69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

Ensinnäkin, Juoksuhaudantie ei ollut ollenkaan sellainen miksi sitä kuvittelin. Ajattelin, että se on joskus 70 -luvulla kirjoitettu tylsä sotakirja. Mutta eipä ollutkaan.

Kirjassa on monta eri kertojaa, mutta päähenkilö ja tapahtumien keskipiste on kuitenkin Matti Virtanen, tavallinen perussuomalainen mies, joka pitää huolta vaimostaan ja pienestä tyttärestään. Yhden ainoan kerran Matin hermot pettää ja hän lyö vaimoaan. Vaimo, Helena saa tästä hyvän syyn lähteä lätkimään jokseenkin kurjasta avioliitosta. Kotirintamamieheksi itseään kutsuva Matti putoaa tyhjän päälle, mutta saa uutta sisältöä elämäänsä kun hän keksii ostaa perheelleen omakotitalon. Täydellisen talon metsästäminen ja rahojen hankkiminen menevät rikollisten toimien puolelle ja Matti sekaantuu kiristykseen, seksipalveluihin ja kotirauhan häiritsemiseen. Kaiken tämän hän tekee kuitenkin hyvällä sydämmellä saadakseen perheensä takaisin.

Muita kertojia kirjassa ovatkin sitten Helena, Matin vaimo, veteraani, kiinteistönvälittäjä ja tupakointia vastustavat naapurit joihin vain viitataan pronominilla he.
Jossain vaiheessa kirjaa säälin hirveästi Mattia, joka kuitenkin vaikutti ihan kunnon mieheltä. Loppua kohden touhu ja tarina alkoi mennä niin kummalliseksi, että ei oikein osannut enää sääliä, eikä muodostaa minkäänlaista mielipidettä.

Juoksuhaudantie oli kuitenkin ihan ok. Hieman outo ja jossain määrin myös huvittava.

***

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut Ihmemaassa

Liisan seikkailut on lastenkirja, joka kertoo Liisasta ja hänen seikkailuistaan. Tarina alkaa siitä, kun Liisa menee kaninkoloon. Hän pääsee aivan ihmeelliseen maailmaan, jossa syömällä jotakin voi muuttaa omaa kokoaan.

Liisan seikkailut ihmemaassa on ihan viihdyttävä kirja, ei vain iske enää tämän ikäiselle. Lapset varmasti tykkäävät. : )

Kirjassa oli mielenkiintoisia olentoja, niinkuin virnistelevä kissa ja kuningatar joka halusi kaikkien päät poikki.

**

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Tämä kirjan nimi on varmaan saanut eniten huomiota minulta ja Veeralta. Mietittiin tosi pitkään, että minkälaisen kirjan nimi on tälläinen. Mietittiin, että tämä on kuitenkin joku runokirja tai joku äärimmäisen kuiva romaani.

Kirja kertoo naisesta, johon lapsuuden ystävä ottaa yhteyttä. Hän pyytää naista katsomaan hänen luentoaan. Nainen menee, ja siitä alkaa hänen seikkailunsa. Lapsuuden ystävä on löytänyt uskon Jumalan naiskasvoihin, ja opettaa uskon naiselle.

Nainen ja mies käyvät kamppailua uskon ja rakkauden kanssa, kumpi miehen tulisi valita, luostarielämä, vai naisen rakkaus.

Kirja oli mielestäni aika surkea. Siinä puhuttiin kyllä kauniisti rakkaudesta ja uskosta, mutta itse olen niin skeptinen, että lukiessa tuntui kuin olisi lukenut Paskaa.

*½

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

Fedja-setä, kissa ja koira on kertomus pienestä pojasta, Fedja-sedästä. Häntä sanotaan Fedja-sedäksi, koska hän on vasta kuusi, mutta osaa jo hirveästi asioita. Eräänä päivänä Fedja-setä löytää puhuvan kissan, ja koska äiti ei anna hänen pitää sitä, hän karkaa kissan kanssa kotoa. Matkan varrella he kohtaavat jos minkinmoista otusta.

Kirja on neuvostoliittolainen lastenkirja 1970-luvulta. Äitini kertoi, että hänelle tätä oli luettu koulussa. Kirja on ihan hauska. Lapset varmasti pitävät tästä paljon. Minäkin hymyilin melkein koko kirjan ajan.

**

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

Ensivaikutelma kirjasta oli suht hyvä, kirjalla on sekä mielenkiintoinen kansi, että nimi. Ja alussa kirja kolahtikin hyvin. Siinä on Jan BloBlomstedt'n kirjoittama kuvaus kirjailijasta, ja siitä, mihin pitää kiinnittää huomiota kun lukee.

Kirja on mietiskelevä ja pohdiskeleva kuvaus monen ihmisen elämästä. Kirjailija painottaa sitä, että kirjan henkilöt eivät ole todellisia, vaan ajatusleikkiä. Koko kirjan ajan tarinaa siivitetään kysymyksillä, joilla on ilmeisesti tarkoitus saada lukija oikeasti ajattelemaan lukemaansa. Siinä kirja onnistuu hyvin.

Kunderan peruskysymykset liittyvät ihmisyyteen rakkauteen ja sen taakkaan tai keveyteen. Kundera ottaa myös kantaa joihinkin Venäjän miehitysasioihin.

Kirja oli hyvä lukukokemus, sen jaksoi lukea loppuun saakka. Koko ajan heräsi uusia ajatuksia, ja kirjassa viitattiin meidän lukulistalla oleviin kirjoihin, mm. Anna Kareninaan, ja Vanki nimeltä Papillon.

Kannattaa lukea, jos on pohdiskeleva ihminen.

***½

34. A.A. Milne - Nalle Puh

Kaikkihan tietävät Nalle Puhin, turha sitä on sen enempää alkaa selittelemään: kyseessä on kaikkien rakastama Puh, hieman tyhmänpuoleinen pieni karhu, joka asustaa Puolen hehtaarin metsässä. Tai ei ihan näinkään.

Kirjan kirjoittaja on kirjoittanut minä -muodossa. Alussa tämä joku (kertoja) tutustuttaa lukijan Risto Reippaiseen, pikku poikaan, joka vetää perässään Kaarlo Karhua, alias Nalle Puhia. Kertoja alkaa kertoa Risto Reippaalle ja Nalle Puhille tarinoita, joiden keskiössä on Nalle Puh, ja tämän ystävät.

Nalle Puhit ovat kaikille tuttuja lapsuudesta; joko tarinoina tai piirrettyinä. Hassua sinänsä, että nyt kun lukee tätä kirjaa se naurattaa hassun hauskoilla jutuillaan. Eihän sitä pienempänä ymmärtänyt, että mitä hauskaa siinä on, että Nasu perustelee talonsa edessä olevan kyltin näin: " Siinä lukee YKSITYIS A, koska isoisäni nimi oli YKSITYIS ALLAN. " Ei kenellekään viisivuotiaana tule mieleen, että kyseessä saattaisi olla yksityisalue -kyltti. Eikä tietenkään tule vieläkään, totta kai Nasun isoisän nimi oli YKSITYIS ALLAN.

Joka tapauksessa Nalle Puhithan ovat aivan loistavia. Nytkin tekisi mieli laittaa Puh -video koneeseen ja käpertyä sohvalle katsomaan sitä.

*****

88. Stephen King - Hohto

Hohto kertoo eräästä perheestä, jonka isä, Jack Torrance on entinen alkoholisti. Jack on saanut potkut työpaikastaan opettajana ja saa uuden työpaikan vuoristohotelli Overlookin talvikauden talonmiehenä. Jackin viisivuotiaalla Danny -pojalla on harvinainen kyky: hän hohtaa, eli pystyy aistimaan muiden ihmisten ajatukset ja näkemään menneen ja tulevan.
Torrancen perhe asettuu talveksi tyhjään hotelliin, joka on lumella saarrettu suurimmaksi osaksi aikaa. Overlookissa Dannyn näyt ja painajaiset alkavat pahentua. Ajan myötä paljastuu, että hotellilla on oma, värikäs ja verinen menneisyytensä.

Ennakkokäsitykseni oli, että Hohto olisi jotenkin todella pelottava. En ollenkaan tykkää mistään kauhujutuista, siksi suhtauduin kirjaan aika epäluuloisesti. Se oli kuitenkin positiivinen yllätys.

