keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Ilkka Remes - Ruttokellot

Mistä lie kirjahyllyyni aikoinaan päätynyt tämä? Ehkä isin varastoista..? Enikeis, mie oon diggaillu Remestä aina, kun oon sitä lukenut. Tällä hetkellä hyllystä löytyy 6/12, Nimessä ja veressä ja Ruttokellot. Remeksiä keräilen pokkareina.

Ruttokellojen lukeminen oli pitkähkö prosessi. Unohdin välillä, että luin kirjaa, ja se jäi hyllyn reunalle odottamaan, että joku sen taas avaa. Kyse ei ollut siitä, etteikö kirja olisi ollut hyvä. Kyse oli puhtaasta laiskuudesta. Mie olen alkanut lipsumaan lukemisesta. Istun mielummin koneella tekemättä mitään järkevää (=pelaamassa pasianssia tai katsomassa amerikkalaisia youtube-kanavia), kuin makaamassa sängyssä ja lukemassa. Miulla tosin on tässä kämpässä vähän sellainen ongelma, ettei ole sohvaa tai mitään pehmeää löhötuolia. Ne kuin olisivat parhaita paikkoja lukea, ei niska tulisi kipeäksi. Pöydän ääressä en ole koskaan osannut lukea, eikä tässä edes mahtuisi. Meneepäs offtopiciksi.

No kuitenkin. Ruttokellot on taattua Remeslaatua. Minuun kirja vetosi eniten sen takia, että siinä oli bioaseita. Biologia on yksi lempiaineistani ja minulle saa suositella kirjoja, joissa on bioaseita tai jotain jänniä evoluutiojuttuja tai geenimuuntelua...! En nyt näköjään pysy yhtään aiheessa, mutta menkööt.

Tässä kirjassa venäläiset pahat miehet päättävät vähän tunkeutua mukaan Suomen politiikan rakenteisiin ja päästä sitä kautta epäsuorasti vaikuttamaan päätöksiin. Tämähän onnistuu helposti, sillä Suomen eräs presidenttiehdokkaista on ollut aikaisemmin yhteistyössä venäläisten kanssa ja sillähän häntä on helppo kiristää. Venäläisillä on monta rautaa tulessa ja alussa ei edes tullut tajuttua sitä, että mitä kaikkea ne teki. Remeshän kirjoitttaa monesta eri näkökulmasta ja monesta tapahtumasta samaan aikaan ja sitten lopussa ne aina nivoutuu jotenkin yhteen. Tuolle on varmaan olemassa joku hieno termi, jota nyt en muista/tiedä.

Tässäkin Remeksen kirjassa seikkailee Johanna Vahtera, poliisipsykologi. Hän oli tässä kirjassa jotenkin erilainen kuin aikaisemmissa lukemissani. Hän oli epävarma, hän oli masentunut ja jotenkin tuli sellainen fiilis, että apua, nyt se jotenkin mokaa koko jutun ja Suomi kuolee ja venäläiset pahat miehet voittaa...

Mie puhun tästä nyt tosi huonosti, koskaa valitettavasti siitä on jo vähän aikaa, kun tämän kirjan luin. Nyt onneksi tässä eräs yö taas tartuin uuteen kirjaan, toivottavasti saan sen piakkoin luettua.

Kiitos paljon kommenteistanne! Asiallista kritiikkiä otetaan mielellään vastaan, ja on äärimmäisen nautittavaa, kun itsekin otatte tämän projektin työn alle (on nimittäin huomattavan paljon vaikeampaa, kuin aluksi kuviteltiin).

2 kommenttia:

Salka kirjoitti...

Tuli mieleen että mahdatko olla lukenut Margaret Atwoodin "Herran tarhurit" ja "Oryx ja Crake", joista jälkimmäinen on ajallisesti se ensimmäinen. Olipa hankalasti ilmaistu, sori:)Nämä molemmat kirjat käsittelevat aihepiiriä josta kerroit olevasi kiinnostunut. Itse nautin aina hyvästä dystopiakuvaukssta ja se aspekti täyttyy kyllä näissä molemmissa sen lisäksi että ovat muutenkin sujuvia ja viihdyttäviä ekoromaaneja.

Ida kirjoitti...

Kiitos suositteluista, laitanpa nimet muistiin! Eikä tuo nyt niin vaikeasti ole ilmaistu (jos vertaa vaikka venäläisiin romaaneihin, joita kohtaan mulla ei ole minkäänlaisia kaunoja ;) ).