torstai 23. huhtikuuta 2015

LU: Tomi Astikainen - Miten elää ilman rahaa

Kylläpä vaan olisi elämä helppoa, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa. Vai olisiko? Tässä kirjassa Tomi Astikainen kertoo kokemuksistaan neljältä vuodelta, jotka hän eli täysin ilman rahaa.

Astikainen kertoo niin matkustamisesta, syömisestä, asumisesta kuin myöskin ihmissuhteista ilman rahaa. Samalla hän tarjoilee vinkkejä rahattomaan tai rahattomampaan elämään.

Mun odotukset tälle kirjalle olivat tosi korkealla. Oon kärsinyt tän koko alkuvuoden rahapulasta, ja toivoin että tämä auttaa. Ja auttoikin.

Vinkit ovat tosiaan jaoteltu maistiaisiin, matkaeväisiin ja mahan täydeltä -kategorioihin. Eli vaikka ei aio kokonaan rahattomaan elämään ryhtyä, niin tämä kirja antaa silti hyviä vinkkejä siihen, miten rahankäyttöä voi vähentää.

Kirja on kirjoitettu hyvin ja jaettu selkeisiin osioihin. Kirjassa on tehty paljon taustatutkimusta myös sen lisäksi, että rahatonta elämää on kokeiltu käytännössä. Toisinaan kirjaa lukiessa tulee semmonen fiilis et "ei jee mitä hippeilyä", mutta mitään elämäntapaa tai -ajatusta ei kirjassa tyrkytetä. Kirjoittaja tuntuu hyvin rehelliseltä.

Suosittelen tätä kaikille, joilla on edes jonkinasteinen pakkomielle materiaan. Sisustukseen, jonkun asian/tavaroiden keräilyyn tai ylipäätään vaan ostamiseen. Itselle tää teki kyllä hyvää ja toivon että tää vaikutti mun ajatteluun pitkässä juoksussa.

Kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän kirjaan Tiede-lehdessä, totesin että tää on pakko saada lukea. Niinpä pyysinkin sitten Into-kustannukselta arvostelukappaletta ja niinpä tämä päätyi minulle. Nyt sitten kirjan hengessä aion laittaa tämän kirjan saatetekstineen kulkemaan, että muutkin pääsevät nauttimaan näistä vinkeistä.

****

torstai 12. maaliskuuta 2015

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie (uudestaan)

Näin tän kirjan kirpparilla tossa vähän aikaa sitten ja muistelin, että täähän on hyvä kirja. Tietenkin sitten ostin sen (kirjat -50%, turmiollista) ja se pääsikin heti lukuun. En muista yhtään, että mitä oon tästä kirjottanut, enkä myöskään katso, ennenkuin tämä teksti on valmis.

Kirjahan siis kertoo suomalaisesta miehestä, joka erehtyy käyttämään nyrkkiä ensimmäisen kerran. Siinäpä sitten lähtee alta niin perhe kuin mielenterveyskin. Matti, tämä suomalainen sisukas mies nimittäin keksiikin, että perheen saa takaisin talolla. Niinpä alkaa talon metsästys. Tähän metsästykseen kuuluu kiikareiden lisäksi myös muistivihkot ja hämmentävät esitykset muiden ihmisten talojen pihalla. Unohtamatta tietenkään hämmentäviä puhelinsoittoja ja valeasuja.

Samaan aikaan Matin vaimo ja naapurit, sekä erään omakotitalon asukkaat kertovat palasia elämästään. Kun ensimmäisen kerran luin uudestaan näistä naapureista, meinasin tukehtua nauruun. En muistanut yhtään, että niiden mielestä tupakointi oli mielenterveysongelma ja että ne niin paljon taistelivat Mattia, tätä tupakoitsijaa vastaan. Itsehän olen tässä vuoden ajan kukkahattuillut ja soitellut isännöitsijälle, kun joku tupakoitsija polttaa meidän rapussa! :D

Ihanan helppo kirja, antoi paljon ajateltavaa ja viihdytti. Jotenkin musta tuntuu, että tajusin siitä enemmän nyt, kuin silloin vuonna 2009, 5 ja puoli vuotta sitten!

