Keijo Tahkokallio - Peruna kerrallaan

Another self-help kirja. Mä en oo ihan varma, että oonko mä oikeastaan edes sitä mieltä, että näitä kannattaisi arvostella blogissa. Pelkään siis sitä, että vahingossa kannustan ihmisiä tarttumaan self-help -kirjaan "oikean avun" sijasta. Sanonkin siis taas, että jos susta tuntuu, että tarviit apua ja mietit sitä, niin sä tarviit apua. Sä myös ansaitset apua, eikä sun ongelmat oo liian pieniä tai mitättömiä, että niihin voisi hakea apua. Ole ystävä itselle ja yritä päästä avun piiriin, jos olet avun tarpeessa.

Kiinnitin tähän kirjaan huomioni Podimossa, kun olen pitempään jo seurannut Instagramissa tällaista upeaa tyyppiä, kuin @sallhonk. Salla Honkapäällä on ollut käynnissä Peruna-bongaus, jossa seuraajat lähettävät hänelle bongauksia sanasta peruna. Tämä johtuu siitä, että Salla adoptoi eläinlaumaansa erään Ruby Loun, perunakoiran. Tämä on vähän vaikea ehkä kirjoittaa auki, mutta menkää ihmeessä ja katsokaa Sallan instagramista tallennetuista stooreista kaikki, joiden otsikko on "Ruby Lou". Lupaan, että siellä on suuria tunteita, on rakkautta, on surua, on epävarmuutta ja luottamusta. Salla on ihana tyyppi ja hän puhuu paljon rescuekoirien asioista. Hänen tililtään oppii paljon ja mikä parasta, siellä on paljon ihanaa eläinkontenttia. Salla on just semmonen tyyppi, jonka tekemisestä välittyy lempeys, rakkaus ja intohimo.

Peruna kerrallaan - älyä tunteittesi taika on kirja, jossa kerrotaan miten tunteita käsitellään. Keijo Tahkokallio on psykologi, joka on kirjoittanut useita kirjoja. Hänen muu tuotantonsa ei ole minulle ennestään tuttua. Tämä kirja oli erilainen kuin muut self help -kirjat, joita olen lukenut. Monesti neuvot ovat aina samoja, ja jossain määrin tässä kirjassa esitetyt neuvot ovat minulle jo ennestään tuttuja. Mutta se, mikä yleensä erottaa self-help kirjat toisistaan, on se, miten asiat perustellaan. Siinä, missä Elä enemmän, mieti vähemmän sanoi, että masennus johtuu siitä, että ajattelemme liikaa, sanoo Peruna kerrallaan, että ajattelemme liikaa tunteita ratkaistaaksemme tunteet järjellä. Melkein sama asia, mutta ei kuitenkaan yhtään.

Tahkokallio lähtee selittämään asioita aika kaukaa. Kirjassa käydään läpi astrologiaa, fysiikkaa ja kemiaa. Mutta se ei ole ollenkaan huono juttu. Tällaiselle luonnotieteistä kiinnostuneelle se teki kaikesta taas vähän ymmärrettävämpää. Kun Tahkokallio toi entropian joka päiväiseen elämään, tunsin, kun rauha laskeutui päälleni. Musta tuntuu järkevältä ja loogiselta, että mitä enemmän tekee, sitä sekavammalta kaikki tuntuu. Ei oikeastaan ole edes väliä sillä, että onko tosiasiassa entropia havaittavissa ihan jokapäiväisessä elämässä. Se selittää kaiken sekavuutta, ja kun on selitys, on syy. Ja kun on syy, on ymmärrys.

Olen miettinyt, mihin self-help -kirjoja tarvitaan. Niissä pelottaa se, että ihmiset tarttuvat niihin viimeisenä oljenkortenaan, kun ajattelevat, etteivät ansaitse, tarvitse tai halua apua muilta ihmisiltä. Mikään kirja, ihan kuinka hyvä olisikaan, ei kuitenkaan korvaa sitä vastavuoroista ihmiskontaktia, joka on esimerkiksi terapiassa. Ihminen tarvitsee toista ihmistä.

