sunnuntai 6. joulukuuta 2009

98. Maria Jotuni - Huojuva talo


Huojuva talo kertoo kertoo päähenkilö Leasta ja tämän onnettomasta avioliitosta. Lean lapsuus oli onnellinen, vaikka isä olikin alkoholisti. Idealistinen nuori tyttö kuitenkin saa jättää itsenäisyyden haaveet taaksensa kun hurmaava Eero suostuttelee tämän avioon kanssaan. Pian Eero kuitenkin paljastuu itsekeskeiseksi, jolla ei ole minkäänlaista ongelmaa pahoinpidellä vaimoaan tai lapsiaan.

Huojuva talo valmistui jo vuonna 1935, mutta jostain syystä julkaistiin vasta Jotunin kuoleman jälkeen vuonna 1963. Kirjan päähenkilönä on itsenäinen Lea, joka edustaa hyvää ja pahiksena on narsistinen Eero, jolla on taipumuksia käydä vieraissa naisissa. Joidenkin tahojen mukaan tarina kuvastaisi Maria Jotunin omaa onnentonta avioliitto, ja olisi tämän takia julkaistu postuumisti.

Päällimäisenä ajatuksen kirjasta minulle jäi, että se oli liian pitkä. Jotenkin tuntuu, että välillä siellä oli paljon sellaista tarinan kannalta turhaa asiaa, jonka vuoksi juoni jäi hieman junnaamaan paikallaan, eikä mennyt selkeästi eteenpäin. Muuten kyllä ihan ok hyvä kirja. Aika mitäänsanomaton meikäläiselle.

2 kommenttia:

  1. Maria Jotuni osallistui "Huojuvalla talolla" kirjoituskilpailuun, mutta sanoi, että käsikirjoituksen saa julkaista vain, jos se voittaa kilpailun. Kirja tuli kuitenkin vasta toiseksi ja koska Jotuni ei antanut lupaa julkaista sitä elinaikanaan julkaistiin se vasta Jotunin kuoleman jälkeen.

    Kunnioitettava urakka sinulla muuten käynnissä tässä blogissasi! Tsemppiä!

    VastaaPoista

Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen