Allen Carr - Stumppaa tähän

Olen kirjoittanut seuraavasti joulukuussa 2020: 

"Edellinen postaus tästä kirjasta alkoi mahtipontisesti sillä, että "hähää, minäpä en olekaan tupakoija". No. Tämä postaus voikin sitten alkaa sillä, että myönnän ja tulen kaapista ulos: olen taas tupakoija. Eksän kanssa seurustellessani oli helppoa pitäytyä pois röökistä. Hän poltti ihan helvetisti ja se kuului ja näkyi. Ei tehnyt mieli polttaa. Sitten me erottiin ja tupakointi poistui mun elämästä sen mukana. 

Kolmisen vuotta sitten olin työpaikassa, jossa tuli aivan helvetinmoinen selkkaus, huutoitkin, kun minulle huudettiin. Se oli kunnon farssi. Yksi työkavereista vei mut pihalle ja tarjosi röökiä, että rauhottuisin. Siitä se sitten lähti. En heti polttanut säännöllisesti, mutta viime vuotena määrät on kasvaneet ja olo huonontunut. 

Mulla on osteoporoosi, joten en todellakaan saisi polttaa. Ei se silti estä. Se vaan lisää sitä vaikeutta, koska on sellainen olo, että on ihan idiootti paska, kun polttaa, vaikka tietää, ettei todellakaan saa. 

 Tämä kirja oli helvetin vaikea kahlata läpi. Pääasiassa siksi, että pelkäsin, että joudun lopettamaan, jos kuuntelen tämän kirjan. Samalla myös toivoin, että viimeinkin löytäisin jonkun salaisen viisauden, jonka avulla saisin lopetettua. Kyllä tämä kirja sen tarjosi, tosin toisinaan jotenkin todella ärsyttävällä tavalla. Viime postauksessa tästä kirjasta puhuin ostos-tv:mäisyydestä, ja se on kyllä tosiaan helvetin rasittavaa tässä kirjassa. Toisaalta se toimii.  

Carr tarjoaa lopettamiseen yllättävää keinoa. Monet keinot nojaavat ihmisen syyllisyyden tunteeseen, häpeään ja itseinhoon. Koitetaan tarjota tupakoijille keuhkosyövän kuvia, jotta he lopettaisivat. Syyllistetään hajusta ja rahanmenosta. Jotenkin sitten ajatellaan, että näin sitä saadaan ihmiset lopettamaan. Tosiasiassa näillä keinoin syyllisyys kasvaa niin isoksi, että sitä jotenkin kokee ansaitsevansa keuhkosyövän ja kaiken pahan. Carr on myös täysin nikotiinikorvaustuotteita vastaan, sillä ne vain pitkittävät riippuvuutta. 

Carrin mukaan paras keino lopettaa on iloita lopettamisesta, vapaudesta ja siitä, että rahaa ei enää mene. Ei ole pakko lopettaa, kun haluaa  lopettaa. Carr myöskin painottaa sitä, että tupakointia ei pidä lopettaa liian ajoissa. Koko kirjan lukemisen ajan tulisi tupakoida. "

En tällöin tiennyt, miksi kirja ei toimi minulla. En saanut tämän avulla lopetettua. Miksi olen niin huono ihminen, että en voi lopettaa, vaikka minulle tarjotaan hopeatarjottimella savuttomuutta? En uskonut kirjaan, ja siihen tämä kirja vahvasti nojaa. Jos uskot, että tämä auttaa, niin se auttaa. Jos et, niin ei se auta, vaikka sitä sulle pakotettaisiin kolmekymmentä vuotta. 

Tässä kirjassa on hyvin luontaantyöntävä tapa iloita siitä, että kunhan saat lopetettua, voit sääliä kaikkia niitä, jotka edelleen tupakoivat. En minä halua kokea mitään ylemmyydentunnetta, se ei motivoi minua. 

Keväällä rintani tulehtui taas. Se tulehtui viime vuonna jo muutamia kertoja, ja voin kertoa, että se ei ole mikään kivuttomin juttu. Ja enpä ole ennen tiennyt, missä kaikkialla tissit on mukana (jännästi tulevat joka paikkaan, mihin minäkin menen). Se vaikutti elämääni paljon, ja lopulta aloin miettimään, että lieneekö rööki jatkuvien tulehdusten syynä. Pyysin lääkäriltä reseptilääkkeen tupakoinnin lopettamiseen, ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Kun kävin kirurgilla, joka tarkisti, että pitääkö rintaa (taas) leikata, hän sanoi, että hyvä, kun olen lopettanut tupakoinnin, sillä nämä rintatulehdukset tuppaavat kroonistumaan tupakoivilla naisilla. Se on mun motivaatio.

En usko, että ihminen voi lopettaa tupakointia ilman kunnon motivaatiota. Jollekin motivaation tuo raha, jollekin terveys. Toiselle se voi olla se ylemmyydentunto, kun kokee nyt olevansa parempi ihminen, kuin mitä ne ihmiset on, jotka edelleen tupakoivat. Ehkä se motivaatio sulle löytyy tästä kirjasta. Ei sitä tiiä. Jos haluat lopettaa, niin kokeile, etsi. Kyllä se löytyy. Jos ei muuten niin jonkun sairauden myötä. Tai sitten ei löydy. Sekin on ihan ok.

Mulla jäi lopulta se reseptilääkekuurikin kesken, mutta terveyden paranemisen myötä en aio enää altistaa itseäni sille riippuvuudelle. Rinnasta on hävinnyt se tulehduspatti, ekaa kertaa pariin vuoteen. Se on aika siistiä. Isoin motivaatio mulle on kuitenkin se, että hetken oltuani tupakoimatta pohdin, että miksi on niin kevyt olla. Tanssin spontaanisti ja muutenkin oli helppoa. Sitten huomasin, että olin tupakoidessani hokenut päässäni mantraa siitä, miten olen paska ja luuseri ja idiootti, kun tupakoin. "pitäisi lopettaa, pitäisi lopettaa, pitäisi lopettaa". Se oli jo niin automatisoitunut ajatuskehä, että en enää huomannut sitä. Sen vain tunsi. Ja kun se viimein loppui, sen keveys oli uskomatonta.

Vaikka tupakoit, et ole idiootti tai tyhmä. 

Toistan.

Vaikka tupakoit, et ole idiootti tai tyhmä.