Tämä taitaa kyllä olla näistä sadasta kirjasta ensimmäinen humoristinen. Jaroslav Hasekin romaani kertooo sotamies Svejkistä, suulaasta, joko todella tyhmästä tai todella viisaasta miehestä, ja hänen seikkailuistaan ensimmäisen maailmansodan aikana.
Kirjassa itsessään ei juurikaan sodita, vaan kirja kertoo pikemminkin siitä, kuinka Svejk yrittää päästä rintamalle (onhan se oikea sana?), mutta onnistuu koko ajan toilailailemaan niin, että ei ainakaan ensimmäisen neljän osan aikana sinne päässyt.
Tästä romaanistahan piti ensin tulla kuusiosainen, mutta valitettavasti Jaroslav Hasek kuoli ilmeisesti neljännen osan jälkeen. Tämän takia loppu on aika... Keskeneräinen. Kirja loppuu töks.
Yhdessä vaiheessa kesken lukemisen minulle tuli mieleen, että tämä romaanihan on vähän niin kuin Itävaltalaisten Tuntematon sotilas. Mutta ei. Kertomus sotamies Svejkistä on pikemminkin kertomus siitä, miten sota vaikutti tavallisiin ihmisiin, joilla oli ammatti, mutta jotka joutuivat yhtäkkiä lähtemään sotaan. Kirjassa myöskin käsitellään sitä, että miten turhantarkkoja, byrokraattisia ja tiukkoja sodassa saatettiin olla.
Ennen kaikkea Jaroslav Hasek on myöskin kirjallaan tahtonut sanoa, että ei kannata aina olla niin vakava. Kirjassa on hyvin monta tiukkaa ja itsevarmaa johtajaa (en ihan oikeasti vieläkään osaa luutnantteja ja upseereja), jotka vie sotamiehen puhutteluun jo melkein pelkästään siitä, että hän istuu vessassa liian kauan.
Tässä vielä pätkä kirjasta:
- Mikä tämä on? luutnantti Dub ärjäisi nostaessaan maasta katkaistun kananpään.
- Se on, ilmoitan nöyrimmästi, Svejk vastasi, - mustan leghorn-kanan pää. Ne ovat, herra luutnantti, varsin hyviä munijoita. Yksi kana munii jopa 260 munaa vuodessa. Suvaitkaa, olkaa hyvä, vilkaista miten runsas munasarja sillä oli.
Svejk roikotti kanan suolia ja muita sisälmyksiä luutnantti Dubin nenän edessä.
Dub sylkäisi, lähti ja palasi hetken kuluttua:
- Kenelle sitä kanaa laitetaan?
- Meille, ilmoitan nöyrimmästi, herra luutnantti. Katsokaapa miten rasvainen se on.
Luutnantti Dub lähti mutisten:
- Filippoin luona tavataan.
- Mitä se sanoi? Jurajda kysyi Svejkiltä.
- No sovittiin tapaamisesta jonkun Filipin luona. Nämä hienot herrat ovat tavallisesti homoja.
Sotamies Svejk oli siis, niin kuin sanottu, joko hyvin tyhmä tai viisas. Eli se joko esitti typerää tai sitten se oli. Svejkin sanat alkoivat yleensä sanoilla: "Siitä tuleekin mieleeni eräs..." tai "Tämä muistuttaa hyvin paljon..." ja sitten seurasi aina pitkä tarina jostain, minkä hän oli muka nähnyt, kuullut tai kokenut. Se oli jopa melko viihdyttävää, tarinat olivat niin hauskoja.
Kannattaa ehdottomasti lukea.
***½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen