Näytetään tekstit, joissa on tunniste 69. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 69. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. maaliskuuta 2015

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie (uudestaan)

Näin tän kirjan kirpparilla tossa vähän aikaa sitten ja muistelin, että täähän on hyvä kirja. Tietenkin sitten ostin sen (kirjat -50%, turmiollista) ja se pääsikin heti lukuun. En muista yhtään, että mitä oon tästä kirjottanut, enkä myöskään katso, ennenkuin tämä teksti on valmis.

Kirjahan siis kertoo suomalaisesta miehestä, joka erehtyy käyttämään nyrkkiä ensimmäisen kerran. Siinäpä sitten lähtee alta niin perhe kuin mielenterveyskin. Matti, tämä suomalainen sisukas mies nimittäin keksiikin, että perheen saa takaisin talolla. Niinpä alkaa talon metsästys. Tähän metsästykseen kuuluu kiikareiden lisäksi myös muistivihkot ja hämmentävät esitykset muiden ihmisten talojen pihalla. Unohtamatta tietenkään hämmentäviä puhelinsoittoja ja valeasuja.

Samaan aikaan Matin vaimo ja naapurit, sekä erään omakotitalon asukkaat kertovat palasia elämästään. Kun ensimmäisen kerran luin uudestaan näistä naapureista, meinasin tukehtua nauruun. En muistanut yhtään, että niiden mielestä tupakointi oli mielenterveysongelma ja että ne niin paljon taistelivat Mattia, tätä tupakoitsijaa vastaan. Itsehän olen tässä vuoden ajan kukkahattuillut ja soitellut isännöitsijälle, kun joku tupakoitsija polttaa meidän rapussa! :D

Ihanan helppo kirja, antoi paljon ajateltavaa ja viihdytti. Jotenkin musta tuntuu, että tajusin siitä enemmän nyt, kuin silloin vuonna 2009, 5 ja puoli vuotta sitten!

-Ida

Ps, muistakaahan tykkäillä meidän facebook-sivusta: https://www.facebook.com/100KirjaaBlogi

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie


Juoksuhaudantie on romaani suomalaisesta miehestä, joka kaikkensa antaneena turvautuu nyrkkiin ja menettää sen seurauksena perheensä.

Kirjassa kuvataan monen eri ihmisen elämää, jotka jossain vaiheessa kietoutuvat jotenkin kirjan päähenkilön, Matti Virtasen ympärille. Kaikki ihmiset kirjassa ovat erilaisia, heillä on eri arvot ja tavoitteet.

Matti Virtanen menetti perheensä, koska turvautui nyrkkiin. Tämän jälkeen hän keksii, että ehkä hän saa perheensä takaisin, jos hän ostaa heille talon.

Helena ja Sini olivat Matin perhe. Helena ei jaksanut miehensä miellyttämisen halua, ja sitä, että hän ei tehnyt muuta kuin ollut kotona hoitamassa asioita. Sini oli aivan pieni tyttö, joka ei juurikaan ymmärtänyt mitään ympärillä tapahtuvista asioista.

Matin perheen lisäksi kirjassa oli myös muuan poliisi, tupakkaa vihaava pariskunta, kiinteistövälittäjä, sekä vanha ukkeli.

Hotakainen on osannut kirjoittaa loistavasti, käyttäen eri henkilöiden kohdalla hieman erilaisia ''puhetyylejä'', mikä saa henkilöt tuntumaan itseltään. Hotakainen on erityisesti onnistunut Matin kuvaamisessa. Kuten kirjassa sanotaan: "Muistivihkon kirjoittanut mies ei ole perinteinen hullu, hän haluaa vain perheensä takaisin."

Kirja oli ihan mukava lukukokemus, ei kauhean tylsä ja juoni oli hyvä.

***½

lauantai 13. kesäkuuta 2009

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie


Ensinnäkin, Juoksuhaudantie ei ollut ollenkaan sellainen miksi sitä kuvittelin. Ajattelin, että se on joskus 70 -luvulla kirjoitettu tylsä sotakirja. Mutta eipä ollutkaan.

Kirjassa on monta eri kertojaa, mutta päähenkilö ja tapahtumien keskipiste on kuitenkin Matti Virtanen, tavallinen perussuomalainen mies, joka pitää huolta vaimostaan ja pienestä tyttärestään. Yhden ainoan kerran Matin hermot pettää ja hän lyö vaimoaan. Vaimo, Helena saa tästä hyvän syyn lähteä lätkimään jokseenkin kurjasta avioliitosta. Kotirintamamieheksi itseään kutsuva Matti putoaa tyhjän päälle, mutta saa uutta sisältöä elämäänsä kun hän keksii ostaa perheelleen omakotitalon. Täydellisen talon metsästäminen ja rahojen hankkiminen menevät rikollisten toimien puolelle ja Matti sekaantuu kiristykseen, seksipalveluihin ja kotirauhan häiritsemiseen. Kaiken tämän hän tekee kuitenkin hyvällä sydämmellä saadakseen perheensä takaisin.

Muita kertojia kirjassa ovatkin sitten Helena, Matin vaimo, veteraani, kiinteistönvälittäjä ja tupakointia vastustavat naapurit joihin vain viitataan pronominilla he.
Jossain vaiheessa kirjaa säälin hirveästi Mattia, joka kuitenkin vaikutti ihan kunnon mieheltä. Loppua kohden touhu ja tarina alkoi mennä niin kummalliseksi, että ei oikein osannut enää sääliä, eikä muodostaa minkäänlaista mielipidettä.

Juoksuhaudantie oli kuitenkin ihan ok. Hieman outo ja jossain määrin myös huvittava.

***