Tässä hetkessä mä tarvitsin muistutuksen. Tarvitsin jonkun sanomaan, että nyt rauha. Ei oo hätää. Semmoinen hahmo rakentui mun päähän terapiassa, semmoinen lempeä. Mutta ne ilkeät ja vaativat hahmot on olleet niin paljon pitempään olemassa, että ne on aika vahvoja. Self help -kirjat parhaillaan antavat voimia sille mun sisäiselle lempeälle äänelle, joka antaa mun olla ihminen. Siihen näitä kirjoja tarvitaan. Tai mä tarvitsen.

Sijoitan tämän kirjan Helmet lukuhaasteeseen kohtaan "10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja". Lempineuvoni oli: "kannattaa toivoa aina sadetta". Sillä tavoin nimittäin toive toteutuu, kun sataa. Ja sitten jos paistaakin aurinko, niin voi olla iloinen siitä, että paistaa aurinko, vaikka toive ei toteutunutkaan.

Lempeyttä ja rakkautta! <3

Sayaka Murata - Maan asukit

Törmäsin tähän kirjaan alunperin Storytelissä ja tämä kiinnitti huomioni. Jätin kirjan kuitenkin kuuntelematta. Kun Helmet lukuhaaste 2023 julkaistiin, varasin kirjan lukeakseni sen kohtaan "4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna". 

Odotin nimen ja kuvauksen perusteella jotain ihan muuta, kuin mitä kirja todellisuudessa oli. Kirjan mainostekstissä sanotaan "Sisältövaroitus: Saattaa käännyttää avaruusolioksi". Mielestäni sisältövaroitus olisi ehkä voinut varoittaa kaikenmaailman erilaisista filioista, joita kirja oli pullollaan. 

En silti sano, että kirja oli huono, ei. Se oli rankka ja yllätyksellinen kaikessa raakuudessaan. Kirjan teema on ulkopuolisuuden tunne ja sitä Murata kuvaa loistavasti. Miten eksysissä onkaan pieni lapsi, jolle kerrotaan sääntöjen olevan olevan tietyt, ja joka kuitenkin näkee aikuisten jatkuvasti toimivan sääntöjensä vastaisesti. Miten tällaisessa ympäristössä kasvaa ymmärtämään normeja ja yhteiskuntaa? Miten oppii luottamaan?

Tajusin muuten, että olin lukenut tuon Muratan aiemman suomennetun teoksen: Lähikaupan nainen. Se oli huomattavasti kevyempi, kuin tämä, tässä oli enemmän katkeruutta ja vihaa yhteiskunnan sääntöjä kohtaan. Kun Lähikaupan naisessa tutkittiin miten voisi (ainakin näennäisesti) olla osa yhteiskuntaa ja täyttää sen odotukset, Maan asukeissa tutkittiin, miten voi irroittautua kaikista yhteiskunnan normeista ja säännöstöistä. 

 

Suosittelen kirjaan tutustumista, se provosoi ajatuksia ja kutkuttelee mieltä.

Aiemmasta suunnitelmastani poiketen sijoitan tämän Helmet haasteen kohtaan "29. Kirjassa on minä-kertoja".

Venla Saalo - Kukkia maan alla

Kukkia maan alla on Venla Saalon kaunokirjallinen teos. Nappasin tämän kirjastosta, kun sain päähänpiston, että lainaan ensimmäisen naiskirjailijan tuotoksen, joka osuu silmiin. Tämä se sitten oli. 

Kirja kertoo yhteyden katkeamisesta. Kuiluista, jotka rakentuvat sukulaisten välille ja siitä, miten kuilut syvenevät vuosien kuluessa. Miten rakennetaan silta tuon kuilun yli, kestääkö se, vai murtuuko se vuosien painoon?

Pidin kirjan maalailevasta kirjoitustyylistä. Teksti oli kuvailevaa ja siinä käytettiin monipuolisesti hyödyksi erilaisia aisteja. Henkilöiden motiiveja ei juurikaan kuvattu, vaan sen sijaan enemmän toimintaa ja ajatusten virtaa. Tällainen kirjoitustyyli jättää paljon tilaa tulkinnalle ja sitä myöten tekee tekstistä omakohtaisen jokaiselle lukijalleen. 

Sijoitan tämän teoksen Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "5. Kirjassa ollaan maan alla". 

Vuosi 2022 paketissa

Tämä vuosi on ollut lukemisharrastuksen suhteen erittäin hyvä. Olen löytänyt armon ja lempeyden itseäni kohtaan, eikä lukeminen ole enää pelkkää suorittamista veren maku suussa. Hyvä minä, kiitos te kaikki kanssakulkijat!

(listat sekalaisessa järjestyksessä, listoilla äänikirjoja ja kirjakirjoja)

5 parasta vuoden aikana luettua kirjaa: 

1. Taivaan pilarit - Ken Follet

Tämä oli ihana ja mukaansatempaava romaani. Tämän aikana tuli koettua noloja tilanteita, kun kuuntelin tätä äänikirjana ja välillä tuli jupistua tai huudettua ääneen, kun tarinan käänteet meni niin tunteisiin. Se on musta hyvä, hyvä tarina herättää vahvoja tunteita. Huonoin juttu kirjassa oli se, että hahmoista joutui luopumaan, kun kirja oli kuunneltu. Niihin todella kiintyi.

2. "Sun poika kävi täällä" - Venla Kuoppamäki

Huh, tää oli rankka, mutta niin ihana lukukokemus. Vahva suositus!

3. Puuvillatehtaan varjossa - Ann-Christian Antell

En ois uskonut, että pidän tällaisesta historiallisesta ja romanttisesta romaanista, mutta rakastin tätä! Oon kyllä sanonut samaa tyyliin kaikista 100 kirjan listalla olevista romanttisista romaaneista, joten ehkäpä mun pitäisi vaan todeta, että mä pidän niistä.

4. Happoa lapsille - Flea

Mun sydämessä on erityisen herkkä kohta muusikoille. Semmosille ihmisille, jotka uskaltaa olla luovia ja herkkiä ja avoimia. Se on inspiroivaa ja pelottavaa, mutta ihailen sitä loputtomasti. Flea pääsi tällä kirjallaan mun sydämeen, musiikki oli toki jo raottanut ovea valmiiksi. Flea oli listannut kirjan loppuun parhaat keikkakokemuksensa. Hän on päässyt näkemään Fela Kutin, josta olen kyllä kateellinen ja tajuan samalla, miksi diggaan hänen musiikistaan. Hänellä on paljon samoja lemppareita, kuin mulla.

5. Laiton lapsi: Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa - Trevor Noah

Tämä kirja oli semmoinen silmiä avaava kokemus. Melkein hävettää, miten vähän tiesin apartheidista ja siitä paskasta, mitä ne ihmiset ovat joutuneet kokemaan. Noah on kyllä uskomaton kyvyllään löytää asioista huumoria. Tällä hetkellä itseasiassa kuuntelen tätä toista kertaa, tää oli niin hyvä, että aloin kuunteluttamaan tätä kumppanillani.

5 parasta kesken jäänyttä kirjaa, jotka haluaisin lukea loppuun:

1. Nanette - kymmenen askelta: Muistelmat, tai jotain - Hannah Gadsby 

Tämä oli ihana! Mutta sitten painelin jotain vahingossa ja hävitin ihan täysin sen kohdan, jossa olin äänikirjassa menossa. Sitten en jaksanut ronkslata ja kirja jäi kesken. 

2. Krysa - Sami Tissari

Äänikirjana tää oli aika sekava ja vaati paljon mieleltä, että pystyi keskittymään ja pysymään kärryillä. Tarina vaikutti kuitenkin menevän mielenkiintoiseen suuntaan, joten ehkäpä kokeilen tätä kirjakirjana. oon myös nähnyt kirjagramissa paljon tämän hehkutusta, joka on nostanut mielenkiintoa.

3. Saatana saapuu Moskovaan - Mihail Bulgakov

Aloitin tätä äänikirjana ja totesin heti, että todellakin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mietin kuitenkin, että koska kyseessä on 100 kirjaa -listan kirja, niin en voi kuunnella kirjaa iltasaduksi äänikirjana. Silloin saattaa mennä jotain oleellista ohi. Niinpä tämä jäi odottamaan vuoroaan. Mutta voin ehkä ekaa kertaa sanoa, että odotan innolla jotain venäläistä, joka listalla on. Aikamoista kehitystä.

4. Naisvankilan pomo - Kaisa Tammi

Kaisa Tammi on yks mun idoleita. Uskomattoman vahva ja lempeä nainen, joka ei pelkää tuoda epäkohtia esiin. Hän tekee todella mahtavaa työtä parantaakseen naisvankien asemaa ja oloja. Koska mulla on niin vahva idolisointi Tammea kohtaan, niin tämä kirja jäi kesken sen nostaessa niin vahvoja tunteita, ettei mulla ollut voimia käsitellä niitä. Kun Tammi puhuu sydämestään, se koskettaa jostain niin syvältä, että meinaan pakahtua.

5. Esseitä eläimistä - Elisa Aaltola

En kuunnellut tätä kirjaa varmaan edes minuuttia. Minua kertakaikkiaan pelottaa se tunnepurkaus, jota tämä kirja voi minussa aiheuttaa. Olen seurannut Aaltolaa Twitterissä jonkun aikaa, ja hänen sydämen palonsa eläimiä kohtaan koskettaa mua. En tiedä, joku siinä, että ihminen koettaa muuttaa maailmaa paremmaksi saa mut aivan tolaltani. Siis hyvällä tavalla, se koskettaa mua erityisen paljon.

5 huonointa kirjaa, joita luin:

1. Kikka: Mä haluun viihdyttää - Raija Pelli

En oo ihan varma, miksi mulla jäi tästä paska maku suuhun. Tässä oli jotain luotaantyöntävää. Tästä jäi vähän semmonen olo, että en oo ihan varma, miksi kirja on tehty.

2. Elä enemmän, mieti vähemmän - Pia Callesen 

Edelleen mietityttää, että osasinkohan yhtään avata tuossa aiemmassa kirjoituksessa, että miten paska tämä kirja oli. Toisaalta mietin, että onkohan mulla jotenkin liioiteltu reaktio, että ehkä mä en vaan tajunnut.

3. Kolme yövuoroa jouluun on - Adam Kay

Tää oli vähän väkisin väännetty kirja. Kayn eka kirja, Kohta voi vähän kirpaista, oli aivan loistava, mutta tämä toinen oli aika meh.

4. Monster: Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan  tositarina - Christopher Berry-Dee, Aileen Wuornos 

Tässä oli jotenkin ihan ihmeellinen kertoja. Ärsytti. En edes muista kirjasta muuta, kuin että ärsytti ihan tosi paljon koko ajan.

5. Tinder-päiväkirja - Sanna Kiiski

Ajattelin, että nappaan jotain kevyttä ja kivaa. Ei ollut kevyttä ja kivaa, oli paskaa pintaliitosössöä. En suosittele.

