Ja tähän alkuun, ei, se ei ole se ihan oikea kirja, vaan tämä on se missä on kilpailun parhaat tekstit koottuna. Olen silti ihan täpinöissäni. Miettikää, kirja jossa on minun omaa tekstiä sisällä! Voi kui siistiä.
Kirjan saa tilattua esimerkiksi Suomalaisen nettikaupasta. Se pitäisi myös löytyä kirjakaupoista ja niin edelleen. Kun ja jos luette tuon miun tekstin, niin laittakaa ihmeessä palautetta.
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
maanantai 8. lokakuuta 2012
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Elossa
Vilkaisin tuossa, että edellinen blogitekstinini on julkaistu 17.elokuuta, eli hetki on
vierähtänyt. Mulla on ollut kyllä hirvittävän hyvä tarkoitus käydä kirjoittelemassa, mutta ei ole ehtinyt. En jaksa uskoa, että on jo lokakuu (lähinnä siksi, koska se tarkoittaa, että kohta on talvi), sillä syksy on tuntunut menevän ihan silmänräpäyksessä. Ei ole yksinkertaisesti ehtinyt lukemaan kirjoja.
Sillä viime aikoina olen lukenut tätä:
(Kuva: Betterworldbooks.co.uk) |
En suinkaan ihan omaksi ilokseni vaan kyseinen opus liittyy opiskeluihin. Aika vaikeaa paikin tuo englanninkielinen oppikirjateksti, että kyllä on aika mennyt lepposassti tuota kahlaillessa. Koulukirjoja lukuun ottamatta edellinen lukemani kirja on Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen, josta mulla oli todella hyvä tarkoitus kirjoittaa ihan kunnollinen postaus. Jotenkin se sitten vain jäi. Mutta näin lyhykäisyydessään: oli hyvä kirja, kannattaa lukea, mutta ei vältämättä tehnyt meikäläiseen ihan samanlaista vaikutusta kuin Maininkavaara.
Viikon päästä torstaina koittaa kuitenkin vapaus ja syysloma, ja lauantai-aamuna lähtee lentokone Helsinki-Vantaalta kohti Pariisia, jossa muutama päivä vietetään. Sitten (toivottavasti) voi viikon verran syventyä johonkin muuhunkin kirjaan kuin koulukirjaan. Tarkoituksena olisi aloittaa ainakin Jack Kerouacin Matkalla, joka odottaa jo kirjahyllyssä. Stephen Chosbyn The Perks of Being a Wallflowerin toivon paikallistavani ennen reissua vielä jostain (kirjakaupasta, lentokentältä) matkalukemiseksi.
Mutta eipä tässä muuta kuin, että mulle kuuluu hyvää mitäs teille kuuluu? :)
perjantai 5. lokakuuta 2012
Syksy on leffojen ja kirjojen suurkulutusjuhla
Heipähei! Syksy on saapunut keskuuteemme ja sen mukana parhaat himassa jumitus -kelit. Miulla on tällä hetkellä Solzhenitzyn kesken, ja jos muistatte Veeran arvostelun siitä, niin saatatte ymmärtää, että eteneminen on hidasta.
Jokatapauksessa, koska tahdon päivitellä tätä blogia jotenkin, ajattelin linkittää teille tuttavani Eetun videon elokuvista. Joskus jossain meidän koulun kirjastossa taisin vitsillä heittää Veeralle, että voitais seuraavaks projektiksi ottaa tämä kyseinen kirja. Sain aika jäätävän mulkaisun osakseni, tiedä sitten että miksi...
Katsokaa siis tämä video ja inspiroitukaa listoista. Mie ajattelin katella vaihteeksi jonkun leffan, silmät väsyyy lukemiseen ;)

tiistai 18. syyskuuta 2012
Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - Nälkäpeli
Tämä kirja oli pakko napata suomalaisesta mukaan, kun näin sen siellä hyllyllä. Tästä on puhuttu paljon ja joka paikasta on kuulunut tämän hehkutusta. Se on aina vähän kaksipiippuinen juttu. Hehkutuksen tarkoitus on tietenkin saada muut uteliaiksi kirjan suhteen ja tarttumaan siihen. Siinä helposti vaan käy niin, että aiheutuu järkyttäviä ennakko-odotuksia ja sitten lopulta pettyy kirjaan. Minulle saattoi käydä vähän niin tämän kirjan kanssa.
En vieläkään oikein osaa sanoa, tykkäsinkö tästä vai en. Toki luin kirjan parissa päivässä. Kieli oli helppolukuista ja selkeää ja toisaalta tarina tempaisi mukaansa. Sitten taas toisaalta miusta tuntuu, että kun odotin verisplätteriä ja muuta vastaavaa, niin sainkin herkän kuvauksen jostain teinidraamasta. (Tässä kohtaa muistuttaisin taipuvani liioitteluun hyvin helposti)
Perusidea on siis se, että on tulevaisuus. Nykyisen Pohjois-Amerikan kohdalla on uusi valtio, joka on jaetu vyöhykkeisiin. Jotteivat kansalaiset kapinoisi huonojen olojensa takia, laittaa valtio joka vuosi pystyyn nälkäpelin. Peliin joutuu jokaiselta 12 vyöhykkeeltä 12-18-vuotias tyttö ja poika. Tarkoituksena on tappaa muut kilpailijat ja selvitä hengissä loppuun asti.
En uskalla kertoa kirjasta enempää, jotten paljasta liikaa. Mutta jotenkin tämä kirja oli semmoinen, että ehkä mie myöhemmin tiiän onko tää jees vai ei. Joka tapauksessa haluan lukea seuraavan osan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)