maanantai 1. kesäkuuta 2009

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys


Okei, kirjan nimestä odotin jotain suht mielenkiintoista ja syvällistä kertomusta elämästä ja rakkaudesta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta.

Olemisen siteämätön keveys kertoo neljästä alunperin Prahassa asuvasta nuoresta aikuisesta, jotka onnisyuvat sotkeutumaan toistensa rakkauselämään oikein kunnolla. Kirjassa kerrotan vuorotellen jokaisen näkökulmasta samat tai eri asiat ja tapahtumat. Tomas on naistenmies, joka rakastuu hauraaseen ja herkkään tarjoilijaan, Terezaan. Vuosikymmeniä kestävä suhde/ aivioliitto on välillä vahvalla, mutta välillä heikolla pohjalla, kun Tomas jatkaa vielä avioiduttuaan satunnaisia naisseikkailujaan. Sabrina on yksi Tomasin villistä ja vapaista rakastajattarista, johon rakastuu myös geneveläinen keski-ikäinen tiedemies Franz. Nelikko muuttaa ja pohtii parisuhde ongelmiaan yhdessä ja erikseen monen vuosikymmenen ajan poliittisten muutosten tapahtuessa koko ajan heidän kotimaassaan.

Kirjan keskeisiä teemoja ovat politiikka, seksi ja rakkaus. Välillä kirjoittaja kirjoittaa pääjuonesta poikkeavia lukuja, joissa pohditaan asioiden filosofisia merkityksiä. Joskus on myös kokonaisia lukuja, joissa aloitetaan sanasta paska ja päädytään kirjoittamaan kommunismista.

Muutenkin Kunderan kirjoitustyyli on jotenkin oudon tuntuinen. Yhdessä luvussa oli lause, josta mielikuvakseni jäi, että kirjailija sanoo suoraa, että ei kannata edes kuvitella, että tämä on totta. Ja luvut joissa puhutaan kaksi sivua paskasta, eivät oikein mielestäni sovellu euroopan suurimman mestariteoksen valinta kriteereihin.

Kertomus pomppii ajasta, henkilöstä ja kertojasta toiseen jolloin minulle ainakin muodostui kirjan kokonaiskuvaksi erittäin sekava ja epäjohdonmukainen. Olemisen sietämätön keveys ei vain ole minun lajityyppini kirjallisuutta.

*

1 kommentti:

  1. Minusta paska-luku oli huikean hauskaa ajatusleikkiä, ja en sanoisi että filosofisemmat kappaleet eriää kirjasta. minusta sopivat oikein hyvin. Mutta itsekin pitää sanoa että ehkä hieman petyin, mainostettu kirjaa niin että odotin sitäjotain

    VastaaPoista

Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen