22. Umberto Eco - Ruusun nimi

Tästä jäi nyt vähän paha maku suuhun. Ei välttämättä tämän kirjan itsensä takia, vaan sen takia, että se on ollut mulla nyt luettavana yli kaksi vuotta ja sinä aikana paljon on muuttunut. Lähinnä sisäisesti. Mun ajatusmaailma on muuttunut siitä "vittu tää on paskaa, tää kirjailija pitäisi ampua" -meiningistä johonkin. Kai sitä voisi kuvailla parhaiten niin, että olen tajunnut, etten tajua ja että se ei tee kirjasta tai kirjailijasta paskaa. Kasvaminen vituttaa. Kai siksi, että joutuu myöntämään, että ei tiennytkään tai osannutkaan ihan kaikkea.

Ja siitä päästään siihen varsinaiseen pahan maun syyhyn. Olin lukenut melkein koko kirjan, valittanut jokaiselle, joka jaksoi kuunnella, että miten paska kirja se on mm. siksi, että siinä on koko ajan latinankielisiä sitaatteja ilman suomennoksia, kunnes löysin kirjan lopusta suomennokset kaikille niille kirjan sitaateille. Kirja muutenkin oli täynnä ylipitkiä, kuvailevia lauseita, joista oli vaikea välillä saada kiinni. Sitä ei helpottanut se, että vähän väliä jotain asiaa perusteltiin tai siihen viitattiin latinankielisellä sitaatilla, jota en ymmärtänyt. Kuinka paljon minua vituttikaan, kun huomasin, että jos vain olisin keskittänyt energian valittamisen sijaan kirjan tutkimiseen, olisi se ehkä avautunut paremmin.

Kirjasta tuli minulle aikojen kuluessa sellainen iso paha musta kohta, johon en halunnut koskea tai edes ajatella sitä, koska tunsin itseni ihan paskaksi sitä lukiessa. Aina, kun yritin lukea kirjaa, huomasin jossain kohtaa lukeneeni monta sivua tajuamatta mitään tai tietämättä edes, että mitä kirjassa tapahtui. Koska teos oli päässäni jo aiheuttanut valtavan vastareaktion, en edes halunnut palata niihin sivuihin, ettei minulla menisi kirjan läpi kahlaamiseen yhtään sen enempää aikaa, kuin mitä siihen oli pakko laittaa. En edes halunnut lukea kirjaa, mutta koska se oli kesken, se oli pakko lukea ja taistella loppuun. Onneksi tein sen! Opin paljon omasta ajattelustani ja suhtautumisesta asioihin. Miten helppo onkaan päättää, että joku asia on paskaa ja sitten olla koskematta siihen asiaan enää. Totuus taitaa kuitenkin olla, että mikään asia ei absoluuttisesti ole paskaa tai ole olematta. Kaikessa on vähän paskaa ja riippuen siitä, että mistä suunnasta sitä katsoo, se paska voi olla piilossakin. Mutta itsehän sen lopulta kai jotenkin päättää, että miten asioita katsoo, haluaako nähdä vain sen paskan.

Ruusun nimi on ilmestynyt vuonna 1980. Ja mikä hämmästys olikaan se, että kirjan tapahtumat itseasiassa sijoittuvat vuoteen 1327. Umberto Eco on tehnyt valtaisan työn perehtyessään tuohon aikakauteen. Romaani on hyvin hyvin kuvaileva, melkein uskoisin, että Eco on tuota tehdessään oikeasti luonut tuon luostarin paperille ajatuskaavioina ja pohjapiirroksina (joka sekin itseasiassa löytyy kirjasta) ja ehkäpä hän on unissaankin asunut tuossa luostarissa. Näen melko selvästi sen, miksi kirja on listalla. Se on merkittävä teos.

Kirjassa on minun nähdäkseni monta teemaa, uskonnosta totuuteen ja ihmisyyden ytimeen asti. Juoni on melko perinteinen murhamysteeri, joka sijoittuu italialaiseen luostariin keskiajalla. Se tuo tiettyä jännitystä kirjaan, koska arvot, uskonto ja ylipäätään elämäntavat siellä ovat hyvin tarkasti säänneltyjä. On hierarkiaa ja arvojärjestystä, mystiikkaa, noituutta ja vaikka mitä sellaista, mikä on tämän päivän elämstä jo kadonnut. Ainakin Suomesta.

Mitä kirjasta jäi positiivisena mieleeni, oli se miten lempeän opettavaisesti kirjan päähenkilöt (munkki William Baskerville ja oppipoinkansa Adson) suhtautuivat toisiinsa. Se oli inspiroivaa ja ihanaa luettavaa. Koska minulta meni monia aukeamia aivan ohi aivojen ja tajunnan, luulen, että kun aika on oikea, minun tulee palata tämän kirjan pariin. Tämä on ehkä myös sisun kysymys. Olen aivan varma, että voin lukea tämän kirjan myös kunnolla ja ymmärtäen. Se vaatii keskittymistä ja sen opettelua, ei tätä kirjaa voi lukea ja samalla kuunnella musiikkia tai oikeastaan yhtään mitään. Tämä kirja pitää lukea. Sisäistää ja ymmärtää. Mitä olen kirjasta lukenut, niin se on täynnä viittauksia muihin teoksiin ja tapahtumiin ja vaikka mihin. Minulta meni kaikki aivan ohi.

Tälle kirjalle en tällä lukukokemuksella anna arvosanaa, se ei tuntuisi reilulta. Sen voin sanoa, että tämä on vaikealukuinen kirja, joka sisältää paljon kuvailua, pitkiä lauseita ja henkilöitä, joista on välillä vaikea pysyä kartalla.