Mie olin aluksi aivan satavarma, että jipii, Kalevala on kyllä niin sivistävää lukemista, ettei se voi olla huono. Ja luinhan mie Helkavirsiäkin, ja tykkäsin siitä kovin, vaikka siinä oli runoja. Jokatapauksesssa Kalevalaa lukiessa en voinut välttyä "hohhoijjaa" -efektiltä.
Kalevalassa kaikki on kerrottu miljoonaan kertaan, eri sanoin. Tämä johtuu oletettavasti siitä, että se on siirtynyt suullisena perintönä, ja toisto on helpompi muistaa.
Kalevala kertoo tarinaa Pohjolan ja Kalevalan ihmisistä, jotka tappelevat paljon keskenään. Kummatkin tuntuvat jotenkin väheksyvän toista, mutta liekö kyse sitten kateudesta tai pelosta? Nimittäin yhdessä runossa Ilmarinen hakkee vaimoa Pohjolasta ja suostuu kaikkeen mitä Pohjan akka hällä teettää.
Kalevalassa henkilöt on kuvattu epärealistisen realisesti. Vaikka henkilöillä on yleensä jotain "erikoisvoimia" (esim. loistava laulutaito jolla siirretään tavaroita) niin silti henkilöt ovat kauhean inhimillisiä, tuntevat epämielekkäitä tuntemuksia ja myös toimivat typerästi.
Luin 17. painoksen, ja alkusanoissa luki jotain tyyliin "tämä on lopullinen versio ja parasta suomen kieltä", nauratti vähän, se on nimittäin ennen 1950 painettu. Kieli kirjassa oli värikästä, ja oli ihanaa lukea ja arvailla sanojen merkityksiä.
"Jäi yksin Kalervon impi
kera vatsan vaivaloisen"
kera vatsan vaivaloisen"
Lönnrot on tehnyt valtavan työn. Olen jotenkin iloinen siitä, että olen nyt lukenut taas yhden sivistävän teoksen.
Viimeisessä runossa minua häiritsi samankaltaisuus Raamatun kanssa. Siinä Marjatta, nuori neitsyt, tulee raskaaksi puolukasta, ja synnyttää pojan (sytyttääkö?). Väinämöinen ei hyväksy poikaa, vaan vaatii tapettavaksi, mutta kaksikuinen poika haukkuu Väinämöisen. Väinämöinen lähtee ja toteaa lähtiessään, että joskus häntä vielä tarvitaan. Mie nään tässä Lönnrotin vastalauseen sille, että Raamattu hävittää Suomen vanhan kulttuurin. Nähköön kuka mitä näkee, en varmaan ole oikeassa.
***½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen