perjantai 27. marraskuuta 2015

LU: Jera Hänninen & Jyri Hänninen: Suomalainen velkakirja - Ihmisten elämä velkaantuvassa maassa

Arvostelukappale 

Tämä kirja herätti minussa niin paljon tunteita, että meinasin ensin tehdä siitä youtube-videon. Totesin kuitenkin, että siitä vois tulla vähän liian tunteikas, joten päädyin kuitenkin kirjoittamaan teille.

Mä olin lukioaikoina aika paljon mukana järjestötoiminnassa ja sitä kautta sit kiinnostuin politiikasta. Tai no ehkä enemmän kuitenkin vaikuttamisesta. Vaikka oon ollut lukioajoista lähtien semikiinnostunut uutisista ja siitä, että mitä ihmettä tässä maassa tapahtuu, on viime aikainen politikointi jäänyt mulle tosi hämäräksi. Tai siis mun on tosi vaikee saada nykyään enää otetta siitä, että mitä tapahtuu. Joka toinen päätös kumotaan ja sit maat x, y, z, ö tappelee keskenään, mut Suomi ottaa kantaa vaan maan y asioihin ja mitä ihmettä!? Talous kaatuu ja se on kreikkalaisten vika, mut mitä ne teki?

Tämä kirja avasi aika paljon sitä, että miten ja miksi Kreikan talous meni "hatuiksi" ja miten se vaikutti Suomeen ja miksi "meidän" piti laittaa "meidän" rahoja Kreikkaan. Kreikan lisäksi tässä kirjassa avattiin tosi paljon sitä, että minkä takia köyhimmiltä ei enää pitäisi leikata. Samalla avattiin myös sitä, että miten köyhien köyhtyminen vaikuttaa meihin koko Suomeen ja talouteen.

Kirjassa on paljon esimerkkejä ja haastatteluja. Yhden pätkän laitoin facebookkiin, koska argh.


Minun on oikeasti tosi vaikea kirjoittaa tästä neutraalisti. Siis tykkäsin tästä kirjasta, tosi paljon. Ja tämä selvensi monia asioita, niinkuin sitä, että miksi ja miten pikavippifirmat toimii. Tai että miten ihmisten luottotiedoilla tehdään kauppaa. Se mikä tässä herättää niin paljon tunteita on se, että en voi käsittää miten ja miksi jotkut kehtaavat tehdä rahaa toisten ihmisten huonolla elämäntilanteella.

En pysty enkä voi edes sanoa tästä enempää, kuin että lukekaa tämä. Tää on nopee kirja, selkeää kieltä ja tässä on esitetty asioita monelta kantilta. Ainoa mitä ehkä jäin vähän kaipaamaan, olisi semmoinen selkeä ratkaisu tilanteeseen. Jotenkin kirjasta jäi tosi lohduton fiilis, et tää nyt vaan on näin ja sille ei voi mitään. Toisaalta ei sille voikaan, ellei ihmiset tiedosta enemmän. Ja miten ne tiedostaa enemmän? En mä tiedä.

Äänestäkää. Lukekaa. Kuunnelkaa. Laajentakaa teidän kuplaa.

-Ida

lauantai 21. marraskuuta 2015

Alin ja Husun kirjakeskustelu ja nuoruuteni kirjat

Kuuntelin tässä aamupuuhieni lomassa Alin ja Husun radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin kirjoista. Ohjelmassa olivat vieraina Elina Hirvonen ja Alexandra Salmela. Aluksi tyypit puhuivat siitä, miten ja minkälaisia kirjoja heille oli lapsuudessa eksynyt käsiin ja mitä heille myös oli laitettu käsiin. Ohjelman loppupuolella kukin keskustelun osallistuja listasi elämässään vaikuttavimpia kirjoja ja siellähän oli jälleen pari kirjaa tältä meidän listalta. Ohjelman innoittamana päädyin miettimään, että mitä kirjoja minä luin lapsuudessani.

Ihan varhaisimmat kirjamuistot mulla liittyy siihen, kun isä luki minulle muumi-kirjoja. Sitten kun opin itse lukemaan, luin aika paljon tätini vanhoja kirjoja, enimmäkseen Tiina-kirjoja ja Viisikkoja. Jossain kohtaa minulla oli myös jonkinlainen hevosvillitys, luin hevoskirjoja ihan jumalattomasti. Se on outoa, koska aitona kaupunkilaisena en edes varmaan ollut koskaan nähnyt hevosta (ja sittenkin kun näin, niin hyvä etten pissanut alleni pelosta).

Nuoruuden ajan lukemisista minulle on jäänyt tosi vahvasti mieleen parikin asiaa. Ensinnäkin Tiina-kirjoissa on se kirja, missä Tiina syystä tai toisesta pyörii jossain metsässä. Sieltä hän löytää sitten mökin missä on mies, joka on puoliksi halvaantunut ja sitten Tiina jotenkin pelastaa sen. Jotenkin muistan sen kirjan tosi hyvin. En niin, että muistaisin sieltä lauseita, mutta muistan sen tunteen ja sen jännityksen.

