torstai 5. helmikuuta 2015

Ihmisillä on aika paljon valtaa

Moi pitkästä aikaa! Mä olin selkäongelmien takia tässä vähän aikaa pois koneelta ja mitä mä keksinkään? Kirjat! Luin kolme kirjaa suht lyhyessä ajassa: Tiina Raevaaran Koiraksi Ihmiselle, Ilkka Remeksen Hiroshiman portit ja Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset. Vain viimeksi mainittu oli jo ennestään tuttu, muut uusia, joskin kirjahyllyssä jonkin aikaa pyörineitä opuksia.

Tiina Raevaaran Koiraksi Ihmiselle on kirja siitä, miten susista tuli koiria ja ihmisen parhaita kavereita. Kirjassa huomioidaan ja mainitaan monipuolisesti erilaisia tutkimuksia ja lähteitä ja otetaan huomioon monta näkökulmaa. Se ei ole kirja, joka kertoo että "asia on näin", vaan kirja joka kertoo, että "asia voi ehkä olla näin, tai sitten näin. Tai ehkä näinkin". Parasta kirjassa onkin sen monipuolisuus. Itselleni mielenkiintoisin osa kirjasta oli se, missä Raevaara summasi yhteen sen, mitä koiralle on tapahtunut ihan viimeisen sadan vuoden aikana.

Ilkka Remeksen Hiroshiman portit on tarina laukusta, jonka sisältöä havittelevat niin amerikkalaiset kuin kiinalaisetkin. Samaan aikaa Suomessa porukka tekee ilkivaltaa valmisteilla olevan ydinvoimalan ympärillä. Tuttuun tapaan Antti Korpi tunkee lusikkaansa, joka soppaan ja tarina on valmis. Kirja tuntui alkuun tosi sekavalta, mutta kuten aina Remeksellä, tarinan edetessä palat loksahtelivat paikoilleen.

Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset kertoo kahdesta lapsesta ja yhdestä vanhuksesta, joita Hayden yrittää auttaa erilaisten puhevaikeuksien vuoksi. Cass on kaapattu nuorena ja mitä ilmeisimmin joutunut väkivallan uhriksi. Drake taas ei ole puhunut koko elämänsä aikana kenellekään muulle kuin äidilleen. Gerda taas on vanhuutaan halvaantunut, jonka seurauksena puhuminen ei luonnistu kuten ennen.

Kaikki kirjat on kirjoitettu loistavasti ja mukaan tempaavasti. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja kaikkiin kirjoihin on tehty aivan uskomaton taustatyö. (Remeksen kirjaa lukiessa oikeasti täällä googlettelin että mitkä asiat on faktoja ja mitkä ei :D)

Miksi mä kerron näistä kirjoista yhdessä? Siksi, että sen lisäksi, että ihmiset manipuloivat lajeja aivan mielensä mukaan ja jopa sairaalloisuuteen asti, hautaavat vaarallista ydinjätettä maahan tuleville sukupolville lahjaksi, he myös raiskaavat lapsia ja ovat vaan kertakaikkisen pahoja.

Okei, ei kaikki ole niin paskaa, kuin miltä mä saan sen kuulostamaan. Mut kyllä totuus on vaan se, että vaikka ihmisillä on empatiakykyä ja rakkautta, älykkyyttä valjastaa luonnonvoimia ja tahtoa hyvään, on ihmiset vaan todella tyhmiä ja ajattelemattomia.

Ei ehkä pitäisi miettiä näitä asioita, mutta oikeasti mua pelottaa, että mihin ihmeeseen me ollaan menossa.

-Ida


lauantai 10. tammikuuta 2015

Faktaa ja fiktiota

Mitämitämitä, Idako se muka kirjottelee tänne jotain? No kyllä!

Aloin tässä lukemaan Remeksen Hiroshiman portteja, kun selkä on ollut niin kipeä, etten oo voinut olla koneella. Ja taas mulle käy sama juttu. Nimittäin nuo kirjat on kirjotettu niin uskottavasti ja hyvin, että täällä mä googlettelen, että mitkä noista jutuista, mitä tossa ohimennen kerrotaan, pitää paikkaansa.

