41. Frank McCourt - Seitsemmännen portaan enkeli

Tämä siis oli toinen kirjoista, jonka äänestitte minulle lukemisiksi. Pakko sanoa, että vaikein asia tässä kirjassa oli sen käsiin saaminen. Vaikka mulla on tästä kulkuyhteydet nopeasti laskettuna ainakin neljään kirjastoon, niin ei, en meinannut mitenkään saada tätä. Sitten kun sain, niin tämähän tuli luettua kai neljässä päivässä, eli tätä voisi sanoa suhteellisen helpoksi luettavaksi. Kirjan kieli on sujuvaa ja rikasta.

Jotenkin kuitenkin kirjan ensimmäisellä sivulla toi kirja kuitenkin aiheutti minussa semmoisen "ahaa, tässä haetaan sääliä, ei onnistu" -reaktion. Kun kirjailija kertoo, että hei tässä on mun elämänkerta ja varmasti oon elänyt paskemman elämän kuin te, ei oikeasti voi muuta kuin suuttua. Ainakin jos on Ida, jonka mielestä jokaisen kokema kärsimys mitataan eri asteikolla. Sivuseikkoja, mutta joka tapauksessa mulla oli aika suuri asenneongelma tämän suhteen. Jossain kirjan loppupuolella asenne vähän muuttui, sillä olihan se tuon elämä oikeesti todella vaikeaa.

Frank perheineen muutti nuorimmaisen siskon kuoleman jälkeen Amerikasta Irlantiin. Siellä sitten sisaruksia kuoli lisää, isä jatkoi ryyppäämistä ja rahaa ei ollut. Tuon aikainen sosiaaliturvakin oli aivan onneton. Elettiin siis toisen maailmansodan aikaan. Jotenkaan en osaa/pysty eläytymään kirjoihin, jotka on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, niinpä yli puolenvälin kirja oli luettava, mutta vähän semmonen "tää on nähty jo" -fiilis oli päällä koko ajan.

Kyllä ehdottomasti nostan hattua Frankille, kun on kärrännyt itsensä pois tuosta paskasuosta, missä eli. Mutta jotenkin tämä kirja vain silti jätti kylmäksi. En tiedä, voihan se olla tuo kirjassa ollut alkoholismi, mikä aiheuttaa mussa aina hyvin negatiivisia fiiliksiä.

*** 

Nyt Sinä saat päättää mitä Ida lukee seuraavaksi!

Tietäisittekin mitä kaikkea muutosta mun elämässä on tapahtunut... Huhhuh. Lyhyesti sanottuna muutin 300 km toiselle paikkakunnalle, aloitin työt ja muuta sellaista. Oon tässä vähän kirjojakin lueskellut, en vaan mitään listalta. Nyt päätin, että listaan on taas päästävä käsiksi, ja koska valinnan vaikeus on suuri, annankin teille vallan.

Kommentoi siis tämän postauksen alle, minkä kirjan haluaisit minun lukevan seuraavaksi listalta. Kirjat ovat listattuna blogin aloituspostauksessa ja sivulehdessä otsikolla "Kaikki 100 kirjaa". Minun lukemani kirjat näet kun haet blogitekstit tunnisteella "Ida". Aikaa kommentoida on tämän viikon sunnuntaihin asti, jolloin lasken äänet ja luonnollisesti eniten äänestetty kirja on seuraava jonka luen. Lupaan myös, että luen kirjan vaikka itkien kuukauden sisällä.

Toiveita saa esittää muussakin muodossa, esimerkiksi että haluaisitteko lukea muutakin kuin "kirja-arvosteluja" ja jos niin mitä.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille, palaillaan siis piakkoin!

Listan ulkopuolelta: Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Ja taas on tovi vierähtänyt siitä, kun Ida-täti on jaksanut mitään lueskella. Nytpä on puitteetkin muuttuneet. Olen nimittäin tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla asunnottomana. Hehe. Päätin vähän repäistä, kun keski-Suomessa ei työtä eikä koulua näkynyt, niin piti sitten ottaa askel parempaan. Kai. Pakkasin karvamukelot, kirjat ja koneen ja lähdin tänne etelään sukulaisten nurkkiin etsimään asuntoa ja töitä. Huomenna on taas yksi työhaastattelu, jänskää!

Vaan onpa tässä niin paljon tapahtunutkin, että tuntuipa mukavalta hypätä Sinisalon novellien pariin. Muistin aikaisemmin lukemastani Sinisalon kirjasta vain sen, että olin joissakin kohdin hyvin hämmentynyt.

Esipuheessaan Sinisalo kertoi, että lukijoiden pyynnöstä hän oli päättänyt kasata vanhoja novellejaan kansiin. Osa oli tehty jotain tiettyä tarkoitusta tai julkaisua varten ja yksi oli tehty nimenomaan tätä kokoelmaa ajatellen. Novelleilla ei ollut mitään selkeää yhteistä teemaa tai aihetta. Oikein kaivamalla voisi ehkä sanoa, että teemana on ihmisen tietämättömyys. Toisaalta taas kyse on fantasianovelleista, ja fantasiahan usein rakentuu johonkin semmoiseen, joka on tälle ihmissukupolvelle tuntematon tai tietämätön asia/ilmiö.

Novellit ovat mielestäni todella kiehtova kirjallisuuden laji. Ne ovat usein moniulotteisia, eikä niistä saa kaikkea ehkä kerralla irti. Siksi tuntuukin tyhmältä arvostella osaa kirjasta ehkä tylystikin, mutta no... katsotaan jos lukisin tämän joskus uudelleen, ehkä mielipiteet muuttuvat.

Joka tapauksessa mielestäni kirja oli täynnä loistavia fantasiatarinoita. Etenkin Kädettömät kuninkaat teki minuun vaikutuksen. Sen abstraktiivisuus oli häikäisevää. Pidin erityisesti siitä, miten lukijalle jäi vähän epäselvyyksiä, vaikka kuitenkin tärkein salaisuus paljastettiin. Novelli jäi tavallaan elämään minun päässäni, ja se on mielestäni hyvän tekstin merkki.

Toisesta ääripäästä oli mielestäni novelli Baby doll. Se tuntui todella väkisin väännetyltä ja vaisulta. Se oli täynnä kliseitä ja muuta. Mutta toisaalta se olikin kirjaa varten kirjoitettu, sille on varmasti ollut todella tiukka aikataulu ja muuta. Näin hyvässä kokoelmassa yksi huono ei haittaa, mutta olisihan sen voinut jättää poiskin.

Kaiken kaikkiaan suosittelen! Sinisalo kirjoittaa terävästi ja niiin, että tarinat tempaavat mukaansa.

Listan ulkopuolelta: Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa

Mitämitämitä? Onko se ihan oikeesti muka lukenut kirjan? No on se, helkkari soikoon.

Eksyin isoille kylille, eli Jyväskylään, viime viikolla. Päätin siinä sitten kuluttaa aikaani käymällä kirjastossa ja eksyin scifihyllylle. Dystopiat on nimittäin meikän mieleen. Niitä lukiessa sitä aina tajuaa kuinka hyvin omat asiat on. Ja niitä lukiessa myös huomaa yhteiskunnasta semmosia asioita, mitä ei välttämättä tuu ajatelleeksikaan normioloissa. Niinpä etsin jotain kivoja dystopioita luettavaksi ja tämä oli toinen niistä.

Lauren Oliver on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan maailmasta, jossa rakkaus on luokiteltu sairaudeksi. Romeoa ja Julietia luetaan varoittavana esimerkkinä ja täysi-ikäsyksi pääsyä odotetaan siksi, että sitten ei tarvitse enää pelätä rakastumista. Lääkärit ovat nimittäin keksineet keinon, jolla aivoja voidaan leikata niin, että ihminen ei enää rakastu.

Kirjan päähenkilö on Lena, täysin tavallinen 17-vuotias tyttö, joka laskee päiviä omaan leikkaukseensa. Hän kuitenkin tapaa pojan, joka mullistaa hänen koko elämänsä.

Tässä kirjassa oli ainekset vaikka mihin. Jotenkin se silti jäi vaisuksi. Toki rakkautta oli kuvattu hyvin ja elävästi ja parissa kohtaa tarinaan tempautui mukaan koko mielikuvituksella. Mutta silti. Suosittelen kuitenkin kirjan lukemista, se on nopea ja helppo lukea, ja sen lisäksi siitä saa paljon irti.

Mulle jäi semmoinen fiilis, että tämä on trilogian ensimmäinen osa. Joten ehkä tarinasta tulee parempi toisissa osissa. Jääpä silti nähtäväksi haenko toiset osat luettaviksi.

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

Nyt. Minä kirjoitan tästä viimeinkin. Luin tämän siis marraskuussa ja nyt porskutellaan jo helmikuussa. En tiedä miksi tästä on ollut niin vaikea kirjoittaa. Ehkä siksi, että vaikka pidin kirjasta, se ei ollut mikään maailmaa mullistava.

Havukka-ahon ajattelija kertoo Konsta Pylkkösestä, miehestä, joka asuu perheensä kanssa Havukka-ahossa. Perhe ei ole mikään kauhean rikas ja tämän takia Konsta pyörii pitkin pitäjiä tekemässä töitä. Hän on itseoppinut filosofi ja mietiskelee paljon. Konstan pohdinnat ovat todella hauskoja, koska hän ei ilmeisesti ole käynyt kouluja ja jotkin yleisesti nykyään tunnetut faktat puuttuvat kokonaan. Konsta saa kuulla, että Helsingin yliopistosta on tulossa ihmisiä tutkimaan luontoa ja että he etsivät avustajaa. Konsta päättäkin ruveta heille avustajaksi.

Kun nämä kolme miestä sitten tekevät tutkimuksiaan, syntyy loistavia kuvaelmia suomalaisesta luonnosta ja hienoja keskusteluja.

