LU: Joan Winer Brown - Koira nimeltä Simon

Naapuri käski mun lukea tämän kirjan ja minähän tein työtä käskettyä. En ollut koskaan ennen kuullutkaan koko kirjasta, mutta saatesanat naapurilta olivat jotain siihen suuntaan, että odotin itkeväni alusta loppuun.

Koira nimeltä Simon -kirja kertoo pointterista, jonka nimi yllättäen on Simon. Simon on tullut omistajaperheeseen puolivahingossa ja muuttanut koko perheen ajatusmaailmaa. Simon on rohkea ja urhea koira, jolla on tärkeitä tehtäviä, kuten pesulassa käynti.

Vaan niinkuin joka koira, vanhenee Simonkin. Ja vanhuus tuo mukanaan vaivoja.

Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisella tavalla koiran näkökulmasta. Tosin minusta kirja on enemmän ehkä kuitenkin kuvaus ihmiselämästä. Siitä, miten kaikilla on omasta mielestään joku tehtävä ja miten ajatusmaailma muuttuu, jos elämäntilanne muuttuu rajusti.

En itkenyt alusta loppuun, mutta viimeisillä sivuillla niin, että tyynykin kastui. Musta tuntuu, että luen tän vielä toisen kerran, että pääsen ineen.

Ps. pääkaupunkiseutulaiset, tsekatkaa HelMet-kirjastojen kesäkisa, kirjabingo.

Pps. Tässä mun elämän sankari, Sisu-poika.

Ihanaa alkavaa kesää, terkuin Ida

LU: Tomi Astikainen - Miten elää ilman rahaa

arvostelukappale

Kylläpä vaan olisi elämä helppoa, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa. Vai olisiko? Tässä kirjassa Tomi Astikainen kertoo kokemuksistaan neljältä vuodelta, jotka hän eli täysin ilman rahaa.

Astikainen kertoo niin matkustamisesta, syömisestä, asumisesta kuin myöskin ihmissuhteista ilman rahaa. Samalla hän tarjoilee vinkkejä rahattomaan tai rahattomampaan elämään.

Mun odotukset tälle kirjalle olivat tosi korkealla. Oon kärsinyt tän koko alkuvuoden rahapulasta, ja toivoin että tämä auttaa. Ja auttoikin.

Vinkit ovat tosiaan jaoteltu maistiaisiin, matkaeväisiin ja mahan täydeltä -kategorioihin. Eli vaikka ei aio kokonaan rahattomaan elämään ryhtyä, niin tämä kirja antaa silti hyviä vinkkejä siihen, miten rahankäyttöä voi vähentää.

Kirja on kirjoitettu hyvin ja jaettu selkeisiin osioihin. Kirjassa on tehty paljon taustatutkimusta myös sen lisäksi, että rahatonta elämää on kokeiltu käytännössä. Toisinaan kirjaa lukiessa tulee semmonen fiilis et "ei jee mitä hippeilyä", mutta mitään elämäntapaa tai -ajatusta ei kirjassa tyrkytetä. Kirjoittaja tuntuu hyvin rehelliseltä.

Suosittelen tätä kaikille, joilla on edes jonkinasteinen pakkomielle materiaan. Sisustukseen, jonkun asian/tavaroiden keräilyyn tai ylipäätään vaan ostamiseen. Itselle tää teki kyllä hyvää ja toivon että tää vaikutti mun ajatteluun pitkässä juoksussa.

Kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän kirjaan Tiede-lehdessä, totesin että tää on pakko saada lukea. Niinpä pyysinkin sitten Into-kustannukselta arvostelukappaletta ja niinpä tämä päätyi minulle. Nyt sitten kirjan hengessä aion laittaa tämän kirjan saatetekstineen kulkemaan, että muutkin pääsevät nauttimaan näistä vinkeistä.

****

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie (uudestaan)

Näin tän kirjan kirpparilla tossa vähän aikaa sitten ja muistelin, että täähän on hyvä kirja. Tietenkin sitten ostin sen (kirjat -50%, turmiollista) ja se pääsikin heti lukuun. En muista yhtään, että mitä oon tästä kirjottanut, enkä myöskään katso, ennenkuin tämä teksti on valmis.

Kirjahan siis kertoo suomalaisesta miehestä, joka erehtyy käyttämään nyrkkiä ensimmäisen kerran. Siinäpä sitten lähtee alta niin perhe kuin mielenterveyskin. Matti, tämä suomalainen sisukas mies nimittäin keksiikin, että perheen saa takaisin talolla. Niinpä alkaa talon metsästys. Tähän metsästykseen kuuluu kiikareiden lisäksi myös muistivihkot ja hämmentävät esitykset muiden ihmisten talojen pihalla. Unohtamatta tietenkään hämmentäviä puhelinsoittoja ja valeasuja.

