Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bill Bryson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bill Bryson. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. marraskuuta 2020

Bill Bryson - Lyhyt historia lähes kaikesta

 Siitä on jo muutama hetki, kun sain tämän tiiliskiven kuunneltua, mutta mun on pitänyt vähän reflektoida, jotta saan tästä tekstiä ulos. Kuuntelin tätä kirjaa usein kävellessäni ajotunneille. Ajokorttini on nyt kaksi kuukautta ja pari päivää vanha, joten se kertonee siitä, että tähän kirjaan meni aikaa. Teos on pitkä, mutta se vei aikaa ennenkaikkea sen takia, että se on todella tiivis ja täynnä tietoa. Monesti kuunteluissa piti pitää taukoja, jotta kerkesi hetken miettimään ja sisäistämään kaikkea sitä tietoa, jota kirja tarjoili.

Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta on nimensä mukaisesti lyhyt historia lähes kaikesta. Siis oikeasti. Kirjassa käydään läpi mm. fysiikan, kemian, biologian ja ihmisen historiaa. Isot yläkategoriat on pilkottu pienempiin, ja mielestäni mielenkiintoisimpia asioita kirjassa oli ehdottomasti säieteoria ja biologian eri osa-alueet. Kirja on kirjoitettu 2003, joten osittain tieto on varmastikin vanhentunutta. Toisaalta tämän pohjatla on hyvä lähteä päivittämään niitä tietoja, jotka todella kiinnostavat, onpahan ainakin hakusanoja, joilla hakea.

Kirjan esipuheessa Bryson kertoo lapsen aina janonneensa lisää tietoa ja turhautuneensa koulussa siihen, kun aina sanottiin, että "opitte tämän sitten myöhemmin" tai "tämä on liian syvällistä tietoa, jotta voisitte vielä ymmärtää sitä". Samaistun! Muistan koulussa, kun opettelimme murtolukuja ja niitä piti aina supistaa. Jossain kohtaa aloin supistamaan murtolukuja murtoluvuiksi, johon opettaja totesi, ettei niin saa tehdä. Hyväntahtoisesti toki, mutta ei hän koskaan oikein selittänyt, että miksi ei saa. Minusta se oli kauhean loogista, mutta se oli kiellettyä. 

Kirja on kirjoitettu paikoin humoristiseen sävyyn, ja esimerkiksi luusodat oli mielestäni todella huvittavasti kirjoitettu. Samalla, kun äijät on tehneet ihan valtavasti arkeologisia löytyjä, niin ne on suurinpiirtein hakanneet toisiaan lapioilla siellä kaivauksilla, koska kisa suurimmista löydöistä näiden arkeologi-äijien välillä on ollut niin kiivas. Ihmisten hölmöilystä kerrottiin myös hauskasti, kun pureuduttiin taksonomiaan. Musta on jotenkin todella ihanaa, että jengi tappelee siitä, onko joku eliö enemmän kasvi, kuin eläin. 

Tässä kirjassa ei juurikaan tosin sitä sellaista historiaa, jota koulussa opetettiin, vaan tämä kirja on enimmäkseen luonnontieteiden historiaa. Toki näitä aiheita käsiteltäessä on väkisinkin sivuttava historiallisia tapahtumia, mutta kuninkaat ja sodat öljystä eivät ole tässä kirjassa juurikaan esillä (joo, en oo koskaan ollut kouluhistorian ylin ystävä). 

Tämä kirja tuotti minulle paljon iloa ja oivalluksia, tekisi melkein mieli kuunnella tämä heti uudestaan.