Välisarjan avioliitto ja muita kuulumisia

Alkaa olla jo aika tragikoomista tää mun blogin päivittely, postauksia parin kuukauden välein ja aina saa aloittaa selittelemällä, että miksi en on ole kirjoittanut. Noh, nyt olen kuitenkin syyslomalla ja sain vihdoin luettua John Irvingin Välisarjan avioliiton, josta jo silloin elokuussa kirjoittelin. Vähän oli kyllä ihmeellinen kirja, en oikein tykännyt. Enkä osaa sanoa siitä sen enempää, että miksi en tykännyt. En vaan tykännyt.

Mutta mitäs muuta? Aloitin tosiaan opiskelut Jyväskylän ammattikorkeakoulussa elokuun loppupuolellaja samassa rytäkässä muutin kaupungin keskustaan omaan kämppään. Alkusyksy onkin sitten mennyt enemmän tai vähemmän (vähemmän) opiskellessa ja muussa opiskeljaelämän oheistoiminnassa.;) Aina välillä tulee sellainen fiilis, että haluaisi kovasti lukea jotakin superhyvää kirjaa, mutta koska luonto ei ole antanut periksi aloittaa mitään uutta ennen kuin tuo Välisarjan avioliitto oli luettu, niin ei ole sitten tullut luettua muuta kuin sitä ja satunnaisesti muutama sivu koulukirjojakin. 

Nyt on kyllä sellainen olo, että haluaa oikeasti lukea jonkun hyvän kirjan joka veisi saman tien mukanaan, ja saisi ajatukset pois kaikista tylsistä ja arkisista asioista. Tuomas Kyrön Benjamin Kivi odottaa edelleen lukijaansa, samoin Irvingin uusin In One Person. Uutena lisäyksenä listaan sain Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plotin, muutaman Nick Hornbyn sekä Donna Tarttin mielenkiintoiselta kuulostavan opuksen, Jumalat juhlivat öisin. Saa nähdä mikä näistä valikoituisi seuraavaksi uhrikseni. Olisihan se Sotamies Svejkin edelleen pahasti kesken, mutta voi olla että se palaa taas hetkeksi kirjastoon hengähtämään...

Listan ulkopuolelta: Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Ja taas on tovi vierähtänyt siitä, kun Ida-täti on jaksanut mitään lueskella. Nytpä on puitteetkin muuttuneet. Olen nimittäin tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla asunnottomana. Hehe. Päätin vähän repäistä, kun keski-Suomessa ei työtä eikä koulua näkynyt, niin piti sitten ottaa askel parempaan. Kai. Pakkasin karvamukelot, kirjat ja koneen ja lähdin tänne etelään sukulaisten nurkkiin etsimään asuntoa ja töitä. Huomenna on taas yksi työhaastattelu, jänskää!

Vaan onpa tässä niin paljon tapahtunutkin, että tuntuipa mukavalta hypätä Sinisalon novellien pariin. Muistin aikaisemmin lukemastani Sinisalon kirjasta vain sen, että olin joissakin kohdin hyvin hämmentynyt.

Esipuheessaan Sinisalo kertoi, että lukijoiden pyynnöstä hän oli päättänyt kasata vanhoja novellejaan kansiin. Osa oli tehty jotain tiettyä tarkoitusta tai julkaisua varten ja yksi oli tehty nimenomaan tätä kokoelmaa ajatellen. Novelleilla ei ollut mitään selkeää yhteistä teemaa tai aihetta. Oikein kaivamalla voisi ehkä sanoa, että teemana on ihmisen tietämättömyys. Toisaalta taas kyse on fantasianovelleista, ja fantasiahan usein rakentuu johonkin semmoiseen, joka on tälle ihmissukupolvelle tuntematon tai tietämätön asia/ilmiö.

Novellit ovat mielestäni todella kiehtova kirjallisuuden laji. Ne ovat usein moniulotteisia, eikä niistä saa kaikkea ehkä kerralla irti. Siksi tuntuukin tyhmältä arvostella osaa kirjasta ehkä tylystikin, mutta no... katsotaan jos lukisin tämän joskus uudelleen, ehkä mielipiteet muuttuvat.

Joka tapauksessa mielestäni kirja oli täynnä loistavia fantasiatarinoita. Etenkin Kädettömät kuninkaat teki minuun vaikutuksen. Sen abstraktiivisuus oli häikäisevää. Pidin erityisesti siitä, miten lukijalle jäi vähän epäselvyyksiä, vaikka kuitenkin tärkein salaisuus paljastettiin. Novelli jäi tavallaan elämään minun päässäni, ja se on mielestäni hyvän tekstin merkki.

Toisesta ääripäästä oli mielestäni novelli Baby doll. Se tuntui todella väkisin väännetyltä ja vaisulta. Se oli täynnä kliseitä ja muuta. Mutta toisaalta se olikin kirjaa varten kirjoitettu, sille on varmasti ollut todella tiukka aikataulu ja muuta. Näin hyvässä kokoelmassa yksi huono ei haittaa, mutta olisihan sen voinut jättää poiskin.

Kaiken kaikkiaan suosittelen! Sinisalo kirjoittaa terävästi ja niiin, että tarinat tempaavat mukaansa.

Listan ulkopuolelta: F. Scott Fitzgerald - The Great Gatsby-Kultahattu

No nyt vihdoin sitä juttua Gatsbystä. Fitzgeraldin kertoo 1920-luvun Amerikasta ja rikkaista ja levottomista nuorista aikuisista, tuon ajan seurapiirijulkkiksista, joilla on aikaa juhlia ja järjestää juhlia ja kutsuja. Vaikka kirjan "päähenkilö" on Jay Gatsby, kertojana toimii kuitenkin nuori Nick Carraway, joka muuttaa itärannikolle luodakseen uraa rahoitusmaailmassa. Hän vuokraa pienen huvilan, jonka naapurina on mysteerinen mies, Jay Gatsby. Gatsby on jonkinlainen julkkis itärannikon pienissä piireissä, sillä hän järjestää usein suuria ja hulppeita juhlia massiivisessa kartanossaan. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tuntevan tai edes nähneen Gatsbyä sen paremmin. Gatsby kuitenkin ottaa uuden naapurinsa siipiensä suojaa, ja pikkuhiljaa Nick tutustuu salaperäiseen mieheen paremmin. Käy ilmi, että Gatsbyn ylellisen elämäntyylin takana on nainen: kaunis ja rikas Daisy Buchanan, joka elää suuressa huvilassa vastarannalla, ja on naimisissa toisen miehen kanssa. 

Tätä tosiaan kaverit lukivat viime keväänä koulussa samalla kun itse luin maailman typerintä kirjaa. He kehuivat tätä kovasti ja ehkä sen takia odotinkin tältä jotakin suurta. Vaikka The Great Gatsby on hyvä, ja viihdyttävä kirja ja juonellisestikin kiinnostava, olin ehkä vähän pettynyt. Kai odotin jotakin ihmeellistä. Jännä muuten, ettei Gatsby ole tällä meidän sadan kirjan listalla. Se on kuitenkin aika suurikin klassikko, ainakin lammikon toisella puolen. Ei sitten ilmeisesti ole kuitenkaan saavuttanut niin suurta mainetta Suomen puolella, että olisi listalle selvinnyt. 

Long time no see...

Jaa, blogia on viimeksi päivitetty toukokuussa. Ja mikäs vuoden aika nyt on? No syksy. Elokuu pukkaa päälle ja kesä alkaa olla ohi. Tässä vaiheessa joku näsäviisas voisi kysyä, että mitä tapahtui sille aikomukselle lukea kesällä paljon kirjoja ja päivitellä blogia? Noh, aloitetaampa sitten pitkä ja tuskainen selittely...

Koska totuushan on se, näin 20-vuotiaana opiskelijana oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ensimmäistä kertaa kesätöihin! Siinäpä se aika sitten vierähtikin mansikoita myydessä. Vasta oli toukokuu ja vakaa aikomus lukea ja lenkkeillä koko kesä, mutta niin se vaan on elokuu ja molemmat on jääneet vähän retuperälle. Ja vaikka työt on tältä kesältä ohi, koulun alku häämöttää jo uhkaavana horisontissa... Pääsin tosiaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun International Business -linjalle opiskelemaan kevään yhteishaussa, ja vaikka kuinka iloinen olenkin opiskelupaikastani, aina se loman loppuminen ja koulun alkaminen vaan ahdistaa samalla tavalla. 

Mutta ihan nollille ei kirjasaldossa tänä kesänä ole onneksi jääty. Heti kesän alkuun luin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyn eli Kultahatun. Blogipostaus kyseisestä opuksesta on ollut tulossa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin se on vaan jäänyt... Ehkä nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan sen loppun. Gatsbyn jälkeen jatkoin (jälleen kerran) listalta löytyvää Sotamies Svejkiä. Tarinahan tässä taustalla on se, että olen muutamaan kertaan sitä aiemminkin yrittänyt jatkaa siitä mihin se edellisellä yrityskerralla jäi, mutta aina se vaan jää kesken ja palautuu kirjastoon odottamaan inspiraatiota. Jotenkin se vaan on niin tylsä ja puiseva, ettei jaksa kiinnostaa sitten mitenkään. Ehkä kohta taas yritän uudelleen. 

Keksittyäni, että lukemisesta ei todellakaan tule yhtään mitään jos en löydä kirjaa joka oikeasti veisi mukanaan, käännyin vanhan suosikkini Tuija Lehtisen puoleen. Vaikka olen suurimman osan hänen kirjoistaan lukenut useampaan kertaan, aina ne jaksavat viehättää ja viedä mukanaan. Mallitoimisto Pandoran ja Lumiruusun luin molemmat muutamassa päivässä. Löysimpä kirjastosta yhden sellaisenkin, jota en ollut aiemmin lukenut, nimeltään Tuhansien aamujen talo, joka on Lehtisen uudempaa tuotantoa. Vaikka armeija-aika onkin meidän perheessä aika ajankohtainen asia tällä hetkellä, en tuntenut juoneen samanlaista vetoa kuin aiempiin kirjoihin. 

Tällä hetkellä luvun alla on John Irvingin Välisarjan avioliitto, joka ei ainakaan vielä ole osoittautunut miksikään mestariteokseksi. Seuraavana vuorossa voisi olla hyllyssä odottavat Tuomas Kyrön Benjamin Kivi, Irvingin uusin In One Person tai se surullisen kuuluisa Sotamies Svejk. Eiköhän tämä luku - ja kirjoitus innostus tästä palaa kun pääsen taas normaalin syksyarkeen kiinni!

Listan ulkopuolelta: Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa

Mitämitämitä? Onko se ihan oikeesti muka lukenut kirjan? No on se, helkkari soikoon.

Eksyin isoille kylille, eli Jyväskylään, viime viikolla. Päätin siinä sitten kuluttaa aikaani käymällä kirjastossa ja eksyin scifihyllylle. Dystopiat on nimittäin meikän mieleen. Niitä lukiessa sitä aina tajuaa kuinka hyvin omat asiat on. Ja niitä lukiessa myös huomaa yhteiskunnasta semmosia asioita, mitä ei välttämättä tuu ajatelleeksikaan normioloissa. Niinpä etsin jotain kivoja dystopioita luettavaksi ja tämä oli toinen niistä.

Lauren Oliver on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan maailmasta, jossa rakkaus on luokiteltu sairaudeksi. Romeoa ja Julietia luetaan varoittavana esimerkkinä ja täysi-ikäsyksi pääsyä odotetaan siksi, että sitten ei tarvitse enää pelätä rakastumista. Lääkärit ovat nimittäin keksineet keinon, jolla aivoja voidaan leikata niin, että ihminen ei enää rakastu.

Kirjan päähenkilö on Lena, täysin tavallinen 17-vuotias tyttö, joka laskee päiviä omaan leikkaukseensa. Hän kuitenkin tapaa pojan, joka mullistaa hänen koko elämänsä.

Tässä kirjassa oli ainekset vaikka mihin. Jotenkin se silti jäi vaisuksi. Toki rakkautta oli kuvattu hyvin ja elävästi ja parissa kohtaa tarinaan tempautui mukaan koko mielikuvituksella. Mutta silti. Suosittelen kuitenkin kirjan lukemista, se on nopea ja helppo lukea, ja sen lisäksi siitä saa paljon irti.

Mulle jäi semmoinen fiilis, että tämä on trilogian ensimmäinen osa. Joten ehkä tarinasta tulee parempi toisissa osissa. Jääpä silti nähtäväksi haenko toiset osat luettaviksi.

Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - Catching Fire & Mockingjay

Ompa tullut taas laiminlyötyä tätä blogia viime aikoina. Tätäkin postausta aloitin jo tossa kuukausi sitten, mutta jäipä sitten kirjoittamatta. Syyksi voin kertoa kamalat kiireet koulujuttujen ja pääsykokeiden kanssa (ensimmäiset on jo viikon päästä, iiikkk!). Anyways, luin siis samantien tuon ekan Hunger Gamesin jälkeen nuo kaksi muutakin. Ja oli muuten mahtavia!

Catching Fire -kirjan kanssa kävi niin, etten kirjaimellisesti voinut laskea sitä kädestäni. Luin sitä mm. aamupalaa syödessä, hampaita pestessä ja kaikilla mahdollisilla tauoilla kouluissa. Se oli niin kuoukuttava! Ja jännä. Ja jokainen luku päättyi todella jännään kohtaan niin että oli pakko aina samantien aloittaa seuraava. Mockingjay ei ollut ihan yhtä paljon otteessaan pitävä, mutta kyllä sekin oli todella hyvä ja todella jännittävä. En malta odottaa, että näen nämä leffat. Hyvin nopeasti siis Hunger Gamesista tuli uusi lempparikirjasarjani, jota voin lämpimästi suositella aivan kaikille!

Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - The Hunger Games

The Hunger Games eli Nälkäpeli on kirjasarja, joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen viime vuonna kun ensimmäisestä kirjasta tehtiin elokuva. Koska olen päättänyt, että Jennifer Lawrence on mun uusi lemppari näyttelijä ja - ihminen koko maailmassa, haluan nähdä kyseisen leffan, jossa Lawrence esittää päähenkilöä, Katniss Everdeeniä. Ja koska seepra ei raidoistaan pääse, oli kirja luettava ensin. 

Jostakin syystä vuosi sitten kun tästä kyseisestä sarjasta alettiin kohista, ajattelin, että ehkä tämä ei ole mulle enkä viitsi syventyä taas yhteen vähän yliluonnolliseen kirja/elokuva -maailmaan, kun juuri Pottereista ja Twilighteista on päästy yli. Tällä hetkelllä olen kuitenkin ihan  superonnellinen, että lainaisin hiihtolomalukemiseksi kaverilta tämän sarjan ensimmäisen kirjan. 


The Hunger Games kertoo Pohjois-Amerikan rauniolle syntyneestä valtiosta nimeltä Panem, joka on jaettu kahteentoista vyöhykkeeseen. Joka vuosi järjestetään kilpailu nimeltä Hunger Games, johon jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan yksi poika ja yksi tyttö edustamaan omaa vyöhykettään, ja taistelemaan toisiaan vastaan kuolemaan saakka. 16-vuotias Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi kilpailijaksi 12-vuotiaan pikkusiskonsa tilalle. Voimakastahtoinen Katniss joutuu kohtaamaan elämänsä suurimman haasteen kun hän lähtee kilpailemaan 23 muuta nuorta vastaan kisassa, jossa viimeinen eloonjäänyt voittaa. 

Kirjan ideahan on todella mielenkiintoinen. Luulisin, että syy miksi en alunperin innostunut kamalasti tästä oli se, että ajattelin, että tämä on liian sci-fiä mun makuun ja että, toisaalta tämä on samanlainen siiraappinen teinirakkaustarina kuin esim. Twilightit. Mutta yllätyin positiivisesti. Hunger Gameshan oli ihan mielenkiiintoinen kirja, jännittävä ja oli siellä sitä pienoista romanssipoikastakin, mutta ei liian siirappista. Ovelasti oli myös lopetettu melkein jokainen luku niin jännään paikkaan, että on melkeimpä pakko jatkaa samoilla vauhdeilla loppuun asti. Myös koko kirja loppuu sillä tavalla, että en malta odottaa, että saan maanantaina kaverilta seuraavat osat lainaan. En olekaan taas hetkeen lukenut näin helppolukuista ja jotenkin mukavasti ja nopeasti etenevää kirjaa (voi johtua siitä, että olen taas viime aikoina lukenut pelkästään koulukirjoja). Vaikka luin tämän englannin kielellä ei tuntunut yhtään niin haastavalta ja vaikealta kuin olisi voinut kuvitella. On muuten myös todella jännittävää kirjoittaa kirjasta suomeksi kun sen on lukenut englanninksi. Seuraavaksi sitten vaan leffaa katsomaan. 

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

Nyt. Minä kirjoitan tästä viimeinkin. Luin tämän siis marraskuussa ja nyt porskutellaan jo helmikuussa. En tiedä miksi tästä on ollut niin vaikea kirjoittaa. Ehkä siksi, että vaikka pidin kirjasta, se ei ollut mikään maailmaa mullistava.

Havukka-ahon ajattelija kertoo Konsta Pylkkösestä, miehestä, joka asuu perheensä kanssa Havukka-ahossa. Perhe ei ole mikään kauhean rikas ja tämän takia Konsta pyörii pitkin pitäjiä tekemässä töitä. Hän on itseoppinut filosofi ja mietiskelee paljon. Konstan pohdinnat ovat todella hauskoja, koska hän ei ilmeisesti ole käynyt kouluja ja jotkin yleisesti nykyään tunnetut faktat puuttuvat kokonaan. Konsta saa kuulla, että Helsingin yliopistosta on tulossa ihmisiä tutkimaan luontoa ja että he etsivät avustajaa. Konsta päättäkin ruveta heille avustajaksi.

Kun nämä kolme miestä sitten tekevät tutkimuksiaan, syntyy loistavia kuvaelmia suomalaisesta luonnosta ja hienoja keskusteluja.

Erityisesti minua tässä kirjassa kiehtoivat nuo luonnon ja eläimistön kuvaukset, ne olivat kauniita ja eläviä.

***

Listan ulkopuolelta: Gillian Slovo - Every Secret Thing

Kouluun jouduimme erästä kurssia varten lukemaan Gillian Slovon kirjoittaman romaanin Every Secret Thing, joka kertoo Gillianin vanhemmista ja hänen omasta lapsuudesta ja nuoruudestaan aparteheid -aikaisessa Etelä-Afrikasssa. Gillianin vanhemmat, Ruth First ja Joe Slovo olivat molemmat ahkeria aktivisteja, jotka vastustivat apartheid -ajattelua Etelä-Afrikassa. Molemmat toimivat ANC:n riveissä ja Joe oli mukana apartheidin loppuvaiheissa 90-luvun lopussa, sekä toimi ministerinä uudessa Etelä-Afrikan hallituksessa.

Kirja keskittyy pitkälti Ruthin ja Joen elämänvaiheiden selostamiseen sekä historiallisten tapahtumien linkittämiseen Slovojen perhe-elämään. Gillian pohtii myös sitä, miten hänen vanhempiensa aktivisti elämä ja epätasapainoinen lapsuus Etelä-Afrikassa on vaikuttanut häneen ja hänen ajattelutapaansa. Etenkin Gillianin suhdetta hänen äitiinsä, Ruthiin pohditaan ja käydään läpi useampaan otteeseen.

Täytyy sanoa, että Every Secret Thing -kirjan lukeminen on ollu mukavaa vaihtelua muuten niin tylsien koulukirjojen lukemiseen. Tätähän luki jopa ihan mielellään. Historiasta kiinnostuneena ihmisenä aihepiirikin vetosi. Gillian Slovo kirjoittaa selkeästi ja tarina etenee vauhdilla. Miinukseksi on luettava jatkuva hyppiminen ajasta ja paikasta toiseen, joka tekee kirjasta paikoin sekavan. Välillä on palattava muutama sivua tai luku taaksepäin, jotta lukija saisi mahdollisimman selkeän kokonaiskuvan muodostettua omaan päähänsä. 

Listan ulkopuolelta: Ulla-Leena Lundberg - Jää

Mummi lahjoitti tämän minulle jouluna. Tää lähti aika hitaasti käyntiin, mietin, että voiko tää olla hyvä, kun tämä kerta kertoo jostain papista ja hänen perheestään.

Voi. Tämä kirjahan on tosiaan voittanut Finlandian tässä joku vuosi. En yhtään ihmettele. Kirja siis tosiaan kertoo Papista ja hänen perheestään, jotka muuttavat toisen  maailmansodan jälkeen saaristoon.

Vaikka musta ensin tuntui, että alku oli jotenkin kauhean hidas, se osoittautui todella tärkeäksi kirjan loppuvaiheessa. Kun alussa oli niin hyvin kiinnitetty lukija kaikkii hahmoihin ja tapahtumiin, lopussa ei vaan voinut välttyä itkemiseltä.

En osaa taas oikein sanoa tästä mitään. Tässä on tosi paljon uskonasioita, joten en ehkä suosittelisi tätä nuoremmalle itselleni, joka olisi ihan silkasta kapinasta uskontoja kohtaan oksentanut joka kerta kuullessaan sanan Jumala. Mutta nykyiselle itselleni, joka tässä vähän niinkoin on tavallaan tullut jonkinliseen uskoon, vaikkei se kristinuskoa olekaan, tämä oli todella avartava. Oli todella hienoa huomata, etten ehkä ole ainoa, joka ajattelee nykyään niin, että rakkaus on yksi maailman tärkeimmistä asioista.

Tässä kirjassa on paljon ajattelemisen aihetta, joten kaikille vähän aikuisemmille ihan ehdottomasti lukulistalle.

"Luodot on vapauttanut hänet ainaisesta itsetutkistelusta, joka on yksi itsekeskeisyyden muoto: ikään kuin kaikki koko ajan pitäisivät häntä silmällä. Ehkä Luodoilla niin tehdäänkin, mutta se silmä on iloinen ja ymmärtäväinen, anteeksiantavaisempi kuin se murskaava katse, jolla hän ennen itseään tarkasteli."