Listan ulkopuolelta: Kathryn Stockett - Piiat

Jo toinen kirja kahden päivän aikana, jonka olen lukenut, joka kertoo omalta osaltaan 1960-luvun amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Kun Ystäväni Owen Meayny sijouttui New Hampshireen ja keskittyi politiikkaan ja Vietnamin sotaan, Piiat kertoo Missisipin Jacksonissa elävistä tummaihoisista kotiapulaisista ja heidän valkoisista emännistään. 

60-luvun Amerikassa mustille naisille opetetaan miten valkoisia palvellaan, ja valkoisille kuinka mies napataan. Parikymppinen Skeeter ei ole kuin samanikäiset ystävänsä: yliopiston loppuun asti käynyt nainen ei aiokaan päätyä 23-vuotiaana kotirouvaksi, kuten kaikki hänen ikätoverinsa, vaan nuori nainen haluaa kirjailijaksi. Poikkeuksellisen Skeeteristä tekee myös se, että hän on ystävällinen tummaihoisille kotiapulaisille, sillä hän muistaa kuinka paljon hän rakasti omaa tummaa lastenhoitajaansa nuorempana. Skeeter haluaa haastatella Aibileeniä ja Minnyä, kahta sorrettua kotiapulaista, jotka kertovat rehellisesti niin positiivisia kuin negatiivisiakin tarinoita perheistä, joissa he ovat vuosien varrella työskennelleet. Pikkuhiljaa sana alkaa levitä apulaisten keskuudessa, ja Skeeterin kirja saa lisää tarinoita lastenhoidoista ja piirakanleipomisesta, puhumattakaan siitä nöyryytyksestä, jota Aibileen, Minny ja muut joutuvat kokemaan joka päivä valkoisten emäntiensä taholta. Mutta kirjahanke on myös vaarallinen: mustat pelkäävät työpaikkojensa puolesta ja valkoiset eivät halua naapureiden tietävän mitä täydellisten kulissien takana tapahtuu. 

Jotenkin tuntuu, että olen viimeaikoina lukenut todella outoja, sekopäisiä ja vaikeita kirjoja. Sellasia joissa pitää koko ajan miettiä, että mitä helvettiä, mitä tässä tapahtuu ja miksi? Jopa viime yönä loppuun saamana Ystäväni Owen Meayny oli tälläinen, puhumattakaan Fergusonin Putoamistempusta, josta en vieläkään oikein osaa eritellä, että mistä se oikein kertoi. Piioista tulee ensimmäiseksi mieleen, että se on helppo. Jotenkin helppolukuinen, ja asiat menevät eteenpäin, eivätkä junnaan paikoillaan taikka loputtomissa takaumissa. Kirja sijoittuu muutaman vuoden ajalle, ja etenee kronologisesti. Se, että Piiat on helppolukuinen ei tarkoita sitä, että se olisi jotenkin yksinkertainen tai kevyt, päinvastoin. Piiat on vakava, mutta hauska tarina vakavasta ja tärkeästä aiheesta. Se on myös todella mukaansatempaava, jonka vuoksi luin 600 sivuisen kirjan yhdessä päivässä. Asia, joka ennen oli minulle arkipäivää, mutta viime aikoina sitä ei ole tapahtunut. 

Se, että kirja vei heti ensimmäisestä sivusta alkaen täydellisesti mukanaan, on suurimmaksi osaksi kiinnostavien henkilöiden ansiota. Kolme kertojaa Skeeter, Aibileen ja Minny ovat kaikki hauskoja, hellyyttäviä ja mielenkiintoisia, ja halusin aidosti tietää mitä heille tapahtuu. Myös Skeeterin "ystävät", valkoiset emännät, joista kirja kertoo ovat todella mielenkiintoisia. Osa heistä on yksinkertaisesti kauheita, mutta toiset aidosti välittävät apulaisistaa, mutta eivät vain halua ystäviensä tietävän siitä. Onhan tummaihoiset aivan eri kastia, ja heistähän voi tarttua vaikka jotain tauteja. Voin vain kuulla mielessäni naisten etelävaltioisen puhetavan ja nähdä heidän 60-luvun tyylille uskolliset korkeat kampauksensa.

Lempihenkilöni on kuitenkin Celia Foote, Minnyn työnantaja, josta olisin mieluusti lukenut lisääkin. Celia on Minnyn mukaan hullu, ja käyttäyykin niin. Celia on myös värisokea, joka on tuolle ajalle epätyypillinen luonteenpiirre naisessa, varsinkin yksinäisessä kotirouvassa, joka yrittää päästä piireihin. Celia ei ymmärrä miksi hän ja Minny eivät voi olla ystäviä. Hän ei myöskään ymmärrä, miksi kaupungin muut naiset eivät halua olla hänen ystäviään. Kun Minny yrittää saada hänet ymmärtäämään asioiden oikein laidan, nuori nainen ei vain suostu tajuamaan asioita, ja uskoo voivansa korjata kaiken. Ainut asia, mikä kirjassa jäi harmittamaan, on se, että Celian "hulluutta" ei oikein selitetä loppussa, vaan asia jää minusta jotenkin puolitiehen. 

Piiat on siis ehdottomasti mielestäni lukemisen arvoinen kirja. Romaani todella vie mennessään. En malta odottaa, että näen kirjasta tehdyn elokuvan. 

*****