Toisekseen muistan muumeista sen Nyyti-tyypin. En tiedä onko se syöpynyt mun mieleen videosta vai kirjasta, mutta muistan sen Kuka lohduttaisi Nyytiä -jutun. Tästä kirjasta (?) en muista muuta kuin että siinä oli se kauhean yksinäinen Nyyti. Se on silloin ihan skidinä jo aiheuttanut jotenkin tosi suuria tunteita ja se tulee aina välillä mieleen.

Tarkemmin kun miettii, niin kaikissa kirjoissa, joita luin joskus ala-asteikäisenä, punaisena lankana on selviytyminen. Kaikissa kirjoissa on ollut selkeä draaman kaari ja kaikki on aina loppunut hyvin. Se on kai ihan normaalia nuorten kirjoille. Näin jälkeenpäin ajatellen kirjat ovat olleet kyllä äärimmäisen hyvä pakokeino. Niistä ainakin on varmasti tullut se tunne, että kaikki päättyy vielä hyvin.

Toisinaan luin ala-asteella kirjoja myös äidin kirjahyllystä. En muista niistä juurikaan mitään. Todella puristamalla saan päähäni nimen Näin minä näin Suomen, joka oli minusta hauska. Pitää kyllä etsiä se kirjastosta, haluan tietää että olenko oikeasti tajunnut siitä ala-asteelaisena jotain. Yksi kirja oli joku Bronttosaurus tai joku, mitä yritin lukea, koska siinä oli hauska kansi, mutta luovutin kun en tajunnut sitä. Myös Alivaltiosihteerien joku kirja oli minusta hyvä. Niitä kuuntelin myös radiosta.

Mitä uskonnolliseen kirjallisuuteen tulee, niin sitä en ole nuoruudessani lukenut (ainakaan niin, että muistaisin siitä jotain). Olin koko ala-asteen elämänkatsomustiedossa, ja siellä luettiin lähinnä kultaista sääntöä vuodesta toiseen. Siitä en lähde kiistelemään, että onko se kultainen sääntö alunperin kristinuskosta vai mistä.

Oli muuten pakko naurahtaa, kun ohjelmassa toinen vieraista sanoi, ettei ole saanut Tarua sormusten herrasta luettua, koska se on niin tylsä. En ole siis ainoa! Suosittelen muuten vahvasti Alin ja Husun ohjelmia, niitä kuunnellessa saa aina nauraa.

Mitkä kirjat ovat jääneet teidän mieliinne?
-Ida

maanantai 19. lokakuuta 2015

46: Isaac Asimov - Säätiö

Ensimmäiseksi kiitos isille, joka mulle tämän kirjan (ja jatko-osat) kaiveli kätköistään. Kyseinen kirja on nimittäin aina kirjastossa jonon päässä ja minä oon aivan liian heikko (päästäni) jonottamaan yhtään mitään.

Säätiö on kirjasarja, joka kertoo yllättäen Säätiöstä. Säätiö on eräälle kaukaiselle planeetalle perustettu siirtokunta, jonka tehtävänä on vaatimattomasti lyhentää Galactisen imperiumin taantumusjaksoa ja pelastaa sivistys.

Tämä on jännä scifi-kirja monellakin tapaa. Ensinnäkin, tapa, jolla Säätiö perustetaan ja toimii, muistuttaa valtavasti lahkoa. Hari Seldon on matemaatikko, joka keksii psykohistorian, joka on tieteenhaara, jolla voi ennustaa tulevaisuutta. Laskelmoidessaan Galaktisen imperiumin tulevaisuutta hän havaitsee, että tuho tulee, ja perustaa siksi Säätiön.

Säätiö toimii ja pyörii täysin myyttisen Hari Seldonin ympärillä, toteuttaen hänen toiveitaan ja ennustuksiaan. Vuodesta toiseen hoetaan hänen nimeään ja ennustuksiaan ja sen perusteella toimitaan. Näennäisesti kirjassa käy kuten Seldon on ennustanut, mutta johtuuko se siitä, että ihmiset toteuttavat ennustuksia vai siitä että Seldon on ennustanut oikein ei mielestäni ole täysin yksiselitteistä.

Hyvässä scifi-kirjassa mielestäni kuuluu osata ajatella niin, että entä jos koko ihmiskunnan historia olisikin jossain kohtaa lähtenyt eri suuntaan. Tässä kirjassa on selvästikin oletettu niin, mikäli sikäli tässä kirjassa edes on lähdetty liikkeelle siitä, että ensin Maa oli asutettu ja sitten levittäydyttiin. Kohdat joissa ihmetellään esimerkiksi suhteellisen turhan kullan merkitystä tietyille kansoille on minusta vaan niin hienoja. On jotenkin hassua ajatella että meidän koko vaihtotalous perustuu kultaan. Metalliin. Oikeasti.

