lauantai 25. heinäkuuta 2009

12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja



Kaikkihan luultavasti tietävät mistä Harry Potterit kertovat. Poikavelhosta, jolla on elämää suurempi tehtävä, valittu jo ennen syntymäänsä. Seitsemän osainen kirjasarja seuraa Harryn kouluvuosia Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa, jonka aikana Harry ystävineen joutuu moneen hengenvaaralliseen taisteluun velhomaailman voimakkainta ja pahinta velhoa, Voldemorttia vastaan.

Harry Potterista on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmanlaajuinen ilmiö seitsemän kirjan ja kuuden tähän mennessä ilmestyneen elokuvan vuoksi. Ja oma tuomioni on tämä: selvästikin paras tähän astisista kirjoista sadan kirjan listalla! Olen tietenkin lukenut nämä kaikki moneen kertaan aiemminkin ja leffatkin katsonut. Potterit vetävät katsojan ja lukijan aivan toiseeen maailmaan, jonka haluaisi uskoa todeksi.







Kirjoista kaksi ensimmäistä on mielestäni huonoimmat: Salaisuuksien Kammio on kirjasarjan heikoin teos vaikkakin siinä on tärkeitä ja huomion arvoisia kohtia ja paljastuksia tulevia osia ja paljastuksia varten. Azkabanin vanki asettaa kirjasarjalla aivan uuden riman: henkilöt kehityyvät, asiat ja tapahtumat käyvät jollain tavalla todellisemmiksi ja henkilökohtaisemmiksi. Tarina saa syvempää ja tärkeämpää merkitystä kun Harryn menneisyys valottuu hieman edesmenneen isän ystävien muodossa.

Feeniksin Kilta taas on sarjan merkittävimpiä teoksia. Siinä paljastuu Harryn menneisyys ja julma kohtalo joka poikaa odottaa.
Puoliverinen prinssi on toinen henkilökohtaisista suosikeistani. Tässä kirjassa mukaan astuu 16 -vuotiaiden nuorten velhojen ja noitien hormonit ja rakkaus, joka tuo mielestäni koko sarjaa rutkasti eteenpäin ja hahmoja paljon maanläheisimmiksi.





Toinen suosikkini ja Potter -saagan viimeinen teos Kuoleman varjellukset, poikkeaakin sitten muista kirjoista aika paljonkin. Nyt tapahtumat eivät enää sijoitu Tylypahkaan, vaan Harry, Ron ja Hermione matkaavat ympäri maata suorittamassa Dumbledoren heille jättämää tehtävää. Kuoleman varjellukset on myös se romaani, jossa itkin kaikista eniten.

Harry Potterit ovat mielestäni sellaisia kirjoja, jotka tulevat nousemaan klassikkokirjoiksi ja pysymään kaikenikäisten suosiossa vielä kauan. Luulen myös, että tulen itse lukemaan nämä vielä moneen kymmeneen kertaan. Yksinkertaisesti loistavia.

*****

5 kommenttia:

  1. Hei, teillä on tosi mielenkiintoinen blogi ja mahtava urakka edessä. Seuraan toteutumista mielenkiinnolla :)

    VastaaPoista
  2. En voisi olla enempää samaa mieltä !!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos, toivottavasti jaksatte lukea ja kommentoida meidän pakinoita. :)

    VastaaPoista
  4. Ei varmaan ylläri et oon samaa mieltä lol :D <3

    VastaaPoista

Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen