Esseestä

Saatoin tänään kirjottaa yo-kirjotuksissa esseen tehtävästä, jossa aineistona oli runoja. RUNOJA, MITÄ HELVETTIÄ?!?!! Miten minä, joka vihaan runoja, voin kirjottaa esseen runoista? En ole myöskään koskaan aiemmin kirjoittanut runoista, vaan aina kiertänyt ne kaukaa. Tosin tehtävänantona oli pohtia lukemisen merkitystä runojen pohjalta. Jännän tästä tekee sen, että pitäis saada esseestä vähintään se 45 pistettä, jotta saisin arvosanaa korotettua. Oon vaan niin tyytyväinen, että äikän osalta kirjotukset on nyt ohi. Ei muuta raportoitavaa.

Inspiraatio

Mie olen aina ollut yöihmisiä. Inspiraatio iskee aina keskellä yötä ja silloin kun on hiljaisinta. Piirrän, kirjoitan, tanssin tai laulan. Ihan sama miten sen saa purettua, mutta se on pakko purkaa silloin. Se myös vähentää stressiä. En tiedä onko tämä missä määrin normaalia, mutta olen iloinen siitä, että mulla on keino vähentää stressiä.

Mie olen lukenut nyt noita rovastivaarin kirjoituksia ja omaa vanhaa päiväkirjaa. Yhtäkkiä iski inspiraatio, ja oli niin paljon ideoita, että oli pakko lähteä ulos. Siellä kehittelin todella hienoa tekstiä, jonka kirjoitin ylös heti, kun pääsin kotiin. (se kuuluu isompaan kokonaisuuteen, niin en julkaise täällä)

Jotenkin nuo omat kuuden vuoden (!!! NIIN KAUAN) takaiset kirjoitukset herätti aika paljon tunteita. Toki siihen aikaan olen elänyt niin erilaista elämää, ettei sitä voi edes verrata tämän hetkiseen. Kun lukee vanhoja omia tekstejä, tulee mieleen paljon enemmän muistoja kuin mitä on ylös kirjoitettu.

Harmittaa, että olen hävittänyt kaikki vanhat runot. Niistä varmaan saisi nykypäivänä aika paljon irti. Näin (isoksi?) kasvaneena niistä näkisi asioita, joita silloin ei nähnyt. Olisi jännä lukea niitä. En muista muita omia runoja, kun sen, minkä otsikko oli "Kivi". Tahtoisin niin kovasti saada sen mieleeni.

ELÄMÄ ON IKÄVÄÄ MUTTA TAIDE LYSTIÄ !

En vieläkään osaa määritellä miksi Kaikki isäni hotellit vaikuttaa muhun tällä tavalla. Juuri äsken saatuani kirjan loppuun, mut valtasi taas sellanen tunne, josta ei saa oikein kiinni. Ei oikein osaa sanoa kirjasta mitään, ei oikein pysty menemään saman tien nukkumaan, kun asiat vaan pyörii päässä. Ainut asia mistä on varma on se, että nyt olen taas lukenut jotain upeaa ja jollain tavalla mullistavaa.

Ajatus perheestä, joka kokee kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, ja joka silti pitää tiiviisti yhtä ja uskaltaa elää vain yksikkönä, kiehtoo mua. Myös se uskomaton maailma missä Berryn perhe elää, jaksaa kiinnostaa. Kaikki isäni hotellit on juuri sitä maagista realismia, josta Irvingiä kiitellään kerta toisensa jälkeen.

Tässä ei nyt varmastikaan ollut mitään järkeä, enkä varmaan itsekään enää huomenna ymmärrä mitä olen yrittänyt sanoa, mutta samapa tua. Tuli varmaan selväksi, että Kaikki isäni hotellit on edelleen yksi lempikirjojani.

"Valmentaja tiesi sen alusta alkaen: on omistauduttava

kokonaan elämälle ja vain sille.

Ja koko ajan on varottava avoimia ikkunoita."

Fiilikseen ja kirjaan sopiva biisi:

P.S. Edellisen lukukerran todellinen kirja-arvostelu löytyy täältä :-)

Uutisia ja muuta turhaa

Kaksi kuudesta biologian kirjasta on nyt luettu. Jotenkin tuntuu hirveän vaikealta lukea noita, johtuneeko sitten siitä, että ne on "pakko" lukea, vai siitä että ne on kaikki luettu jo vähintään kolme kertaa joskus aiemmin.

Tekstitaidon koe meni ihan p*rseelleen. En ole saanut niin huonoja pisteitä mistään, ikinä. No, mie syytän siitä YTL:ää ja yhteiskuntaa ja vaikka sitten maahanmuuttajia. Minussa itsessäni ei varmasti ole mitään vikaa! Nii, ettäs tiiätte.

Biologian kolmoskurssin lukeminen aiheuttaa minussa aina hirveän himon kirjoittaa. Sehän on siis kurssi ekologiasta ja kaikesta muusta turhasta. Siitä tulee aina mieleen se, miten miun käsitys luonnosta muuttui, kun muutin Vantaalta keskelle korpea. Tuo muutto oikeasti avasi miun silmiä monella tapaa. Ja ilman sitä en olisi koskaan edes tutustunut Veeraan. Joka oli muuten ensimmäinen tuttavuuteni tällä paikkakunnalla. Hmm. Kerran joskus yläasteella osallistuin erääseen kirjoituskilpailuun tekstillä, jossa puhuin juuri siitä luonnonkuvan muutoksesta. Tulin kai toiseksi? Olisi kiva kirjoittaa johonkin muuhunkin kirjoituskilpailuun.

Mie uskon siihen, että vielä jonain päivänä voi kirjahyllystä löytää Ida Aarnion ja Veera Perälän kirjoja. Sitä odotellessa.

Enää kuukausi ja ylppärit ovat ohi. Sitten voikin ehkä alkaa taas lukemaan kunnolla kaikkea muuta. Tai sitten vaan pelaan tietokoneella ja kuuntelen Veeran kettuilua siitä, kuinka hän on kirjalistalla pidemmällä kuin minä. ;)

Hyvää lukulomaa kaikille, jotka sitä viettävät at the moment! -Ida

Totta & muita lukuloman alun kuulumisia

Ensinnäkin, Riikka Pulkkisen Totta tuli kaverin vahvasta suosituksesta luettua tuossa viikko sitten, ja sehän oli upea, aivan niinkuin ajattelinkin. Kuten Rajassakin, Totta -romaanissa on monia eri kertojia, ja lisäksi tarina sijoittuu kahdelle eri vuosikymmenelle. Tunnelataus varsinkin kirjan lopussa on todella vahva. Monet henkilöt ja kahden eri aikakauden tarinat eivät tee kirjasta sekavaa, mutta sen verran haastavan, että toinen lukukerta ei varmastikaan olisi pahitteeksi.

Mutta sitten muita kuulumisia. Viime viikko oli aikamoista haipakkaa, hauskaa ja vähän haikeaa. Torstaina oli tosiaan penkkarit sekä penkkarijatkot ja lauantai ja sunnuntai oltiin pahamaineisella abristeilyllä. Ei siitä sen enempää kuin että tehtiin kollektiivinen sopimus, että ei enää ikinä soutuvenettä suurempaan paattin.:D

Lukuloman kaksi ensimmäistä päivää on kyllä mennyt ihan vaan kotona istuskellessa ja nukkuessa. En oo oikein vielä osannut aloittaa lukemista, kun tuntuu hassulta kun ei tarvitse mennä kouluun. Kauhea ikävä jo nyt kaikki kavereita, niin että melkein itkettää kun radiosta tulee Frontside Ollie. Mutta kai sitä pitäisi pikkuhiljaa ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa pänttäämään äikkää, historiaa ja matikkaa. Muitakin kirjoja on tarkoitus lukea kuin koulukirjoja. Narnian tarinat on kesken tuossa sängyn vieressä ja kirjahyllyssä odottaa muutama John Irving.