Listan ulkopuolelta

Yritin vähän aikaa sitten aloittaa lukemaan Dostovjeskin Rikosta ja rangaistusta, mutta ei ollut oikein inspiraatiota lukea sitä ensimmäistä sivua pidempään, joten 100 kirjan lukeminen on vähän jäänyt. Sen sijaan olen ahminut yhdessä lomaviikossa monta muuta hyvää romaania, joista muutamasta ajattelin kirjoittaa tänne pari sanaa.

Jari Tervon Koljatti herätti kiinnostukseni ilmestymishetkellään sen saamalla mediahuomiolla. Silloin en kuitenkaan kirjaa lukenut kun ajattelin, että ei riitä ymmärrys tämän lajityypin kirjallisuudelle, luulin, että Koljatti olisi jotenkin vaikea. Nyt keväällä kuitenkin yksi kaveri suositteli tätä itse lukiessaan Koljattia, ja luin kuin luinkin teoksen. Koljatti on siis suomalaisesta yhteiskunnasta kertova poliittinen satiiri, jonka keskiössä on hyvin tutunoloinen Suomen pääministeri, joka aiheuttaa diplomaattisen skandaalin ja milloin mitäkin hämmenystä ulkomaita myöten. Koljatti oli paikoin todella hauska ja terävä ja kirvoitti monet naurut, mutta uskoisin, että muutaman vuoden päästä kirja aukeasisi minulle paremmin, sillä en tiedä paljon mitään politiikasta.

Koljatin jälkeen iskin kiinni kauan etsimääni Leena Lehtolaisen dekkariin. Lehtolainen on ehdottomasti yksi lempikirjailijostani, ja Maria Kallio -dekkarit ovat suosikkejani. Nyt olen lukenut kaikki Lehtolaisen kirjat moneen kertaan, uusinta lukuunottamatta. Väärän jäljillä on sinänsä erilainen, että edellisen kirjan tapahtumista on kulunut muutama vuosi ja päähenkilö on aivan eri elämän tilanteessa, sillä hän ei enää työskentele poliisina. Muutos on kirjan sisältöön ja sävyyn nähden huomattava ja kirjassa on raikas ote vanhaan hahmoon, en pidä Väärän jäljillä -dekkaria Lehtolaisen parhaimmistona. Myös kirjoitustyyli on romaanien välissä selvästikin muuttunut, jotenkin nykyaikaisempaan ja päivitettyyn tyyliin.

Jodi Picoultin Sisareni puolesta on kirja josta kiinnostuin elokuvan ilmestyttyä. Se kertoo Fitzgeraldin perheestä, jonka elämä pyörii leukemiaa sairastava Kate -tyttären ympärillä. Pikkusisko Anna on geneettisesti Katen kanssa yhteensopiva, joten verensiirrot ja leikkaukset ovat myös hänen jokapäiväistä elämäänsä. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut asemaansa isosiskon solupankkina, ennenkuin kolmentoista vuoden iässä, jolloin hän päättää haastaa vanhempansa oikeuteen. Tämä kirja on mielestäni aivan ihana ja luin sen 400 sivua melkeimpä yhdeltä istumalta. Kirja jaksaa yllättää ja itkettää ja haluaisin ehdottomasti nähdä myös elokuvan.


Prep- elämänkoulu on kirja, jonka olen lukenut myös muutaman kerran aiemmin. Curtis Sittenfieldin romaani kertoo mielestäni upeasti siitä epävarmuudesta, joka nuoria vaivaa heidän etsiessään paikkaansa maailmasta. Prep kertoo Lee Fioran neljästä opiskelu vuodesta Aultin eliitti sisäoppilaitoksessa, jossa rahasta ei puhuta, mutta on päivänselvää, että kaikilla sitä on. Stipendillä opiskelevan Leen energia menee pohdiskellessa osaako hän keskustella oikeista asioista ja käyttää oikeita vaatteita. Hän tutustuu ihmisiin, vieraantuu heistä, saa ystäviä ja etsii omaa paikkaansa Aultista ja myös koko maailmasta.