Hohto olikin yllättävän mielenkiintoinen, mutta silti jotenkin vaikea ja outo. Asiat avautuvat kauhean hankalasti, joka on toisaalta hyvä, mutta toisaalta huono juttu. Se pitää mielenkiintoa yllä koko tarinan ajan, mutta toisaalta häiritsee kun kirjan luettuaan ei vieläkään tajua joitain juttuja. Mielenkiintoista oli myös se, että välillä asiat kerrottiin viisivuotiaan Dannyn näkökulmasta, joka toi tarinaan lisää perspektiiviä. Oli myös hauska lukea, miten eri tavalla lapset kokevat tietyt asiat. Ja vaikka tää vissiin on joku kauhu kirja, en mä tässä mitään hirveen pelottavaa kyllä huomannu. Ja oon sama mieltä Idan kanssa, loppu oli kyllä aika vammanen. Tosi outo.

Kyllähän mä tästä ihan tykkäsin. Että kyllä ymmärrän miks tätä pidetään klassikkona ja ihan on kyllä nasainnut kirjansa tuolla listalla (toisin kuin monet muut kirjat). Ehkä hienoinen pettymys Hoho kuitenkin oli. Onhan sitä hehkutettu ja kehuttu niin paljon.

****

54. Hergé - Tintti-sarja

Silläkin varjolla, että toistan itseäni: sarjakuvat ei oo mun juttu.

Tintti -sarjakuvta kertovat nuoresta miehestä nimeltä Tintti, joka ratkoo Indiana Jones -tyylillä erilaisia arvoituksia ympäri maailmaa ystäviensä ja Milou -koiransa avulla. Näiden kahden sarjakuvan lukemani sarjakuvan (Tintti ja yksisarvisen salaisuus sekä Lento 714 Sydneyyn) perusteellä olen kyllä sitä mieltä, että Tintit ovat jotenkin helpompi lukuisia kuin Asterix -sarjakuvat. Tarinat ja niiden ideat ja yksityiskohdat ymmärtää jotenkin paremmin ja ne ovat helpommin selitettyjä niin, että tyhmätkin ihmiset varmasti tajuavat.

Loppujen lopuksi ihan ok, mutta siltikin sarjakuvat ei oikein jaksa meikäläistä innostaa.

**

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

Myönnettäköön, huijasin vähän: Vankileirien saaristo on oikeasti neljän kirjan sarja. Eka vaan oli niin paska, että päätettii Idan kanssa, että luetaan vaan ensimmäinen, Vankeusteollisuus.

Tää kirja on yksinkertaisesti paska. Siinä ei vaan ole mitään juonta, enkä suoraan sanottuna ymmärrä miten se on voinut päästä tähän listalle. Toisaalta kyllä ymmärrän miksi se on kirjoitettu ja siitä pidetään ja kohistaan niin paljon. Kirjasarja kertoo Neuvostoliittolaisesta Alexander Solzhenitsynenistä ja siitä kuin jonkun sodan aikana hänet ja miljoona muut vangittiin. Kirjassa aina välillä eksytään moniksi kymmeniksi sivuiksi kertomaan tuon ajan kidutusmenetelmistä, selleistä tai vain yleisesti sodasta ja sen kauheudesta. Kirjailija on kirjoittanut teoksen sydän täynnä vihaa pahantekijöitä kohtaan ja se on ilmiselvästi tehty kunnioittamaan niiden tuhansien muistoa jotka tuolloin kuolivat.

Tämän mä ymmärrän. Mutta se on silti ihan paska. Ei kirjaa voi sanoa edes romaaniksi. Koska siinä ei ole mitään selvää juonta. Näin se vain on.

0

77. Homeros - Odysseia

Luin Pentti saarikosken suomentaman Odysseian. Hän on poistanut runomitan, joka tekee kirjasta ns. helpommin luettavan.

Kirja kertoo Odysseuksesta, hänen perheestään, harharetkistään ja kotiinpaluusta. Se alkaa siitä, kun Telekmatos, Odysseuksen poika kutsuu kaupungin ihmiset koolle, koska kosijat riehuvat hänen talossaan ja hän on voimaton taistelemaan heitä vastaan. Hän pyytää sukkailta apua, mutta kukaan ei auta häntä, koska he eivät usko Odysseuksen tulevan enää kotiin.

Odysseus on matkoillaan 20 vuotta, ja jää erään jumalattaren vangiksi. Eräänä päivänä jumalat päättävät vapauttaa hänet, ja siitä alkaa hänen vaikea kotimatkansa.

Odysseia on antiikin Kreikasta peräisin oleva eepos. Se on maailmankuulu. Odotin siltä paljon enemmän. Se ei ole hyvä, eikä huono, mutta en oikein tiedä, että mikä tuossa on niin mahtavaa.

***