Erityisesti minua tässä kirjassa kiehtoivat nuo luonnon ja eläimistön kuvaukset, ne olivat kauniita ja eläviä.

***

Listan ulkopuolelta: Ulla-Leena Lundberg - Jää

Mummi lahjoitti tämän minulle jouluna. Tää lähti aika hitaasti käyntiin, mietin, että voiko tää olla hyvä, kun tämä kerta kertoo jostain papista ja hänen perheestään.

Voi. Tämä kirjahan on tosiaan voittanut Finlandian tässä joku vuosi. En yhtään ihmettele. Kirja siis tosiaan kertoo Papista ja hänen perheestään, jotka muuttavat toisen  maailmansodan jälkeen saaristoon.

Vaikka musta ensin tuntui, että alku oli jotenkin kauhean hidas, se osoittautui todella tärkeäksi kirjan loppuvaiheessa. Kun alussa oli niin hyvin kiinnitetty lukija kaikkii hahmoihin ja tapahtumiin, lopussa ei vaan voinut välttyä itkemiseltä.

En osaa taas oikein sanoa tästä mitään. Tässä on tosi paljon uskonasioita, joten en ehkä suosittelisi tätä nuoremmalle itselleni, joka olisi ihan silkasta kapinasta uskontoja kohtaan oksentanut joka kerta kuullessaan sanan Jumala. Mutta nykyiselle itselleni, joka tässä vähän niinkoin on tavallaan tullut jonkinliseen uskoon, vaikkei se kristinuskoa olekaan, tämä oli todella avartava. Oli todella hienoa huomata, etten ehkä ole ainoa, joka ajattelee nykyään niin, että rakkaus on yksi maailman tärkeimmistä asioista.

Tässä kirjassa on paljon ajattelemisen aihetta, joten kaikille vähän aikuisemmille ihan ehdottomasti lukulistalle.

"Luodot on vapauttanut hänet ainaisesta itsetutkistelusta, joka on yksi itsekeskeisyyden muoto: ikään kuin kaikki koko ajan pitäisivät häntä silmällä. Ehkä Luodoilla niin tehdäänkin, mutta se silmä on iloinen ja ymmärtäväinen, anteeksiantavaisempi kuin se murskaava katse, jolla hän ennen itseään tarkasteli." 

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

Voi että, tämä kirja meni parissa päivässä, kun se tuntui niin helppolukuiselta heti Soltzenitsynin jälkeen. :) En vaan oo saanut aikaiseksi kirjoittaa, kun tästä on vähän vaikea sanoa mitään.

Tämä kirja on semmoinen tavallinen suomalainen tarina. Kirja kertoo pienessä kylässä olevasta talosta, jossa asuu perhe, Äijä, isä-Juhani, äiti ja tytär Martta. Perheen pojat ovat kuolleet sodassa. Martta on tarinan keskushenkilö. Hän on siinä iässä, että kukkaset ja mehiläispörriäiset ovat alkaneet kiinnostamaan ja miehiä ravaa puristelemassa pyllyä ja kosiskelemassa.

Ehkä tärkein teema, jota tässä kirjassa käsitellään on esiaviollinen seksi. Kylällä asuu muuan Aino, joka on vähän kaikkien kanssa muhinoidessaan saanut todella monta aviotonta lasta. Kun hän sitten kuolee synnytykseen hänen lapsensa adoptoidaan pitkin kylää. Vanhin poika Hannes menee Martan perheeseen ja vaikka aluksi näyttää siltä, että Hannes olisi äitinsä virheistä oppinut, on himo hänenkin kohdallaan liian suuri.

Himo onkin tässä tarinassa suuressa osassa. Mie vähän kummastelin kun kaikki olivat koko ajan kiimassa kuin puput. En tiedä onko niin nykypäivänä. Jos onkin, meillä on sentään kondomit. Nuihin aikoihin ei ollut ja siksi sattuikin paljon vahinkoja. Tämä olisi hyvä kirja valistamaan nuoria kondomin käytöstä. :D

Aluksi tosiaan luulin, että tämä olisi alle 20 vuotta vanha kirja. Nimi  kuulostaa jotenkin niin absurdilta, että ajattelin tämän olevan moderni. Mutta niinpä ei sitten ollutkaan. Kirja kyllä kertoo asioista, joista ei varmaan ilmestymisaikaan ole avoimesti kannattanut tai saanut tai kehdattu puhua, mutta jotenkin minun silmiini tämä oli vain liian irstas.

Mua kiinnostaisi tietää vähän enemmän kirjan taustoista, ja ehkä mä meenkin tästä googlettelemaan.

***½

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

Vihdoinkin! Nyt se on luettu. Veeran iloksi luin kuitenkin vain ensimmäisen osan, Vankeusteollisuus.

Vankeusteollisuus kertoo vankiloista, tuomioista ja oikeudenkäynneistä. Siitä miten ja miksi ja kuinka usein ihmisiä tuomittiin vankeuteen ilman syytä. Tämä kirja on siis karu kuvaus 1900-luvun alusta sen puoliväliin, jolloin Neuvostoliitossa tapahtui. Solzhenitsyn on kirjoittanut nämä, jotta kukaan ei unohtaisi. Silti kaikki ovat unohtaneet.

Vaikka tässä ei tosiaankaan ole juonta ja tämä on kirjoitettu suurien tunteiden vallassa, on tässä silti kauhun ja inhon lisäksi jotain nautittavaa. Nimittäin se ironia, jota Solzhenitsyn viljelee, laittaa aina välillä pienen hyvinvointivaltiossa asuvan ihmisen hymyilemään.

"Esserien puolue on syyllistynyt siihen, että se EI TEHNYT ITSESTÄÄN ILMIANTOA! Tämä on täysosuma! Uusi rikoslaki aukoo juridisen ajattelun uria, tämä on valtatie, jota pitkin kiitollisia jälkipolvia sitten loputtomasti kuskataan Siperiaan." 

Se, miksi tämän kirjan loppuminen kuitenkin oli helpotus, piilee siinä, että tähän on oikeasti tosi vaikea samaistua. Kun puhutaan juutalaisvainoista, kaikki tietää samantien mistä puhutaan ja miksi ja miten ja mitkä asiat johti mihinkin. Mutta sitten kun puhutaan Stalinista ja hänen hirmuvallastaan, on moni ihminen monttu auki. Okei kyllä mäkin tiesin että Stalin oli paha, mutta en mä koskaan tajunnut, että näin paha. Jotenkin kaikkien niiden vankikuvausten ja muiden jälkeen on vähän semmoinen fiilis, että kuinka totta tämä nyt onkaan. Mutta siis ilmeisesti kaikki on totta, Solzhenitsyn on kirjoittanut nämä kuulemiensa ja kokemiensa asioiden innostamana. 

Jotenkin mulle on jäänyt mediasta ja kaikesta semmoinen kuva, että Venäjä ja Neuvostoliitto on jotenkin tosi ankeita. Siis sillä tavalla, että "No se on hirveä maa, ei vois vähempää kiinnostaa". Tän kirjan jälkeen on myös vähä semmonen olo, että ihankun näistä Venäjän jutuista ois vaiettu vaan siksi, että ne on aina olleet jotenkin meidän vihollisia. Tai eihän niistä olla vaiettu, mutta ei niistä puhuta yhtään niin paljon kuin esimerkiksi juutalaisista. 

Ne luvut, mitä tässä kirjassa esitetään, että kuinka monta on teloitettu ja ammuttu niinä ja niinä vuosina saa pohtimaan, että kuinkakohan paljon ihmispopulaatio ois nyt ilman noita maailmansotia ja kansalaissotia, mitä männä vuossadalla oli. Oikeasti on jotenkin käsittämätöntä, miten järkyttävä määrä ihmisiä on teurastettu noina vuosina. Ja suurin osa ilman mitään selkeää syytä. 

Siis jotenkin mulla oli koko lukemisen ajan semmoinen olo, että tää on vaan joku dystopia ja Kafkan yhteiskuntakritiikki samassa. Että ei tämmöstä nyt oikeasti. Eihän kukaan voi joutua ammutuksi vain siksi, että töiden jälkeen käy niittämässä vähän heinää lehmälle. Eihän?

Toisaalta mä mietin, että onko meidän nykypäivän oikeuslaitos siksi niin "löyhä", että jotenkin on pelko siitä, että sitten jos vähän kiristetään asioita, niin ne menee sitten yli? Vitsi kun maailma ei ole niin yksinkertainen, että vois tietää, mitä näistä ajoista on meille kultturiperintönä jäänyt käytäntöön. Ymmärrän tän kirjan paikan listalla, mutta fakta on se, että se on tosi vaikea ja huono tämän päivän nuorelle, kuten mulle ja Veeralle. Tuo yhteiskuntajärjestys, mikä on vallinnut tuolloin, on vaan liian vaikea ymmärtää ilman kunnon johdantoa. Ei tätä uskalla edes tähditellä, ei se vaan kuulu tähän kirjaan, tällä on ihan oma arvonsa. 

Nyt se ilmestyi!

Ja tähän alkuun, ei, se ei ole se ihan oikea kirja, vaan tämä on se missä on kilpailun parhaat tekstit koottuna. Olen silti ihan täpinöissäni. Miettikää, kirja jossa on minun omaa tekstiä sisällä! Voi kui siistiä.

Kirjan saa tilattua esimerkiksi Suomalaisen nettikaupasta. Se pitäisi myös löytyä kirjakaupoista ja niin edelleen. Kun ja jos luette tuon miun tekstin, niin laittakaa ihmeessä palautetta.

!!!!!!

Teen asian tiimoilta varmaan videon, kuhan kuume laskee.

Syksy on leffojen ja kirjojen suurkulutusjuhla

Heipähei! Syksy on saapunut keskuuteemme ja sen mukana parhaat himassa jumitus -kelit. Miulla on tällä hetkellä Solzhenitzyn kesken, ja jos muistatte Veeran arvostelun siitä, niin saatatte ymmärtää, että eteneminen on hidasta.