-Ida

Ps, muistakaahan tykkäillä meidän facebook-sivusta: https://www.facebook.com/100KirjaaBlogi

torstai 5. helmikuuta 2015

Ihmisillä on aika paljon valtaa

Moi pitkästä aikaa! Mä olin selkäongelmien takia tässä vähän aikaa pois koneelta ja mitä mä keksinkään? Kirjat! Luin kolme kirjaa suht lyhyessä ajassa: Tiina Raevaaran Koiraksi Ihmiselle, Ilkka Remeksen Hiroshiman portit ja Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset. Vain viimeksi mainittu oli jo ennestään tuttu, muut uusia, joskin kirjahyllyssä jonkin aikaa pyörineitä opuksia.

Tiina Raevaaran Koiraksi Ihmiselle on kirja siitä, miten susista tuli koiria ja ihmisen parhaita kavereita. Kirjassa huomioidaan ja mainitaan monipuolisesti erilaisia tutkimuksia ja lähteitä ja otetaan huomioon monta näkökulmaa. Se ei ole kirja, joka kertoo että "asia on näin", vaan kirja joka kertoo, että "asia voi ehkä olla näin, tai sitten näin. Tai ehkä näinkin". Parasta kirjassa onkin sen monipuolisuus. Itselleni mielenkiintoisin osa kirjasta oli se, missä Raevaara summasi yhteen sen, mitä koiralle on tapahtunut ihan viimeisen sadan vuoden aikana.

Ilkka Remeksen Hiroshiman portit on tarina laukusta, jonka sisältöä havittelevat niin amerikkalaiset kuin kiinalaisetkin. Samaan aikaa Suomessa porukka tekee ilkivaltaa valmisteilla olevan ydinvoimalan ympärillä. Tuttuun tapaan Antti Korpi tunkee lusikkaansa, joka soppaan ja tarina on valmis. Kirja tuntui alkuun tosi sekavalta, mutta kuten aina Remeksellä, tarinan edetessä palat loksahtelivat paikoilleen.

Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset kertoo kahdesta lapsesta ja yhdestä vanhuksesta, joita Hayden yrittää auttaa erilaisten puhevaikeuksien vuoksi. Cass on kaapattu nuorena ja mitä ilmeisimmin joutunut väkivallan uhriksi. Drake taas ei ole puhunut koko elämänsä aikana kenellekään muulle kuin äidilleen. Gerda taas on vanhuutaan halvaantunut, jonka seurauksena puhuminen ei luonnistu kuten ennen.

Kaikki kirjat on kirjoitettu loistavasti ja mukaan tempaavasti. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja kaikkiin kirjoihin on tehty aivan uskomaton taustatyö. (Remeksen kirjaa lukiessa oikeasti täällä googlettelin että mitkä asiat on faktoja ja mitkä ei :D)

Miksi mä kerron näistä kirjoista yhdessä? Siksi, että sen lisäksi, että ihmiset manipuloivat lajeja aivan mielensä mukaan ja jopa sairaalloisuuteen asti, hautaavat vaarallista ydinjätettä maahan tuleville sukupolville lahjaksi, he myös raiskaavat lapsia ja ovat vaan kertakaikkisen pahoja.

Okei, ei kaikki ole niin paskaa, kuin miltä mä saan sen kuulostamaan. Mut kyllä totuus on vaan se, että vaikka ihmisillä on empatiakykyä ja rakkautta, älykkyyttä valjastaa luonnonvoimia ja tahtoa hyvään, on ihmiset vaan todella tyhmiä ja ajattelemattomia.

Ei ehkä pitäisi miettiä näitä asioita, mutta oikeasti mua pelottaa, että mihin ihmeeseen me ollaan menossa.

-Ida


lauantai 10. tammikuuta 2015

Faktaa ja fiktiota

Mitämitämitä, Idako se muka kirjottelee tänne jotain? No kyllä!

Aloin tässä lukemaan Remeksen Hiroshiman portteja, kun selkä on ollut niin kipeä, etten oo voinut olla koneella. Ja taas mulle käy sama juttu. Nimittäin nuo kirjat on kirjotettu niin uskottavasti ja hyvin, että täällä mä googlettelen, että mitkä noista jutuista, mitä tossa ohimennen kerrotaan, pitää paikkaansa.