Oon varmaan aikasemminkin kertonut, mutta mullehan tosiaan kävi tuon 6/12 -kirjan kanssa niin, että luin sen kokonaan yhdellä pitkällä junamatkalla, ja sit kun äiti haki mua junalta niin aloin about suu vaahdossa selittää, että "tiiätkö, ootko lukenu uutisia...?!" Ja sit tajuun, että ei, se oli vain kirja.

On se vaan perseestä kun kirjotetaan uskottavasti. Vai? ;)

-Ida

perjantai 19. joulukuuta 2014

87. Deborah Spungen - Nancy

Vihdoin! Vihdoin ja viimein olen lukenut kirjan listalta! En osaa edes sanoa kuinka kauan siitä kun olen lukenut kirjan listalta. Jotenkin junnasin niin kauan siinä Sotamies Svejkissä (jota en ole vieläkään saanut loppuun, jätin jälleen kesken), että en osannut mennä eteenpäin. Vihdoin ajattelin, että on pakko päästä takaisin listaan kiinni, ja parempi yrittää jollain suhteellisen helpolla kirjalla, josta tiedän tykkääväni. Valitsin siis omasta kirjahyllystäni löytyvän Nancyn. 

Nancy on tositarina Nancy Spungenista, joka nousi otsikoihin 70-luvun loppupuolella pahamaineisen punk-bändi Sex Pistolsin jäsenen Sid Viciousin tyttöystävänä. Kirjan on kirjoittanut Nancyn äiti, Deborah Spungen, joka tyttärensä kuoleman jälkeen päätti kirjoittaa Nancyn tarinan jotta voisi auttaa samankaltaisessa tilanteessa olevia lapsia ja vanhempia. 

Nancy oli alusta alkaen vaikea lapsi eikä kukaan lääkäri tai psykologi osannut tuohon aikaan sanoa mistä tytön raivokohtaukset ja masentuneisuus johtuivat. Nancyn perhe oli vuosia helisemässä tytön kanssa eivätkä tienneet mitä tehdä. Lukuisten lääkärikonsultaatioiden ja sisäoppilaitosten jälkeen 19-vuotias Nancy muutti Lontooseen ja tapasin Sex Pistolsin ja Sid Vicousin. Sid Vicious ja Nancy nousivat otsikoihin huumehuuruisen ja väkivaltaisen elämänsä ansiosta. Lehdistössä riepoteltu suhde sai lopulta dramaattisen päätöksensä vuonna -78. 

Nancyn ja Sidin tarina on suhteellisen kuuluisa, ja uskon että Deborah Spungenin kirja kertoo aika pitkälti totuuden. Tietenkään Spungen ei voi tietää kaikki yksityiskohtia asioista missä hän ei ole itse ollut paikalla, mutta hän kertoo oman näkemyksensä asioista. Uskon, että Spungenin kirja on osaltaan vähän laimentanut Nancysta maalattau mediakuvaa, sillä hänet nähtiin lähinnä bändärinä ja narkkarina. Tätäkin teosta on kuitekin myyty vaikka minkälaisilla sananparsilla. Muistan itse lukeneeni aiemmin kovakantista suomenkielistä versiota, jossa kannessa komeilee Sex Pistols ja sloganina on "järkyttävä huumetarina rockmaailmasta". Kirja kertoo kuitenkin Nancysta eikä Sex Pistolsista, ja huumeet ja rockmaailma ovat loppujen lopuksi aika pieni osa kirjaa. 

Itse olen lukenut tämän kirjan muutamaankin kertaan aiemmin, alunperin varmaan joskusn yläasteella jotakin koulujuttua varten. Tykkään muutenkin elämänkerroista ja tositapahtumiin perustuvista tarinoista ja Nancy onkin hyvä esimerkki tälläisestä. Nancyn elämäntarina on hyvin mielenkiintoinen, vaikka välillä tekeekin pahaa ajattela kuinka kaikki tämä on oikeasti tapahtunut yhdelle aivan tavalliselle amerikkalaisperheelle. 


****

torstai 18. joulukuuta 2014

Listan ulkopuolelta: Tuomas Kyrö - Liitto

Liitto on kirja jonka nappasin kolmanneksi kerran jostakin Suomalaisen Kirjakaupan 3 pokkarin tarjouksesta. Kirjan ostamisen syy ei siis ollut mikään muu kuin se että tarvitsin kolmannen, ja katsoin että kappas Tuomas Kyrö, se on varmaan hauska kirja. Peruste tälle oli se, että tiesin Tuomas Kyrön Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta ja olen lukenut Mielensäpahottajan. Joten luonnollisesti ajattelin, että aaa, tää on varmaan hulvattoman hauska. 

How wrong was I. Ei Liitto sinäänsä mitenkään masentava tai synkkä ole, mutta hulvattoman hauska ei ole sanapari jolla sitä kuvailisin. Tarina sijoittuu pitkälle aikavälille, mutta lähinnä sota-aikaan. Yhtenä päähenkilöistä toimii Lyydia joka rakastuu Urhoon. He menevät naimisiin, ja Urho joutuu sotaan. Lyydia tulee läheiseksi Urhon siskon, Annan kanssa, jolla on salainen rakkaus on diktaattori. Kaikki kirjan hahmot tuntuvat selviävän vastoinkäymisistä vain kohdatakseen uusia. Pidin siitä, että Liitossa on monia eri "päähenkilöitä", jotka ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Kirjan idea on suhteellisen kiehtova ja varsinkin Annan hahmo ja hänen rakkautensa tai oikestaan pakkomielteensä erästä diktaattoria kohtaan on oudon mielenkiintoista. Annan hahmo on hienosti rakennettu, sillä toinen puoli hänestä tulee esiin itse tarinassa ja vuorovaikutuksessa muiden henkilöiden kanssa, ja toinen puoli tulee esiin Annan omissa kirjoituksissa. Tämä kahtiajako on oikestaan se asia joka pitää kirjassa mielenkiinnon yllä. 

Vaikka Liitto ei ollutkaan aivan sitä mitä odotin, lukukokemuksena se oli mukavan erilainen ja kivaa vaihtelua. Kyllä Tuomas Kyrö vain taitaa Mielensänpahoittajaakin vakavamman lajityypin. 

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Listan ulkopuolelta: Eve Hietamies - Puolinainen

Olen lukenut aiemmin kaksi Eve Hietamiehin kirjaa, Yösyötön ja sen jatko-osan Tarhapäivän, jotka olivat molemmat erittäin hauskoja, vaikka käsittelivätkin aika vakavia aiheita. Jotakin samanlaista odotin Puolinaiselta, mutta se olikin sitten vähän erilainen. 

Puolinainen kertoo Ilonasta ja Iivarista, joiden elämästä on viiden yhdessäolovuoden jälkeen tullu tavallista. Ilona on marketin kanssa ja Iivari hanafirman myyntimies. Onnellisesta arjesta puuttuu enää lapsi. Kaikesta toivomisesta ja yrittämisestä huolimatta, Ilona ja Iivari pettyvät kerta toisensa jälkeen ja elämästä tulee vain itkun täyttämää seuraavan keskenmenon odottamista. 

Kirjan aihekin oli paljon rankempi kuin kahdessa edellisessä lukemassani, joten mitään suuria naurun pyrskähdyksiä ei lukiessa tullut. Mutta Hietamiehin tyyli kirjoittaa on mukavan sujuva ja jotenkin helppolukuinen. Vaikka juonessa ei sinäänsä ole mitään suuria käänteitä, Ilonan ja Iivarin arjen kamppailut ovat niin realistisen oloisia, että ihan lukijaankin sattuu. Kirja tuli myös tästä syystä luettua aika nopeasti. 

Ihan näin asiasta toiseen: olen taas (varmaan sadannen kerran) yrittänyt jatkaa Sotamies Svejkiä, mutta ei se vaan lähde. Taidan nyt luovuttaa vähän pidemmäksi aikaa ja valkata listalta jonkun vähän "helmpomman" kirjan luettavaksi, jotta pääsisi joskus sitäkin tässä eteenpäin. Ehdotuksia?