Listan ulkopuolelta: Tuomas Kyrö - Kunkku

Kunkku on ehkä Tuomas Kyrön paras kirja. Se on selvää heti alusta. Kyrö on kirjoittanut Suomen, ja oikeastaan koko maailman historian uusiksi tekemällä Suomesta monarkian ja vieläpä onnistuneen sellaisen. Kyrön kehittämässä todellisuudessa Suomi on taloudellisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti maailman vahvimpia maita, tennis on kaikkien rakastama kansallislaji, naapurimaat Ruotsi ja Neuvostoliitto ovat vähän kaikessa epäonnistuneita rähmäkäpälöitä, joita Suomi yrittää aina vähän avittaa nousemaan mudasta. Työttömiä on vain 7 kpl, kansantalous kukoistaa ja viina ei maistu. Tätä iloista ja ei-masentunutta kansaa johtaa Penttisen kuningasperhe, jonka keskiössä on Kunkku, jonka elämä Suomen kruunuprinssinä ja myöhemmin kuninkaana päälle 500 sivuisessa kirjassa käydää läpi aina syntymästä eläke-ikään asti. Mutta Kunkku on myös toisessa elämässä Pena, elektroniikkaliikkeen varastotyöntekijä, joka yrittää saada perheensä kasaan. 

Kunkku-romaanin kirjoittamiseen on luultavasti mennyt niin järjetön määrä taustatyötä ja ennenkaikkea mielikuvitusta, etten pysty edes käsittämään. Hieman historiasta itse tietävänä huomasin kuinka hauskasti historian tapahtumat ja pienet käänteet on muutettu Suomelle postiviisiksi ja muille maille huonoksi, ja muutenkin pistetty päälaelleen. Myös historian merkkihenkilöitä vilahtelee joko omilla nimillään tai asemillaan tai vähän muunneltuina: Kunkun lempiamerikkalainen on John F. Kennedy, ja Penan kanssa elektroniliikkaliikkeen varastolla työskentelevät Lipponen ja Ahti Martti. Myös hienovaraiset ja ei-niin-hienovaraiset yhteydet Suomen fiktiivisen kuningasperheen ja Ruotsin oikean kuningasperheen välillä ovat hauskoja lisäyksiä. Kaikki nämä pienet ja isot jutut ja muutokset tekevät kirjasta ERITTÄIN hauskan. Ei räkä poskella naurettavan -hauskan, mutta hiljaa itsekseen nurkassa hihittävän -hauska. Kyllä silläkin sisarukset saa kysymään, että mikä sua taas vaivaa? 

*****

LU: Seppo Turunen - Valloittavat lajit

Valloittavat lajit on tietokirja vieraslajeista maassamme ja sen rajojen ulkopuolella. Se on
yllättävänkin ajankohtainen pohtiessaan sitä, mitä vieraslajeja meidän tulisi suvaita ja miksi? Onko kaikki lajit samanarvoisia ja uhkaavatko jotkin lajit todellakin meidän omien lajiemme rikkautta?

Tämä ei ole perinteinen tietokirja siinä mielessä, että tästä puuttuu se kaavoihin kangistunut professorimainen kirjoitustyyli. Tietokirja on kirjoitettu rakkaudesta luontoon ja sen tutkimiseen ja se paistaa kirjoitustyylistä läpi. Eikä ollenkaan huonolla tavalla. Nautin erityisen paljon lopussa olevasta puutarhakuvauksesta. Siihen oli helppo eläytyä.

Vaikka en ole enää vuosiin muistanut bongata ja opetella kasveja järjestelmällisesti, pystyin silti lukemaan kirjaa ja nimiä tuntematta pysymään mukana siinä, mistä milloinkin puhuttiin. Tämän mahdollistivat useat havainnollistavat ja selkeät kuvat.

Jännittävintä tässä kirjassa oli se, että en ole ikinä ennen tajunnut sian olevan vieraslaji ja vieläpä melko harmillinenkin sellainen. Vieraslajien määrä myös yllätti.

Tätä kirjaa suosittelen erityisesti ihmisille, joilla on oma puutarha. Kirjan loppupuolella Turunen (tekisi kirjan tuttavallisen kirjoitustyylin takia mieli sanoa Seppo) kertoo ja esittelee erilaisia kasveja, joita kannattaa puutarhaansa hankkia. Toki myös kaikkien luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kiinnostuneiden kannattaa tätä vilaista!

Ps. Kohta ois tulossa tekstiä kirjasta joka löytyy sadan kirjan listalta! Stay tuned!

-Ida


Arvostelukappale

LU: Sanna Wikström, Meri Mort - Viisaat ystäväni

Kun näin mainostekstin tästä kirjasta, en malttanut vastustaa kiusausta pyytää tätä arvosteltavaksi. Näin jälkeen päin ajatellen olisi ehkä pitänyt lukea se teksti kunnolla. Minä kiinnitin huomiota vain sanoihin "aikuisten värityskirja" ja laitoin meiliä samantien. Kirjan saapuessa olikin sitten pettymys. Ei se ollutkaan värityskirja niinkuin minä odotin, vaan ystäväkirja, jossa on väritettäviä sivuja 25%.

Pettymys kuitenkin vaihtui ahaa-elämykseksi siinä kohtaa, kun vein kirjan työkokeiluni päättäjäisiin. Porukka huuteli vuoroaan kirjoittaa sinne, ja tietysti sitten ikähaarukan ollessa 19-25, halusi joku vähän trollatakin. Musta se on okei, sitä on kiva katsoa parin vuoden päästä ja muistaa nuo tyypit ja tuo ilta. Vaikka tässä on muutamia todella huonoja vitsejä, ne sopii kirjoittajiensa suuhun tai kynään todella hyvin.

Tässä kirjassa on hirveästi sitä jotakin, mihin tykästyin. En ensin ajatellut, että tämä voisi viihdyttää minunikäisiäni, joilla ei niin hirveästi ole elämänkokemusta. Mutta niin vaan tuli tältäkin sukupolvlta jo fiksuja elämänohjeita. Tosin nekin on kuultu vanhemmilta. Mutta nyt on kiistattomasti (:D) todistettu se, että kyllä se nuoriso kuuntelee.

Suosittelen todellakin sitä, että laittaa tuttujaan kirjoittamaan jotain tämmöistä. Se avaa ihmisiä aika hyvin, plus että tästä saa aikaan loistavia keskusteluja.

Tykkäsin! ****

LU: Henry Aho - Karvat pesuvadissa

Henry Aho oli minulle nimenä ihan uusi tuttavuus, kun törmäsin tähän kirjaan. Tämä setä on Pohjanmaalta kotoisin oleva herra. Hänen sivujaan vilkaistessa huomaa, että tämä jätkä ei ole mikään huumorintajuton pönöttäjä, vaan rääväsuinen huumorimies. Toki tämän päätelmän voi tehdä jo kirjan nimestä, kannesta ja sisällöstä. Kun kirjan on saanut luettua, on henkilökuva vähintäänkin mielenkiintoinen.

Kirja kertoo Pekasta, jonka epäonnistunut autokauppiaan ura ajaa hänet yrittämään jotain muuta. Eli tietenkin strippibaarin pitoa horonkylällä. Bisnesten kasvaessa hän perustaa jos jonkinlaista yritystä ja niinpä sitten käykin, että puuhat lähtevät häilymään laillisuuden rajoille.

Tämä kirja on kategorisoitu huumoridekkariksi, ja sitä tämä eittämättä onkin. Kirjan alkupuolella mietin, että missä se dekkariosuus alkaa, mutta loppupuolella jännitin niin kovasti, että mietin että tämän voisi melkein laittaa kategoriaan jännitys. Mikään muu ei ole ikinä yhtä kuumottavaa ja jännittävää, kuin kasa toheloita suorittamassa tärkeää operaatiota.

Tässä kirjassa ei tunneta mitään siveellisyyden rajoja. Kuvailu on raisua ja suoraa, sanoisin että miesmäistä, jos en sillä saisi kaikkia maailman feministejä kimppuni. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka kaipaavat piristystä, joiden huumorintaju on erittäin laaja ja ennen kaikkea miehille. Odotan innolla törmääväni Ahon kirjoihin jatkossakin.

****

Ps. Päivitin tuon omaa nimeäni kantavan välilehden ja lisäsin noita yhteystietoja tuohon sivupalkkiin. 

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

Tämä on yksi niistä kirjoista, jonka olin lukenut (koulua varten), ennen kuin aloitimme tämän blogin ja listan läpikäymisen. Muistaakseni pidin tästä ekalla kerralla. Toisella kerralla rakastuin tähän.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Allusta, joka joutuu kesäksi maalle auttelemaan sukulaisiaan heinätöissä. Maalla on tietysti the tyttö ja sehän sitten tuokin aika paljon säpinää Allun kesään.

En voi käsittää, miten Härkönen on päässyt näin hyvin tuon ikäisen pojan päähän. Voi kun olisin itsekin ymmärtänyt poikia 17-vuotiaana noin hyvin. Olisi säästytty monelta harmilta. Härkösen teksti on niin sujuvaa ja todentuntuista, että ahmin tämän kirjan yhdessä yössä. Ja tietysti tämäkin kirja toi kyyneleet parissa kohtaa silmiin. Se on kyllä aika hyvä merkki yleensä. Paitsi jos ne kyyneleet johtuu siitä, että kirja on niin paska. Ja tämän kirjan kohdalla ei ollut sitä pelkoa.

Musta on hyvä, että tämä kirja jouduttiin lukemaan yläasteella. Minusta niin voisi olla jatkossakin, tämä antaa aika hyvin perspektiiviä, ja jotenkin voin kuvitella, että monet nuoret voivat samaistua tähän.

Jäin kyllä kaipaamaan jatkoa tälle. Toisaalta hyvä kirjailija osaa lopettaa ajoissa.

Tsekatkaa Veeran kirjoittama arvostelu tästä kirjasta TÄÄLTÄ.