5 kirjaa, jotka luin, mutta jotka haluaisin lukea uudelleen:

1. Törkeä petos - Rikostarinoita Suomesta - J.K. Tamminen

Olen rikoskirjallisuutta kuluttaessani monesti toivonut löytäväni enemmän talousrikoksista kertovia kirjoja. Tein aiemmin kirjanpitäjän hommia päivätyökseni, jolloin tutustuin muun muassa rahanpesulakiin. Se on melko hähmäinen siinä mielessä, että kirjanpitäjällä on aikamoiset velvollisuudet ilmoittaa, mikäli havaitsee jotain epäilyttävää, mutta rajat ovat melko tulkinnanvaraisia. Kirjanpitäjänä mua aina vähän pelotti, että entä jos en huomaa ja mistä tiedän milloin ilmoituskynnys ylittyy. Tämän kirjan lukeminen toi siinä mielessä turvaa. Tästä kirjasta on toki sanottava, että mulla meni kovasti tunteisiin se, miten rikolliset puhuivat "tavallisista kirjanpitäjistä" erittäin halveksuvaan sävyyn. Teki mieli haistatella, en kyllä tiedä, että kenelle, kun ei nuo rikolliset tietenkään nimellään esittäytyneet. Saakelin pelkurit.

2. Internet - Mikko Hyppönen

Tämäkin liittyy töihin ja harrastuksiin. Vaihdoin kirjanpitäjän hommista it-hommiin, ja Mikko Hyppösen kirja on tuonut minulle valtavasti inspiraatiota ja motivaatiota. Internet on ihan valtavan mielenkiintoinen aihe, ja Hyppönen on kova asiantuntija. Suuri hatunnosto hänen pitkälle ja edistyksekkäälle uralleen!

3. Happoa lapsille - Flea

Tajusin vasta lukemisen jälkeen, että kun Flea puhui Anthony Kiediksestä, hän puhui Red Hot Chili Peppersin laulajasta. Tän siitä saa, kun nimimuisti on aivan olematon. Kiediksen laulu on U-P-E-A-A ja mun on pakko lukea tää kirja uudelleen, että mä saan imettyä kaikki Kiedisistä kertovat sanat itseeni.

4. Auringon ydin - Johanna Sinisalo 

Sinisalomaiseen tyyliin tässä oli monta asiaa päällekkäin. Mieleeni jäi kyllä erityisesti kirjan alku. Haluaisin lukea tämän uudelleen, jotta löytäisin ne tasot, jota en aiemmin löytänyt.

5. Putinin trollit - Jessica Aro

Kuuntelin tän iltasaduksi, jonka vuoksi mieleen jäi harvinaisen vähän. Tää on semmonen, että tää kannattaisi lukea ihan ajatuksella ja hereillä.

Jännittävä havainto tämän listan perusteella on se, että välttelen kirjoja, jotka aiheuttavat minussa syvää tunnetta (jota en edes näemmä osaa nimetä. Se on jotain kiitollisuuden ja toivon sekoitusta). Sitten kuitenkin kulutan paljon kirjallisuutta, jossa käsitellään henkirikoksia ja muuta raskasta. Niitä en välttele, vaan ne toimivat enemmänkin turvallisena kirjallisuutena. Olen lukenut aiheesta keskusteluja, mutta tämä listaus jotenkin konkretisoi sen, että true crime on mulle turvakirjallisuutta, joskin epäilen sen oikeasti tuovan turvaa sitten loppupeleissä. Mutta pelko, kauhu ja väkivalta on tuttua, joten se on turvallista. Hassu ihminen.

Haastankin itseni vuonna 2023 kohtaamaan rohkeammin niitä kirjoja, jotka vavahduttavat ja pakahduttavat hyvyydellään ja kauneudellaan.