Kirja tuntui loppuvan jotenkin kesken ja luulenkin, että tähän 46. kohtaan listassa pitäisi kuulua vähintäänkin tuo trilogia, ellei kaikki seitsemän kirjaa.

****

tiistai 25. elokuuta 2015

Listan ulkopuolelta: Tuomas Kyrö - Kunkku

Kunkku on ehkä Tuomas Kyrön paras kirja. Se on selvää heti alusta. Kyrö on kirjoittanut Suomen, ja oikeastaan koko maailman historian uusiksi tekemällä Suomesta monarkian ja vieläpä onnistuneen sellaisen. Kyrön kehittämässä todellisuudessa Suomi on taloudellisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti maailman vahvimpia maita, tennis on kaikkien rakastama kansallislaji, naapurimaat Ruotsi ja Neuvostoliitto ovat vähän kaikessa epäonnistuneita rähmäkäpälöitä, joita Suomi yrittää aina vähän avittaa nousemaan mudasta. Työttömiä on vain 7 kpl, kansantalous kukoistaa ja viina ei maistu. Tätä iloista ja ei-masentunutta kansaa johtaa Penttisen kuningasperhe, jonka keskiössä on Kunkku, jonka elämä Suomen kruunuprinssinä ja myöhemmin kuninkaana päälle 500 sivuisessa kirjassa käydää läpi aina syntymästä eläke-ikään asti. Mutta Kunkku on myös toisessa elämässä Pena, elektroniikkaliikkeen varastotyöntekijä, joka yrittää saada perheensä kasaan. 

Kunkku-romaanin kirjoittamiseen on luultavasti mennyt niin järjetön määrä taustatyötä ja ennenkaikkea mielikuvitusta, etten pysty edes käsittämään. Hieman historiasta itse tietävänä huomasin kuinka hauskasti historian tapahtumat ja pienet käänteet on muutettu Suomelle postiviisiksi ja muille maille huonoksi, ja muutenkin pistetty päälaelleen. Myös historian merkkihenkilöitä vilahtelee joko omilla nimillään tai asemillaan tai vähän muunneltuina: Kunkun lempiamerikkalainen on John F. Kennedy, ja Penan kanssa elektroniliikkaliikkeen varastolla työskentelevät Lipponen ja Ahti Martti. Myös hienovaraiset ja ei-niin-hienovaraiset yhteydet Suomen fiktiivisen kuningasperheen ja Ruotsin oikean kuningasperheen välillä ovat hauskoja lisäyksiä. Kaikki nämä pienet ja isot jutut ja muutokset tekevät kirjasta ERITTÄIN hauskan. Ei räkä poskella naurettavan -hauskan, mutta hiljaa itsekseen nurkassa hihittävän -hauska. Kyllä silläkin sisarukset saa kysymään, että mikä sua taas vaivaa? 

*****

maanantai 24. elokuuta 2015

LU: Seppo Turunen - Valloittavat lajit

Valloittavat lajit on tietokirja vieraslajeista maassamme ja sen rajojen ulkopuolella. Se on
yllättävänkin ajankohtainen pohtiessaan sitä, mitä vieraslajeja meidän tulisi suvaita ja miksi? Onko kaikki lajit samanarvoisia ja uhkaavatko jotkin lajit todellakin meidän omien lajiemme rikkautta?

Tämä ei ole perinteinen tietokirja siinä mielessä, että tästä puuttuu se kaavoihin kangistunut professorimainen kirjoitustyyli. Tietokirja on kirjoitettu rakkaudesta luontoon ja sen tutkimiseen ja se paistaa kirjoitustyylistä läpi. Eikä ollenkaan huonolla tavalla. Nautin erityisen paljon lopussa olevasta puutarhakuvauksesta. Siihen oli helppo eläytyä.

Vaikka en ole enää vuosiin muistanut bongata ja opetella kasveja järjestelmällisesti, pystyin silti lukemaan kirjaa ja nimiä tuntematta pysymään mukana siinä, mistä milloinkin puhuttiin. Tämän mahdollistivat useat havainnollistavat ja selkeät kuvat.

Jännittävintä tässä kirjassa oli se, että en ole ikinä ennen tajunnut sian olevan vieraslaji ja vieläpä melko harmillinenkin sellainen. Vieraslajien määrä myös yllätti.

Tätä kirjaa suosittelen erityisesti ihmisille, joilla on oma puutarha. Kirjan loppupuolella Turunen (tekisi kirjan tuttavallisen kirjoitustyylin takia mieli sanoa Seppo) kertoo ja esittelee erilaisia kasveja, joita kannattaa puutarhaansa hankkia. Toki myös kaikkien luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kiinnostuneiden kannattaa tätä vilaista!

Ps. Kohta ois tulossa tekstiä kirjasta joka löytyy sadan kirjan listalta! Stay tuned!

-Ida


Arvostelukappale