keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

Myönnettäköön, huijasin vähän: Vankileirien saaristo on oikeasti neljän kirjan sarja. Eka vaan oli niin paska, että päätettii Idan kanssa, että luetaan vaan ensimmäinen, Vankeusteollisuus.

Tää kirja on yksinkertaisesti paska. Siinä ei vaan ole mitään juonta, enkä suoraan sanottuna ymmärrä miten se on voinut päästä tähän listalle. Toisaalta kyllä ymmärrän miksi se on kirjoitettu ja siitä pidetään ja kohistaan niin paljon. Kirjasarja kertoo Neuvostoliittolaisesta Alexander Solzhenitsynenistä ja siitä kuin jonkun sodan aikana hänet ja miljoona muut vangittiin. Kirjassa aina välillä eksytään moniksi kymmeniksi sivuiksi kertomaan tuon ajan kidutusmenetelmistä, selleistä tai vain yleisesti sodasta ja sen kauheudesta. Kirjailija on kirjoittanut teoksen sydän täynnä vihaa pahantekijöitä kohtaan ja se on ilmiselvästi tehty kunnioittamaan niiden tuhansien muistoa jotka tuolloin kuolivat.

Tämän mä ymmärrän. Mutta se on silti ihan paska. Ei kirjaa voi sanoa edes romaaniksi. Koska siinä ei ole mitään selvää juonta. Näin se vain on.

0

3 kommenttia:

  1. Hmm sepä sattui että ei ollut sinun mieleesi tämä kirja. Mutta paskaksi sitä ei voi sanoa koska monille jotka tuntevat Nl:ton historiaa se on perusteos joka on parasta lukea rauhassa ja ajatuksella... Romaaniksi sitä sanotaan vain meillä suomessa poliittisista syistä. Mutta sinulle suosittelen Waltarin kirjat "Mikael Karvajalka" ja "Mikael Hakim"..

    VastaaPoista
  2. Kiitos ehdotuksistasi, täytyypä vilkaista.:)
    Luin äskjettäin erään toisen kirjan jossa viitattiin toistuvasta Vankileirien saaristoon ja heräsi kiinnostus tutkia asiaa vähän tarkemmin. Kuka ties ehkä luen kirjan vielä uudelleen joskus hamassa tulevaisuudessa... :)

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä Veera! Tämä on toinen kahdesta kirjasta, jotka olen tässä elämässä jättänyt kesken. Ja luin yli sata sivua! Ilmestymishetkenään poliittisesti kuumaa kamaa mutta kaunokirjallisesti surkea.

    VastaaPoista

Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen