12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja

Nämä kirjat on taas näitä, mitkä olen lukenut ties kuinka moneen kertaan. Luulen, että kaikki tietää mistä nämä kertovat, mutta kerronpa silti lyhyesti.

Harry Potter on 11-vuotias, kun hän saa tietää itsestään uusia asioita: hän on velho ja hän on pienenä vauvana selvinnyt hengissä jostain sellaisesta, mistä kukaan muu ei ennen ole. Nimittäin mahtavan pimeyden velhon, lordi Voldemortin kuoleman kirouksesta.

Kaikki kirjat kertovat Harryn selviämisestä velhomaailman melkein kuuluisampana henkilönä ja Voldemortin vainon alla.

Harryn lisäksi kirjassa on kaksi muuta sivupäähenkilöä: Hermione Granger ja Ron Weasley, jotka ovat Harryn kanssa samassa tuvassa.

Näin ilmaistuna kirjat kuulostavat lähes tyhmiltä. Mutta J.K. rowlingin kirjoitustyyli (unohtamatta suomentajaa, joka on varmasti tehnyt hirveän työn) on hyvin mielenkiintoinen. 7 kirjan aikana kaikki henkilöt kasvavat. he kokevat rakkautta, vihaa, ystävyyttä. Vaikka Harry joutuu koko ajan taistelemaan Voldemorttia vastaan, hän kokee silti inhimillisiä tunteita, murrosiän ja ensimmäisen rakkautensakin.

Tarina ei siis ole pelkkää toimintaa ja mäiskettä, vaan siinä on sisältö, joka on varmasti suurin syy siihen, että Harry Pottereilla on niin suuri maine.

Ainoa, mikä lukiessa ärsytti, oli se, että aina uuden kirja alussa toistettiin vanhoja asioita. Ihan kuin joku lukisi toisen, kolmannen, neljännen tai muun myöhemmän osan ennen ensimmäistä.

Teemana kirjassa on rakkaus. Rakkaus pelasti Harryn kuolemalta ja rakkaus auttaa Harrya voittamaan Voldemortin. Rakkautta on kirjassa kaikkialla. Hahmojen välillä, jopa yllättäviäkin rakkaussuhteita.

Dumbledore on ehdottomasti tarinan mielenkiintoisin henkilö. Hän toimii Harryn ja hänen kumppaneidensa koulun, Tylypahkan rehtorina.

*****

55. Miguel Cervantes - Don Quijote

Sairaspäivää ja eilis-iltaista sähkokatkosta on kiittäminen siitä, että sain tämän kyseisen kirjan vihdoin ja viimein luettua. Ei kyllä mulla ole hirveästi sanottavaa tästä kirjasta. Jotenkin ei vaan jaksanut kiinnostaa, jotenkin siksi tässä meni näin kauan. Alussa kirja oli suht mielenkiintoinen kun kerrottiin Don Quijoten hulluuden alkamisesta ja tuulimyllyistä, mutta sitten kirja muuttui pitkäveteiseksi ja rupesi kyllästyttämään. Luin vielä lyhennetyn, nuorille suunntaun version, en voi edes kuvitella kuinka kauan olisi mennyt jos olisin lukenut alkuperäisen.

*

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

Mulla ei ole tästä kirjasta juuri mitään sanottavaa. Se alkoi mielenkiintoisesti, mutta loppua kohti odotin vain, että se loppuu.

Tarina kertoi Lean perheen tarinan. Perheen pää, Eero oli sekopää narsisti, joka kohteli muuta perhettä kuin kasaa p*skaa.

Ahdistavaa luettavaa.

**

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä

Veera väitti mulle, että tää kirja on ihan paska. Ei ollut mun mielestä. Se on omanlaisensa. Siinä onn sellaista tiettyä huumoria ja se on kirjoitettu niin, että lukijalle jää paljon tulkittavaa.

Kirja kertoo nuoren Matin kasvamisesta isoksi. Kirjassa kerrotaan Matin näkökulmasta asioita, jotka tekivät hänestä hänet.

Nauroin monta kertaa ääneen lukiessani tätä. Tarinaa voisi kuvailla sympaattiseksi ja huvittavan surkeaksi herkän pojan kasvutarinaksi.

****

62. Leon Uris - Exodus

No. Tunnelmat kirjan loppumisen jälkeen on sekavat. Pakko todeta, että kirja on kyllä yksi parhaista mitä olen lukenut, ja että se tosiaankin on ansainnut paikkansa listalla.

Leon Uris on julkaissut tämän kirjan vuonna 1958. Hän oli Amerikan juutalaisia ja värväytyi armeijaan Pearl Harbourin jälkeen. Tätä kirjaa varten hän teki tutkimustyötä kaksi vuotta Israelissa.

Kirjan nimi Exodus viittaa laivaan, jolla siirrettiin laittomasti juutalaisia Palestiinaan. Tämä laiva on ollut oikeasti ja ilmeisesti myös kaikki kirjassa kuvatut poliittiset ja sodalliset asiat.

Kirja kertoo siis pääpiirteittäin ja vähän syvällisemminkin juutalaisten kamppailusta saada luvattu maansa.

Tarina on melko pitkä, ja alku menee pitkälti lukijan opettamisessa, että miten juutalainen kulttuuri toimii ja mitkä ovat juutalaisten normeja. Siinä sivussa lukija myös tutustutetaan kirjan päähenkilöihin: Ari Ben Canaaniin ja hänen perheeseensä, Kitty Fremontiin, Doviin ja Kathyyn, juutalaisiin pakolaisiin.

Aivan selvästi kirjailijan tarkoitus on saada ihmiset juutalaisten "puolelle". Kirja voisi kiteyttää lauseeseen "Juutalaiset eivät tahdo kuin oman maansa". Vaikka kirja esitteleekin julmia asioita, niin kuin sotaa, holokaustia ja tunteiden kuolemista, on se kuitenkin kirjoitettu toivoa antavasti.

Kirja oli tavallaan aivan hirveä. Kun kuvattiin esimerkiksi Dov Laundaun elämää, niin melkein itku pääsi, se oli nii kamalaa lukea.

Kyllä ehdottomasti suosittelen kaikille, avasi silmiä ja oli hyvin kirjoitettu. Ei mikään normaali sotakirja.

*****