Listan ulkopuolelta: Craig Ferguson - American on Purpose: The Impropable Adventures of an Unlikely Patriot

Craig Ferguson on ehkä suomalaisille se kaikista tuntemattomin nimi Amerikan talk-show maailmasta. Ferguson juontaa ja käsikirjoittaa omaa ohjelmaansa, The Late Late Show with Craig Fergusonia, ja häntä pidetään David Lettermanin mahdollisena seuraajana. Rikas ja menestynyt ehkä nyt, mutta näin ei ollut aina.

Omaelämänkerrassaan Ferguson kertoo elämästään Skotlannissa, keskiluokkaisesta perheestään, ja lyhyeksi jääneestä koulu-urastaan 60- ja 70 -luvuilla, jolloin ruumiillinen ragaistus oli kouluissa ennemminkin tapa kuin pakon edessä suoritettu toimenpide. Teinivuosina Amerikassa vieraillut Craig päätti vakaasti jo tuolloin, että hänestä tulee rock-tähti ja hän muuttaa Amerikkaan. Kohti amerikkalaista unelmaa hän kulkee mutkien kautta kokeillen onneaan niin rakennustyöläisenä, punk-bändin rumpalina, koomikkona ja jopa modernina tanssijana. 

Monet epäonnistumiset Craig alkoi turruttaa alkoholilla ja huumeilla, joka johti moneen mustaan aukkoon muistikuvista 70- ja 80-luvusta, satojen tuhansien puntien velkoihin, kahteen epäonnistuneeseen avioliittoon ja yhteen pelottavaan kohtaamiseen tappaja-ankkojen kanssa paikallisessa puistossa keskellä yötä. 

Nyt 20 vuotta ilman alkoholia ja huumeita ollut Ferguson lähti pian vieroituksen jälkeen Amerikkaan kokeilemaan siipiään näyttelijänä ja saikin työn hitti tv-sarjasta The Drew Carey Show'sta 90-luvun puolivälissä. Televisiosarjaa seurasivat muutamat elokuvat, jotka Ferguson tuotti ja käsikirjoitti sekä vihdoin hänen nykyinen unelmatyönsä, juontaja/käsikirjoittaja yhdessä Amerikan suosituimmassa talk show'ssa. Fergusonin ohjelma on selvästi erilainen kuin muut lajityypinsä edustajat, joka johtuu pitkälti sen omalaatuisesta juontajasta.

Ferguson kertoo kirjassaan raastavan rehellisesti omasta elämästään alkoholistina ja kaikessa epäonnistuneena ihmisenä. Selvästikään kirjailija ei ole halunnut kaunistella tapahtumia tai vierittää syitä muiden niskoille vaan kirjoittaa avoimesti sekä molempien avioliittojen hajoamisesta että alkoholismin johtamisesta epäonnistuneeseen itsemuhayritykseen (Ferguson unohti tehdä sen kun joku tarjosi hänelle drinkkiä). Kaikkien rankkojen ja surullisten aiheiden rinnalla näkyy myös Fergusonin omintakeinen huumorintaju sekä hyvien asioiden ja onnistumisten arvostus. Fergusonin suurimmat saavutukset ovat hänen poikansa Milon syntyminen vuonna ja Fergusonin saama Amerikan kansalaisuus vuonna 2008.

Fergusonin omaelämänkerran luettuani katson myös hänen ohjelmaansa uusin silmin. Vaikka mies toistuvasti pilkkaakin CBS -kanavaa (jolta hänen ohjelmansa tulee), tuotantoyhtiön pomoja, omaa tuottajaansa, koko Hollywoodia sekä yleisesti vihjailee (tai sanoo suoraan) vihaavansa omaa työtään " doing mediocre comedy in this crappy basement you people call a television studio", kertoo hän kirjassaan todella arvostavansa työtään ja ihmisiä, jotka hänelle tämän mahdollisuuden antoivat. 

Viime aikoina olen tykästynyt tositapahtumiin pohjautuviin kirjoihin ja etenkin elämänkertoihin. Tämä oli ollut lukulistallani pitkään kunnes vihdoin sain englanninkielisen opuksen tilattua netistä. Ihanaa tämän lukemisessa on se (pätee myös muihin elämänkertoihin), että se todella näyttää, että ihmisessä on enemmän mitä päällepäin näkyy. Fergusoniakin voisi ensikatsauksella luulla kiittämättömksi kusipääksi, mutta todellisuudessa mies onkin rauhallista perhe-elämää rakastava ex-alkoholisti, joka on ehdottomasti yksi lahjakkaimpia koomikoita joita tiedän. 

*****

Riikka Pulkkinen - Totta

Pitihän tämäkin lukea, että näkee, kehittyikö Pulkkinen toiseen kirjaansa. Ja kyllä minä ainakin näen näissä monia selviä eroja.

Totta kertoo erään perheen tarinan. Jollain tavalla välillä tuntui, että Pulkkinen oli yrittänyt ahtaa liian monta henkilöä ja heidän kaikkien tarinat yhtien kansien väliin. Lopulta kuitenkin langat tulivat jotenkin yhteen, eikä kirja ollut sitten hassumpi. Tarina oli varsinkin alkuun todella epäselvä ja siitä oli vaikea saada kiinni.

En jostain syystä tykkää Pulkkisen kirjoitustyylistä kauheammin. Se on liian koristeellista ja vilisee kielikuvia. Sinänsähän se on taitavaa, mutta kiitos kaikenmaailman tekstianalyysien, minulle tulee sellaisesta aina semmoinen kuva, kuin että tekijä olisi halunnut vaikuttaa todella taiteelliselta ja ah niin romanttiselta. Lyhyesti sanottuna sana joka mieleeni tulee on tekotaiteellinen.

Tämän ostin tänään. Sopii mielentilaani.

Uusia ylioppilaita

Nyt se on sitten virallista: meistä tulee Idan kanssa ylioppilaita! Parin viikon päästä saadaan painaa hatut päähän ja viisastella ihan luvan kanssa! Meikäläiselle ainakin tuli aika yllättävänkin hyvät arvosanat, ja kaikista suurin pommi oli se, että kirjoitin äidinkielestä laudaturin!!! En olis kyllä ikinä uskonut, että L tulis, jännitin vaan sitä, että saanko edes E:tä. Voin kyllä kertoa, että nyt on aika hyvä fiilis...=)

http://www.ksml.fi/erikoissivut/valmistuneet/ylioppilaat/voionmaan-lukio/1196006

Onnea myös kaikille muille tänä keväänä kirjottaneille ja valmistuneille! 

Torey Hayden - Auringonkukkametsä

Tämä kirja ei todellakaan ollut samanlainen, kuin muut Haydenin kirjat ovat.

Auringonkukkametsä kertoo tarinan perheestä, jonka ovat perustaneet Unkarista kotoisin oleva äiti ja isä, joka hänet pelasti sodan kynsistä. Äiti on joutunut sodan aikana kokemaan vaikka mitä pahaa ja se näkyy hänen käytöksessään vuosia myhemmin, kun hän asuu jo Amerikassa perheensä kera.

Tarinaa kerrotaan perheen vanhemman lapsen, Lesleyn,  18 vuotta, näkökulmasta. Se on vähän outoa, koska kuitenkin loppujen louksi päähenkilö on itse äiti.

Kirjassa käsitellään Haydenin perinteiseen tyyliin vaikeita asioita niitä yhtään kaunistelematta. En silti tykännyt tästä niin paljon kun Haydenin muista kirjoista, joita olen lukenut. Saattanee johtua siitä, että tässä oli jotenkin todella paljon vihaa.

Luen mutta en kuitenkaan

Otsikko kertookin jo kaiken olennaisen. Kauhea häpeän tunne iski, kun Ida on päivitellyt tänne viime aikoina niin ahkeraan ja itse en ole kirjoitellut mitään melkein kuukauteen. Päätin sitten tulla kertomaan loistavan syyni tälle hiljaisuudelle.

Olen siis lueskellut paljonkin (suhteellinen käsite) viime aikoina, mutta en fiktiota, josta voisin tänne kirjoittaa. Kesälomani muuttui yhtäkkiä uudestaan lukulomaksi, kun hoksasin, että hei, ennen lakkiaisiahan meikäläisen pitäisi osallistua vielä muutamiin pääsykokeisiinkin, eikä mielellään valmistautumatta! Elikkäs pääsykoekirjoja (tai tähän mennessä kirjaa, oon laiska paska) olen tässä lueskellut. Jos hyvin käy, tasan kuukauden päästä olisi viimeiset pääsykokeet, joidenka jälkeen olen vapaa kuin taivaan lintu lukemaan mitä haluan. Jos huonosti käy, niin vapaus koittaa jo paria viikko aiemmin. 

Samalla kun tilasin pääsykoekirjat, tilasin myös yhden kirjan jota olen etsiskellyt kauan. Craig Fergusonin omaelämäkerta American on Purpose saapui postilaatikkoon juuri samoihin aikoihin kun ymmärsin ottaa itseäni niskasta kiinni pääsykokeisiin lukemisen kanssa. Luin englannin kielistä kirjaa muutaman luvun ihan uteliasuuttani, mutta tajusin sen sitten olevan niin mielenkiintoinen, että pakko jättää kesken ja laittaa prioriteetin uusiksi. Tällä hetkellä kirja napottaa porkkanana kirjahyllysäni odottaen lukemisen vapautta. Olen siis laittanut itselleni kiellon, että en saa avata sitä ennen kuin pääsykokeet on hoidettu alta pois. 

Jos minusta ei siis lähiviikkoina kuulu, johtuu se siitä, että opiskelen ahkerasti ikkunoiden pesun lomassa, ei suinkaan siitä, että olisin unohtanut tämän superjännittävän projektimme! =)

P.S. Idalle hurjasti onnea kirjoituskilpailun voittamisesta, olen niin ylpeä!! <3

Riikka Pulkkinen - Raja

Riikka Pulkkinen oli meidän lukioluokan lukevassa porukassa (joo, meitä oli kolme, joista mie ja Veera oltiin kaksi) suuressa suosiossa. Se on kai ollut myös ihan yleisesti tykätty kirjailija ja kai sitä on jotenkin palkittukin. (asiantuntevaa kirjoitusta, you see) Mie ostin Facebookin kirjakirppikseltä (:D) Riikka Pulkkisen Rajan ja Totta, kun ne siellä näin aika halvalla.

Raja on Riikka Pulkkisen esikoisteos ja sen kyllä huomaa jotenkin kirjoitusasusta. Minun mielestäni hän oli sortunut liian moneen kliseeseen. En tiedä käytänkö nyt oikeaa sanaa, mutta siis hän käytti paljon semmoisia tavallisia kirjoitustyylejä, käänteitä ja semmoista tyyliä yleensäkin, mitä minusta näkee aika monissa kirjoissa.

Kirjaa lukiessa aloin pohtimaan sitä, että miksi nykyään joka kirjaan kirjoitetaan seksistä niin avoimesti. Minua se yököttää. En tiedä miksi. Kaikki ilmaukset kuten "mies tuli hänen sisälleen" ja "mies avasi hänen reitensä" ovat jotenkin... En tykkää. Vaikka usein valitankin, että vanhassa kirjallisuudessa mistään ei puhuta suoraan, vaan mies ja nainen "pitävät hauskaa" keskenään, niin pidän kyllä sellaisesta tyylistä enemmän.

Rajassa henkilöt on valittu niin, että ne ovat eri ikäluokista ja eri vaiheissa elämäänsä. Tämä on toki fiksua, koska kirjassa käsitellään paljon kuolemaa ja näin se tulee käsiteltyä monelta eri kantilta. Aluksi minun oli todella vaikea lukea Marin osia kirjasta, koska hänet oli kirjoitettu niin nuoreksi ja tyhmäksi. Tajusin sitten, että ne minun tunteeni johtuivat vaan siitä, että olin joskus nuorempana melkein samanlainen.

Oli kyllä huono veto lukea tämä kirja tähän väliin, nyt minua pelottaa, että kun itse kirjoitan esikositeokseni, niin se tulee olemaan ihan selvä. Läpinäkyvä ja jotenkin niin... naiivi. Äsh.

***

Torey Hayden - Hiljaisuuden lapset

Joskus nuorempana jotenkin sain käsiini Torey Haydenin kirjallisuutta. Muistaakseni luin Nukkelapsen. Niihin aikoihin kirja teki minuun kovan vaikutuksen, koska se oli niin rehellinen. Kun nyt sitten löysin Torey Haydeniä kirpparilta, oli pakko ottaa mukaan.

Hiljaisuuden lapset kertoo koskettavan tarinan kolmesta henkilöstä jotka eivät voi puhua. Torey Hayden on lasten puheterapeutti, joka ratkoo lasten ongelmia määrätietoisesti, mutta lempeästi. Ihmiset on kuvattu elävästi ja kauniisti, ja vaikeitakin asioita käsitellään rohkeasti.

 Vaikka olenkin jotenkin hyvin turtunut ihmisten pahuuteen ja sirpaleisuuteen, teki tämä kirja minuun silti vaikutuksen. Minusta on jotenkin todella outoa aina uudelleen huomata, että perheet ovat kaikki erilaisia. Se on jännää.

4. Aleksis Kivi - 7 veljestä

Yllättävän kauan meni tämänkin lukemisessa. Viime vuoden puolella taisin tämän aloittaa. Pääsin ehkä sivulle 70, kun iski laiskuus. Nyt sitten aloitin uudestaan heti Lemin jälkeen, ja nopeasti tämä sitten tulikin luettua.

Mie ajattelin, että minähän tiedän jo tarinan seitsemästä veljeksestä - sehän on luettu niin ala- kuin ylä-asteellakin. Vaan olinpa väärässä. Minusta tuntuu, että jotakuin ne sata ensimmäistä sivua on luettu koulussa, mutta loppua ei todellakaan. Sen verran täynnä tuo loppu oli niin väkivaltaisuuksia kuin juopottelujakin.

Vaikka yleensä olen ihan mehuissani, kun pääsen lukemaan suomalaista kirjallisuutta, tämän kanssa oli jotenkin todella vaikeaa. Rakastin vanhoja sanoja ja tarinoita vilisevää tekstiä, mutta samalla jotenkin odotin koko ajan, että kirja vain loppuu.

Yleensä olen aina vihannut "häpiendingejä", mutta taisin viimein tajuta miksi kaikki tarinat loppuvat onnellisesti. Se johtuu siitä, että niin se menee. Lopulta kaikki kääntyy parhain päin.

****

HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE LUKIJOILLE! Ensi vappuna mie ja Veerakin isketään ne lakit päähän. Ja sitä ennen tietenkin nyt kesäkuun alussa. ;)

Stanislav Lem - Isännän Ääni

Uskomaton kirja. Uskomaton kirjailija. Miksei kukaan oo laittanut tätä listoille?

Stanislav Lem on siis puolalainen scifikirjailija, jonka löysin, kun valmistauduin lukemalla tiede-lehden keskusteluita aiheesta biologia ja fysiikka. Joku oli siellä maininnut jostain hänen kirjastaan, jossa ihmisille oli syötetty "happy pillsejä", jotka saivat heidät luulemaan, että kaikki oli mahtavaa, vaikka todellisuus oli jotain ihan muuta. Ajatus kiehtoi minua, ja niinpä pistin kirjailijan nimen muistiin. Viimeksi kun kävin kirjastossa, niin oli minun etsittävä kirjailija hyllystä. En tiedä vieläkään tuon pillerikirjan nimeä, mutta vielä minä sen metsästän.

Isännän ääni kertoo siitä, kun ihmiskunta löytää ulkoavaruudesta heille tulleen viestin ja he yrittävät selvittää sitä. En tiedä mistä minä olen saanut hirveän negatiivisen käsityksen scifistä, mutta joka tapauksessa tämä kirja sai minut himoamaan lisää. Suosittelen lämpimästi kaikille filosofiasta ja luonnontieteistä kiinnostuneille, aivan mahtavaa!

Kirjaa lukiessa tulee monesti semmoinen fiilis, että ei jumalauti, miun pää räjähtää. Lem esittää mielenkiintoisia ajatuksia, mutta ei siltikään sorru siihen, että koko kirja olisi pelkkää jossittelua. Hän osaa piilottaa filosofiset pohdiskelunsa tarinan lomaan, niin että lukija pysyy kivasti mukana.

Rakastuin.


*****