Listan ulkopuolelta: Pia Callesen - Elä enemmän, mieti vähemmän

 Tää kirja loi mun päähän mielikuvan dystopiasta, jossa makaa puolikuolleeksi nääntyneitä ihmisraunioita maassa, ja niiden ympärillä kulkee jengiä keppien kanssa huutamassa: "nouskaa paskat ja töihin siitä!". Tämä kirja on suunnattu ihmisille, jotka ajattelevat liikaa. Siinä mielessä, että murehtiminen ja pohtiminen vievät heidän elämästään suuren osan. Olen ehdottomasti tämän kirjan kohderyhmää, mutta minussa tämä kirja aiheutti suuren vastareaktion.

Olen useasti kuullut elämäni aikana, että "Ida, sä ajattelet ihan liikaa" tai "älä ajattele". Olen yrittänyt vaikka mitä keinoja ratkaistaakseni "ongelman", että "ajattelen liikaa", mutta yksi, mikä ei varmuudella toimi on se, että vaan yrittää sivuuttaa kaikki ajatukset. Siksi tämä kirja oli oiva keino oman vihani ja voimakkaan vastareaktion tarkasteluun. Onko oikeasti niin, että olenkin ihan hakoteillä, kun väitän, ettei ajattelun lopettaminen ole mahdollista, saati terveellistä? Onko ihmiset ympärilläni sittenkin olleet oikeassa väittäessään, että ajattelen liikaa ja se pitäisi vaan yksinkertaisesti lopettaa? Niin tämä kirja nimittäin sanoo.

Kirja esittelee minulle aiemmin tuntemattoman termin: metakognitiivinen terapia. Sitä hehkutetaan mullistava terapiamuotona, joka parantaa kaikki, jotka vain päästävät irti epäluuloistaan. Terapian vakuutetaan olevan ennenkaikkea nopea tapa päästä eroon murehtimisesta ja pohtimisesta. Terapiaa kuvataan mindfullnessin vastakohdaksi. Tarkoitus on opetella päästämään irti "laukaisevista ajatuksista", sellaisista ajatuksista, jotka laukaisevat murehtimiskierteen. Kirjassa painotetaan sitä, että ajatuksista ei ole tarkoitus päästä eroon, vaan tarkoitus on vähentää murehtimiseen ja pohtimiseen kulutettua aikaa.

Tässä piileekin ensimmäinen selkeästi epäilyttävä väite ja toisaalta myös erittäin vaarallinen ajatusmalli. On kohtuutonta ja musertavaa kuulla väitteitä, että masennukseen/ahdistukseen olisi jotain pikaratkaisuja. Juuri niiden pikaratkaisuiden etsiminen ajaa syvemmälle ahdinkoon: "olenko jotenkin poikkeuksellisen rikki ja toivoton tapaus, kun mikään näistä pikakeinoista ei parantanutkaan minua heti" tai "mikä minussa on vialla, kun tämä paraneminen vie aikaa".

Kirjassa sanotaan, että masennus ei johdu aivokemiasta, vaan siitä, että ihminen murehtii liikaa. Tämähän ei ole totta. Masennus ei ole mikään yksi ja sama sairaus, vaan sen kirjo on laaja. Masennus kuuluu elämään, se on meidän aivojen suojamekanismi. Silloin, kun masennus kestää pitkään, eikä mene ohi, se tarvitsee hoitoa. Masennus on tällöin meidän kehon varoitus, että "hei nyt on jotain pielessä". Kirjassa vähätellään masennuslääkkeitä ja lääkärien kykyä hoitaa masennusta. Olen siinä mielessä samaa mieltä, että lääkityksen ei missään nimessä tulisi olla ainoa hoitomuoto. Sen rinnalle tarvitaan jotain muutakin. Mutta, masennuslääkityksen jatkuva demonisointi voi myös johtaa siihen, että ne ihmiset, jotka siitä hyötyisivät, pelkäävät aloittaa lääkityksen.

Eräässä kirjan esimerkkitapauksessa oli nainen, joka teki vuorotyötä 50 h viikossa, ja työmatkat veivät tunnin suuntaansa. Kun hän lopulta havahtui hakemaan apua mielenterveytensä romahtamiseen, hän joutui pitkälle sairaslomalle ja aloitti lääkityksen. Tästä alle vuoden sisällä hän totesi, ettei mikään toimi ja on löydettävä ratkaisuja. Hän päätyi metakognitiiviseen terapiaan. Kuulostaa ihan ymmärrettävältä. Mietin vaan, että onko tosiaan niin, että tuollaiset työajat ja työn kuormittavuus (hän oli hoitoalalla) on sellaista, joka ihmisen pitää kestää? Onko todella niin, että ihmisen pitää kestää mitä vaan ja aina vaan? Toisekseen, työuupumuksesta palautuminen voi viedä jopa vuosia. Ehkä se apu ei tullutkaan tästä kyseisestä terapiasta vaan siitä, että hän oli pitkään sairaslomalla. Hän myös vaihtoi osa-aikaiseen työhön. Herääkin kysymys, miten paljon työelämän kuormittavuus vaikutti masennuksen syntyyn ja voiko tosiaan olla niin, että yksilön ajatusten sivuuttaminen tällaisessa tilanteessa on ratkaisu?

Kirjassa siis ohjataan siihen, että ihminen oppii sivuuttamaan tällaiset niin sanotut laukaisevat ajatukset. Tätä harjoitellaan muun muassa niin, että istunnon aikana potilaan huomiota siirretään erilaisista huoneessa kuuluvista äänistä toisiin. Tämän harjoituksen tarkoituksena on oppia olemaan kuuntelematta omia sisäisiä ääniään. Olen todella usein elämässäni toivonut, ettei mun tarvitsisi kuunnella omia ajatuksiani. Toisaalta, olen myös monesti huomannut ajatuksissani jotain, jota on kannattanut ajatella vähän pitemmälle.

Teoksessa esitetään edelläkuvatun harjoituksen hc-versiona harjoite, jossa omia laukaisevia ajatuksia äänitetään nauhalle ja soitetaan sitten samalla, kun koetetaan keskittää huomiota muihin ääniin. Siis musta tommonen harjoite kuulostaa ihan joltain Black Mirror -meiningiltä. Ihan täyttä horroria.

Se, mikä kirjassa oli hyvää, oli se, että alussa sanottiin useasti, että "hae apua, jos olet masentunut". Kirjassa myös alussa varoitettiin, ettei harjoitteita tule kokeilla, mikäli on kesken joku toinen terapiamuoto, sillä terapiat saattavat kumota toisensa. Se on kyllä totta, tämä kirja tuntui täydeltä vastakohdalta kognitiiviselle psykoterapialle, jota itse olen aiemmin käynyt läpi. Toisaalta minulle tämä oli siinä mielessä hyödyllinen kirja, että todellakin tarraudun tiukemmin niihin oppeihin, mitä terapiassa olen saanut.

Tiivistettynä tämä kirja sanoo, että "älä ole masentunut". Kerrotaan, että ihminen voi toimia, vaikka ei olisi motivaatiota, että jos vaan makaat, niin nouse ylös ja tee, älä ajattele. Kerrotaan myös, että joo, masennus voi aiheuttaa muistihäiriöitä, mutta kirjoittamalla asioita ylös jatkat vain asioiden pohdiskelua. Tämmöset ohjeet ja neuvot tuntuu siltä, että ihan tosissaan ajatellaan masennuksen olevan vain ajatusvirhe. Mutta kun ei se ole, siihen liittyy ihan oikeita somaattisia oireita, jotka ohittamalla voipi ajatua aikamoiseen kuoppaan.

*

Masennuksesta toipuminen voi viedä vuosia. Jos nopeat ratkaisut ei toimi sulle, sä et ole rikki tai vääränlainen. Sä olet ihminen. Joskus voi joutua kulkemaan monenlaisia reittejä, että löytää avun, just sen keinon mikä toimii itselle. Mutta se on sen arvoista. Masennuksesta voi parantua.