Jokatapauksessa, koska tahdon päivitellä tätä blogia jotenkin, ajattelin linkittää teille tuttavani Eetun videon elokuvista. Joskus jossain meidän koulun kirjastossa taisin vitsillä heittää Veeralle, että voitais seuraavaks projektiksi ottaa tämä kyseinen kirja. Sain aika jäätävän mulkaisun osakseni, tiedä sitten että miksi...

Katsokaa siis tämä video ja inspiroitukaa listoista. Mie ajattelin katella vaihteeksi jonkun leffan, silmät väsyyy lukemiseen ;)

Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - Nälkäpeli

Tämä kirja oli pakko napata suomalaisesta mukaan, kun näin sen siellä hyllyllä. Tästä on puhuttu paljon ja joka paikasta on kuulunut tämän hehkutusta. Se on aina vähän kaksipiippuinen juttu. Hehkutuksen tarkoitus on tietenkin saada muut uteliaiksi kirjan suhteen ja tarttumaan siihen. Siinä helposti vaan käy niin, että aiheutuu järkyttäviä ennakko-odotuksia ja sitten lopulta pettyy kirjaan. Minulle saattoi käydä vähän niin tämän kirjan kanssa.

En vieläkään oikein osaa sanoa, tykkäsinkö tästä vai en. Toki luin kirjan parissa päivässä. Kieli oli helppolukuista ja selkeää ja toisaalta tarina tempaisi mukaansa. Sitten taas toisaalta miusta tuntuu, että kun odotin verisplätteriä ja muuta vastaavaa, niin sainkin herkän kuvauksen jostain teinidraamasta. (Tässä kohtaa muistuttaisin taipuvani liioitteluun hyvin helposti)

Perusidea on siis se, että on tulevaisuus. Nykyisen Pohjois-Amerikan kohdalla on uusi valtio, joka on jaetu vyöhykkeisiin. Jotteivat kansalaiset kapinoisi huonojen olojensa takia, laittaa valtio joka vuosi pystyyn nälkäpelin. Peliin joutuu jokaiselta 12 vyöhykkeeltä 12-18-vuotias tyttö ja poika. Tarkoituksena on tappaa muut kilpailijat ja selvitä hengissä loppuun asti.

En uskalla kertoa kirjasta enempää, jotten paljasta liikaa. Mutta jotenkin tämä kirja oli semmoinen, että ehkä mie myöhemmin tiiän onko tää jees vai ei. Joka tapauksessa haluan lukea seuraavan osan.

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

Emilia Byrd Starr on Starrin ja Murrayn sekoitus. Romaanin alkaessa hän asuu isänsä kanssa ja saa kuulla, että tällä on elinaikaa jäljellä todella vähän. Hänen äitinsä on kuollut jo vuosia aikaisemmin keuhkotautiin. 8-vuotias Emilia on herkkä ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettu pieni tytön alku. Kun hänen isänsä kuolee, hänen äitinsä sukulaiset, ylpeät ja jäykät Murrayt saapuvat vetämään tikkua siitä, kuka joutuu ottamaan tytön huollettavakseen. Emilia päätyy tiukan ja äreältäkin vaikuttavan Elisabet-tädin hoiviin Uuteen Kuuhun, jossa asuvat lisäksi Emilian lempeä Laura-täti ja Jimmy-serkku.

Itkin kirjan ensimmäisten lukujen aikana todella paljon. Enkä edes vähiten siinä kohdassa, missä pikku-Emilia joutuu tekemään päätöksen kissojensa Tuhma-Töpön ja Mikin välillä. Toinen ei nimittäin saa lähteä mukaan Uuteen Kuuhun.

Luin siis tällaisen painoksen, jossa ovat kaikki kolme Uuden Kuun Emilia -sarjaan kuuluvaa kirjaa. Näistä ilmeisesti vain tuo ensimmäinen, Pieni runotyttö (eng. Emily of New Moon)  oli listalla. Minun oli kuitenkin pakko lukea loputkin kirjat, koska halusin kuumeisesti tietää, mihin ja mitä tekemään Emilia päätyy.

Ensimmäinen kirja on ilmeisesti kaikista eniten kirjailijan omaan elämään viittaava, ja sen jotenkin aistii. Jotkut tapahtumista ovat aivan selvästi tapahtuneet hänelle, niin elävästi ja hauskasti hän niistä kirjoittaa. Toisaalta ensimmäinen kirja on myös lapsellisin kaikista. Osaksi varmasti siksi, että Emilia on siinä vielä todella lapsi, mutta tuntuu, että kirjailija on myös kehittynyt kirjojen välillä. Tämä on siinä mielessä Harry Pottereiden kaltainen, että tämä tulisi lukea pitkän ajan kuluessa, kuten meidän sukupolvi luki Potterit. Aina odotettiin seuraavaa kirjaa, ja kun se ilmestyi, oltiin jo vähän kehittyneempiä, niin että se oli ikäänkuin omalla tasolla. Tekeekö järkeä?

Mie tässä eilen yöllä mietin, että tämä kirja on kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Astrid Lindgrenin sekoitus. Uuteen kuuhun tullessaan Emilia oli saanut kokea jokseenkin vapaan kasvatuksen, joka oli noihin aikoihin (joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa) todella huono juttu. Hän joutuu opettelemaan käytöstapoja, sitä, mikä on oikein ja väärin ja paljon muuta. Uuden Kuun Muyrrayt ovat ylpeitä ja arvokkaita, ja tämän Emilia on perinyt ätiinsä verenperintönä. Niinpä käyttäytyminen ja muu tällainen tuo mieleen Ylpeyden ja ennakkoluulon. Sitten taas kirjassa oleva huumori, ihmisten rakastaminen välittämättä siitä, miltä he näyttävät, ne tekevät kirjasta todella Lindgrenmäisen.

Miusta tuntui, että jotenkin samastuin Emiliaan kauhean helposti. Kai se oli se nuoruus ja sen tuomat myrskyt, jotka sen aiheutti. Hän oli lisäksi runoilija-kirjoittaja, joten totta kai häneen oli pakko samaistua. Ah, miten minun tekeekin mieli kirjoittaa vain runoja tämän kirjan jälkeen. Tämä kirja on ehdottomasti suunnattu nuorille, mutta veikkaanpa, että kyllä tästä aikuisetkin nauttivat. Tiedä sitten itse, mihin kategoriaan minut pitäisi laittaa ;)

Kauan tämäkin keräsi kirjahyllyssä katseita, ennenkuin vihdoin jaksoin avata kirjan. Enkä kadu! Ehkä tämä korvaa sen, ettei listalla ole Anni Polvan Tiina-kirjoja. Montgomeryltä on muuten olemassa myös Anna-sarja, pitänee joskus tutustua siihen...

****½

Martin Gray - Kaikkien rakkaitteni puolesta

Tämä kirja tuli jo luettua vähän aikaa sitten, kuten facebookkia seuraavat tietävät. En ole silti saanut kirjoitettua siitä, syytä en tiedä.

Muistan, kun joskus Veeran kanssa puhuttiin siitä, että ois niin mahtavaa, kun voisi vaan pyyhkiä mielestään kaikki mahtavat kirjat ja elokuvat, niin, että ne voisi uudestaan lukea "ensimmäistä kertaa" ja kokea ne samat tunteet. Minulle kävi tämän kirjan kohdalla jotakuinkin niin, koska olen lukenut tämän kirjan ensimmäsitä kertaa kahdeksannella luokalla. En kuitenkaan muistanut kirjasta paljoakaan muuta kuin, että se on todella mahtava ja että sain tästä kirjasta pidetystä puheesta erinomaiset arvosanat.

Martin Gray kirja, jonka kirjoittamisessa on avustanut Max Gallo on elämänkerrallinen. Täyttä faktaa. Se on tässä kirjassa hienointa, mutta myös kauheinta. Kirja nimittäin kertoo Martinin elämästä juutalaisvainojen aikoihin. Martinin ollessa juutalainen hän joutuikin monenmoisiin tilanteisiin, mutta uskomattoman mukautumis- ja naamioitumiskykynsä ansioista selvisi jopa Treblinkan leireiltä pois.

Kirja on kirjoitettu aivan selvästi tunteella. Se saa lukijan vuoroin hymyilemään, vuoroin vuodattamaan kyyneliä. Oma elämäkin tuntuu yhtäkkiä todella mukavalta ja helpolta. Tosin samalla taas muistaa ihmetellä, miten voi ihmisestä olla niin paljon pahaan.

Suosittelen ehdottoman paljon, mutta en kyllä herkille ihmisille. Tässä kirjassa kun on oikeasti surullisia asioita.

PS. Jos joku omistaa tai tietää mistä löytäisin sen Martin Grayn toisen elämänkerrallisen kirjan, niin tänne saisi vinkata.

Listan ulkopuolelta: Stephen King - Pitkä Marssi

Tämä tuli luettua loppuun jo eilen, mutta jotenkin kirjan aiheuttamat tunteet on vaikea laittaa sanoiksi. Kun sitten keskustelin ainoan lukevan miespuolisen tuttavani kanssa kirjoista niin oli pakko tulla kirjoittamaan tänne.

Pitkä marssi on kirja, jonka perusidea kiinnosti minua suuresti jo ennenkuin pääsin aloittamaan tarinaa. Se menee jotakuinkin niin, että sata poikaa aloittaa marssin. Marssin, joka kestää niin pitkään, että vain yksi on jäljellä. Pojat eivät saa pysähtyä, istahtaa tai levätä. Heidän on käveltävä jatkuvasti eteenpäin, päivän vaihtuessa yöksi ja toisin päin. Jos pysähtyy, silloin saa kuulan kalloonsa.