Oon varmaan aikasemminkin kertonut, mutta mullehan tosiaan kävi tuon 6/12 -kirjan kanssa niin, että luin sen kokonaan yhdellä pitkällä junamatkalla, ja sit kun äiti haki mua junalta niin aloin about suu vaahdossa selittää, että "tiiätkö, ootko lukenu uutisia...?!" Ja sit tajuun, että ei, se oli vain kirja.

On se vaan perseestä kun kirjotetaan uskottavasti. Vai? ;)

-Ida

perjantai 19. joulukuuta 2014

87. Deborah Spungen - Nancy

Vihdoin! Vihdoin ja viimein olen lukenut kirjan listalta! En osaa edes sanoa kuinka kauan siitä kun olen lukenut kirjan listalta. Jotenkin junnasin niin kauan siinä Sotamies Svejkissä (jota en ole vieläkään saanut loppuun, jätin jälleen kesken), että en osannut mennä eteenpäin. Vihdoin ajattelin, että on pakko päästä takaisin listaan kiinni, ja parempi yrittää jollain suhteellisen helpolla kirjalla, josta tiedän tykkääväni. Valitsin siis omasta kirjahyllystäni löytyvän Nancyn. 

Nancy on tositarina Nancy Spungenista, joka nousi otsikoihin 70-luvun loppupuolella pahamaineisen punk-bändi Sex Pistolsin jäsenen Sid Viciousin tyttöystävänä. Kirjan on kirjoittanut Nancyn äiti, Deborah Spungen, joka tyttärensä kuoleman jälkeen päätti kirjoittaa Nancyn tarinan jotta voisi auttaa samankaltaisessa tilanteessa olevia lapsia ja vanhempia. 

Nancy oli alusta alkaen vaikea lapsi eikä kukaan lääkäri tai psykologi osannut tuohon aikaan sanoa mistä tytön raivokohtaukset ja masentuneisuus johtuivat. Nancyn perhe oli vuosia helisemässä tytön kanssa eivätkä tienneet mitä tehdä. Lukuisten lääkärikonsultaatioiden ja sisäoppilaitosten jälkeen 19-vuotias Nancy muutti Lontooseen ja tapasin Sex Pistolsin ja Sid Vicousin. Sid Vicious ja Nancy nousivat otsikoihin huumehuuruisen ja väkivaltaisen elämänsä ansiosta. Lehdistössä riepoteltu suhde sai lopulta dramaattisen päätöksensä vuonna -78. 

Nancyn ja Sidin tarina on suhteellisen kuuluisa, ja uskon että Deborah Spungenin kirja kertoo aika pitkälti totuuden. Tietenkään Spungen ei voi tietää kaikki yksityiskohtia asioista missä hän ei ole itse ollut paikalla, mutta hän kertoo oman näkemyksensä asioista. Uskon, että Spungenin kirja on osaltaan vähän laimentanut Nancysta maalattau mediakuvaa, sillä hänet nähtiin lähinnä bändärinä ja narkkarina. Tätäkin teosta on kuitekin myyty vaikka minkälaisilla sananparsilla. Muistan itse lukeneeni aiemmin kovakantista suomenkielistä versiota, jossa kannessa komeilee Sex Pistols ja sloganina on "järkyttävä huumetarina rockmaailmasta". Kirja kertoo kuitenkin Nancysta eikä Sex Pistolsista, ja huumeet ja rockmaailma ovat loppujen lopuksi aika pieni osa kirjaa. 

Itse olen lukenut tämän kirjan muutamaankin kertaan aiemmin, alunperin varmaan joskusn yläasteella jotakin koulujuttua varten. Tykkään muutenkin elämänkerroista ja tositapahtumiin perustuvista tarinoista ja Nancy onkin hyvä esimerkki tälläisestä. Nancyn elämäntarina on hyvin mielenkiintoinen, vaikka välillä tekeekin pahaa ajattela kuinka kaikki tämä on oikeasti tapahtunut yhdelle aivan tavalliselle amerikkalaisperheelle. 


****