Samaan aikaan Matin vaimo ja naapurit, sekä erään omakotitalon asukkaat kertovat palasia elämästään. Kun ensimmäisen kerran luin uudestaan näistä naapureista, meinasin tukehtua nauruun. En muistanut yhtään, että niiden mielestä tupakointi oli mielenterveysongelma ja että ne niin paljon taistelivat Mattia, tätä tupakoitsijaa vastaan. Itsehän olen tässä vuoden ajan kukkahattuillut ja soitellut isännöitsijälle, kun joku tupakoitsija polttaa meidän rapussa! :D

Ihanan helppo kirja, antoi paljon ajateltavaa ja viihdytti. Jotenkin musta tuntuu, että tajusin siitä enemmän nyt, kuin silloin vuonna 2009, 5 ja puoli vuotta sitten!

-Ida

Ps, muistakaahan tykkäillä meidän facebook-sivusta: https://www.facebook.com/100KirjaaBlogi

Listan ulkopuolelta: Tuomas Kyrö - Liitto

Liitto on kirja jonka nappasin kolmanneksi kerran jostakin Suomalaisen Kirjakaupan 3 pokkarin tarjouksesta. Kirjan ostamisen syy ei siis ollut mikään muu kuin se että tarvitsin kolmannen, ja katsoin että kappas Tuomas Kyrö, se on varmaan hauska kirja. Peruste tälle oli se, että tiesin Tuomas Kyrön Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta ja olen lukenut Mielensäpahottajan. Joten luonnollisesti ajattelin, että aaa, tää on varmaan hulvattoman hauska. 

How wrong was I. Ei Liitto sinäänsä mitenkään masentava tai synkkä ole, mutta hulvattoman hauska ei ole sanapari jolla sitä kuvailisin. Tarina sijoittuu pitkälle aikavälille, mutta lähinnä sota-aikaan. Yhtenä päähenkilöistä toimii Lyydia joka rakastuu Urhoon. He menevät naimisiin, ja Urho joutuu sotaan. Lyydia tulee läheiseksi Urhon siskon, Annan kanssa, jolla on salainen rakkaus on diktaattori. Kaikki kirjan hahmot tuntuvat selviävän vastoinkäymisistä vain kohdatakseen uusia. Pidin siitä, että Liitossa on monia eri "päähenkilöitä", jotka ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Kirjan idea on suhteellisen kiehtova ja varsinkin Annan hahmo ja hänen rakkautensa tai oikestaan pakkomielteensä erästä diktaattoria kohtaan on oudon mielenkiintoista. Annan hahmo on hienosti rakennettu, sillä toinen puoli hänestä tulee esiin itse tarinassa ja vuorovaikutuksessa muiden henkilöiden kanssa, ja toinen puoli tulee esiin Annan omissa kirjoituksissa. Tämä kahtiajako on oikestaan se asia joka pitää kirjassa mielenkiinnon yllä. 

Vaikka Liitto ei ollutkaan aivan sitä mitä odotin, lukukokemuksena se oli mukavan erilainen ja kivaa vaihtelua. Kyllä Tuomas Kyrö vain taitaa Mielensänpahoittajaakin vakavamman lajityypin. 

Listan ulkopuolelta: Eve Hietamies - Puolinainen

Olen lukenut aiemmin kaksi Eve Hietamiehin kirjaa, Yösyötön ja sen jatko-osan Tarhapäivän, jotka olivat molemmat erittäin hauskoja, vaikka käsittelivätkin aika vakavia aiheita. Jotakin samanlaista odotin Puolinaiselta, mutta se olikin sitten vähän erilainen. 

Puolinainen kertoo Ilonasta ja Iivarista, joiden elämästä on viiden yhdessäolovuoden jälkeen tullu tavallista. Ilona on marketin kanssa ja Iivari hanafirman myyntimies. Onnellisesta arjesta puuttuu enää lapsi. Kaikesta toivomisesta ja yrittämisestä huolimatta, Ilona ja Iivari pettyvät kerta toisensa jälkeen ja elämästä tulee vain itkun täyttämää seuraavan keskenmenon odottamista. 

Kirjan aihekin oli paljon rankempi kuin kahdessa edellisessä lukemassani, joten mitään suuria naurun pyrskähdyksiä ei lukiessa tullut. Mutta Hietamiehin tyyli kirjoittaa on mukavan sujuva ja jotenkin helppolukuinen. Vaikka juonessa ei sinäänsä ole mitään suuria käänteitä, Ilonan ja Iivarin arjen kamppailut ovat niin realistisen oloisia, että ihan lukijaankin sattuu. Kirja tuli myös tästä syystä luettua aika nopeasti. 

Ihan näin asiasta toiseen: olen taas (varmaan sadannen kerran) yrittänyt jatkaa Sotamies Svejkiä, mutta ei se vaan lähde. Taidan nyt luovuttaa vähän pidemmäksi aikaa ja valkata listalta jonkun vähän "helmpomman" kirjan luettavaksi, jotta pääsisi joskus sitäkin tässä eteenpäin. Ehdotuksia?