lauantai 4. heinäkuuta 2020

13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

Nyt on kyllä taattua 100 kirjaa laatua! Vaikka tän listan kanssa on kiukuteltu, itketty ja hammasta purren luettu kirjoja loppuun, niin on tältä listalta löytynyt myös paljon semmoisia kirjoja, joiden jälkeen on voinut todeta maailmankuvan taas laajenneen. Tää on ehdottomasti yksi niistä. Itse asiassa tässä kirjassa jo alku oli sellainen, että melkein teki mieli itkeä ilosta, koska tuntui siltä, että nyt on löytynyt taas jotain uutta ja jännittävää. Ihanaa ja hirveää, asioita joita saa pohtia. Maaginen realismi taitaa olla mulle ihan uus tuttavuus, ainakin noin terminä.

Joku vois kuvitella, että kun on kirjabloggaillut yli kymmenen vuotta (vaikkakin epäsäännöllisesti) niin tietäisi jotain perusasioita klassikkoteoksista. No näin ei ole. Kirjan alussa ihmettelin, että miten Espanjassa voi olla intiaaneja, eikö ne olleet Amerikassa. Googlettelin asiaa ja sitten oli pakko kysyä ystävältä (onneksi on tämmöisiä muita kirjaihmisiä lähipiirissä <3), että siis mikä homma tää on, niin hän sitten kertoi mulle kirjan sijoittuvan Kolumbiaan, ei suinkaan Espanjaan. Voi facepalm. Mä yleensä luen kirjan taustoista vasta, kun olen lukenut sen kirjan tai siinä tulee vastaan jotain kummallista, johon haluan selityksen.

Sadan vuoden yksinäisyys on teos, joka kertoo Ursulasta ja Jose Arcadio Buendiasta jotka lähtevät kotikylästään paetaakseen menneisyyden haamuja ja päätyvät sitten perustamaan Macondon kylän. Kirjassa käydään läpi monen sukupolven vaiheet ja elämä ja yhtenä kantavista teemoista on se, miten kaikki tapahtumat toistuvat uudestaan ja uudestaan, ihmiset vain vaihtuvat. Tyypit nimeää lapsensa omilla ja vanhempiensa nimillä, ja kyllä sitä menee ihan sekaisin, että kuka näistä Joseista tää on ja moneshan Aureliano tässä nyt sitten taas seikkailee. Se ei haittaa, sillä se sopii tähän "kaikki toistuu" -teemaan loistavasti. Usein tuli ajateltua, että "aivan aivan, eikös se edellinenkin Arcadio tehnyt jotain tällaista vai onkohan tää nyt vielä se sama". Jotkut henkilöt elivät 150-vuotiaiksi ja kerkesivät elää rinnan vaikka kuinka paljon nuorempien sukupolvien kanssa. Kun kaikki oli muutenkin aika maagista, niin sitä ei edes tehnyt mieli kyseenalaistaa. Toisin kuin niitä intiaaneja Espanjassa.

Maaginen realismi on kyllä mielenkiintoista. Miten Márquez onkin osannut kirjoittaa juuri tietyt maagiset tapahtumat niin, että niitä ei edes kyseenalaista ja ne sopivat tähän maailmaan? Esimerkiksi yhdessä kohtaa ikkunan ohi lentää lentävä matto. Ja se vain menee niin, eikä sitä tule yhtään pohtineeksi, että "voiko noin muka käydä". Niin vain käy, piste. Toteava kirjoitustyyli on jotenkin lohdullista ja maanläheistä. Se luo kirjaan erikoisen tunnelman, mitä monet kirjasta kirjoittaneetkin ovat kuvanneet. Tätä oli mukava kuunnella työmatkoilla, tämä veti jalat maahan kaikella maagisuudella ja toteavuudellaan.

Syvemmällä tasolla tässä kirjassa käsitellään kuolemaa aika paljon. En tiedä onko se kulttuurihomma vai Márquezhomma, mutta kuolema maanläheistetään ja perustellaan tässä kirjassa hyvin. Kaikilla on aikansa, kaikilla on paikkansa. Kuolema kuuluu elämän kiertokulkuun ja se on jämpti. Se ei silti tarkoita, etteikö kuolemaa kunnioitettaisi. Suruajat ovat pitkiä ja hiljaisia, mutta niin sen kuuluu mennäkin. Eikä kuolema tarkoita sitä, että henkilö poistuisi elämästä kokonaan. Hän saattaa haamuna tulla kertomaan, että mitä nyt kannattaisi tehdä, tai mikä kohtalo sinua odottaa.

Kirjassa on paljon seksiä. Siis todella paljon. Milloin joku hyppää baarin pöydälle esittelemään jättikaluaan ja milloin taas köyritään viikkoja ympäri taloa niin, että kaikki huonekalut menevät paskaksi. Seksi on kuvattu hyvin visuaalisesti, mutta silti vähän kiertoteitse. Tavallaan tässä kirjassa on paljon samaa, kuin Täällä Pohjantähden alla - tai Eedenistä Itään -kirjoissa, mutta tällaista seksillä mässäilyä ei kyllä näistä edellä mainituista löydä.

Insesti on vahvasti läsnä Buendiojen perheessä. Ei se sillä tavalla hyväksyttyä ole, koko ajan pelätään, että lapsia syntyy siansaparon kanssa, mutta jokin siinä kielletyssä hedelmässä vetää puoleensa tämän suvun ihmisiä. Yleensä tätä perustellaan himoilla. Raiskausta on kirjassa myös paljon ja se vähän häiritsi minua, se oli liian normaalia ja usein raiskaus johti naisen himojen heräämiseen tätä raiskaajansa kohtaan. Se ei ole maagista, eikä realismia, joten se vähän välillä rikkoi sitä lukukokemusta. Ehkä myös siksi, että aihe on ollut tapetilla ja minua kauhistuttaa, että jotkut ihmiset ajattelevat naisen kieltäytymisen seksistä olevankin joku salainen lupaus.

Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea, tässä on niin monta tasoa, että niitä ei mitenkään voi kaikkia eritellä tällaiseen blogitekstiin. Kuten monen muunkin kirjan kohdalla, niin pakko sanoa tästäkin, että tämä pitänee lukea uudestaan saadakseen tästä vielä enemmän irti. Kirjassa oli sotaa ja kapitalismia, mutta en kerennyt oikein edes käsittelemään niitä, kun tuo kuolema vei iso osan mun huomiosta.

****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen