtinyt. En jaksa uskoa, että on jo lokakuu (lähinnä siksi, koska se tarkoittaa, että kohta on talvi), sillä syksy on tuntunut menevän ihan silmänräpäyksessä. Ei ole yksinkertaisesti ehtinyt lukemaan kirjoja. 

Sillä viime aikoina olen lukenut tätä:

(Kuva: Betterworldbooks.co.uk)
 En suinkaan ihan omaksi ilokseni vaan kyseinen opus liittyy opiskeluihin. Aika vaikeaa paikin tuo englanninkielinen oppikirjateksti, että kyllä on aika mennyt lepposassti tuota kahlaillessa. Koulukirjoja lukuun ottamatta edellinen lukemani kirja on Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen, josta mulla oli todella hyvä tarkoitus kirjoittaa ihan kunnollinen postaus. Jotenkin se sitten vain jäi. Mutta näin lyhykäisyydessään: oli hyvä kirja, kannattaa lukea, mutta ei vältämättä tehnyt meikäläiseen ihan samanlaista vaikutusta kuin Maininkavaara

Viikon päästä torstaina koittaa kuitenkin vapaus ja syysloma, ja lauantai-aamuna lähtee lentokone Helsinki-Vantaalta kohti Pariisia, jossa muutama päivä vietetään. Sitten (toivottavasti) voi viikon verran syventyä johonkin muuhunkin kirjaan kuin koulukirjaan. Tarkoituksena olisi aloittaa ainakin Jack Kerouacin Matkalla, joka odottaa jo kirjahyllyssä. Stephen Chosbyn The Perks of Being a Wallflowerin toivon paikallistavani ennen reissua vielä jostain (kirjakaupasta, lentokentältä) matkalukemiseksi. 

Mutta eipä tässä muuta kuin, että mulle kuuluu hyvää mitäs teille kuuluu? :)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Syksy on leffojen ja kirjojen suurkulutusjuhla

Heipähei! Syksy on saapunut keskuuteemme ja sen mukana parhaat himassa jumitus -kelit. Miulla on tällä hetkellä Solzhenitzyn kesken, ja jos muistatte Veeran arvostelun siitä, niin saatatte ymmärtää, että eteneminen on hidasta.

Jokatapauksessa, koska tahdon päivitellä tätä blogia jotenkin, ajattelin linkittää teille tuttavani Eetun videon elokuvista. Joskus jossain meidän koulun kirjastossa taisin vitsillä heittää Veeralle, että voitais seuraavaks projektiksi ottaa tämä kyseinen kirja. Sain aika jäätävän mulkaisun osakseni, tiedä sitten että miksi...

Katsokaa siis tämä video ja inspiroitukaa listoista. Mie ajattelin katella vaihteeksi jonkun leffan, silmät väsyyy lukemiseen ;)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - Nälkäpeli

Tämä kirja oli pakko napata suomalaisesta mukaan, kun näin sen siellä hyllyllä. Tästä on puhuttu paljon ja joka paikasta on kuulunut tämän hehkutusta. Se on aina vähän kaksipiippuinen juttu. Hehkutuksen tarkoitus on tietenkin saada muut uteliaiksi kirjan suhteen ja tarttumaan siihen. Siinä helposti vaan käy niin, että aiheutuu järkyttäviä ennakko-odotuksia ja sitten lopulta pettyy kirjaan. Minulle saattoi käydä vähän niin tämän kirjan kanssa.

En vieläkään oikein osaa sanoa, tykkäsinkö tästä vai en. Toki luin kirjan parissa päivässä. Kieli oli helppolukuista ja selkeää ja toisaalta tarina tempaisi mukaansa. Sitten taas toisaalta miusta tuntuu, että kun odotin verisplätteriä ja muuta vastaavaa, niin sainkin herkän kuvauksen jostain teinidraamasta. (Tässä kohtaa muistuttaisin taipuvani liioitteluun hyvin helposti)

Perusidea on siis se, että on tulevaisuus. Nykyisen Pohjois-Amerikan kohdalla on uusi valtio, joka on jaetu vyöhykkeisiin. Jotteivat kansalaiset kapinoisi huonojen olojensa takia, laittaa valtio joka vuosi pystyyn nälkäpelin. Peliin joutuu jokaiselta 12 vyöhykkeeltä 12-18-vuotias tyttö ja poika. Tarkoituksena on tappaa muut kilpailijat ja selvitä hengissä loppuun asti.

En uskalla kertoa kirjasta enempää, jotten paljasta liikaa. Mutta jotenkin tämä kirja oli semmoinen, että ehkä mie myöhemmin tiiän onko tää jees vai ei. Joka tapauksessa haluan lukea seuraavan osan.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

Emilia Byrd Starr on Starrin ja Murrayn sekoitus. Romaanin alkaessa hän asuu isänsä kanssa ja saa kuulla, että tällä on elinaikaa jäljellä todella vähän. Hänen äitinsä on kuollut jo vuosia aikaisemmin keuhkotautiin. 8-vuotias Emilia on herkkä ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettu pieni tytön alku. Kun hänen isänsä kuolee, hänen äitinsä sukulaiset, ylpeät ja jäykät Murrayt saapuvat vetämään tikkua siitä, kuka joutuu ottamaan tytön huollettavakseen. Emilia päätyy tiukan ja äreältäkin vaikuttavan Elisabet-tädin hoiviin Uuteen Kuuhun, jossa asuvat lisäksi Emilian lempeä Laura-täti ja Jimmy-serkku.

Itkin kirjan ensimmäisten lukujen aikana todella paljon. Enkä edes vähiten siinä kohdassa, missä pikku-Emilia joutuu tekemään päätöksen kissojensa Tuhma-Töpön ja Mikin välillä. Toinen ei nimittäin saa lähteä mukaan Uuteen Kuuhun.

Luin siis tällaisen painoksen, jossa ovat kaikki kolme Uuden Kuun Emilia -sarjaan kuuluvaa kirjaa. Näistä ilmeisesti vain tuo ensimmäinen, Pieni runotyttö (eng. Emily of New Moon)  oli listalla. Minun oli kuitenkin pakko lukea loputkin kirjat, koska halusin kuumeisesti tietää, mihin ja mitä tekemään Emilia päätyy.

Ensimmäinen kirja on ilmeisesti kaikista eniten kirjailijan omaan elämään viittaava, ja sen jotenkin aistii. Jotkut tapahtumista ovat aivan selvästi tapahtuneet hänelle, niin elävästi ja hauskasti hän niistä kirjoittaa. Toisaalta ensimmäinen kirja on myös lapsellisin kaikista. Osaksi varmasti siksi, että Emilia on siinä vielä todella lapsi, mutta tuntuu, että kirjailija on myös kehittynyt kirjojen välillä. Tämä on siinä mielessä Harry Pottereiden kaltainen, että tämä tulisi lukea pitkän ajan kuluessa, kuten meidän sukupolvi luki Potterit. Aina odotettiin seuraavaa kirjaa, ja kun se ilmestyi, oltiin jo vähän kehittyneempiä, niin että se oli ikäänkuin omalla tasolla. Tekeekö järkeä?

Mie tässä eilen yöllä mietin, että tämä kirja on kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Astrid Lindgrenin sekoitus. Uuteen kuuhun tullessaan Emilia oli saanut kokea jokseenkin vapaan kasvatuksen, joka oli noihin aikoihin (joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa) todella huono juttu. Hän joutuu opettelemaan käytöstapoja, sitä, mikä on oikein ja väärin ja paljon muuta. Uuden Kuun Muyrrayt ovat ylpeitä ja arvokkaita, ja tämän Emilia on perinyt ätiinsä verenperintönä. Niinpä käyttäytyminen ja muu tällainen tuo mieleen Ylpeyden ja ennakkoluulon. Sitten taas kirjassa oleva huumori, ihmisten rakastaminen välittämättä siitä, miltä he näyttävät, ne tekevät kirjasta todella Lindgrenmäisen.

Miusta tuntui, että jotenkin samastuin Emiliaan kauhean helposti. Kai se oli se nuoruus ja sen tuomat myrskyt, jotka sen aiheutti. Hän oli lisäksi runoilija-kirjoittaja, joten totta kai häneen oli pakko samaistua. Ah, miten minun tekeekin mieli kirjoittaa vain runoja tämän kirjan jälkeen. Tämä kirja on ehdottomasti suunnattu nuorille, mutta veikkaanpa, että kyllä tästä aikuisetkin nauttivat. Tiedä sitten itse, mihin kategoriaan minut pitäisi laittaa ;)

Kauan tämäkin keräsi kirjahyllyssä katseita, ennenkuin vihdoin jaksoin avata kirjan. Enkä kadu! Ehkä tämä korvaa sen, ettei listalla ole Anni Polvan Tiina-kirjoja. Montgomeryltä on muuten olemassa myös Anna-sarja, pitänee joskus tutustua siihen...

****½

maanantai 10. syyskuuta 2012

Martin Gray - Kaikkien rakkaitteni puolesta

Tämä kirja tuli jo luettua vähän aikaa sitten, kuten facebookkia seuraavat tietävät. En ole silti saanut kirjoitettua siitä, syytä en tiedä.

Muistan, kun joskus Veeran kanssa puhuttiin siitä, että ois niin mahtavaa, kun voisi vaan pyyhkiä mielestään kaikki mahtavat kirjat ja elokuvat, niin, että ne voisi uudestaan lukea "ensimmäistä kertaa" ja kokea ne samat tunteet. Minulle kävi tämän kirjan kohdalla jotakuinkin niin, koska olen lukenut tämän kirjan ensimmäsitä kertaa kahdeksannella luokalla. En kuitenkaan muistanut kirjasta paljoakaan muuta kuin, että se on todella mahtava ja että sain tästä kirjasta pidetystä puheesta erinomaiset arvosanat.

Martin Gray kirja, jonka kirjoittamisessa on avustanut Max Gallo on elämänkerrallinen. Täyttä faktaa. Se on tässä kirjassa hienointa, mutta myös kauheinta. Kirja nimittäin kertoo Martinin elämästä juutalaisvainojen aikoihin. Martinin ollessa juutalainen hän joutuikin monenmoisiin tilanteisiin, mutta uskomattoman mukautumis- ja naamioitumiskykynsä ansioista selvisi jopa Treblinkan leireiltä pois.

Kirja on kirjoitettu aivan selvästi tunteella. Se saa lukijan vuoroin hymyilemään, vuoroin vuodattamaan kyyneliä. Oma elämäkin tuntuu yhtäkkiä todella mukavalta ja helpolta. Tosin samalla taas muistaa ihmetellä, miten voi ihmisestä olla niin paljon pahaan.

Suosittelen ehdottoman paljon, mutta en kyllä herkille ihmisille. Tässä kirjassa kun on oikeasti surullisia asioita.

PS. Jos joku omistaa tai tietää mistä löytäisin sen Martin Grayn toisen elämänkerrallisen kirjan, niin tänne saisi vinkata.