Paulo Coelho - Alkemisti

 Meidän piti miehen kanssa ottaa tauko siitä toisesta Pohjantähden osasta. Se kirja käy todella raskaaksi, kun niihin hahmoihin kiintyy ja sitten tapahtuu kaikkea. Etsittiin jotain tosi kevyttä siihen vastapainoksi, ja päädyimme Alkemistiin. Onhan se klassikko ja vieläpä melko lyhyt kirja. 

Alkemisti kertoo pojasta, joka näkee unen. Unessa hän näkee aarteen ja kun uni toistuu, poika toteaa, että hänen on pakko mennä unen osoittamaan paikkaan. Siitä alkaa matka, joka on täynnä yllätyksiä ja oppimista. 

Alkemisti on aika korkealentoinen kirja, siinä puhutaan paljon mystisistä asioista ja maailman kielestä, jonka jotenkin ehkä tulkitsisin intuitioksi. Tosin mun tulkinta johtuu tosi paljon mun omasta elämäntilanteesta kirjan lukuhetkellä. Tarina on tosiaan kirjoitettu niin, että halutessaan sitä voi paljon tulkita ja pyöritellä. Siinä puhutaan paljon merkeistä ja myös etsitään ja löydetään niitä. Kyllä sitä väkisinkin alkaa itsekin etsimään kirjailijan jättämiä merkkejä. 

Toisaalta kirjan sanoma, pidä unelmistasi kiinni, oli todella ahdistava. Eräs yö käytin pari tuntia googlettamalla ja pohtimalla, että mistä edes tiedän mikä on unelmani. Enhän mä unelmoi, pitäiskö mun? Mistä mä jään paitsi, jos unelmointi ja haaveilu on niin tärkeää, ja minä en sitä tee? ET-lehden haaveohje oli oikeastaan ihan hyvä ja sain jotenkin kiinni unelmistani. Toisaalta tajusin myös, että olin monta haavettani haudannut ja luovuttanut niiden suhteen. Sattuipa vielä sopivasti niin, että joitain unelmia oli toteutumassa juurikin kirjan ollessa kesken, enkä olisi ehkä tajunnut unelmieni toteutuneen, jos en tietoisesti olisi pohtinut omia unelmiani juuri silloin. 

Muistan jotenkin hämärästi sen mielentilan, miten Veeran kanssa puhuimme 100 kirjan -listalla olevasta Coelhon kirjasta Piedrajoen rannalla istuin ja itkin (mulla on tossa postauksessa toi kirjan nimikin väärin, voi hohhoijjaa). En muista sitä kirjaa yhtään. Muistan, että siitä tuli ällöttävä olo. Luulen, mutta en ole varma, että olisimme naureskelleet Alkemistille samoin, jos se olisi ollut Piedrajoen tilalla. Omalta osaltani voin vain todeta, että jos ei elämässään ole tottunut positiivisiin tunteisiin, niin kaikki positiivinen ja herkkä tuntuu valehtelulta. 11 vuotta sitten en uskonut rakkauteen, iloon tai vilpittömyyteen. Koska en itse kokenut niitä tunteita, luulin, että on joku salaliitto, jos joku väittää tunteitaan edellämainituiksi. Oli helpompi uskoa, että niitä tunteita feikataan ja esitetään, jotta niillä saisi muista ihmisistä jotain hyötyä. Se on todella surullinen ajatusmaailma, mutta todellinen. 

Tykkäsin Alkemistista paljon. Se haastoi minua ajattelemaan,
uskomaan ja nimeämään unelmani. Tämä oli ihan todella hyödyllinen kirja, joka muistutti minua siitä, että osaan unelmoida, olen unelmoinut ja että olen myös menossa siihen suuntaan, jossa unelmani käyvät toteen.