Ensinnäkin ajatus on aika absurdi. Eihän missään kilpailussa hävinnyttä voi tappaa. Ei ainakaan tässä yhteiskunnassa, eihän? Meitin paljon sitä, että jos marssi järjestettäisiin oikeasti ja olisi samanlaiset karsinnat ja muut, kuinka moni pystyisi oikeasti uskomaan, että häviäjät ammuttaisiin. Ainakin Suomessa luotto valtaan ja pomoihin on jotenkin aika kova. En pysty kuvittelemaan, että ketään tapettaisiin vain koska ei jaksanut marssia yhtä pitkään kuin toiset. Se tekee tästä kirjasta todella mielenkiintoisen.

"Voi Vittu. Tultiin just 27 kilometrin marssilta, jossa meillä oli taisteluvarustus päällä. Et voi kuvitellakaan, kuinka kipeät mun jalat on", sanoo intissä oleva ystävä. Hyvään aikaan sanoikin tuon, jotenkin nimittäin pystyin kuvittelemaan, kuinka kipeät ne jalat oli. King kuvailee kirjassa todella hyvin niin henkistä kuin fyysistäkin kärsimystä, jonka marssi aiheuttaa.

Kirjan psykologisuus, absurdius ja hulvattoman hauskat dialogit tekivät minuun vaikutuksen. Tämä on ensimmäinen Kingin kirja, jonka jälkeen voin todeta ymmärtäväni hänen osakseen saavan arvostuksen.

Listan ulkopuolelta: Stephen King - Raivo

Sain otettua hyllystä pitkään siellä lojuneen teoksen, Stephen Kingin kirjat Raivo ja Pitkä Marssi yksissä kansissa. Ne ovat kummatkin kirjoja, jotka hän on julkaissut salanimellä ja ovat sitten päätyneet uudelleenjulkaistaviksi hänen omalla nimellään, kun asia on tullut julki. Mielenkiintoinen tempaus, josta en olisi varmaan koskaan saanut tietää, ellen olisi löytänyt tätä kirjaa hyllystä. Mulla ei muuten ole mitään hajua, mistä tuo kirja on hyllyyn ilmestynyt, käykö teille koskaan näin? Siis että löydätte kirjahyllystä kirjan, jonka alkuperää ette muista?

Stephen King oli siis neljän (tai viiden) ensimmäisen julkaistun teoksensa jälkeen päättänyt julkaista pari pokkaria väärällä nimellä. Kirjan alussa hän esittää perusteensa käyttää väärä nimeä ja myös pohtii sitä, että ostetaanko hänen kirjojaan kirjailijan nimen vai kirjan sisällön perusteella. Mielenkiintoisia pohdiskeluja, minäkin olen nimittäin miettinyt paljon, että millä nimellä kirjan julkaisen. (jota siis ei ole vieläkään kirjoitettu :p)

Raivo kertoo nuoresta pojasta, joka jouduttuaan ties monennenko kerran rehtorin puhutteluun, pimahtaa, tappaa opettajansa ja ottaa kokonaisen luokallisen ihmisiä panttivangikseen. Tämä luokka on hänen oma luokkansa, ja vaikka panttivankitilanne ei kestä kuin nelisen tuntia, kerkeää sen aikana tapahtua vaikka mitä.

Vaikka ideana kirja on loistava, jotenkin kirja silti ontuu. Luulen, että se johtuu joko suomennoksesta tai sitten siitä kielestä, mitä King käyttää. Ehkäpä kummastakin. Jotenkin kuitenkin kirjan teksti on liian viisikkomaista. En tiedä onko tuo nyt hyvä sana kuvaamaan tekstiä, mutta ekhäpä joku teistä ymmärtää.

Tuli tässä kirjoittaessa mieleen, että jos ja kun tekstin ontuvuus piilee suomennoksessa, saattaa se johtua siitä, että kirja on käännetty ilmeisen kauan aikaa sitten (kai 90-luvulla). Koska olen näin nuori (omg) niin en tiedä tiedänkö mitään ja tämä on pelkkä arvaus, mutta luulen, että englanti ei ole ollut niin arkipäiväistä kuin nykyään. Nykyään kuitenkin englannin puhekielikin on helpompi kääntää suomen puhekieleksi, kn ehkä tuohon aikaan englannin puhekieli on helposti käännetty liian kirjakieleksi. Tai sitten yksinkertaisesti murre on näin pitkässä (hehe) ajassa muuttunut niin paljon, että se kuulostaa tosi oudolta korvaan.

Enikeis, tämäkin kirja näemmä herätti paljon ajatuksia. Ei ehkä niinkään juonensa, vaan kirjailijan ja kustannusyhtiön puolesta.

Ps. on muuten tämäkin aika absurdi kirja.

Listan ulkopuolelta: Thomas Harris - Hannibal

HiAAAAAAA! En osaa päästä yli siitä, miten mahtavasti Harris kirjoittaa. Me taidettiin joskus Veeran kanssa puhua - tai sitten joku muu puhui jossain leffassa tai jotain - että ois niin siistiä, kun vois unohtaa kaikki lukukokemukset ja nähdyt elokuvat ja palata niihin aina uudestaan ja elää ne tunteet uudestaan. Mie tuossa huomasin, että ihan nätisti oli kuudessa (?) vuodessa unohtunut melkein kaikki tästä kirjasta. Eikä kyllä haittaa, oli niin mahtia saada kokea tuon kirjan tunnelma yhä uudelleen. Tosin tässä kohtaa on mainittava, etten suosittele kenellekään 12-vuotiaalle näitä kirjoja. ;)

Kannibaali-Hannibalin kolmannessa osassa ei enää jahdata ketään sarjamurhaajaa, paitsi itse tietysti Lecteriä.  Mason Verger, eräs Lecterin ensimmäisistä uhreista, on päättänyt kostaa. Hän yrittää omaisuudellaan ja vaikutusvallallaan saada Lecterin tapettua. Samaan aikaan Crawford vetelee viimeisiään ja Starlingin ura on vaakalaudalla.

Tässsä kirjassa on ehkä kaikista eniten semmoista puhdasta pahuutta. Semmoisia luonteenpiirteitä ja tekoja, jotka sairaudessaan menevät reippaasti yli ymmärryksen. Samalla kuitenkin Harris onnistuu jossain määrin inhimillistämään pahiksia, ja joissain kohti lukija saattakin jo tuntea vähän sympatioita heitä kohtaan.

Lyhyestä virsi kaunis: tämä on psykologinen ja jännittävä kirja, mutta aika raju. Suosittelen silti todella paljon!

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

Thomas Harrisin toinen Lecter-romaani on päässyt meidänkin listalle. Toki sijoitus on vasta esim. Tolstoin jälkeen, minkä järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Miusta koko Lecter-sarja olisi voinut päästä listalle, niinkuin Harry Potteritkin, yhtenä kohtana. Mutta koska taitaa olla niin, että Uhrilampaat on koko sarjan tunnetuin kirja, niin ei ole ihme, ettei sen kaverit ole listalla myös. Tämä kirjoitus näyttää taas menevän siihen tuttuun "Idaa väsyttää" -kategoriaan, joten älkää ihmetelkö.

Uhrilampaat sijoittuu aikaan Punaisen lohikäärmeen jälkeen, tietenkin. Graham on hävinnyt kuvioista, ja hänen kohtalonsa on aika surullinenkin. Crawford on vanhentuneena, mutta edelleen melkein voimissaan vielä mukana FBI:n toiminnassa ja tarvitsee apua Lecterin kuulusteluihin. Hän äkkääkin poliisikoulun kokelaista viehättävän Clarice Starlingin, joka on lupaava tutkijan alku.

FBI tutkii tapausta, jossa murhaaja murhaa nuoria tyttöjä ja nylkee näitä. Kun Lecter ilmaisee tietävänsä asiasta jotain, alkaa Starlingin ja Lecterin välinen psykologinen vääntö. Harris käyttää taas taitavasti "jumalasemaansa" kirjailijana, ja laittaa kertojan hyppimään näkökulmasta toiseen. Tämä kirja meni taaskin noin päivässä, eikä se ole ihme. Kirja imaisee sisäänsä ja pakottaa lukemaan lisää, vaikka kello osoittaa jo kahta yöllä ;P. Suosittelen edelleenkin kaikille, jotka eivät raakuuksia pelkää.

*****

Listan ulkopuolelta: Thomas Harris - Punainen lohikäärme

Innostuin John Verdonin jälkeen lukemaan Hannibalit uudestaan. Tämä on Harrisonin ensimäinen kirja, jossa puhutaan Lecteristä, Kannibaali-Hannibalista. Olen lukenut Hannibalit ensimmäisen kerran joskus 12-vuotiaana, enkä muistanut niistä kun pääkohtia aloittaessani nämä uudelleen.

Punainen lohikäärme ei sinänsä kerro Lecteristä. Punainen lohikäärme kertoo siitä, kuinka FBI:n agentit Graham ja Crawford yrittävät selvittää todella raakoja kahden perheen murhia. Koska Lecter on hullu, häneltä pyydetään neuvoja ja näkökulmia murhaajan kiinnisaamiseksi. Vaikka Lecter ei olekaan kirjassa pääosassa, hänestä annetaan kirjassa jonkin verran tietoja, jotka auttavat ymmärtämään kirjasarjan seuraavia osia: Uhrilampaita, Hannibalia ja Nuorta Hannibalia.

Thomas Harrisin kerronta on selkeää ja siinä pysyy mukavasti mukana. Hän käyttää tehokkaasti hyödykseen kaikkitietävää lukijaa ja vaihtelee kerrontaa aina ihmisten näkökulmien välillä. Harrisin kirjoitustyyli tempaa lukijan mukaansa ja saa hänetkin pohtimaan, kuka teki murhat, miksi ja miten... Suosittelen.

Listan ulkopuolelta: John Verdon - Numeropeli (videolla)